Olen käynyt terapioissa ja muilla ammattiauttajilla nuoresta saakka. En ole ns. parantunut. Eli oireet seuraavat matkassa ja ovat joskus hyvin invalidisoivia.
Yksityiseen terapeuttiin ei enää ole varaa. Kaikki julkinen puoli on pikkkuhiljaa kääntänyt selkänsä. Hoidot ovat kuulemma periodinomaisia ja jos ne eivät tehoa niin sitten ei ole enää mitään tehtävissä.
Olisiko se nyt niin vaikeaa järjestää taho, johon voisi olla yhteydessä, kun oireet invalidisoivat eikä pysty päiväkausiin nousemaan sängystä. Katsoo vain kelloa: viisi minuuttia kulunut, kymmenen minuuttia kulunut, kohta on mennyt puoli tuntia tätäkin päivää. Silloin olisi hyvä, kun olisi joku, jonka kanssa vaihtaa muutama sana.
Vertaistukiryhmiäkin on vain masentuneille, eläkkeellä oleville ja nuorille.
Odottaako hoitoyhteiskunta, että ihminen ymmärtää itse poistua oman käden kautta vai mistä on kyse?
Yksityiseen terapeuttiin ei enää ole varaa. Kaikki julkinen puoli on pikkkuhiljaa kääntänyt selkänsä. Hoidot ovat kuulemma periodinomaisia ja jos ne eivät tehoa niin sitten ei ole enää mitään tehtävissä.
Olisiko se nyt niin vaikeaa järjestää taho, johon voisi olla yhteydessä, kun oireet invalidisoivat eikä pysty päiväkausiin nousemaan sängystä. Katsoo vain kelloa: viisi minuuttia kulunut, kymmenen minuuttia kulunut, kohta on mennyt puoli tuntia tätäkin päivää. Silloin olisi hyvä, kun olisi joku, jonka kanssa vaihtaa muutama sana.
Vertaistukiryhmiäkin on vain masentuneille, eläkkeellä oleville ja nuorille.
Odottaako hoitoyhteiskunta, että ihminen ymmärtää itse poistua oman käden kautta vai mistä on kyse?
Vastaukset 57
Vanhimmat
Ei enää hoitoa
Minkä ikäinen olet? Sukupuolesi? Eläkeikäiselle ei enää ole samaa palvelutasoa kuin työssäolevalle. Järkevää. Työssäolevaa on järkevää hoitaa paremmin.
Olen eläkeläismies, mutta terveys- ja sosiaalipalveluiden pienkuluttaja.
Ja kukapa sen kissan hännän nostaa kuin se mirri itse. Sinullakin on varmasti potentiaalia selkärangassasi muuttaa asenteitasi.
Loukkasin vuosia sitten raajani, sain fysioterapiaa. Muistan kun fysiatri sanoi: itsehän sinä tästä toimivan vielä saat. Me vain annamme ohjeita miten siinä menetellä. Ja kyllähän täti oli oikeassa.
Olen vasta vähän yli 60:n eli työelämässä tiiviisti.
Se mikä on auttanut parhaiten, on se, mitä olen tehnyt itseni eteen elämäni varrella. Siitä huolimatta haluaisin, että olisi taho, johon ottaa yhteyttä. Minulla ei ole eikä ole oikein koskaan ollut ns. läheisiä.
Olen tehnyt itse itseni eteen enempi kuin moni muu, mutta oireet eivät poistu. Ovat kroonistuneet ja elävät omaa elämäänsä. Ei kukaan voi antaa fysioterapian kaltaisia ohjeita elämiseen eikä kukaan sitä odotakaan. Ainoastaan jonkinlaista rinnallakulkijaa.
Mutta hoitotahoa ei enää ole. Työterveyshuolto tietenkin, mutta se keskittyy somaattiseen puoleen.
Palveluiden suurkuluttajia (siis niitä aiemmin kuluttaneita) ei kai kovin paljoa ole. Yksityiselle minulla ei enää ole varaa maksaa, olen elämäni varrella maksanut jo riittämiin. Eikä hoidosta ole ollut sanottavastikaan hyötyä.
AP taitaa olla terapiat ja ammattiauttajilla käynnit muodostuneet eräänlaiseksi elämäntavaksi kymmenien vuosien kuluessa. Kun lähestyy eläkeikää ei terveydenhuollon resurssit enää riitä sellaiseen hoitamiseen mitä haluaisi. Olohan ei siitä kuitenkaan muutu miksikään.
Jos on käyttänyt lääkkeitä koko ikänsä ne myös ovat muuttaneet oloa määrättyyn suuntaan. Saattaapi jopa olla niin, että mitään oikeaa sairautta ei ole edes olemassa vaan kärsii lääkehaitoista. Niihinhän ei ole olemassa muuta hoitoa kuin lopettaa ne. Ikävä vain, että tuossa kymmenien vuosien jälkeen se ei taida enää onnistua.
