Vein Fiiattiani Tampereen Delta-Autoon. Huoltotiskillä fiksu kaveri palveli minua ja vei minut sitten hallin puolelle, jossa toinen työntekijä lajitteli toisen kanssa olut-, siideri- ym juomapulloja kahteen rullakkoon.
Fiksu kaveri kertoi autossani ilmenneen ongelman toiselle näistä puollojen lajittelijoista ja pyysi, että he katsoisivat autoni ongelmaa. Toinen pullojen lajittelijoista sanoi, että he nyt ainakin lajittelevat nämä puollot ensin. Sanoin fiksulle kaverille, että kiitos sinulle, jään tähän odottamaan.
Odottelin siinä ja katselin pullojen lajittelua. Hetken kuluttua toinen lajittelijoista kertoi minulle, että he lähtevät seuraavana päivänä laivalle kahdella bussilla ja pullot pitää lajitella niin, että molmenpiin busseihin saadaan samat juomat. Odotteluni jatkui.
Tovin kuluttua fiksu kaveri huollon vastaanottotiskiltä toi toisen asiakkaan puollon lajittelijoiden luokse, selittäen asiakkaan auton ongelman ja pyytäen, että toinen lajittelijoista tarkistaisi asian. Toinen lajittelijoista vastasi, että hän nyt ainakin ensin lajittelee nämä pullot, eikä hän ole vielä syömässäkään käynyt, joten sen jälkeen hän menee syömään. Toinen asiakas oli yhtä hölmistyneen näköinen kuin minä ja tuo fiksu vastaanottotiskin kaveri. Fiksu kaveri vei asiakkaan pois ja asia hoidettiin jollain muulla tavalla.
Jäin edelleen odottelemaan pullojen lajittelun loppuun saattamista. Lopulta kun pullot oli saatu lajiteltua asiani hoidettiin kuntoon.
Ihmettelen, miten tälläistä asiakaspalvelua voidaan tarjota nykypäivän Suomessa?? Ilmeisesti se johtuu siitä, että Delta-Autolla ei ole kilpailijoita Tampereella, he ovat monopoliasemassa, ja voivat näinollen kohdella asiakkaitaan miten haluavat.
Eikä tämä tapaus ole ensimmäinen kun saan tai kuulen toisen asiakkaan saavan suoraan sanonen törkeää kohtelua Delta-Auton henkilökunnalta, ja kyseessä on kyllä aina tämä sama henkilö. Varmaan jo Konelan ajoilta talossa ollut.
Minä säälin tätä henkilöä, hän on työhönsä niin tympiintynyt ja epäsopiva siihen, että ei varmasti ole mukavaa olla töissä hänelläkään. Mutta miten häntä voisi auttaa, asennekoulutuksella tai siirtämällä muihin tehtäviin, joissa ei ole asiakaskontakteja.
Delta-Autossa tapahtunutta.....
16
4617
Vastaukset
- ...
hmm kerro asiasta suoraan yrityksen johdolle, uskon että moni pomo on kiitollinen palautteesta/tiedosta.
- Stiloiolija
Niin varmaan pitäisi, mutta jotenkin en halua, raaski, ilkeä, tms. Käy sääliksi se ihminen.
- late
Kyselin sähköpostilla n. kuukausi sitten delta-autosta joitakin lisäosia, en ole saanut mitään vastausta vieläkään.
Mahtaakohan siellä kukaan edes lukea niitä juttuja? - Mie
late kirjoitti:
Kyselin sähköpostilla n. kuukausi sitten delta-autosta joitakin lisäosia, en ole saanut mitään vastausta vieläkään.
Mahtaakohan siellä kukaan edes lukea niitä juttuja?Ei tuo Siltasen Autoliike ole sen parempi mesta. Sama Lada-asenne on voimissaan sielläkin. Kävin tässä päivänä muutamana katselemassa Kia-autoja. Myyjä naamaili nurkassa, mutta ei edes vaivautunut tervehtimään puhumattakaan siitä, että olisi kysynyt aikeistani. Ihmeellistä toimintaa. Deltan merkkien imago ei muutenkaan ole paras mahdollinen. Olen usein miettinyt, mitä ammattitaitoinen ja palveleva myyntiketju saisikaan aikaan, kun tuote on sentään ihan ok.
- Samppa
Stiloiolija kirjoitti:
Niin varmaan pitäisi, mutta jotenkin en halua, raaski, ilkeä, tms. Käy sääliksi se ihminen.
Mikäli et raaski tai et viitsi kun käy sääliksi,niin miksi sitten tänne kirjoitat..?=)
Ota yhteyttää suoraan Delta Auton johtoon Tampereelle ja kysele että onko huollon pojat jo saaneet pullot lajiteltua ja onko täydet jo tulossa laivalta huoltoon takaisin. - Stiloilija
Samppa kirjoitti:
Mikäli et raaski tai et viitsi kun käy sääliksi,niin miksi sitten tänne kirjoitat..?=)
Ota yhteyttää suoraan Delta Auton johtoon Tampereelle ja kysele että onko huollon pojat jo saaneet pullot lajiteltua ja onko täydet jo tulossa laivalta huoltoon takaisin.Niin just, pitäs varmaan olla hiljaa vaan kun ei raaski mennä antamaan huonoa palautetta suoraan Delta-Autoon. Olet oikeassa.
- Yaris
Vaihdoin merkkiä monen Fiatin jälkeen. Autoiikkeiden palvelussa on eroja, siksi kannattaa välttää sellaisia liikkeitä joissa ei saa palvelua. Omalla rahalla kun auton hankkii, niin sitä jotenkin odotaa, että saisi inhimillistä kohtelua asioidessa mm. huollossakin. Ylimielisyys alkoi ainakin minua vaivaamaan sen verran, että merkki vaihtui.
Onneksi on muuten vapaus valita itse millä merkillä ajelee, ja minkä firman huoltopalveluja käyttää.- Stiloilija
Kyllä näin on, itse en enää toista Fiiattia osta, vaikka muuten tykkään kyllä Fiiatistani, autossa sinänsä ei ole vikaa. Mutta tuo Delta-Auton palveluasenne harmittaa sen verran, että Fiiattia en enää osta. Harmi sinänsä, sillä kuten sanoit, joku muu liike saisivarmaan Fiiatin myynnin kasvamaan oikealla palveluasenteella.
- niinpä..
Stiloilija kirjoitti:
Kyllä näin on, itse en enää toista Fiiattia osta, vaikka muuten tykkään kyllä Fiiatistani, autossa sinänsä ei ole vikaa. Mutta tuo Delta-Auton palveluasenne harmittaa sen verran, että Fiiattia en enää osta. Harmi sinänsä, sillä kuten sanoit, joku muu liike saisivarmaan Fiiatin myynnin kasvamaan oikealla palveluasenteella.
kannattaa tehdä kaikissa tuotteissa ja palveluissa vastaavia "nopeita päätöksiä". Saat kävellä, loppuu pian ruoka ja palvelut. Tulee muutto eteen. Semmosta, jooo.
- kapa
Kävin pari viikkoo sitten koeajamassa stilo 95 3d:n.Pidin autosta ja harkinnassa on ostaa samanlainen (80.95 tai 100).Uuteen ei ole varaa joten takuidenkaan kanssa ei tarvi olla tarkkana.
Mutta kun Tampereen Deltan huollosta ei ole kuulunut yhtään puoltavaa kommenttia.Löytyykö tältä suunnalta muita paikkoja jossa auton voi/kannattaa huollattaa.
Olisin kiitollinen tiedosta koska asia saattaa ratkaista koko kaupan- pena
Valkeakoskella on myös delta-auto.palvelusta ja huolloista ei itselläni kokemuksia.
- KLS
pena kirjoitti:
Valkeakoskella on myös delta-auto.palvelusta ja huolloista ei itselläni kokemuksia.
Minä sain ainakin mahtavan palvelun Forssasta ostaessani Fiatin. Siellä on myös huolto. Helsingin Delta-autoissa kohtelu oli melko tylyä jo ennen ostoa eivätkä joka liikkeessä olleet edes erityisen kiinnostuneita esittelemään uusia autoja.
Jokin aika sitten kävin Malmin Delta-huollossa kysymässä muutamia asioita, jotka eivät mielestäni toimineet ok. Tiskillä oli jälleen fiksun ja ystävällisen tuntuinen kaveri, mutta annas olla, kun takahuoneesta tuli se haalaripukuinen niin sen jälkeen selkeät viatkin olivat ns. normaalia toimintaa eikä niille voi tehdä mitään. Kaipa siinä olisi saanut keskustella loppuillan eikä yhteisymmärrystä olisi varmasti tullut.
