Kontula vaatii tarkastuksia sijaishuoltoon

Vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontula vaatii, että lasten sijaishuollon yksiköt tarkastetaan kerran vuodessa.

Laki velvoittaa kuntia ja aluehallintovirastoa valvomaan sijaishuollon paikkoja jo nyt, mutta velvoitetta laiminlyödään Kontulan mukaan välinpitämättömyyden ja resurssipuolan vuoksi.
"Suomessa katsastetaan vuosittain 2,5 miljoonaa ajoneuvoa. On kumma, jos ei seitsemänsadan ammatillisen sijaishuoltoyksikön määräaikaistarkastuksia saada toimimaan", Kontula sanoo.
Kodin ulkopuolelle on viime vuosina ollut sijoitettuna yli 17 000 lasta. Heistä lähes 40 prosenttia on sijoitettu lastensuojelulaitoksiin.
Valvontaan on osoitettu kahdeksan henkilötyövuotta vastaava työpanos aluehallintovirastoissa sekä Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastossa Valvirassa. Työntekijöitä on vähän suhteessa sijoitettujen lasten määrään.

Eduskunnan oikeusasiamiehen tarkastuksissa on toistuvasti havaittu esimerkiksi lasten nöyryyttävää kohtelua ja oikeuksien laitonta rajoittamista. Sijaishuoltopaikoissa vierailleet kuntien sosiaalityöntekijät eivät aina tapaa lasta kahden kesken vaan yhteispalaverissa hoitoyksikön henkilöstön kanssa. Lapset ovat myös tietämättömiä omista oikeuksistaan.
Lasten sijaishuollon puutteisiin ovat kiinnittäneet huomiota myös Valtion tarkastusvirasto ja YK:n lasten oikeuksien komitea.

Kontula vaatii lakialoitteessaan lastensuojelulain muuttamista siten, että sijaishuoltopaikat velvoitetaan tarkastuttamaan toimintansa vuosittain. Tarkastukset tekisi aluehallintoviraston valtuuttama julkinen tai yksityinen taho ja kustannuksista vastaisi sijaishuoltopaikka.

http://www.hs.fi/kotimaa/a1399948685256
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Anna on aiemminkin kritisoinut lastensuojelun käytäntöjä ja on yksi niistä harvoista kansanedustajista, joilla on ylilpäätään jotain paikkansapitävää tietoa lastensuojelusta.

Äänestä

Vuoden alusta astui voimaan uusi lastensuojelulaki. Muutos näkyy muun muassa siten, että tänä vuonna en enää istu perjantaiaamujani päättämässä lasten huostaanotoista. Homma siirtyy meiltä luottamushenkilöiltä juristeille.

Lastensuojeluun liittyvät asiat ovat tietenkin yksilötasolla salaisia, mutta joitakin yleisiä kehittämisen tai huolen paikkoja haluan muistini pohjalta kirjata. Faktoista en mene takuuseen, kyse on enemmän käytännön työstä jääneistä mielikuvista.

I huoli: Aikanaan lastensuojelu syntyi nimenomaan köyhien perheiden kasvatustyön kontrolliin. Vaikka kukaan ei sitä ääneen sanokaan, jossain määrin luokkaluonne on säilynyt: käsittelemistäni pienten lasten huostaanotoista kaikki olivat työväenluokkaisia perheitä, kun taas sekä sosiaaliviranomaiset että luottamushenkilöt tulevat lähinnä keskiluokasta. Keskiluokkainen virkakoneisto ei ole herkkä luokkaerolle. Se esimerkiksi tulkitsee raskauttavasti sellaisia seikkoja (vaikkapa kieltäytymistä tarjotusta tuesta), jotka työväenluokkaisessa kulttuurissa voivat olla tuettua tai jopa kunnioitettavaa käyttäytymistä.

II huoli: Keskiluokkaiset ihanteet näkyivät myös huostaanottoperusteissa: koulumenestyksellä oli niissä toistuvasti keskeinen osuus (pakkovalmentautuminen työkyky-yhteiskuntaan) ja niin äitien kuin tyttärienkin kohdalla perusteena oli seksuaalinen käyttäytyminen, mitä miesten ja poikien tapauksissa ei ollut (poikkeuksena yksi insestiepäily). Joko Tampereella kaikki pervot ovat naisia, tai sitten kyse on sukupuolittuneesta seksuaalisuuden kontrollimekanismista.