Vieroitus hoitosysteemistä täytyy käydä lävitse.
Kyllä erilaisia ryhmiä on olemassa kunhan ne vai löytää. Seurakunnilla on paljon hyviä ryhmiä ja tilaisuuksia, kannattaa ottaa yhteyttä diakoniatyöntekijään. Ei tartte olla mikään uskova, ateistikin kelpaa niihin jos haluaa mennä.
Onhan kroonisesti sairaille mielenterveyskuntoutujillekin ryhmiä, ne ovat saattaneet toimia kymmenen tai kaksikymmentä vuotta.
Ja ihan muulta alueelta: jotkut käyvät AA-ryhmissä kymmeniä vuosia.
Monien somaattisten sairauksien sairastajat harrastavat ryhmätoimintaa (kuulo, reuma jne) vuosikymmeniä. Sitä ei pidä kukaan outona.
Miksei mielenterveyttä voisi yhtä hyvin harrastaa?
Vaan ei taida oikein löytyä foorumia tälle.
Ei todellakaan ole moraalisesti hyväksyttävää, että työikäisiä hoidetaan yhteiskunnassamme paremmin kuin eläkeikäisiä, vaikka se olisikin kansantaloudellisesti perusteltua, eli järkevää.
Tällaisia asioita, kuten sairaanhoito, ei tule mitata rahassa, vaan tulee toimia inhimillisen kärsimyksen vähentämiseksi, lähtien jokaisen yksilön ihmisarvosta.
Suomi on varakas yhteiskunta. Rahaa pitää ohjata tarvitsevien ihmisten auttamiseen, vaikka se tarkoittaisi varakkaampien verotuksen nostamista.
Näin siis, jos haluamme toimia moraalisesti oikein ja pyrkiä totuuteen. Jos päättäjät ja kansalaiset ovat valmiita toimimaan väärin ja elämään valheesta, niin silloinhan tie on auki, ja sen päässä voi olla vaikkapa sairaiden ja vanhojen ihmisten systemaattinen tuhonta niin kuin natsi-Saksassa konsanaan.
Viimeisellä tuomiolla ei auta, vaikka olisi runsaasti omaisuutta ja rahaa tilillä. Ihmisiä voi lahjoa, mutta Jumala maksaa kullekin tekojen mukaan.
Esimerkiksi väärän diagnoosin aikanaan saanutta ei todellakaan hoida kukaan, kun aikaa on kulunut ja ihminen vanhenee. Toivoton tapaus.
Satsataan lyhyihin hoitoihin.
Jos psykiatrit mokaa niiden ensisijainen reaktio on saada lääkittyä potilas hiljaiseksi.Jos se ei auta niin yritetään saada hänet mullan alle.
Ehkäpä olet sairastunut psykiatrisesta hoidosta enemmän. Itse ainakin olen.. Varmaan jotain apua olen saanut mutta hyvin paljon myös traumoja ja pahaa mieltä jotka vielä monen vuoden päästä aiheuttavat ahdistusta ja kiukkua ja turhautumista. Yksityiseltä voisi ehkä hyvällä tuurilla löytää hyvän terapeutin. Muuhun psyk.hoitoon en enää oikein luota. Pitää opetella pärjäämään itse ja esim. vertaisryhmien tuella. Monella paikkakunnalla on mielenterveysyhdistyksiä josta saa vertaistukea ja joistakin lyhytaikaista keskusteluapuakin.
Minun kokemukseni mukaan ei ole eroa siinä, onko terapeutti tai muu ammattiauttaja yksityisellä vai julkisella puolella. Molemmissa on hyviä, huonoja ja hyvin huonoja.
Minulle ei ole tullut terapioista huonoa oloa, päinvastoin, olen tykännyt siitä, kun olen voinut keskustelemalla käsitellä minulle vaikeita asioita. Siten olen pystynyt jättämään vaikeat asiat taakseni, kun ne ovat mielestäni tulleet loppuunkäsitellyiksi.
Jos raha olisi, voisin taas etsiä uuden yksityisen (se jolla kävin vuosikausia otti ja kuoli, mutta käynneistä on aikaa toistakymmentä vuotta muutoinkin), mutta rahaa ei ole. Silloin olin suhteellisen hyväpalkkaisessa työssä.
Asuinpaikkakuntani mielenterveysyhdistys antoi vain muutaman kerran keskusteluapua, sitten se oli loppu, koska olen kuulemma saanut jo tarpeeksi elämäni aikana keskusteluhoitoa. Vertaistukiryhmä on vain nuorille ja ideoitani uuden tai uusien ryhmien perustamisesta ei otettu vastaan. Nuiva suhtatutuminen minuun kaikenkaikkiaan, vaikka tarjouduin vetämään ryhmää itse tai kokeneemman apuna. Onneksi en ole sidottu asuinpaikkaan millään tavalla, muidenkin paikkakuntien ryhmät kelpaisivat, mutta todellisuudessa vertaistukiryhmiä on rajatusti. Niitä on yleensä paitsi nuorille, niin eläkeläisille ja masentuneille.
Mutta mutta. Jos ei hoitoa löydy, niin täytyy kehitellä jotain muuta, mikä parantaa oloa.
Siitä huolimatta olen sitä mieltä, ettei kroonisesti oirehtivia saisi jättää heitteille. Eikä suhtautua noin nuivasti, mitä kuvasin asuinpaikkakuntani mielenterveysyhdistystä. Siitä kyllä tuli hetkeksi syyllinen olo, kun en ole parantunut. Onneksi tilanteet tulevat ja menevät.
Täällä potkitaan kuule alle viiskymppisetkin kylmästi ulos systeemeistä,
jo sitten yli 60v ikään ehtineet.
Käsittääkseni minun kohdallani ei ole ollut kyse iästä, vaan hoitohistoriasta. Sitä on takana liikaa. Jos olisin vain passiivisesti kärvistellyt oireineni johonkin 50 vuoden ikään ja hakeutunut hoitoon vasta puolikuolleena, niin ovet olisivat iloisesti avautuneet minulle. Kuin jossain herätysliikkeessä, joka saa uuden lampaan suojaansa.
Ei 60 ole ikä eikä mikään, edessä on vielä vuosikymmeniä ja aktiiviaikaa esimerkiksi työelämässäkin on vielä vuosia.
Sinä olet valitettavasti pelkkä kuluerä yhteiskunnalle, siksi sinua ei hoideta:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/12301571#comment-68273961
Miksi ihmeessä olisin pelkkä kuluerä? Minähän aion olla työelämässä vähintään 65-vuotiaaksi, mutta ei ole mahdotonta, että olisin pitempäänkin. Meillä ei nykyisessä työpaikassani ole ikärasismia. Ei ole montaa kuukautta, kun yksi henkilö jäi vanhuuseläkkeelle 68-vuotiaana.
Olen myös aktiivinen muussa elämässä, tarkoitan harrastustoimintaa, yhdistystoimintaa ja sensellaista. Eikä minulla ole fyysisiä sairauksia.
Työterveyshuolto ei onneksi ajattele, että olisin pelkkä kuluerä, mutta sen keinot psyykkisellä puolella ovat rajalliset.
Ennakkoluuloja on paljon mitä ikään tulee, mutta se on asia, mitä vastaan voi monin tavoin taistella eli omalla toiminnallaan kumota mahdolliset ennakkokäsitykset. Nettikeskustelussa anonyymien ihmisten kesken se ei luonnollisestikaan onnistu, vaan ikäkysymyksestä voidaan väitellä vaikka kuinka pitkään.
Jos hoitoa ei saa siitä syystä, että oireille ei katsota enää voitavan tehdä mitään, niin sitten on tehtävä itse omalle elämälleen, mitä voi.
Luin vasta jälkeenpäin tuon linkin takana olevan ketjun.
Ensinnäkin se koskee ns. raskasta mielenterveyshoitoa eli ihmisiä, jotka syövät vahvoja psyykenlääkkeitä ja ovat ehkä laitoshoidossa.
Toiseksi siitä väittämästä, että psyykenpotilaat kuolevat 10 - 20 vuotta aiemmin kuin muut. No entä sitten? Kuka haluaa elää satavuotiaaksi nykyisessä vanhustenhuoltosysteemissä? Tai ylipäätään muutenkaan? Minä haluan elää aktiivista elämää noin 75-vuotiaaksi ja sitten kupsahtaa suorilta jaloilta. En halua mihinkään laitokseen, jossa veisataan suvivirttä ja mummot höpisevät muistojaan.
Kyse on myös elämänlaadusta. Jos ottaa neurolepteja koko elämän voi olla varma, että valtaosalla elämänlaatu on aivan pohjamudissa verrattuna siihen, että olisi hoitanut ongelmansa kuntoon vuosikymmeniä sitten ja ollut ottamatta. Siitä olen samaa mieltä, että vanhainkotiin en itsekään taida koskaan haluta. Siellä ollaan vaan lääketeollisuuden ja terveydenhuollon rahasampona ja taju kankaalla, kun pakkosyötetään aineita. Poistun ennen sitä oman käden kautta.
