Eikö tuota yhtä saunakauha-vajakkia

saada bannattua?
12128
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

sillä on se siellä käytetty saunakauha korvienvälissä ja hinkkaa sitä saamatta irti.

Äänestä

Luulen, että ovat ylläpidossa yrittäneet aikanaan heivata tuota häirikköä mutta on niin ahkera lisäämään noita älyttömiä juttujaan, ettei ole aikaa niitä kaikkia pois korjata. Olis hyvä jos jonkun IP-osoitteen turvin vois evätä tietyltä koneelta kaiken kirjoittelun mutta ei taida ainakaan vielä onnistua. Mutta yhtä kaikki taitaa olla todella sairas tapaus.

Äänestä
  • Päätellen siitä, että ilmoitukset viesteistä nollaantuvat, asiassa on kyse jostain muusta kuin kylähullusta häiriköinnistä. Kenties joku suomi24:n ylläpidosta trollailee ja käy kuittaamassa ilmoitukset pois. Kokeilkaa vaikka itse. Tänään olen käynyt joka viestin ilmoittamassa 2-3 kertaa. Aikansa ilmoitus on voimissaan ("ylläpito on jo vastaanottanut...") mutta sitten taas parin tunnin päästä voi laittaa uuden ilmoituksen samasta viestistä eikä sitä koskaan poisteta. Mielenkiintoista...

    Äänestä

Minut he kyllä onnistuvat taas blokkaamaan vähäksi aikaa, kun sanon, että tuo nuija on ylläpidosta. Sen tarkoitus lienee tympäistä meitä niin, että poistumme palstalta. Ja jos se ei auta; jos edelleen kokoonnumme tänne keskustelemaan yhteiskunnan epäkohdista, seuraava askel lienee palstan sulkeminen. He voivat käyttää tuota kauhojaansa tekosyynä palstan poistamiseen. Samalla tavallahan he jo poistivat lääkäripalstan, koska siellä keskusteltiin liian paljastavasti sairausteollisuudesta.

Minne menemme, jos tämä palsta lopetetaan? Köyhyys-palstalle? Maailman menoa? Yleistä taloudesta?

Äänestä
  • TEHKÄÄ TEKIN RIKOSILMOITUS POLIISILLE KUTEN MINÄ OLEN TEHNYT

    Äänestä

  • Köyhyys-palstan tuo "saunakauhaterapeutti" on jo vallannut. Muutamassa keskustelussa siellä havaitsin, että hän on vastannut itselleen "JK JK"-nimimerkillä. Joillakin palstoilla on näkynyt, että tämä massapostaaja olisi Niuvanniemen potilas, leipätyönään kansanedustaja.

    Äänestä

  • Joo, ei näytä auttavan minkäänlainen ilmoittelu ylläpitoon. Jotain kummallista tässä on. Taitaa olla ihan kokopäivätyö tuolla saunakauha hepulla tämä trollaaminen. Näyttää tosiaan valtaavan vaan lisää ketjuja mitä operoi. Pitääkö lopetella koko S24 kirjoittelu, ei kiinnosta jos ylläpito ei reagoi mitenkään.

    Äänestä

  • S24 loppuu kohta kirjoitti:

    Joo, ei näytä auttavan minkäänlainen ilmoittelu ylläpitoon. Jotain kummallista tässä on. Taitaa olla ihan kokopäivätyö tuolla saunakauha hepulla tämä trollaaminen. Näyttää tosiaan valtaavan vaan lisää ketjuja mitä operoi. Pitääkö lopetella koko S24 kirjoittelu, ei kiinnosta jos ylläpito ei reagoi mitenkään.

    Vähänkin joku nimimerkki osuu kalervon arkaan kohtaan, kaaleppi kopio sen härskisti omaan sairaaseen käyttöön, jopa numeroilla!.

    Äänestä

  • PAATERONMIKKO kirjoitti:

    TEHKÄÄ TEKIN RIKOSILMOITUS POLIISILLE KUTEN MINÄ OLEN TEHNYT

    pitääkö se tehdä joka päivä?,

    Äänestä

  • ei mitään omaa kirjoitti:

    Vähänkin joku nimimerkki osuu kalervon arkaan kohtaan, kaaleppi kopio sen härskisti omaan sairaaseen käyttöön, jopa numeroilla!.

    Joo se on niin heikkolahjainen , multa se on kopsannu kaikki . Tänään lopetan sen kaa leikkimisen ja meen illalla pasilaan naulaamaan sen jatketusta Vihapuheesta syytteeseen . Se ei vaan usko sitä.

    Äänestä

aiemmin se riivasi 'potkut ja työttömyys'-palstalla eikä lainkaan muualla.

Äänestä

Missä se ylläpito on, kahvillako?

Vai lämmittääkö tämä keskustelu niin pajon joitain tahoja että sinne on palkattu omasta takaa häirikkö sammuttamaan keskustelut sekä viemään huomion toisaalle kuten karkoittaa kehityskeskustelut samalla ko. aiheesta.

Oma palsta vaan pystyyn, sillä tästä keissistä pääsee irti lopullisesti sekä ei maksettu saunakauha pysty häiritsemään yhteistyössä ylläpidon kanssa ajatusten vaihtoa. On tätä suuntausta jo ollut ilmassa, roska saa jäädä, asialliset poistetaan. Mutta ei anneta sen mennä näin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pitäisi kirjoitti:

saada bannattua?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu