Venäjällä

On paljastunut ettei putin olekkaan putin !
Tätä tutkitaan mistä tällainen humainoidi on ilmestynyt, vahvat epäilyt viittaavat että venäjällä on keksitty miten ihmisen voi kloonata.
Kansaivälinen ihmistuomioistuin väittää ettei putin ollut aikaisemminkaan ihminen niin tämä asia on tosi monimutkainen.
Aiheesta uutisoi ensimmäisenä venäjän riippumaton ruskashoi uutistoimisto.
991
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Kloonata? Eihän voi olla kahta Putinia, se olisi tällekin planeetalle vähän liikaa. Aikaisemmin epäiltiin, että Putin on ns supertaistelija, ihmisen ja apinan hybridi, jota Neuivostoliitto kehitteli 50-luvulla. Myöhemmin kehiteltiin mm geneettistä kommunistia ja niitä piirteitä Putinilla taitaa myös olla.

Äänestä
  • Joo, Neuvostoliiton lysenkolainen kasvinjalostus epäonnistui surkeasti. Tuloksena on esim. pienikokoinen, hapankaaliaivoinen Putler, jolla on miniporkkanan kokoinen pili, ja siitä kompleksista saa koko maailma kärsiä.

    Äänestä

Lisää tietoa tapaus putinista: Kyseessä ei ollutkaan kloonaus vaan "kootut " nimellä ollut projekti joka on nyt paljastunut. Hyvin salainen projekti alkoi jo v. 1950 ja päämääränä oli kehittää yli-ihminen jolla olisi karhun voimat, nopea kuin gepardi,pituutta 2,3m, älykkyys aivan huippua jne. eli tosi vaativa tehtävä.
Rahaa oli tarjolla rajattomasti joten tehtävään hakeutuivat myös huijarit joilla ei ollut minkäänlaista tietoa asioista joita vaadittiin näin vaativaan projektiin, venäjällähän saa rahalla minkälaiset tutkintopaperit tahansa.
Koekappaleita alkoi tulla jo vuoden sisällä, mutta ne olivat järjestään epäonnistuneita ja ne kylmästi tuhottiin.
Vuonna 1952 pääsi kuitenkin 1 koekappale karkuun näitten huijareitten avustuksella ja se oli tuon projektin loppu samantien.
Niinpä nyt salaisten asiakirjojen mukaan näyttää siltä että tuo epäonnistunut koekappale käyttää nimeä putin.
Tähän koekappaleeseen otettiin geenejä mm. venäjän entisiltä johtajilta ja epäillän myös Hitlerin ja joittenkin eläinten geenejä joutuneen mukaan.

Äänestä
  • Niinpä, tämä voisi olla hauskaakin mutta tuohan tuntuu täysin todelliselta, valitettavasti.

    Äänestä



Kyllä venäjälläkin pikkuhiljaa TÄMÄ TIEDETÄÄN ETTÄ VALTIOJOHTO KUSETTAA!!!

Siellä ei vaan uskalleta nousta vastarintaan mutta paistaa se AURINKO vielä risukasaankin.

Äänestä

Todennäköisesti näitä "koekappaleita" on päässyt karkuun myös Suomeen ja elävät loiselämää täällä.
Tuohoten Suomen mainetta ja manipuloidakseen kansalaisia.
Täällä tätä ainakin yrittävät janus putkonen ja desantti bäckman!

Äänestä
  • Juu, nämä kaksihan tunnetaan FSB:ssä salanimillä Vitali Durak ja Dmitri (tuttavallisemmin Dille) Dorkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Klagikom kirjoitti:

On paljastunut ettei putin olekkaan putin !
Tätä tutkitaan mistä tällainen humainoidi on ilmestynyt, vahvat epäilyt viittaavat että venäjällä on keksitty miten ihmisen voi kloonata.
Kansaivälinen ihmistuomioistuin väittää ettei putin ollut aikaisemminkaan ihminen niin tämä asia on tosi monimutkainen.
Aiheesta uutisoi ensimmäisenä venäjän riippumaton ruskashoi uutistoimisto.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu