5 vuotta söin eri masennus- yms. lääkkeitä eri annostuksilla ja kombinaatioilla. Ei auttanut mitään. 1,5 vuotta olen ollut täysin ilman lääkkeitä kun lopetin lääkkeet omin nokkineni. Olo ollut täysin sama lääkkeillä ja ilman. Tämän olen myös hoitavalle taholle tuonut ilmi. Tulos: haluavat että alan taas syömään lääkkeitä. Siis voi perkeleen perkele, en muuta sano.
Puhuminen ei auta. (Terapiaa on käyty se täydet 3 vuotta joskus aikanaan.)
Lääkkeet ei muuta oloa suuntaan eikä toiseen.
Työkykyä ei ole, edes kelan valtuuttaman tutkimuslaitoksen mukaan.
Lisää lääkkeitä on hoitavan tahon ratkaisu. Mitä ihmettä ne luulee sillä saavutettavan? Eikö tuo 5 vuotta lääkkeillä versus 1,5 vuotta ilman ole jo aika painava argumentti sen puolesta että olen syönyt niitä lääkkeitä aivan turhaan jo sen aiemmat 5 vuotta, saatika että alkaisin niitä taas popsimaan.
Sähkö ja/tai magneettihoitoa ehdottivat kun perinteiset puhuminen lääkkeet lähestymistapa ei ole auttanut. Vaan ei hirveästi innosta sähköhoidon riskit ja sivuvaikutukset tai uudemman magneettihoidon vielä tuntemattomat riskit.
Sain tahtoni läpi tällä kertaa, ei lääkkeitä määrätty. Mutta ensi käynnillä kuulemma asia otetaan uuteen keskusteluun. Tämän myös lausuntoonsa lääkäri kirjoitti.
Ymmärrän toki että olen yhteiskunnalle rasite työkyvyttömänä ja että yhteiskunnan intresseissä on yrittää hoitaa minut työkykyiseksi pois kuntoutustukea/eläkettä nostamasta mutta jos heillä ei ole tarjota mitään hoitoa mikä auttaa niin pitääkö niitä lääkkeitä sitten vain näön vuoksi syödä että paperilla näyttää siltä että minua "hoidetaan".
Tuskin ne beetasalpaajia, antibiootteja ja maksalääkkeitä noin huolettomasti määräilisivät, kuin varmuuden vuoksi, mutta psyykenlääkkeitä sitä vaan syötetään ihan näön vuoksi vain vaikka on 7 vuotta takana sairaushistoriaa joka todistaa ettei niistä lääkkeistä ollut tipan tippaa hyötyä.
ARGH!
(Aloitin keväällä keskustelun samasta aiheesta, ennen tätä lääkärikäyntiä, mutten löytänyt sitä enää niin en voinut jatkaa samaan ketjuun. Joku silloin neuvoi vaatimaan lääkkeetöntä hoitoa, sanoi että siihen on potilaalla oikeus. Ei vaan tuolla siltä tuntunut.)
Puhuminen ei auta. (Terapiaa on käyty se täydet 3 vuotta joskus aikanaan.)
Lääkkeet ei muuta oloa suuntaan eikä toiseen.
Työkykyä ei ole, edes kelan valtuuttaman tutkimuslaitoksen mukaan.
Lisää lääkkeitä on hoitavan tahon ratkaisu. Mitä ihmettä ne luulee sillä saavutettavan? Eikö tuo 5 vuotta lääkkeillä versus 1,5 vuotta ilman ole jo aika painava argumentti sen puolesta että olen syönyt niitä lääkkeitä aivan turhaan jo sen aiemmat 5 vuotta, saatika että alkaisin niitä taas popsimaan.
Sähkö ja/tai magneettihoitoa ehdottivat kun perinteiset puhuminen lääkkeet lähestymistapa ei ole auttanut. Vaan ei hirveästi innosta sähköhoidon riskit ja sivuvaikutukset tai uudemman magneettihoidon vielä tuntemattomat riskit.
Sain tahtoni läpi tällä kertaa, ei lääkkeitä määrätty. Mutta ensi käynnillä kuulemma asia otetaan uuteen keskusteluun. Tämän myös lausuntoonsa lääkäri kirjoitti.
Ymmärrän toki että olen yhteiskunnalle rasite työkyvyttömänä ja että yhteiskunnan intresseissä on yrittää hoitaa minut työkykyiseksi pois kuntoutustukea/eläkettä nostamasta mutta jos heillä ei ole tarjota mitään hoitoa mikä auttaa niin pitääkö niitä lääkkeitä sitten vain näön vuoksi syödä että paperilla näyttää siltä että minua "hoidetaan".
Tuskin ne beetasalpaajia, antibiootteja ja maksalääkkeitä noin huolettomasti määräilisivät, kuin varmuuden vuoksi, mutta psyykenlääkkeitä sitä vaan syötetään ihan näön vuoksi vain vaikka on 7 vuotta takana sairaushistoriaa joka todistaa ettei niistä lääkkeistä ollut tipan tippaa hyötyä.
ARGH!
(Aloitin keväällä keskustelun samasta aiheesta, ennen tätä lääkärikäyntiä, mutten löytänyt sitä enää niin en voinut jatkaa samaan ketjuun. Joku silloin neuvoi vaatimaan lääkkeetöntä hoitoa, sanoi että siihen on potilaalla oikeus. Ei vaan tuolla siltä tuntunut.)
Vastaukset 5
Vanhimmat
Siitä ne saa palkkaa että tyrkyttävät lääkkeitä. Koko psykiatriassa on kysymys politiikasta ja taloudesta, ei lääketieteestä.
Mitä hoitoa sitten haluaisit? Jos et terapiaa, lääkkeitä etkä sähköhoitoa? Varmaan on vaihtoehdot jo aika vähissä... Eli haluat vain kuntoutustukea? Helpommalla pääset jos menet työkkäriin tai töihin. Silloinhan sun hoito ei kuulu kenellekään?
Yksi vaihtoehto tietenkin on, että hyväksyt lääkkeet ja käyt ne ostamassa, mutta et vain syö niitä. Sitähän nyt ei kukaan voi valvoa.
Psykiatreilla ei ole ammattitaitoa muuhun kuin reseptien kirjoittamiseen. Ja reseptejä osaa kirjoittaa apinakin.
Millainen olosi on tällä hetkellä? Tunnetko tunteita vai mielihyvää? Mielialalääkkeet usein turruttavat tunteet, jolloin on vaikea nousta pahasta mielestä kun mikää ei liikuta tai tunnu miltään. 1,5 vuotta ilman lääkkeitä ei mitenkään riitä useimmilla aivojen palautumaan 5 vuoden rasituksesta, joten itse odottaisin ainakin toiset puolitoista vuotta ennen kuin edes tekisin mitään päätöksiä.
Keskusteluterapia voi mennä hukkaan, jos on lääkkeiden vaikutuksen alaisena, sillä tunteita tarvitaan käsittelemään elämän asioita. Asiat ovat aivan nurin kurin peruspsykiatriassa. Siellä nähdään, että lääkitys auttaisi käsittelemään asioista, mutta en ymmärrä miten tunneturta ja välinpitämätön ihmismuumio voi mitenkään tarkastella tunteitaan ja ajatuksiaan, jos on huumattuna, vähän kuin kännissä olisi elämän ongelmiaan ratkomassa. Todella outo ajatus psykiatrialta.
Vielä muistan mainita, että pysy kaukana sähköshokista ja magneettistimulaatiosta, jos aivoterveytesi on sinulle tärkeä.
Keskusteluterapia voi mennä hukkaan muutoinkin, siis vaikka ei olisi syönyt pillerin pilleriä. Olet ahdistunut ja kanssasi jauhetaan vuosikausia äitisuhteesta. No sitten kuluu kaksi vuosikymmentä, jonka aikana psykiatria ja neurologia on kehittynyt ja saat adhd-diagnoosin, joka aivan ilmeisesti vaikutti siihen, että olit nuorena ahdistunut ja ahdistus koonistui. Kyllä kai kuka tahansa nuori olisi ahdistunut, kun koulunkäynti ei sujunut, toistuvasti nelosia ja luokallejäämisiä ja kaikki opinnot jäivät kesken. Mutta ei se silloinen terapeutti tämmöisiä asioita noteerannut, se oli nääs vain se äitisuhde.