Neuroleptit lienevät ihan oma maailmansa? Kenellä ei ole niistä kokemusta, niin on vaikea sanoa yhtään mitään. Kyllähän meille "syötetään" muitakin kuin psyykenlääkkeitä, kirjoitetaan varmuuden vuoksi enemmän antibioottia tai vahvaa särkylääkettä kuin on tarpeen. No tänä päivänä on erilaisia pakkauskokoja, mutta varsin usein osa jää syömättä, kun ei ole enää tarvetta.
Psyykenlääkkeitä voi arvioida samalla tavalla. Lopettaa, jos lääke ei ole sopiva.
Niin, tämä ketjuhan ei ollut lääkkeistä, unohdin kun kaikki muut ovat. Mielenterveysongelmista kärsivän hoidot ovat useimmiten arpapeliä. Löytyy hyvä tai huono terapeutti, laatu vaihtelee huomattavasti enemmän kuin somaattisella puolella. Aina ei ole mahdollisuutta sen huonon vaihtamiseen. Sitten niitä aikoja pihdataan ja saa järjestellä huomattavasti omaa elämäänsä että pääsee vastaanotolle silloin kun herra tai rouva terapeutti suvaitsee ottaa vastaan. Aikaa on rajallisesti ja se loppuu joka kerta kesken ja seuraava tapaaminen voi olla vasta kuukauden päästä.
"Minähän aion olla työelämässä vähintään 65-vuotiaaksi, mutta ei ole mahdotonta, että olisin pitempäänkin."
Kyse ei ole siitä, että mitä sinä aiot tai et aio.
Siinä vaiheessa kun sinusta tulee kuluerä systeemille, systeemi vääntää tukisysteemit ja hoidonsaannin minimille.
Kun lopetat verojenmaksamisen, systeemi lopettaa sinulta terveyspalvelut.
Kun jäät eläkkeelle, niin huomaat kyllä muutoksen.
"Jos hoitoa ei saa siitä syystä, että oireille ei katsota enää voitavan tehdä mitään, niin sitten on tehtävä itse omalle elämälleen, mitä voi."
Kusta ja paskoa vaippoihin, kun ei jaksa enää mennä vessaan eikä kukaan vaihda edes vaippaasi?
Sinulla on merkillisen kapea näkökulma, jossa sinä peilaat maailmaa vain itsesi ja tämänhetkisen terveydentilanteesi kautta.
Sitten kun makaat sairaana/avuttomana vuodeosastolla ja jäät ilman hoitoa, niin mielesi todennäköisesti tekisi kirjoittaa hiukan erilaisia mielipiteitä. Ikävää kannaltasi on silloin, että sinä et enää pääse kirjoittamaan niitä minnekään eikä kukaan kuuntele.
Suomessa on tänäkin päivänä kymmeniä tuhansia hyvin heikossa kunnossa olevia vanhuksia/vammaisia/sairaita kodeissaan ja vuodeosastoilla, eikä heidän mielipiteitään näy täällä tai muilla keskustelupalstoilla.
Eikö olekin helppo unohtaa heidät ja jättää oman onnensa nojaan?
En aio jäädä tänne mätänemään niin kauaksi, että joudun olemaan vaipoissa. Aktiivista elämää siihen saakka kun olen noin 75 ja sitten poistuminen mahdollisimman huomiota herättämättä ja muille vaivaa aiheuttamatta. Koska meillä ei ole systeemiä, jolla sen voisi tehdä, niin sekin on tehtävä itse.
Elän tätä hetkeä enkä murehdi tulevaa, totta se on. Niin tekevät useimmat terveet tai suht terveet ihmiset.
Vanhustenhuolto on pepusta. Mutta en voi vaikuttaa sen tilaan. Sinä tai te, jotka toistuvasti tölvitte: mitä te olette tehneet vanhustenhuollon hyväksi? Mitä toimenpiteitä ehdotatte tavallisille kansalaisille asioiden muuttamiseksi?
ei enää hoitoa:
"Minä haluan elää aktiivista elämää noin 75-vuotiaaksi ja sitten kupsahtaa suorilta jaloilta."
Ensimmäisessä kirjoituksessasi vinguit sitä että et saa hoitoa.
Kun sinulle kerrotaan, että miksi sinä et saa hoitoa, niin sinä kieltäydyt uskomasta.
Nyt sinä vingut että haluaisit saada hoitoa ja elää aktiivista elämää 75-vuotiaaksi.
ei enää hoitoa:
"Toiseksi siitä väittämästä, että psyykenpotilaat kuolevat 10 - 20 vuotta aiemmin kuin muut. No entä sitten?"
Sinä et siis välitä tuon taivaallista siitä, että muiden elämä lyhenee 10-20 vuotta.
Nyt kun sinun elämäsi näyttää lyhenevän 10-20 vuotta, niin itket sitten sitä?
Mikä sinun ongelmasi on?
AA-ryhmässä voit käydä loppuikäsi eikä siellä kukaan ajttele että on parantunut vaan päivä kerrallaan kitkutellaan. Ja ei kukaan sano, että sinun pitää olla juoppoa kunhan vain myöönät, että olet alkoholisti muuten vaan (ei tarvi juoda koska se on vain meriittiä ettei juo juuri silloin)
Minäkin kyselin joskus ihan oikeista, omaa mieltäni askarruttavista asioista. Enää en sitä tee, luen vain muiden tekstejä ja kommentoin joskus.
Miksi näin? No siksi. Aloitatpa mistä tahansa, niin ennemmin tai myöhemmin saat turpiisi. Useimmiten ennemmin.
Vanhetessa viisastuu. Oppii pitämään suunsa kiinni. Sormet irti näppiksestä.
Oppii että älä ole vanha. Jos olet liian vanha, saat turpiisi joka tapauksessa, vaikka kysyisit kukkasipuleista. On paha että on sattunut syntymään 30 vuotta aiemmin kuin palstan muu väki. Ihan oma syyhän se tietysti on. Aikanaan nykyiset nuoremmat tulee saamaan turpiinsa jollain ihan uudella tavalla. Ehkä langattoman verkon kautta voi lyödä moukarilla.
Niin. On tosiaankin kun huomata että maailmassa on paljon erilaisia mielipiteitä, eivätkä ne kaikki ole itselle mieluisia.
Olisi hirveän kivaa saada ne muut vastaanväittäjät hiljennettyä, eikö olisikin?
Eikö olekin tylsää, että on olemassa sellainen asia kuin sananvapaus?
"Oppii että älä ole vanha."
Ei kannata olla myöskään liian nuori.
Jos sydänpysähdyspotilas (asystole) on alle 1-vuotias, niin ensihoitajat eivät edes yritä aloittaa elvytystä.
(Helsingin sairaanhoitopiirin ohje ensihoitojärjestelmän ohje)
Lienee käytössä myös muissa sairaanhoitopiireissä.
Tulee liian kalliiksi yhteiskunnalle, jos vauva ei tervehdykään 110% työteholla veroja maksavaksi raatajaksi.
Oikeudenmukaista?
Kuka kuvittele, että elämä on oikeudenmukaista?
Emme me lähde samalta viivalta ja tasoitusta ei anneta.
Niinpä, elämme langenneessa maailmassa, jonka ruhtinas vielä toistaiseksi on Saatana.
Ei kuitenkaan saa alistua näille vääryyden peleille ja tunnustaa sen arvoja, vaan on taisteltava totuuden puolesta. Jokaisen tulee lähteä omasta sydämestään liikkeelle taistelussaan vääryyttä ja valhetta vastaan, koska jokainen on itse myös syntinen. Silloin kun on syytön, ei tietenkään tarvitse tuntea syyllisyyttä.
Taistelutahto on korkealla, kun tietää, että Totuus voittaa lopulta!
No mikä se totuus on ?
Miksi ei saisi haluta sen olevan oikeudenmukaista? Miksi vääryydet pitäisi hyväksyä? Tämä maailma olisi paljon pahempi paikka jos ei olisi ihmisiä jotka haluaisivat muuttaa asioita PAREMPAAN suuntaan. En ymmärrä tuollaista kyynisyyttä ja yltiörealistisuutta "Maailma on vaan paska paikka ja koita hyväksyä se", "Älä valita", "Älä ole surullinen" jne. Aika kylmää. Tähän tieytysti vastaat että "sellaista se on". Niin on, mutta ei pitäisi olla eikä sen tarvi olla jos ihmiset oikeasti välittäisivät toisistaan.. ja itsestään.
Totuus on evankeliumin totuus eli Jeesus.
Kyllä, jokainen pienikin hyvään suuntaan otettu askel on arvokas. Vääryydelle alistuminen on synti.
Epätotuus = Epäjeesus?
Epätotuus on valhe. S-aatana on valheen isä.
S-aatana on siis Epäjeesuksen isä?
No eikö se ole ihan loogista.Lucifer on AntiKristuksen isä.Siis jos uskoo noihin juttuihin.
"S-aatana on siis Epäjeesuksen isä?"
Nooh, jos haluat sen noin ilmaista, niin...
En tiedä mihin pyrit...
"Kyllä, jokainen pienikin hyvään suuntaan otettu askel on arvokas."
Mistä tiedät, että pieni askel on "hyvään suuntaan".
Etkö ole koskaan huomannut jälkikäteen
"Kyllä, jokainen pienikin hyvään suuntaan otettu askel on arvokas."
Mistä tiedät, että pieni askel on "hyvään suuntaan".
Etkö ole koskaan huomannut jälkikäteen, että aiksempi "hyvä suunta" olikin huono suunta laajemmin ajateltuna?
Pyrin siihen, että asiat määritellään täsmällisesti.
Muutoin on tuloksena sekasotkuja ja ongelmia.
Vahvempi usko:"Epätotuus on valhe"
Epätotuus ei ole valhe.
Epätotuus on määritelmä, jolloin ei ole varmaa että joku asia on totta.
Tietokoneen toiminta perustuu tosi tai epätosi-valintoihin.
Jos epätosi olisi valhe (kuten sinä väität), niin tietokone tekisi valheellisia valintoja, silloin kun tulos olisi epätosi (eli siis valhe sinun määritelmäsi mukaan)
Jos kone tekee valheellisia päätelmiä, niin kone valehtelee.
Lienee selvää, että tietokone ei valehtele.
Valehtelu on tietoista asian vääristelemistä.
Epätosi ei siis ole valhe.
Selkiskö?
"Selkiskö?"
Ei :D
Tietokone sanoo sen, mitä se on ohjelmoitu sanomaan.
Yritetäänpä lähestyä asiaa toisesta suunnasta, jospa ymmärtäisit totuuden merkityksen paremmin niin.
Mitä sanot, onko väite 'Lapsen kiduttaminen on oikein' totuus vai valhe?
Minä väitän, että se on valhe (ei totuus).
Entä mitä sanoo tietokoneesi?
Vahvempi usko:"Mitä sanot, onko väite 'Lapsen kiduttaminen on oikein' totuus vai valhe?"
Se on mielipide ja sen totuusarvo riippuu täysin viitekehyksestä.
Samalla tavalla väitettä "kuu on juustoa" ei voida osoittaa todeksi tai epätodeksi, ellei esitetä tyhjentävää määrittelyä, joka johtaisi autenttiseen totuusarvoon.
Vahvempi usko:"Minä väitän, että se on valhe (ei totuus)."
Sinun väitteesi on mielipide, joka ei omaa ehdotonta totuusarvoa.
Vahvempi usko:"Entä mitä sanoo tietokoneesi?"
Ei sano mitään. Minun tietokoneeni ei osaa puhua.
Jos sinä tarkoitat, että mitä tekoälyohjelma vastaisi, niin se vastaisi täsmälleen sen, mitä tietoja ja ohjeita sen logiikkatietokantaan on ohjelmoitu.
Vahvempi usko:"Yritetäänpä lähestyä asiaa toisesta suunnasta, jospa ymmärtäisit totuuden merkityksen paremmin niin."
Esitetään sinullekin pari helppoa "totuuden" selvittämisprobleemaa:
1. Joko olet lopettanut puolisosi hakkaamisen?
2. Sanooko puolisosi pahasti, jos hän sanoo hyvästi?
Sinähän osaat mustavalkoisen ajattelutyylin mukaan vastata kumapaankin kysymykseen kyllä tai ei-vastauksella, eikö niin?
Se, että väite 'lapsen kiduttaminen on oikein' ei ole totuus, vaan valhe, ei ole mielipide. Olen huolissani sinusta, jos et tunnista sitä valheeksi.
Se, mikä on kunkin mielipide kyseisestä asiasta, on viime kädessä yhdetekevää. Vaikka jonain hetkenä x kaikki maailman ihmiset olisivat sitä mieltä, että lapsen kiduttaminen on oikein, silti absoluuttinen totuus on, että se on väärin.
Luulenpa, että sisimmässäsi tiedät tämän itsekin, mutta jos myöntäisit objektiivisen moraalin, eli arvojen absoluuttisen perustan, joutuisit myöntämään Jumalan (absoluuttinen, persoonallinen olio, jolla on tahto) olemassaolon.
Vahvempi usko:"Se, että väite .... ei ole totuus, vaan valhe, ei ole mielipide."
Tarkentaisitko? Edes hiukan?
Vahvempi usko::Olen huolissani sinusta,"
Minä olen huolissani sinun mielipiteidesi sisällöstä, joista näkee jo korvallakin että tolkku on pois
MIkä on sinun ""absoluuttinen totuutesi" tähän kysymykseen:
Onko lapsen henkinen kiduttaminen väärin?
Eiköhän jätetä uskonnollinen hihhulointi. Sitä on ihan turhan monessa ketjussa.
Mielenterveys on ihmiselle tärkeä asia ja siitä keskusteleminen myös. Ihminen etsii vertaistukea. Sellaisia ketjuja ei pitäisi sotkea uskonnolla eikä muullakaan ideologisella moskalla.
Usko Jumalaan on eri asia kuin "uskonnollisuus".
Suhde Jumalaan, tai sen puute, on ihmiselämän perusasia. Se ei ole mikään erityiselämänalue, jota tulee puhua ainoastaan sille varatulla palstalla. Sehän olisi sama kuin jos tällä palstalla ei saisi puhua vaikka perheestä tai parisuhteesta mitään, koska tämä on mielenterveys- eikä perhe- tai parisuhdepalsta...
Jos perhe on auttanut tai aiheuttanut lisäongelmia mielenterveysongelmassa, siitä saa ilman muuta puhua täällä. Sama pätee Jumalauskoon.
"Herra, sinun Jumalasi, on sanonut: Älä tunge nokkaasi tai uskontuputustasi joka paikkaan"
(Hihhulihei 4:43)
Aloitus oli ihan asiallisesti laitettu.
Päätellen siitä, miten ketju on jatkunut viime päivinä, näemmä vielä minuakin hullumpia maailmassa on. Ei edes sairaudentajua.
Hauskaa kesänjatkoa kaikille!
ei enää hoitoa:"Aloitus oli ihan asiallisesti laitettu."
Kehut omaa aloitustasi... (äimistynyttä ihailua yleisön joukossa, hyvä-huutoja, muutamia taputuksia)
ei enää hoitoa:"Päätellen siitä, miten ketju on jatkunut viime päivinä, näemmä vielä minuakin hullumpia maailmassa on."
Eihän me sitten ihan hyödyttömiä olla. Sinun asiasihan ovat siis hyvin.
ei enää hoitoa:"Ei edes sairaudentajua"
Eikö olekin raivostuttavaa, että eri tavalla ajattelevat eivät olekaan "sairaita"?
http://keskustelu.suomi24.fi/node/12324048
Ei yli 60-vuotiasta kroonistunutta mielenterveyspotilasta ole yhteiskunnan puolelta enää mitään syytä kuntouttaa sen erikoisemmin. Jos teet itsemurhankin niin yhteiskunta vaan kiittää kun et enää kuluta sen resursseja.
Olen 30, sairaseläkkeellä. Ei muuta enää kuin erikoiskorvaus lääkkeisiin. Siinäpä se. Varmaan liian kallista jatkaa kuntoutusta, kun lopettivat ja löivät eläkepaperin käteen. Jopa sairaiden hoito pitää olla tehokasta ja tuloksia tekevää tässä raha-ahneessa yhteiskunnassa.
Niinhän se on. Jos et parane niin pois vaan häiritsemästä työntekijöitä..
Mielenterveyspotilaille käynnistetään ns. hallinnollinen poistoprosessi, kun todetaan ettei potilaasta ole odotettavissa ahkeraa veronmaksajaa tulevaisuudessa..
Vaikea päihdeongelma on samanlainen "poistoprosessin" käynnistäjä.
Mielenterveysongelmaisten elinikä on tilastojen mukaan 15-20 vuotta lyhyempi kuin ns. kunnon veronmaksajan. Tuo tilastofakta koskee joka ainoaa mielenterveyshäiriötä. http://www.tohtori.fi/?page=7236802&id=3947279
Vaikka esimerkiksi masennus joissain tapauksissa altistaa ennenaikaiselle kuolemalle, niin se ei selitä sitä että miksi kaikissa psyykkisten sairauksien ryhmissä ihmisen elinaika on vuosia ja jopa vuosikymmeniä lyhyempi kuin fyysisesti sairailla.
Mielenterveysongelma ei ole fyysinen riskitekijä ja siihen liittyvä potilaiden erittäin runsas tilastollinen "liikapoistuma" ei selity millään terveydentilaan liittyvällä faktalla.
Siitä huolimatta mielenterveyspotilaiden kuolleisuus on moninkertainen verrattuna fyysisiä sairauksia poteviin potilaisiin, kuten sydänsairauksia sairastavia.
Tämä "ylikuolleisuus" koskee mielenterveyspotilaita laidasta laitaan diagnoosiryhmistä riippumatta.
Ainoa looginen johtopäätös tuosta on se, että mielenterveyspotilaita ei hoideta yhtä hyvin kuin fyysisesti sairaita. Muuta selitystä ei mielenterveyspotilaiden suhteettoman suurelle kuolleisuudelle löydy.
Yhteiskunnan kannalta on tietysti halvempaa, kun "hullut" poistuvat muutamaa vuotta nopeammin yhteiskunnasta.
Kun laskee, että kuukaudessa yhden "hullun" hoito maksaa työkyvyttömyyseläkkeenä ja sairauskuluna 1000:sta eurosta ylöspäin, niin kun saadaan yksi "hullu" poistumaan kuukautta ennenaikaisesti säästö on kaikkein minimissänkin noin 1500 euroa. (eläke asumiskulut muut lakisääteiset).
Kun yksi "hullu" saadaan poistumaan 1 vuoden ennenaikaisesti, niin säästö on vähintään 18 000 euroa. (12 kuukautta x 1500 euroa/kk)
Vuonna 2011 työkyvyttömyyseläkkeellä oli 200 000 ihmistä, joista 80 000 mielenterveyssyistä.
http://www.tela.fi/medialle/tiedotteet/1/0/tyokyvyttomyyselakkeen_syissa_isoja_eroja_sairaanhoitopiireittain
Kun lasketaan että yhdessä kuukaudessa 80 000 mielenterveyseläkeläisen kustannus yhteiskunnalle on vähintään 1500 euroa/sairastunut, niin yhteensä yhdessä kuukaudessa on mielenterveyseläkeläisistä kustannuksia yhteiskunnalle 120 miljoonaa euroa (80 000 eläkeläistä x 1500 euroa /kk).
Tuosta voidaan todeta että jos mielenterveyspotilaiden keskimääräinen elinikää saadaan laskettua yhdellä kuukaudella, niin yhteiskunta säästää 120 000 000 euroa joka kuukausi.
Jos mielenterveyspotilaiden keskimääräistä elinikää saadaan laskettua 1 vuosi, niin säästö on jo 1 440 000 000 euroa eli lähes 1,5 miljardia euroa.
Todellisuudessa mielenterveysongelmaisten elinikä on Suomessa 15-20 vuotta lyhyempi kuin muulla väestöllä. http://www.tohtori.fi/?page=7236802&id=3947279
Kun tuo fakta otetaan huomioon, niin mielenterveyspotilaiden korkean kuolleisuuden ylläpito on yhteiskunnalle silkkaa säästöä.
Käytännössä "hullujen" ennenaikaisen poistumisen avulla on saatu aikaan Suomessa 21,6 miljardin euron säästö.
(15 vuotta pois elämästä x 80 000 mielenterveydenb vuoksi eläkkeellä olevaa)
Suomen valtion budjetin loppusumma on noin 50-54 miljardia euroa.
https://www.stat.fi/tup/suoluk/suoluk_valtiontalous.html
On myös huomioitava, että tässä laskelmassa on kakki mielenterveyspotilaiden menot laskettu niin minimaaliseksi kuin mahdollista. Esimerkiksi mielenterveyspotilaiden lääke- ja terveydenhuoltomenoja ei ole otettu lainkaan huomioon. Niiden mukaan ottaminen kasvattaa summan jo kaksinkertaiseksi eli Suomen valtion budjetti ylittyy kirkkaasti.
Kannattavaa, eikö totta?
Tämän toteuttamiseksi riittää, että terveydenhuoltosysteemi huolehtii, että mielenterveyspotilaat poistuvat tehokkaasti kuluja aiheuttamasta.
Käytännössä tämä hoidetaan siten että mielenterveyspotilaiden kohdalla toteutetaan mainittua DNR-systeemiä yhdistettynä raskaaseen psyykenlääkitykseen, joka varmasti lyhentää elinaikaa monella vuodella.
Helppo kuin heinänteko... Vain yksi pieni merkintä potilastietoihin, jonka osaavat tulkita vain ne, jotka päättävät potilaan kohtalosta.
Hupsis, sanoi lääkäri kun käänsi hengityskoneen vahingossa off-asentoon....
Inhimillistä ja eettistä? Siitä voidaan olla montaa mieltä....
Ne on tietenkin ne psyykenhuumeet mitä heille tuputetaan. Sen takia he kuolevat keskimäärin aikaisemmin.
"Ainoa looginen johtopäätös tuosta on se, että mielenterveyspotilaita ei hoideta yhtä hyvin kuin fyysisesti sairaita."
Tämä pitää paikkaansa melko varmasti. Itse painottaisin nimenomaan mielenterveyspotilaiden fyysistä sairastamista. Psykiatrinen sairaushan ei tee ihmistä immuuniksi fyysisille sairauksille, vaan mielenterveyspotilaat sairastuvat fyysisesti ihan siinä kuin muutkin.
Itselläni on opiskeluaikana saatu psykiatrinen diagnoosi. Muutama vuosi sen jälkeen sairastuin fyysisesti, mutta lääkäri ei ottanut oireitani vakavasti, vaan sanoi niiden johtuvan mielisairaudesta. Jouduin käymään yksityisellä kokeissa, ja siellä minulla diagnosoitiin vakava, parantumaton, perinnöllinen fyysinen sairaus.
Sen takia, että julkisen sairaanhoitojärjestelmän lääkäri ei psykiatrisen diagnoosini vuoksi ottanut oireitani vakavasti, pääsin aloittamaan lääkityksen huomattavasti muita samaa sairautta potevia myöhemmin. Jos minulla ei olisi ollut säästössä hieman rahaa, en olisi päässyt kokeisiin ehkä koskaan, en olisi saanut diagnoosia, hoitoa... Pahimmassa tapauksessa saattaisin olla kuollut ja tilastoja kaunistamassa.