Eläkeikään aikaa se parikymmentä vuotta, ja palkasta jää joka kuukausi yli joitain satasia. Riskinsietokykyä on: rahoja en välttämättä mihinkään tarvitse. Mutta jos kaikki menee hyvin, olisi eläkkeelle jäädessä kiva olla mukava vararahasto.
Voisiko asiaa lähestyä niin, että joka kuukausi passiivisiin indeksirahastoihin (Seligsonilla taitaa olla kulut järkevällä tasolla?) sama summa, salkun jako vaikkapa näin:
Osakkeet, Eurooppa 25%
Osakkeet, Pohjois-Amerikka 25%
Osakkeet, Aasia 20%
Osakkeet, kehittyvät markkinat 10%
Pitkät korot 20%
Kun aikaa kuluu, pitkien korkojen osuutta sitten pikkuhiljaa kasvatetaan kohdistamalla isompi osa uusista merkinnöistä niihin, siten että niiden osuus kasvaa noin puoleen salkusta eläkeiän lähestyessä.
Olenko ymmärtänyt jotain väärin?
Järkevä sijoitusstrategia?
13
388
Vastaukset 13
- sdfdfsdf
Missä ovat lyhyet korot?
- 20 vuotta aikaa
Säästötilillä on parin kuukauden palkka ylimääräistä. Se riittää hätärahastoksi.
- jaakko1112
Hei sinä aloittava sijoittaja.
Haluaisin suositella sinulle tässä vaiheessa sijoitusta johonkin valitsemaasi indexiin suoraan. Tämän perustelisin sillä, että paras tulos suhteessa riskiin saadaan hajauttamalla mahdollisimman laajalle. Tämä tapahtuu helpoiten indexin kautta. Näin saa epäsystemaattisen riskin minimiin ja sijotukseesi voi vaikuttaa vain oikeastaan systemaattinen riski. Nordnetillä on super rahasto jonka hallinnointikulut ovat 0% .- Ei liikaa kuitenkaan
Eikös tuo Superrahasto seuraa Helsingin pörssiä? Suomi on tosi pieni markkina-alue, joten kovin isoa osaa salkusta en sinne itse pistäisi. Aloittajan ajattelema maantieteellinen jako näytti minun silmiini ihan järkeenkäyvältä, mutta miksei siihen siivu Suomeakin sopisi kylkeen.
Nordnet sinänsä lienee Seligsonin ohella järkevin piensijoittajalle palveluita tarjoava yritys tässä maas.
- Linjassa.
Kannattaisiko harkita verkostomarkkinointiin panostamista?
Sijoitusaikasi näyttää niin pitkältä, että siinnä ajassa kerkeää kehittämään taloudellisen riippumattomuuden kevyesti.- no ei kannata
Ei kannattaisi. Mitkään pyramidipohjalta toimivat konseptit eivät ole järkeviä.
- Mate Maatikko
Paremmin kai hajautuisi, jos perustan rakentaisit perustukset Seligsonin Pharos-rahastosta.
Esimerkiksi säästösumman jako näin?
60% Pharokseen.
15% pitkiin korkoihin.
25% hajauttaen niihin riskinsietokykyä vaativiin kohteisiin.- 20 vuotta aikaa
Luin tuon Pharoksen Avaintietoesitteen läpi. Sehän on sekarahasto, sijoittaa sekä osakkeisiin että korkoihin, noin puolet ja puolet. (vaihteluväli 30-70).
Olin itse ajatellut, että kun riskinsietokykyä on, voisi korkosijoitusten osuus olla selvästi alhaisempi, ainakin aluksi. Sitten kun pääoma on ehtinyt 10 vuotta kasvaa lähinnä osakemarkkinoiden määräämää tahtia, voisi alkaa pikkuhiljaa varmistella ja kasvattaa korkojen osuutta ajan mittaan sinne puolen tuntumaan.
Mutta mielenkiintoiselta rahastolta tuo Pharos kyllä vaikutti. Jos haluaisi päästä helpolla ja pistää kaikki rahat yhteen paikkaan, tuossa olisi ideaa. Kulutaso toki on jonkin verran korkeampi kuin passiivisissa indeksi- tai korkorahastoissa, mutta ei nyt mitenkään järkyttävän korkea. - Mate Maatikko
20 vuotta aikaa kirjoitti:
Luin tuon Pharoksen Avaintietoesitteen läpi. Sehän on sekarahasto, sijoittaa sekä osakkeisiin että korkoihin, noin puolet ja puolet. (vaihteluväli 30-70).
Olin itse ajatellut, että kun riskinsietokykyä on, voisi korkosijoitusten osuus olla selvästi alhaisempi, ainakin aluksi. Sitten kun pääoma on ehtinyt 10 vuotta kasvaa lähinnä osakemarkkinoiden määräämää tahtia, voisi alkaa pikkuhiljaa varmistella ja kasvattaa korkojen osuutta ajan mittaan sinne puolen tuntumaan.
Mutta mielenkiintoiselta rahastolta tuo Pharos kyllä vaikutti. Jos haluaisi päästä helpolla ja pistää kaikki rahat yhteen paikkaan, tuossa olisi ideaa. Kulutaso toki on jonkin verran korkeampi kuin passiivisissa indeksi- tai korkorahastoissa, mutta ei nyt mitenkään järkyttävän korkea.Pharoksessa taitaa nyt olla pitkien korkojen osuus n. 2% koko rahastosta.
Jos nyt oikein osasin katsoa viimeisintä neljännesvuosikatsausta - 5345543
Mate Maatikko kirjoitti:
Pharoksessa taitaa nyt olla pitkien korkojen osuus n. 2% koko rahastosta.
Jos nyt oikein osasin katsoa viimeisintä neljännesvuosikatsaustaLyhyiden korkojen osuus 49% nyt.
- CoverKill
20 vuotta aikaa kirjoitti:
Luin tuon Pharoksen Avaintietoesitteen läpi. Sehän on sekarahasto, sijoittaa sekä osakkeisiin että korkoihin, noin puolet ja puolet. (vaihteluväli 30-70).
Olin itse ajatellut, että kun riskinsietokykyä on, voisi korkosijoitusten osuus olla selvästi alhaisempi, ainakin aluksi. Sitten kun pääoma on ehtinyt 10 vuotta kasvaa lähinnä osakemarkkinoiden määräämää tahtia, voisi alkaa pikkuhiljaa varmistella ja kasvattaa korkojen osuutta ajan mittaan sinne puolen tuntumaan.
Mutta mielenkiintoiselta rahastolta tuo Pharos kyllä vaikutti. Jos haluaisi päästä helpolla ja pistää kaikki rahat yhteen paikkaan, tuossa olisi ideaa. Kulutaso toki on jonkin verran korkeampi kuin passiivisissa indeksi- tai korkorahastoissa, mutta ei nyt mitenkään järkyttävän korkea.Mitä varten varmistella. Osakkeista ei ole syytä irrottautua jos ei ole rahamenoa näköpiirissä.
- 20 vuotta aikaa
CoverKill kirjoitti:
Mitä varten varmistella. Osakkeista ei ole syytä irrottautua jos ei ole rahamenoa näköpiirissä.
Ajattelin, että käyttäisin säästöjäni sitten eläkeiällä kompensoimaan tulotason tippumista. Toisaalta eläkkeestä jos ei säästä enää lisää, niin siinähän se jo osin kompensoituu.
Maailman voisin kyllä sitten pariin kertaan kiertää ihan ajan kanssa, kun ei tarvitse välittää kesälomien lyhyydestä. Eli ajattelin kyllä osan säästöistäni ehtiä itse tuhlaamaan, ei ne pelkästään perilliselle ole tarkoitettu.
- amatöörisäästäjä
Kannattaisi ehkä harkita pitkien korkojen jättämistä tällä hetkellä salkusta pois.
Korkotason ollessa näin alhainen, on pitkien korkojen tuottotaso varsin vaatimaton. Lisäksi kun korkotaso sitten aikanaan nousee, korkorahaston arvo laskee, syöden sen vähän tuoton mitä siihen mennessä on saanut.
Kannattaisi siis ehkä odottaa, että korkotaso normalisoituu sinne 4% tai yli tasolle, ja ottaa vasta sitten pitkät korot mukaan salkkuun. Pelkkiin osakkeisiin säästäminen tietenkin lisää salkun riskiä, mutta jos riskinsietokykyä on, saadaan näin paras tuotto-odotus.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1941855
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.117977Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo127902En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58755Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset210704- 135656
- 60655
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä21624Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus57602- 38568