III huoli: Itseäni karmaisi vierailu ”vastaanottokeskuksissa”, joihin huostaanotetut lapset toimitetaan odottamaan sopivaa sijoitusperhettä. Niiden tiukat liikkumisrajoitukset (vessakin oli lukossa) johtavat siihen, että huostaanottoa edeltävät kaverisuhteet katkeavat ja uusia solmitaan toisiin saman keskuksen asukkaisiin. Olen aina kannattanut nuorten vertaistukea, mutta omituiseksi järjestelyn tekee se, että monia huostaanottoja perustellaan ”huonolla seuralla”. Viimeistään keskuksen porukoissa lapset kuitenkin sosiaalistuvat tuhmuuksiin, kuten koulupinnaamiseen, karkailuun ja näpistelyyn.

IV huoli: Lastensuojelun resurssit. Toistuvasti sain papereista lukea, miten tukiperheiden ja tukihenkilöiden saaminen on kestänyt kohtuuttoman kauan tai jäänyt kokonaan toteutumatta. Yhdessä tai kahdessa tapauksessa huostaanottoon päädyttiin ilman avopuolen toimenpiteitä, koska näitä ei ollut kohtuullisessa ajassa saatavilla. Lisäksi minulle jäi mielikuva, että huostaanotto- tai avioerotilanteesta johtuen muualla asuvan vanhemman tapaamisoikeudet ovat heikot, jos tapaaminen edellyttää valvontaa. Valvojia ei löydy tai niihin ei ole varaa.

V huoli: Lisäksi olen sitä mieltä, että päättäjien ja asianosaisten välillä on kohtuuttoman syvä kuilu. Aina välillä tuntui, että ihmiset eivät ymmärtäneet, mitä heiltä odotettiin tai mitä seurauksia heidän valinnoillaan on. Päätöksiä tekevät ihmiset, jotka näkevät tapahtumaketjusta vain pienen osan. Tämän arvelen pahentuvan, kun päätökset siirtyvät juristeille. Tilannetta on ainakin toistaiseksi heikentänyt se, että palautejärjestelmän puuttuessa päättäjät saavat hyvin satunnaisesti tietoa ratkaisujensa seurauksista.


Anna Kontulan -blogista

Äänestä

Tampereella kaikki ei sosiaalityön osalta ole kunnossa. Kaupungilla ei ole riittävästi ammattitaitoisia sosiaalityöntekijöitä. Yritin nostaa ongelmaa kaupunginvaltuustossa keskusteluun tekemällä valtuustokyselyn lastensuojelun tilanteesta. Kentältä kuuluneiden tietojen mukaan Tampereella on valmisteltu jopa kiireellisiä huostaanottoja sellaisten opiskelijoiden voimin, jotka eivät ole ehtineet opiskella lastensuojeluasioita ja joilla ei ole ollut mahdollisuutta perehtyä kyseessä olevan perheen tilanteeseen – puhumattakaan pitkien yhteistyösuhteiden rakentamisesta. Ainoana apuna työssä on ollut kirjahyllyssä oleva opaskirja.

Uuteen pestiini Tampereen lasten ja nuorten palvelujen lautakunnassa kuuluu paikka myös jaostossa, jossa käsitellään lähinnä yksittäisiin lapsiin ja nuoriin kohdistuvia viranomaistoimenpiteitä. Esimerkiksi kaikkein kinkkisimmät huostaanottojupakat päätyvät yleensä tämän porukan työpöydälle. Mietin pitkään, onko minulla rahkeita näin henkisesti raskaaseen paikkaan; lasten kaltoin kohtelu on niin rankka juttu, että en mielelläni lue sellaista edes kaunokirjallisuudesta. Lopulta päätin ottaa paikan. On kuitenkin parempi, että sinne valikoituu liikaa välittäviä ihmisiä kuin että ei välitettäisi lainkaan.

Nyt ensimmäisen kokouksen jälkeen on sellainen olo, että tässä ehtii tulla vielä monet itkut ennen kuin tämä vastuu on selvitetty. Yksittäisistä tapauksista en tietenkään voi kirjoittaa, mutta yleisvaikutelmaksi jäi hengästyttävä kulttuuriero jaoston jäsenten ja päätösten kohteiden välillä. Ei varmaan missään muualla ole luottamushenkilöiden tunkkainen keskiluokkainen pikkuporvarillisuus lyönyt niin lujaa silmille kuin täällä.

Perehtyessäni lastensuojeluun olen huomannut, että yksi suuri kuilu päättäjien ja nuorten välillä liittyy tapaan, jolla nuorten seksikokemuksista puhutaan sosiaalipoliitikkojen kesken. Meillä on tiedossa, että suomalaiset naiset menettävät neitsyytensä keskimäärin 16-vuotiaina, ja että vähemmän koulutetuissa perheissä seksikokeilut alkavat aikaisemmin kuin korkeammin koulutetuissa. Näiden tietojen perusteella voidaan olettaa, että melkoinen osuus tytöistä aloittaa seksisuhteet alle laillisen kuudentoista vuoden rajan ja että erityisen tyypillistä se on työväenluokkaisissa perheissä. Siitä huolimatta alle 16-vuotiaan seksuaalista aktiivisuutta pidetään ilmeisenä ”ongelmanuoren” merkkinä, joka oikeuttaa viranomaisinterventioon.

Erityisen ikävää tämä on tietenkin siksi, että kyse on edelleen nimenomaan tyttöjen seksuaalisuuden kontrolloinnista. En ole törmännyt tapaukseen, jossa poikien varhaisia kokeiluja nähtäisiin ongelmana. Tämä on erityisen kummallista viimeaikaisen tutkimuksen valossa, jonka mukaan 8-luokkalaisista (n. 14-vuotiaista) pojat olivat kokenet vakavaa seksuaalista häirintää yhtä usein kuin tytötkin. Siis: tyttöjen seksuaalinen aktiivisuus on ongelma silloinkin, kun se tapahtuu omasta halusta, poikien ei edes silloin kun se on tapahtunut nuoren tahdon vastaisesti.

Millä vuosisadalla me oikein eletään?

Anna Kontula-blogista

Äänestä

AI tämä on myös Kontulan mainossivusto?

Äänestä

Esimerkiksi Virossa tarkastuskäynnit tehdään yllätyskäynteinä ja lapsia haastatellaan kahden kesken. Suomessa viiden vuoden sosiaalityöntekijän yliopistokoulutus tuottaa vain täydellisen kritiikittömän ystävällismielisen asenteen sijaishuoltoa kohtaan, kyvyttömyyden informoida ja haastatella lapsia, perehtyä tutkimustietoon ja tehdä havaintoja.

Äänestä

Harvassa ovat lasusta mitään tietävät poliitikot.
Anna Kontula on tehnyt hyvää työtä sijaishuollon valvonnan kanssa. Hanna Mäntylä on korostanut perheille annettavaa tukea ja ongelmien ennaltaehkäistyä. Päivi Lipponen on nostanut esiin laittomat hoidolliset huostaanotot ja Anne Kalmari on käynyt kuulemassa lastensuojelun runtelemia ihmisiä.
Tuulikki Ukkola on jyvällä myös lastensuojelusta. Mutta suuri enemmistö uskoo kritiikittä sijaishuollon markkinalupauksia eikä tiedä mitään lastensuojelun käytännöistä tai menettelytavoista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hyvä Anna kirjoitti:

Vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontula vaatii, että lasten sijaishuollon yksiköt tarkastetaan kerran vuodessa.

Laki velvoittaa kuntia ja aluehallintovirastoa valvomaan sijaishuollon paikkoja jo nyt, mutta velvoitetta laiminlyödään Kontulan mukaan välinpitämättömyyden ja resurssipuolan vuoksi.
"Suomessa katsastetaan vuosittain 2,5 miljoonaa ajoneuvoa. On kumma, jos ei seitsemänsadan ammatillisen sijaishuoltoyksikön määräaikaistarkastuksia saada toimimaan", Kontula sanoo.
Kodin ulkopuolelle on viime vuosina ollut sijoitettuna yli 17 000 lasta. Heistä lähes 40 prosenttia on sijoitettu lastensuojelulaitoksiin.
Valvontaan on osoitettu kahdeksan henkilötyövuotta vastaava työpanos aluehallintovirastoissa sekä Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastossa Valvirassa. Työntekijöitä on vähän suhteessa sijoitettujen lasten määrään.

Eduskunnan oikeusasiamiehen tarkastuksissa on toistuvasti havaittu esimerkiksi lasten nöyryyttävää kohtelua ja oikeuksien laitonta rajoittamista. Sijaishuoltopaikoissa vierailleet kuntien sosiaalityöntekijät eivät aina tapaa lasta kahden kesken vaan yhteispalaverissa hoitoyksikön henkilöstön kanssa. Lapset ovat myös tietämättömiä omista oikeuksistaan.
Lasten sijaishuollon puutteisiin ovat kiinnittäneet huomiota myös Valtion tarkastusvirasto ja YK:n lasten oikeuksien komitea.

Kontula vaatii lakialoitteessaan lastensuojelulain muuttamista siten, että sijaishuoltopaikat velvoitetaan tarkastuttamaan toimintansa vuosittain. Tarkastukset tekisi aluehallintoviraston valtuuttama julkinen tai yksityinen taho ja kustannuksista vastaisi sijaishuoltopaikka.

http://www.hs.fi/kotimaa/a1399948685256

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu