Matkahuolto kusettaja

kysynpä vaan

Tilasin paketin matkahuollon kautta ja siitä ei ikinä tullut kännykkään viestiä, että paketti olisi perillä. Soitin sinne viikon päästä ja siellä se oli maannut jo tovin.
Kun kävin sitä hakemassa niin pyysivät jotakin säilytysmaksua kun en ollut hakenut sitä ajoissa.
Hetken siinä väännettiin kättä asiasta ja virkailija antoi periksi ja ei vaatinut maksua.
Kuinka moni sitä on maksanut, kun kuulin tältä virkailijalta, että heillä on nyt joku uusi järjestelmä ajettu sisään ja se ei toimi kunnolla ja ei mene kaikki viestit asiakkaalle perille. Luulisi, että laittaisivat jonkun lapun ovelleen jossa pahoittelisivat toimintansa kankeutta järjestelmävirheen vuoksi.
Virkailija kehoitti tekemään korvauskäsittelijälle valituksen jos kokee saaneensa vääryyttä.

59

20115

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tympeä matkahuolto.

      Sainpa eilen oikein saapumisilmoituksen jossa ei kuitenkaan kerrottu mistä paketti on noudettavissa. Kaupungissa on useita matkahuollon toimipisteitä mutta postinumeron mukainen lähin piste on 4 km:n päässä.

      Olisin kysynyt noutopaikan puhelimitse mutta jätin sen tekemättä puhelun korkean hinnan takia, yli 2 eur/min. pvm. Menin kysymään pakettia lähimmästä toimipisteestä niin kuinka ollakaan paketti oli noudettavissa n. 15 km:n päässä olevasta pisteestä. Toki paketti olisi toimitettu lähimpään pisteeseen mutta en enää alkanut asiaa pitkittämään kun jo noutomatkalla olin.

      Sitten hinnat ja palvelu. Varsin töykeä virkailija väitti että oikea noutopiste oli kyllä ilmoitettu kun oikea kaupunki oli nimetty. Ei kuitenkaan osoitetta eikä mitään seurantanumeroa kuten Itellan toimituksissa josta asian voisi tarkistaa. Tein hintavertailun Itellan ja Matkahuollon kesken ja ilmeni, että Matkahuollon hinta oli samalle paketille 11,26 eur. korkeampi kuin Itellalla. Itellan noutopistekin olisi ollut 0,4 km: n päässä!

      Enpä ihmettele jos Matkahuollon asiakkaat kaikkoavat!

      • Anonyymi

        NIINPÄ.MINÄ JOUDUN USEIN HAKEMAAN MATKAHUOLLON PAKETIN MISTÄ SATTUU,JOPA NAAPURI KAUPUNGISTA..


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        NIINPÄ.MINÄ JOUDUN USEIN HAKEMAAN MATKAHUOLLON PAKETIN MISTÄ SATTUU,JOPA NAAPURI KAUPUNGISTA..

        itse en hae jos eivät osaa toimittaa lähmpään noutopisteeseen.ja te jotka noudatte olette iso syy että näin jatketaan toimimaan. jos hsluat muutosta ilmoita lähettäkälle virheellisestä nouto osoitteesta.lähettäjä voi vastia korjausta kun taas vastaanottajalla ei ole lain voimaista mahdollisuutta pyytää korjausta tai siirtoa.vain lähettäjä voi tämän tehdä.


    • ItellaLakossa

      Näitä viestejä tarvitaan nyt kun Itella lakossa ja asiakkaat karkaavat kilpailijoille =)

    • Etenee

      Eikös tämä uusi laki kieltänyt noi maksulliset puhelut, toimiiko Matkahuolto nyt vastoin lakia?
      Mielestäni Matkahuolto ei kunnioita lainkaan asiakasta, siis ainakaan pakettipalveluissa.

    • Keskittykääs nyt

      Matkahuollon puhelin on ilmainen. Älkää puhuko hulluja.

      • Lukihäiriökö?

        Viestini pointti ei ollut puhelun hinta, enhän soittanut minnekään. Katsoin tänään uudelleen enkä enää löytänyt mistään tuota väittämääni puheluhintaa, sorry kaikille! Onko tietoja päivitetty tällä välin?

        Ei se puhelu kuitenkaan aivan ilmainen ole koska katsoin lähimmän toimipisteen numeroa, en siis valtakunnallista palvelunumeroa. Puhelu tähän yritysnumeroon (0207- alk. numero) maksaa 8,35 snt / puhelu 17,17 snt / min, ei siis aivan kohtuuton hinta. Matkapalveluihin soittaminen kylläkin maksaa edelleen 1,99 eur / min pvm ko. toimipisteen tietojen mukaan.

        Virhe ei siis ollut tahallinen!


    • Terästetään

      Matkahuollolla on naurettavaa sen säilytysmaksu jos et hae pakettia nopeasti pois.
      Posti säilyttää muistaakseni jopa kaksi viikkoa ja ilmaiseksi.

      • Matkahuollon asiakas

        Tiedätkös kuinka paljon ihmiset jättävät tilauksia kokonaan noutamatta? Asiamiehenä olisi kiva sitten toimia ilmaisena varastona kaikille näille tavaroille.


    • Keskittykää...

      Se kun on tuo luetun ymmärtäminen näköjään todella vaikeaa. Ihan on keskelle etusivua pamautetuu ILMAINEN VALTAKUNNALLINEN PAKETTIPALVELUJEN numero. http://www.matkahuolto.fi/fi/index.html

      Mutta kun ei niin ei.

    • Ennakkopaketti

      Ennakko ainakin oli joskus yli puolet postia kalliimpi palvelua ja rahoja ei meinannut tulla tilille.

    • paskaan kyllästynyt

      Meillä oli kans saman tapanen juttu.. Tilattiin paita ja koskaan ei tullu viestiä, kuukauden jälkeen soitettiin sitten sinne mistä oltiin paita tilattu, sitten ne kerto että joo o paketti on venaillu postissa sellasen kuukauden. Noh, sitten ku ollaan hakemassa pakettia nii kato perkele, paketti on lähetetty takasin koska sitä ei olla noudettu -no mistäs saatanansta minä sen olisin tiennyt. Sitten käskivät soittaa matkahuoltoon mutta eihän sieltä vastattu kertaakaan. Vitun perseestä sanon minä.

      • Siis, että posti palautti paketin lähettäjälle ja postista käskettiin soittamaan Matkahuoltoon? Tuo nyt on hulluin sepustus, mitä olen täällä lukenut.


      • pettynyt asiakas

        Asun paikkakunnalla (Kuhmo), jossa Matkahuollon toimipiste on paikallisella Shell-huoltoasemalla. Asema on auki arkisin klo 20 asti, mutta eivät luovuta lähetystä jos menet virka-ajan jälkeen (joka päättyy arkisin klo 17.00). Kerran sanoivat että tämän ajan on Matkahuolto määritelly, joten ei voi luovuttaa. Asun n. 21 km päässä ko huoltamolta. Lisäksi olen töissä kaukana, joten en millään pääse noutamaan lähetystä säädetyn virka-ajan puitteissa. Posti on paikallisella S-kaupalla. Sieltä luovuttavat lähetyksen aina aukioloaikoina, siis myös viikonloppuisin. Tässä suhteessa Posti on paljon parempi, eikä heillä ole säilytysmaksuja. Naurettavaa tuo Matkahuollon toiminta. Minä ainakin yritän välttää sen palvelujen käyttämistä mahdollisuuksien mukaan.


      • Anonyymi

        Mulle taas tuli ilmoitus että paketti on toimitettu ,ja en koskaan ole pakettia vastaan ottanut ,huh huh


    • näin toimitaan

      Matkahuolto ei korvaa jos he tekevät virheen, kun heillä on niin hyvät toimitusehdot:

      Lainaus heidän ehdoistaan:

      Tieliikennesopimuslain 29.2 pykälän mukaan rahdinkuljettajalla ei ole vastuuta vahingosta, jos se on aiheutunut puuttuvasta tai puutteellisesta pakkauksesta.

      -tähän voidaan aina vedota, koska paketin pitää kestää hankausta, puristusta, kolhuja ja päälle lastausta!

      MUISTAKAA SIIS TESTATA PAKETTINNE ENNENKUIN LÄHETÄTTE NE MATKAHUOLLOLLA!

      Tai jos vaikka matkahuolto ei ilmoita asiakkaalle edes, että paketti on noudettavissa niin silloin heidän vastauksensa on ollut tälläinen:
      (tosin myönsivät, että heidän järjestelmässään on ollut ongelmia ja pakosti ilmoitukset eivät ole menneet perille ja on tapahtunut tekninen virhe, mutta eivät voi varmuudella katsoa toimineensa palvelulupauksemme vastaisesti.

      Matkahuolto ei vastaa välillisistä tai epäsuorista vahingoista, kuten ansion tai tuoton menetyksistä, saamatta jääneestä voitosta, korkotappiosta tai muista vastaavista taloudellisista vahingoista.

      EIPÄ SIINÄ SITTEN JÄÄ MITÄÄN KORVATTAVAA KUN NÄIN HE ILMOITTAVAT JOS HUKKAAVAT/HAJOITTAVAT ASIAKKAAN LÄHETTÄMÄN PAKETIN.

      • Matkis vai Pozti?

        Noi ehdot ovat yhtenevät kaikkien rahdinkuljettajien keskuudessa, samoin useimpien kuriiripalveluiden. Ja jos mitään ei ole erikseen sovittu, niin ehdot ovat silti voimassa toimialan "yleisenä kauppatapana".

        Eipä sinulla ole muuta vaihtoehtoa, kuin paketoida pakettisi miten haluat ja polkea se Jopollasi perille. Sitten ei tarvitse ihmetellä.

        Mitä Matkahuoltoon tulee, niin sehän on ensisijaisesti kuljetusfirma. Sen asiakaspalvelukulttuuri ja -järjestelmät ovat heikompia, kuin lähes 170 vuotta tätä hommaa harjoitelleella Postilla. Mutta kuljettajana Matkahuolto yleensä on Postia hellävaraisempi. Käytän Matkahuoltoa aina, kun vain voin. Itse olen törmännyt ainoastaan ystävällisiin ja avuliaisiin henkilöihin (Matkahuolto/Espoo/Olarinluoma).


    • "Mitä Matkahuoltoon tulee, niin sehän on ensisijaisesti kuljetusfirma. "

      Enpä tuota pääkaupunkiseutua tunne, mutta muualla Suomessa matkahuolto ei taida kuljettaa mitään, vaan paketit kulkevat Matkahuoltoa omistavien bussiyritysten autoissa.

    • ei matkahuolto

      Se säilytysmaksu on aivan älytön kun eivät edes saa välillä tekstiviestejään perille niin asiakkaassa on vika.

    • jouni78

      Itse olen kyseisessä firmassa töissä ja voin kertoa että vittu mitä paskaa!! Parempaa työpaikkaa odotellessa.

    • kulut

      kannattaa katso tarkkaan mistä tilaa etteivät lähetä matkahuollon kautta, törkeää laskutusta koska omat pisteet on niin harvassa ja 4 päivää on tosi vähän eikä missään selvästi sanottu ja säilytysmaksun suuruuttakin on vaikea löytää, ihan tuli puskista!!! 40 tavaroista 30 säilytysmaksu!?!

    • Eienäämh

      4 päivää on nykyisin bussiennakko tilitysaika.. Tossa 3 pakettia 2vkon sisällä lähettäneenä olen huomannu et ne maksaa just neljäntenä päivänä.. aiemmin ainakin mhlla oli Nordea niinkuin mullakin. Kai se on sit ilmainen laina viikoks kun vkl päivät useimmiten osuu kohdalle. Prkl kyllä luulis et nykyaikana saisivat 2vrk sisään rahat liikkeelle tai vaikka samantien.

    • Autonosat

      Tilasin tavaraa Matkahuollon kautta ja pyysin kaveriani noutamaan kun tavara saapuu. Numerot ja osoitteet olivat kaikki oikein, mutta mitään viestiä ei ollut saapunut. Rahti maksoi 7,- euroa ja säilytysmaksu 55,- euroa!

    • muistelija.-

      itselle on yhdesti käynyt niin, ettei paketin tulosta ilmoitettu ja siinäkin oli syynä, että lähettäjä oli kirjoittanut väärän puhnon. tarkistin kyllä, että itse oli antanut oikean numeron.

    • Lähetysmaksu

      Loppuu se matkahuollon kautta tilaaminen. Olisi pitänyt asioikseen lähteä hakemaan paketti40 km:niin päästä. Tai maksaa säilytysmaksu. En tehnyt kumpaakaan saas nähdä kuinka käy.

    • Anonyymi

      Nyt ne vasta kusettaa kun keksivät kuutiointi maksun...…..

      Olen kuullut, että osalla asiamiestoimipaikoilla kuutioidaan paketit vaikka eivät täytä edes kuutiointi perusteita.

    • Anonyymi

      Hinnat nousseet 1.6 ja taas 1.10

      Varsinkin 1.10 kaikki paketit kuutioidaan niin matkahuolto hinnoittelee itsensä pihalle.

    • Anonyymi

      Itseäni ainakin matkahuolto kusettanut monta kertaa ja täyttää jo rikoksen merkit....

      • Anonyymi

        Kenestä vois tehdä rikosilmoituksen ?


    • Anonyymi

      Aivan loistavasti toiminut Matkahuollon kautta aina ja kaikki. Super.

      • Anonyymi

        Pikkupaketit heille vain kelpaa.

        Lähetäppä 4kpl auton renkaita niin kyllä hinnat pompsaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pikkupaketit heille vain kelpaa.

        Lähetäppä 4kpl auton renkaita niin kyllä hinnat pompsaa.

        Niitä onkin vuosia kuskattu alihintaan verrattuna kilpailijoihin. Nyt ovat laittaneet semmoset hinnat painaville/isoille paketeille kun kuuluukin.


    • Anonyymi

      Säilytysmaksu on pelkkää huijaamista. Paketti pitää lähettää takaisin jos sitä ei noudeta kahdessa viikossa. Eikä tähän rosvoamiseen puutu kukaan.

    • Anonyymi

      Tässä vähän kuviota miten Matkahuolto hoitaa kuljetuksia..Paketti lähti Kuusamosta 18.5. ja olisi pitänyt tulla Vääksyn Matkahuoltoon.. Ei vieläkään tänään pe 22.5. tietoa missä lähetys on.. Matka Lahdesta Vääksyyn n.36 km ja yksi Helatorstai välissä .. Lupasivat tänään soitella kun saavat selvityksen lähetyksestä.. ei tullut mitään soittoa..alla paketin seuranta kaavio :(

      20.05.2020 06:48 Lahti
      Lähetys on matkalla
      20.05.2020 03:46 Lahti
      Lähetys on valmiina jatkamaan matkaa Matkahuollosta Lahti
      19.05.2020 20:08 Oulu
      Lähetys on matkalla
      19.05.2020 09:46 Oulu
      Lähetys on valmiina jatkamaan matkaa Matkahuollosta Oulu
      18.05.2020 13:04 Kuusamo
      Lähetys on valmiina jatkamaan matkaa Matkahuollosta Kuusamo
      18.05.2020 13:02 Kuusamo
      Olemme saaneet lähetyksen kuljetettavaksi

      Terv. Sarvi-jorma

      • Anonyymi

        Todennäköisesti puhelinnumerossa on ihan pieni virhe ja ehkä postinumerokin heitää ihan pikkuisen. Puhelinnumero ja vastaanottajan nimi eivät täsmää. Syitä on monia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Todennäköisesti puhelinnumerossa on ihan pieni virhe ja ehkä postinumerokin heitää ihan pikkuisen. Puhelinnumero ja vastaanottajan nimi eivät täsmää. Syitä on monia.

        Koko lähetys kadoksissa. Matkahuolto ei tiedä missä lähetys on. Lähtenyt Lahdesta 20.5. aamulla erään bussifirman kuljetettavaksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koko lähetys kadoksissa. Matkahuolto ei tiedä missä lähetys on. Lähtenyt Lahdesta 20.5. aamulla erään bussifirman kuljetettavaksi.

        Löytyikö paketti?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Löytyikö paketti?

        Paketin lähettäjä sama,paketin koko sama,tästä huolimatta rahti nousi 9€ viikossa,ihmeellistä.


    • Anonyymi

      Tolaan aina bussiennakolla tai postiennakolla niin kyllä ovat löytäneet perille aina paitsi kerran tietokone kannettava hävisi.No ei ollut minun ongelma joten tilasin toisesta paikasta uuden ja se tuli perille.

    • Anonyymi

      Matkahuollon toiminta moraalitonta ja kallista.

      Erehdyin käyttämään Matkahuollon palvelua nimeltä bussiennakko. Palvelu maksoi yli 20 euroa ja paketin noutajan tilittämiä rahoja saan odottaa ainakin yhden viikon, tämän myönnettiin asiakaspalvelusta olevan täysin normaalia eli mitään poikkeavaa tässä ei heidän mielestään ollut. Vastaava palvelu samanlaisesta paketista maksaa usein parjatulla Postilla alle 12 euroa ja rahat tulee tilille 1-2 vuorokaudessa. Lisäksi Matkahuolto poistaa sosiaalisesta mediasta lähes välittömästi itselleen epäedulliset viestit ja palautteet, joka on mielestäni todella moraalitonta ja arveluttavaa.

    • Anonyymi

      Niin minuakin

    • Anonyymi

      Matkahuollon kaikki paketit ovat jumissa. Toimitusaika on keskimäärin viikko. Tilanne alkoi 10.11. ja jatkuu varmasti vuoden loppuun asti, kun ruuhkaa ei saada purettua.

    • Anonyymi

      Alle 10 km matkaan Hgin sisällä mennyt nyt luvattoman paljon aikaa. Lähtenyt 24.11. ja viikkoon ei tullut mitään ilmoitusta, ei yhtään mitään tietoa onko edes Vantaalla, sitten alkoi rumba joka jatkuu edelleen eli joka päivä toimitus siirtyy 1-2vrk,tällä hetkellä toimitusta luvataan 9.12?!?!?! Rikosilmoituksen tekoonko tässä on alettava?

      • Anonyymi

        Hmm onko sulla lähetyksen seurantakoodia? Että siis varmaa tietoa siitä että paketti on ylipäänsä lähetetty? Mulle piti olla yksityiseltä tulossa paketti(tein " torikaupat"), vaan olikin huijaus, eikä pakettia koskaan saapunut. 😠


    • Anonyymi

      Miten pitkään yleensä kestää että Matkahuolto laittaa paketista rahat tilille? Mies lähetti bussiennakolla suht arvokkaan paketin, ostaja on sen jo yli kuukausi sitten hakenut eikä vieläkään ole tullut rahoja tilille Matkahuollolta. Mitään suoraa vastausta heiltä ei saa, tuntuu että vain asiakasta syyllistetään. Seuraavaksi kai pitää tehdä rikosilmoitus, kun rahat jäi Matkahuollolle eivätkä näköjään ole asiaa hoitamassa. Eipä tarvi koskaan enää käyttää heidän palveluitaan. Muutaman kerran aiemmin sitä kautta myös lähetetty ja kaikki meni hyvin, nyt sitten kävikin noin.