Tällaisella palvelulla Delta auto saa ainakin huoltoasiakkaansa katoamaan, mutta ehkä se onkin tarkoitus, kun siitä tulee kustannuksia. Sen jälkeen katoavat varmasti myös Fiatien ostajat. itselläni on ensimmäinen Fiat ja jos meno jatkuu samanlaisena pääkaupunkiseudun huolloissa, niin toista Fiatia tuskin ostan tai sitten siirryn kokonaan Forssan asiakkaaksi, tosin Forssan huoltoa en ole vielä testannut. Onko jollain kokemuksia? Itselläni oli Yaris toisena vaihtoehtona - ehkä se olisi ollut parempi valinta, mutta kun sain tuon Fiatin sen verran edullisesti. - late
KLS kirjoitti:
Minä sain ainakin mahtavan palvelun Forssasta ostaessani Fiatin. Siellä on myös huolto. Helsingin Delta-autoissa kohtelu oli melko tylyä jo ennen ostoa eivätkä joka liikkeessä olleet edes erityisen kiinnostuneita esittelemään uusia autoja.
Jokin aika sitten kävin Malmin Delta-huollossa kysymässä muutamia asioita, jotka eivät mielestäni toimineet ok. Tiskillä oli jälleen fiksun ja ystävällisen tuntuinen kaveri, mutta annas olla, kun takahuoneesta tuli se haalaripukuinen niin sen jälkeen selkeät viatkin olivat ns. normaalia toimintaa eikä niille voi tehdä mitään. Kaipa siinä olisi saanut keskustella loppuillan eikä yhteisymmärrystä olisi varmasti tullut.
Tällaisella palvelulla Delta auto saa ainakin huoltoasiakkaansa katoamaan, mutta ehkä se onkin tarkoitus, kun siitä tulee kustannuksia. Sen jälkeen katoavat varmasti myös Fiatien ostajat. itselläni on ensimmäinen Fiat ja jos meno jatkuu samanlaisena pääkaupunkiseudun huolloissa, niin toista Fiatia tuskin ostan tai sitten siirryn kokonaan Forssan asiakkaaksi, tosin Forssan huoltoa en ole vielä testannut. Onko jollain kokemuksia? Itselläni oli Yaris toisena vaihtoehtona - ehkä se olisi ollut parempi valinta, mutta kun sain tuon Fiatin sen verran edullisesti.hoitaa huollot ihan asiallisesti. Kävin kesällä 40 tkm:n huollossa eikä mitään valitettavaa. Lisäksi satasen halvempi kuin D-A:n hinta.
Harkitsisin sinuna vakavasti auton huollattamista jatkossa siellä. - KLS
late kirjoitti:
hoitaa huollot ihan asiallisesti. Kävin kesällä 40 tkm:n huollossa eikä mitään valitettavaa. Lisäksi satasen halvempi kuin D-A:n hinta.
Harkitsisin sinuna vakavasti auton huollattamista jatkossa siellä.Kiitos tiedosta. Eipä sitä enää tarvitse edes harkita :) Jos hintakin on noin paljon edullisempi, niin ajan mielelläni pitemmältäkin. Saman positiivisen hintayllätyksen koin ostaessani auton.
- YoHannes
pena kirjoitti:
Valkeakoskella on myös delta-auto.palvelusta ja huolloista ei itselläni kokemuksia.
Kannattaisiko kuitenkin käydä itse siellä Delta-Autossa toteamassa tilanne ja katsoa millaista palvelua saa eikä uskoa ihan kaikkea netissä kirjoitettua sellaisenaan ?
Varmasti jokaisessa suomalaisessa autoliikkeessä on joskus joku saanut huonoa palvelua
- mitäpä jos siis ihan omilla aisteillasi kävisit tuon selvittämässä ?
- Jukec
Jkylässä ysävällinen automyyjä pelotteli Stilon koeajot pisteeseen, sanoessaan, että siinä on sitten 400 euron omavastuu, jos töpeksit. Ajattelimpa että vihje oli ettei sitä tarvitse ajella, enkä sitten ajellutkaan. Perkele ajamattako se auto pitäisi valita? Vai pimeneekö siitä oikeasti satunnaisesti kaikki sähkölaitteet, niinkuin olen kuullut ?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1134862Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293523No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452430- 501548
- 401413
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv231312- 141222
- 271108
- 1651089
Olen oikeasti aika mukava
Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.221027