Aikovat ulkoistaa tämän vuoden aikana peräti 1-3 reitin matkustamohenkilökunnan. Jesz, kyllä johtajat oszaa. Enää 500 vuotta ja sääsztöt ovat koosza. Joko näillä rajuilla säästötoimenpiteillä saavuttaa yli tavoitteiden menevät bonukset?
Finnairin johto aikoo toimia!
Int har man nån kyky
13126
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Jaijai kun taas duunari lässyttää ilman faktoja.
Kahden vuoden aikana 20 reittiä ulkoistetaan, koska Åkersin eläkeremmi ei anna 70-luvulta periksi ja antaa työnantajan potkia 500 ulos ja nuorimmasta päästä lähtee koska niin on SLSY itse keskenään päättänyt.
Tätä vuotta jäljellä kesälomien jälkeen 5 kk, kolmenkin reitin ulkoistus hyvä saldo.
Muistapas, että SLSY olisi itse ollut valmis pieniin osittaisiin kustannusalenemiin 20 vuoden aikana. KAHDENKYMMENEN VUODEN. Siihen nähden 20 reitin ulkoistus kahden vuoden aikana on huippunopeaa.
Åkers, sinun lähtölaskenta on alkanut.
4150 e keskipalkka on liikaa tarjoilijan työstä!
Vanhat naiset pitää kiinni eduistaan joilla ei pohjaa globaaleilla markkinoilla.
Viikossa kouluttaa nuoren Suomesta ja parissa Kiinasta.
Aika on ajanut telmasta ohi....
Kyllä ilmapiian työ on erittäin vaativaa.
Ajattelepa SLSY:n tilannetta. Lähtö tulee joka tapauksessa, joko korkean iän vuoksi, tai koska lentojen palvelu- ja turvallisuustasosta tullaan tinkimään maailmanlaajuisesti. Miksi et liittojohtaja Åkersina pitäisi kiinni saavutetuista eduista niin kauan kuin voit ja varsinkin kun tiedossa on että kun lähdön hetki koittaa, ansiosidonnaista voi saada jatketusti jopa 4 vuoden ajan.
Finnairissa johto vain aikoo ja aikoo. Ulkoistuksilla on uhkailtu matkustamohenkilökuntaa vuosien ajan ja paras mihin pystytään on 1-3 reitin ulkoistaminen puolessa vuodessa. Eikö näin vetelästä johtamisesta riittäisi palkaksi tonni kuussa? Vain Valvirassa on vetelämpää kuin Finnairissa.
Ulkoistus harvoin, tuskin koskaan säästää mitään ensimmäisinä vuosina. Jos säästäisi, miksi Finnairilta kuluu vuosia saada ulkoistamiset tehdyksi? Finnairin johto on edelleen erittäin hidas reagoimaan muuttuvan liiketoimintaympäristön tarpeisiin. On helppo oivaltaa mikä on Finnairin tulos kuluvalta vuodelta; Se on rökäletappio. Finnairi on syöksykierteessä jota ei osata oikaista.
Lähteä voi joko arvokkaasti tai häpeällisesti. Thelma on tiensä valinnut.
Vuonna 2010 Finnairilla oli 150 täyden eläkkeen saavuttanutta, jotka silti halusivat tehdä töitä ja nimenomaan niitä "raskaita" pitkiä lentoja.
Korkea ikä ei taida heti olla este ns. työnteolle. Aina siellä koneessa on joku joka paikkaa jos ei itse jaksa.
Åkers pitää kiinni ikätovereistaan, mutta uhraa nuoret. Miksi ei ajaisi liitton edustajana henkilökunnan etua eikä vain kavereiden?! Koska se olisi hänen tehtävänsä!
Miksi Åkers ei osallistuisi yhteiskunnan toimiin ylläpitämällä työllisyyttä ja välttämällä sosiaalipummina olemista, ansiosidonnainenko on se johon ammattiyhdistysliike (!) pyrkii? Sosiaaliyhdistysliikkeeltä vaikuttaa enemmänkin.
20 reitin ulkoistus kahdessa vuodessa on melkoinen tahti. Muistapas, että SLSY:n kanssa on ns. neuvoteltu jo yli kymmenen vuotta eikä heidän kanssaan löydy yhteistä työllisyyttä ja yritystä tukevaa linjaa. Jos nyt neuvotellaan koko paketti ulkopuolisen kanssa ja puolessa vuodessa saadaan kolmekin reittiä kuntoon niin tulos on huomattavasti ripeämpi kuin SLSY:n tervassa tallaaminen.
Nordean mielestä Finnairin kurssi on nousussa, se on muuttanut ohjettaan osakkeen suhteen, ennen oli "pidä", nyt on osta. Nordea näkee että muutokset saadaan aikaiseksi ja tilanne alkaa parantua.
Thelma tekee sitä edunvalvontatyötä, johon hänet on palkattu. SLSY:n jäsenet tuskin haluavat maksaa ylimääräistä yhteiskunnan rakenteiden muuttamiseen tähtäävästä omien etujen polkemisesta. SLSY:n jäsenet haluavat maksaa itseensä kohdistuvasta edunvalvonnasta, ihan samalla tavalla kuin EK:n jäsenet. EK toimii ihan samalla tavalla kuin SLSY vain ja ainoastaan oman intressiryhmän etua ajaen.
On totta että SLSY valvoo vain vanhempien ilmatarjoilijoiden etuja, mutta monessa ammattiliitossa ei ajeta kenenkään etua. Esim joku PAM joka nyhtää jäsenmaksut, mutta ei liene koskaan saanut palopuheita enempää aikaiseksi. Pamilaisten palkat joustavat sitä enemmän mitä enemmän maahan otetaan pakolaisia eläteiksi. Jäsenmaksuista ja luvatusta edunvalvonnasta huolimatta. Liittojen vähäinen edunvalvonta kohdistuu aina vain johonkin osaan maksavaa jäsenkuntaa. Mikä ammattiliitto ajaisi työttömien jäsentensä asiaa, ei mikään. Odotan suurella mielenkiinnolla miten lentäjien edunvalvonta lähtee pelaamaan YTY:ssä. Odotan että YTY neuvottelee korkeintaan palkkojen alantemisen suuruusluokasta.
Thelma on hoitanut työnsä paremmin kuin hyvin. Pieni ja vähillä resursseilla toimiiva liitto on taistellut menestyksekkäästi vaikka vastapelurina on ollut kymmeniä johtajia ja kaiken maailman humppapäälliköitä. Ellei SLSY:tä tai vastaavaa olisi ollut olemassa, ilmatarjolijoiden keskiansio olisi tasoa 1100 e/kk päivärahoja. Päivärahoilla kompensoitaisiin peruspalkan alamittaisuutta, kuten Suomessa on tapana.
Nordea saa kuvitella Finnairin kurssista mitä haluaa. Odotetaan varttikatsaukset ja katsotaan miten tulos kehittyy. Oma arvioni on että Finnairi kyntää ja syvällä. Todellisia kustannussäästöjä ei tulla saamaan aikaiseksi. Tehdyt ulkoistamiset alkavat kääntyä itseään vastaan, kuten tapahtuu muillakin aloilla.
SLSY ajaa omia kortistoon, siinä on selvä ero työttömien etujen ajamiseen, SLSY tekee päinvastoin, ajaa työttömäksi.
SLSY ei todellakaan ole tehnyt työtään hyvin, jos joka kolmas työntekijä saa lähteä. Älä edes yritä.
Nyt joka neljäs emo nostaa 5000 euroa ja siihen keskimäärin 300-400 euroa päivarahoja päälle. Eliitin palkka. Ja mistä työstä.
SLSY on kiristänyt lakkouhkauksilla työnantajaa ja Suomea, jokainen lakkopäivä maksaa 4,5 Me ja sitä uhkaa sosiaaliliike on käyttänyt ja laskuakin tullut kymmeniä miljoonia. Jotta mediaanipalkka pidetty yli neljässä tonnissa.
Sinun oma arviosi kyntämisestä lienee suoraan kopioitu Finnairin 2.6.2014 antamasta uudesta tulosohjeistuksesta..? Hieno "oma" arvio...
Emojen eliittipalkan järkeistäminen 2000-luvulle on aivan välttämätöntä.
Hei, nythän meillä kaikilla on parempi mahdollisuus päästä ilmatarjoilijoiksi. Hakekaa kaikki tekin jotka olette aikaisemmin karsiutuneet pääsykokeista!
Naapurin rouvan tytär pääsi lentoemännäksi mutta minun ei. Olen todella katkera.
Ystäväni joka on Finnairilla töissä on käynyt tässä kuussa 3 krt Kiinassa ja nyt lähtee vielä kahdesti Japaniin. On 26 vuotias ja pääsee jatkuvasti kaukomaille. Ei tarvitse nähdä koko aikaa ukkoaan ja huutavia kakaroitaan. On se helppoa. Itse joudun sietämään perhettäni joka päivä.
Sama täällä. Tutun ystävätär viettää kuussa n 10 yötä hotellissa. Ja lisäksi toivoo edestakaiset lennot illaksi ja yöksi jotta ei tarvitse laittaa lapsia nukkumaan. Saa olla pois kotoa anopin ja lasten synttäritkin. Ei tarvitse valmistella mitään. Ikkunoitakaan eikä muita kausitöitä tarvitse tehdä kun ei ole koskaan kotona. Mies hoitaa lapset nukkumaan ja paistaa joulukinkun ja tekee muut juhlavalmistelut kun lentotarjoilija on juhlapyhät hotellissa.
ikkunoita tehdä? lasitusliike tutun ystävättärellä?
Älä hitossa. Serkkuni kaksoisveli halusi yövartijaksi ja nyt ei ole öisin kotona.
"Ystävätteresi" on kiva mielikuvitushenkilö. Koska viiltävä analyysisi ei vastaa todellisuutta.