    • Anonyymi

      Ja hinnat taas vaan nousee 1.4.2022

    • Anonyymi

      Edellisviikolla ison paketin lähetys maksoi 19,90 ja nyt sama paketti 79,90 euroa


      Vidu mitä toimintaa matkahuollolla.


      Saksasta sama paketti suomeen 15 euroa

      • Anonyymi

        Juu sama...pariviikkoo sitten 13.20 ja tänään 26e loppui suhde matkahuollon kanssa..


    • Anonyymi

      Törkeän korkea säilytysmaksu on rikollista riistohinnoittelua.

    • Anonyymi

      joo. aivan paskapulju.

    • Anonyymi

      Tilasin tarvittavat varaosat toimitus osoitteeseen Turkuun, Matkahuolto Turussa kuitenkin päätti lähettää paketin Raumalle. Kuka maksaa noutokulut?

    • Anonyymi

      kannattaa jättää paketti noutamatta ,saat paketin hinnan takaisin kun ilmoitat myyjälle ,ja matkahuolto joutuu maksamaan palautuksen .ähäkutti .voit tehdä uuden tilauksen postin kautta !

    • Anonyymi

      minä en saa koiranruoka pakettiani millään olen maksanut kotiinkuljetuksesta kun sinne soittaa niin tulee aina eri selitys että kyllä se huomenna tulee 10-13 välille eipä ole tullut.usko mennyt koko hommasta,taitavat olla paketin hävittäneet jonnekkin.

    • Anonyymi

      matkahuollon mainos selittää kaiken.
      siitä tulee sellainen kuva että työntekijät ovat yksinkertaisia pöljiä.... voi ressukat....

    • Anonyymi

      Onko kokemuksia tästä MATKAHUOLLON uudesta äppi automaatista ? Eli se laatikkohäkkyrä mitä on ilmestynyt kauppojen pihamaalle. Vaatii kuulemma jonkun paikantamistiedonkin puhelimeen ennenkuin aukeaa ja tietysti sen ÄPIN. Pitäisikö palkata DALTTONIN veljekset vetämään se nurin ? Siis en omista älypuhelinta ollenkaan joten paketti jää siihen !!!

    • Anonyymi

      Eipä ole matkahuollon " asiakaspalvelusta" paljoa iloa kun ensiksi hävittävät paketin niin sitten neuvvoat ottamaan yhteyttä tavaran toimittajaan, eihän se myyjä sille mitään mahda että matkahuolto ryssiä.
      Eikä tuo "palvelunumeroon" soittaminenkaan ole kovin halpaa, sinne meni sekin kymppi ja silti vituksmän.
      Ei kai tässä auta kun mennä tekemään poliisille rikosilmoitus niin eiköhän ala homma selviämään.

    • Anonyymi

      sine ole tympeä asiakase

      luuleko sine ete kaikki ilmateke pite sine paketi hyly

      nyte sine pite suu supu ja makse lasku

      äleke itke ene same asiasta

      sine saa pakete ja ole onni

      azis

    • Anonyymi

      Monta pakettia matkahuolto kuljettanut minulle, mutta nyt loppu sen palvelun käyttö.
      Mauno-ropotti on tosi yksinkertainen tyyppi. Kysymystä kun ei ymmärrä niin pyytää seuraamaan seurannasta, vaikka juuri siitä reklamoin et seurannassa paketti luvattu viedä siirrettyyn paikkaan eilen, mutta ei ole tullut noutokehotusta.
      Ilmeisesti hämminkiä toimituksissa paljon kun eivät pysty asiakasta tyydyttävään palvelujen tuottamiseen.
      Posti toimii hyvin ja sitä käytän jatkossa.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      201
      3011
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      120
      2033
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      61
      1682
    4. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      181
      1579
    5. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      171
      1519
    6. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      183
      1430
    7. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1278
    8. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      75
      1231
    9. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      59
      1208
    10. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1121
    Aihe