Hei kaikki siellä
Täällä olisi 19- vuotias tyttönen hädässä. Sain viikko sitten tietää olevani raskaana, hakeuduin heti asian selvittyä lääkäriin raskauden keskeytystä varten ja kaikki tarvittava byrokratia sitä varten on nyt hoidossa ja minulle olisi varattu aika perjantaille lääkinnällisen keskeytyksen ensimmäistä vaihetta varten. Eilen varmistettiin sikiön todellinen ikä, eli 19 3 tänään tätä kirjoittaessani. Raskaus on siis todella pitkällä ja aivan hilkulla, jotta lain mukainen keskeytys voidaan vielä tehdä.
Vaikka positiivisen raskaustestin tehtyäni oli vuoren varma päätöksestäni tehdä abortti, nyt toimenpiteen lähestyessä en enää olekaan yhtään varma asiasta. Tosiaan koska raskaus on jo niin pitkällä, pikkuinen on tullut minulle täysin konkreettiseksi eläväväksi olennoksi, joka ilmoittaa olemassa olostaan jo hennoin potkuin. Vaikka kumpu tuntuu vieraalta ja tavallaan ällöttävältä en voi olla tuntematta ja tiedostamatta sitä omaksi, minun lapsekseni. Ajatus siitä, että päättäisin oman, ilmeisesti ihan terveen, lapseni elämän tuntuu sietämättömältä ja olenkin surrut tulevaa lapsesta luopumista siitä asti kun klinikalta pääsin. Uskon, että kaikella ja kaikilla on tarkoituksensa, mitä jos näin oli tarkoitus käydä? Minun oli tarkoitus saada tämä lapsi, ehkä myös itseni takia? Voinko ottaa tässä vaiheessa ohjia itselleni vai uskallanko antaa kohtalon kantaa. Tässä on siis oikeasti oma myös vakaus ja usko koetuksella sen suhteen mitä nyt teen.
Lapsen saaminen tässä vaiheessa ja näihin olosuhteisiin ei ehkä olisi kaikista järkevintä. Minulla on koulut kesken (lukio), jatko-opinto suunnitelmat, asun yksin isossa kaupungissa kaukana vanhemmistani. Toimeentuloni on täysin toimeentulotuen ja opintotuen varassa, sillä en ole voinut koulun ohella tehdä töitä. Työelämäänkin pitäisi siirtyä pikapuoliin, sillä pelkään että cv:ni ei kelpaa kohta kenellekään sen ammottaessa tyhjyyttään vielä tällä iällä. Lapsen isän kanssa olen heilastellut reilun vuoden verran enemmän tai vähemmän tosissaan. Suhde isän (20v) kanssa on siis epävakaalla pohjalla. Tässä tilanteessa 'isä' kannustaa aborttiin vedoten aikalailla samoihin asioihin, kuin minä tässä aiemmin. Myös kertonut kokevansa ettei ole tarpeeksi kypsä isäksi. Itse taas uskon kaikkien äitien tavoin kypsyväni tilanteen mukaan, äidillinen rakkaus kun on jo näköjään päässyt syttymään. Uskoisin kuitenkin, että koska isästä ei ilmeisesti tähän ole, joutuisin loppujen lopuksi kasvattamaan lapseni yksin ja sitä pelkäänkin. Miten jaksan, miten se vaikuttaa lapseen? Olen aina vannonut, avioerolapsena, etten hanki lapsia terveen ja tasapainoisen parisuhteen ulkopuolella, sillä pelkään että yhtään vähempi ei olisi lapselle hyväksi. Voinko antaa tälle lapselle tarpeeksi, vaikka olisin sen kanssa yksin?
Kääntöpuolena taas lapsen pitämistä puoltavia seikkoja. Välini vanhempiini ovat hyvät, läheiset ja lämpimät, välimatkasta riippumatta, eikä muuttokaan ole mahdottumuus. Äitini on lupautunut jopa ottamaan lapsen hoitoonsa siihen asti, että saan lukion käytyä loppuun. En usko, että olisi mahdottomuus, sillä viisivuotiaan kanssa tälläkin hetkellä kotona puuhastelee, enemmänkin omaa kanttiani siinä kysyttäisiin. Mutta apua olisi saatavilla, niin konkreettista kuin henkistäkin. Voisin myös suorittaa lukion loppuun aikuislukiossa esim tenttimällä ja jaksamiseni mukaan rennommalla aikataululla, kuin päivälukiossa ja voisin siten myös olla olla lapsen kanssa kotona. Lukion käytyäni voisin lapsen iän mukaan harkita esim päivähoitoa, jotta voisin mennä töihin ja samalla hakea jatkokoulutukseen. Yrittämistähän tuo vaatii ja paljon, mutta en usko että olisi mahdotonta. Toisen osapuolen kun voi kuitenkin laskea täysin pois kuvioista lähinnä opiskelijabudjetillahan tuossa elettäisiin, kädestä suuhuun.
Aborttia pelkään, ainakin näillä viikoilla, ihan älyttömästi. Vielä enemmän ehkä pelkään siitä aiheutuvia tuntemuksia, katumusta, syyllisyyttä. Olen mieleltäni aika herkkä ihminen ja kärsin helposti omatunnontuskista, olen myös sairastanut masennusta useamman vuoden (ilman mitään hoitoa selvinnyt nyt n 2 vuotta) ja pelkään miten toimenpide ja koko tämä asia tulee vaikuttamaan mieleeni. Hetkellisesti minulle on tullut tunne, että olen oikeasti tärkeä ja minulla on tarkoitus; suojella tätä lasta. Abortti tuntuu nyt jo siltä kuin olisin antamassa tuota hienoa tunnetta lapsen mukana pois ja vapaaehtoisesti palaamassa siihen lukiolaistytön elämään jossa millään ei ole mitään merkitystä, ei edes minulla itselläni.
Toivoisin teiltä armollista kommentointia ja mietteitä asiasta, mitä luulette voisinko selvitä lapsen kanssa?
Täällä olisi 19- vuotias tyttönen hädässä. Sain viikko sitten tietää olevani raskaana, hakeuduin heti asian selvittyä lääkäriin raskauden keskeytystä varten ja kaikki tarvittava byrokratia sitä varten on nyt hoidossa ja minulle olisi varattu aika perjantaille lääkinnällisen keskeytyksen ensimmäistä vaihetta varten. Eilen varmistettiin sikiön todellinen ikä, eli 19 3 tänään tätä kirjoittaessani. Raskaus on siis todella pitkällä ja aivan hilkulla, jotta lain mukainen keskeytys voidaan vielä tehdä.
Vaikka positiivisen raskaustestin tehtyäni oli vuoren varma päätöksestäni tehdä abortti, nyt toimenpiteen lähestyessä en enää olekaan yhtään varma asiasta. Tosiaan koska raskaus on jo niin pitkällä, pikkuinen on tullut minulle täysin konkreettiseksi eläväväksi olennoksi, joka ilmoittaa olemassa olostaan jo hennoin potkuin. Vaikka kumpu tuntuu vieraalta ja tavallaan ällöttävältä en voi olla tuntematta ja tiedostamatta sitä omaksi, minun lapsekseni. Ajatus siitä, että päättäisin oman, ilmeisesti ihan terveen, lapseni elämän tuntuu sietämättömältä ja olenkin surrut tulevaa lapsesta luopumista siitä asti kun klinikalta pääsin. Uskon, että kaikella ja kaikilla on tarkoituksensa, mitä jos näin oli tarkoitus käydä? Minun oli tarkoitus saada tämä lapsi, ehkä myös itseni takia? Voinko ottaa tässä vaiheessa ohjia itselleni vai uskallanko antaa kohtalon kantaa. Tässä on siis oikeasti oma myös vakaus ja usko koetuksella sen suhteen mitä nyt teen.
Lapsen saaminen tässä vaiheessa ja näihin olosuhteisiin ei ehkä olisi kaikista järkevintä. Minulla on koulut kesken (lukio), jatko-opinto suunnitelmat, asun yksin isossa kaupungissa kaukana vanhemmistani. Toimeentuloni on täysin toimeentulotuen ja opintotuen varassa, sillä en ole voinut koulun ohella tehdä töitä. Työelämäänkin pitäisi siirtyä pikapuoliin, sillä pelkään että cv:ni ei kelpaa kohta kenellekään sen ammottaessa tyhjyyttään vielä tällä iällä. Lapsen isän kanssa olen heilastellut reilun vuoden verran enemmän tai vähemmän tosissaan. Suhde isän (20v) kanssa on siis epävakaalla pohjalla. Tässä tilanteessa 'isä' kannustaa aborttiin vedoten aikalailla samoihin asioihin, kuin minä tässä aiemmin. Myös kertonut kokevansa ettei ole tarpeeksi kypsä isäksi. Itse taas uskon kaikkien äitien tavoin kypsyväni tilanteen mukaan, äidillinen rakkaus kun on jo näköjään päässyt syttymään. Uskoisin kuitenkin, että koska isästä ei ilmeisesti tähän ole, joutuisin loppujen lopuksi kasvattamaan lapseni yksin ja sitä pelkäänkin. Miten jaksan, miten se vaikuttaa lapseen? Olen aina vannonut, avioerolapsena, etten hanki lapsia terveen ja tasapainoisen parisuhteen ulkopuolella, sillä pelkään että yhtään vähempi ei olisi lapselle hyväksi. Voinko antaa tälle lapselle tarpeeksi, vaikka olisin sen kanssa yksin?
Kääntöpuolena taas lapsen pitämistä puoltavia seikkoja. Välini vanhempiini ovat hyvät, läheiset ja lämpimät, välimatkasta riippumatta, eikä muuttokaan ole mahdottumuus. Äitini on lupautunut jopa ottamaan lapsen hoitoonsa siihen asti, että saan lukion käytyä loppuun. En usko, että olisi mahdottomuus, sillä viisivuotiaan kanssa tälläkin hetkellä kotona puuhastelee, enemmänkin omaa kanttiani siinä kysyttäisiin. Mutta apua olisi saatavilla, niin konkreettista kuin henkistäkin. Voisin myös suorittaa lukion loppuun aikuislukiossa esim tenttimällä ja jaksamiseni mukaan rennommalla aikataululla, kuin päivälukiossa ja voisin siten myös olla olla lapsen kanssa kotona. Lukion käytyäni voisin lapsen iän mukaan harkita esim päivähoitoa, jotta voisin mennä töihin ja samalla hakea jatkokoulutukseen. Yrittämistähän tuo vaatii ja paljon, mutta en usko että olisi mahdotonta. Toisen osapuolen kun voi kuitenkin laskea täysin pois kuvioista lähinnä opiskelijabudjetillahan tuossa elettäisiin, kädestä suuhuun.
Aborttia pelkään, ainakin näillä viikoilla, ihan älyttömästi. Vielä enemmän ehkä pelkään siitä aiheutuvia tuntemuksia, katumusta, syyllisyyttä. Olen mieleltäni aika herkkä ihminen ja kärsin helposti omatunnontuskista, olen myös sairastanut masennusta useamman vuoden (ilman mitään hoitoa selvinnyt nyt n 2 vuotta) ja pelkään miten toimenpide ja koko tämä asia tulee vaikuttamaan mieleeni. Hetkellisesti minulle on tullut tunne, että olen oikeasti tärkeä ja minulla on tarkoitus; suojella tätä lasta. Abortti tuntuu nyt jo siltä kuin olisin antamassa tuota hienoa tunnetta lapsen mukana pois ja vapaaehtoisesti palaamassa siihen lukiolaistytön elämään jossa millään ei ole mitään merkitystä, ei edes minulla itselläni.
Toivoisin teiltä armollista kommentointia ja mietteitä asiasta, mitä luulette voisinko selvitä lapsen kanssa?
Vastaukset 18
Vanhimmat
Kyllä sinun viestistäsi kuultaa se, että tahtoisit pitää tämän lapsen ja yrittää selvitä. Varsinkin tuo, että äitisi auttaisi, on niin suuri asia juuri sen selviämisen kannalta, kun uupumus ja yksinäisyys iskee jossain vaiheessa väistämättä, eikä lapsen isä ole hoitamassa sinua ja lasta. Joillakin ei ole ketään, kuka hädän tullen auttaa. Verkosto on niin tärkeä ja toisen naisen, kokeneen sellaisen tuki synnytyksen jälkeen, kun voimat on kaikki ja lapsi vie ne loputkin. Yksin ei selviä, mutta äitisi huolenpidolla kyllä. Ehkä lapsen isäkin voisi kypsyä tuossa samalla ottamaan osaa, ainakin jossain vaiheessa seuraavan 20 vuoden aikana.
En ainakaan itse näe mitään esteitä sille, ettetkö selviäisi, jotenkin tuntuu, että selviät hyvinkin :). Sinulla on jo suunnitelmia tulevan varalle. Jotkut asiat ratkeavat sitten vasta kun ne ovat ajankohtaisia. Kannattaisi kuitenkin mainita neuvolassa tuo masennusasia, sillä se saattaa aktivoitua synnytksen jälkeen. Masennus ja mielenterveysongelmat vaikuttavat lapsen ja äidin vuorovaikutukseen ja kiintymyssuhteen kehittymiseen ja lapsen myöhempään elämään. Hanki heti apua, kun tuntuu siltä, ettet jaksa tai tunnet masennuksen oireita.
Ei muuta kuin tsemppiä ja onnea sinulle ja lapselle! :)
Lapsesi näyttääkin jo aivan pieneltä vauvalta, ja joutuisit synnyttämään hänet surmaamisen jälkeen kaarimaljalle. Mikset odottaisi muutamaa kuukautta ja synnyttäisi häntä elävänä?
Muut asiat kyllä saa järjestettyä jos vain haluaa, ja jos sitten lapsen synnyttäkin tuntuu siltä ettet halua pitää häntä, teet jonkun lasta kauan ja hartaasti toivoneen perheen ikionnelliseksi kun annat lapsen heidän hoiviinsa. Nykyään myös ns. avoin adoptio on mahdollista, jollonka et kadota yhteyttä lapseen, jos niin haluat.
Kouluja voi jatkaa ja kaikkea muuta tehdä myöhemminkin elämässä, tämä lapsesi voi elää vain nyt ja tämän kerran. Kannattaa muistaa että hän saattaa olla myös ainoa lapsi jonka koskaan voit saada....
Ero voi tulla koska tahansa senkin jälkeen kun lapsi on jo syntynyt, alkaisitko sillonkin harkitsemaan lapsen surmaamista? Ei elämää voi eikä kannata suunnitella liian valmiiks kun se harvoin kuitenkaan menee oman mielen mukaan. Parempi katsoa kuin katua ja ottaa sen tarjoamat lahjat vastaan sillon kun ne on saatavilla.
Mikä on se syy miksi lapsi pitäis nyt tappaa ja hankkisit vielä todennäkösesti tieten tahtoen loppuelämän syyllisyystuskan, katumuksen ym. mielenterveysongelmat?
Ihmiset hankkii lapsia paljon heikompien lähtökohtien puitteissa, tässä maassa kun ei kenenkään ole mahdottomuus pärjätä lapsenkin kanssa missä tahansa tilanteessa.
Jätä nuo kammottavat aborttiajatukset nyt taakse, ja anna lapsellesi se korvaamaton suoja jota hän nyt sinulta tarvii! Asioilla on tapana järjestyä parhain päin, onnea odotukseen!
Minustakin vaikuttaa siltä, että olet jo hyvin valmistellut, miten selviäisit lapsen kanssa ja mistä saisit tukea. Tukea kannattaa pyytää muualtakin kuin äidiltä, mutta hänen suhtautumisensa on tärkeä.
Päätös on täysin sinun, mutta sinulle on nyt suotu tämä lapsi.
No ei todellakaa mitään aborttia enää noilla viikoilla.
Hei! Olen kätilö ja voin kertoa, että tuon ikäinen sikiö yrittää todennäköisesti taistella elämästään vielä syntymän jälkeen eli haukkoo henkeä ja yrittää liikkua. Ei se lapsen saaminen näin neljän kympin kynnyksellä ole välttämättä yhtään sen helpompaa eikä suhteet sen varmempia. En usko että tulet kuitenkaan lasta ikinä katumaan:) Onnea ja viisautta sinulle vaikeaa päätöstä tehdessäsi.
Tämä ei ole oikea paikka kysyä asiasta. Itse hyväksyn abortin, toisin kuin 95 % tämän palstan kirjoittajista. Kovin myöhään olet kyllä liikkeellä. En edes tiennyt, että noin myöhään saa edes aborttia muista kuin geneettisistä syistä.
Entäpä jos varaat ajan sosiaalitoimistosta? Keskustelisit erilaisista tuen mahdollisuuksista. Vaihtoehtoja on varmasti yllin kyllin akselilla adoptio - tukiaikuinen. Jos itse tulisin nyt raskaaksi, haluaisin jonkinlaiset adoptioisovanhemmat, koska omat vanhempani ovat täysiä sekopäitä, ja itselläni olisi rajalliset mahdollisuudet tarjota elämän eväitä. Psykologin tai psykiatrin juttusilla kannattaa myös käydä. Ja sinne sinut on varmasti jo passitettukin.
Työelämä ei ole pelkästään siitä kiinni, ennättääkö sinne mahdollisimman varhain. Menestyminen on muista henkilökohtaisista ominaisuuksista kiinni. Monella puistokemistilläkin (pultsarilla) on akateeminen tutkinto, mitä voi olla vaikeaa kuvitella. Se, että on tehnyt lapsen/t nuorena, voi tietyssä mielessä olla plussaakin työn haussa. Sitten, kun hakee vakkaripaikkaa, ei ole heti hankkiutumassa raskaaksi tai ei ole koko aikaa töistä pois lapsen sairauden vuoksi.
Näköjään bortin saa tehdä Valviran erityisluvalla vielä 12.-20. viikolla (vaikean vamman takia erikoistapauksissa 24. viikkoon asti). Varmaan siksi päätyneet myöntämään luvan, että raskaus ei ollut tiedossa. Harvinainen tapaus siis, yleensä vamman takia tehdään noin myöhään. Pääsääntöisesti abortti pitää tehdä ennen 12. viikkoa, ja suurin osa tehdään 8. viikkoon mennessä.
http://www.hs.fi/sunnuntai/a1361591410746
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=khp00025
Kyllä sinä selviydyt lapsen kanssa, monet ovat selviytyneet. Äitisi odottaa varmasti innoissaan lapsenlastaan ja auttaa sen hoidossa, ja yhteiskunta tulee apuun myös.
Anna elämälle mahdollisuus.
Olosuhteisiin nähden sinulla on asiat hyvin ja vaikutat oikein kypsältä äidiksi. Ei tämä elämä koskaan mene omien suunnitelmien mukaan. Olisi hienoa, jos lapsen isä olisi mukana kuvioissa, mutta toisaalta kukaan ei voi taata, että suhteet kestää tai että vanhemmille edes suodaan elinaikaa. Olen itse akateeminen pätkätyöläinen. Ajattelin kyllä olevani äiti alle kolmekymppisenä enkä ole lainkaan uraihminen. Toivon todella, että pidät lapsen. Tulet rakastamaan häntä enemmän kuin voit ymmärtää. Taloushuolet on raskaita yksinkin, saatika sitten lapsen kanssa, mutta olet niin nuori, että ehdit kyllä kouluttautua myöhemminkin. Ja tässä hyvinvointivaltiossa sosiaalihuolto kyllä pitää huolen varsinkin yksinhuoltajista. Mutta päätös on sinun ja toivotan voimia oli se sitten mikä tahansa. Adoptio on myös yksi vaihtoehto.
Joo vi**ttu terve ihminen. Kuka terve oikeesti muka saa tietää 19 raskausviikolla olevansa raskaana,pitäisköhän sun eka hoidattaa päänuppi terveeks ennenkun alat äidiksi!
Sattuuhan näitä. Kuukautisetkin voi jatkua, joten mistäs sitä tietää.
Kuukautiset ei tod jatku 19 viikolle niin etteikö tietäs. Täytyy olla todella tyhmä päästään jos ei tajua puoliväliraskautta! Vuotoa voi olla,mutta ei mitään menkkavuotoa.
http://www.mtv.fi/lifestyle/tunteet/artikkeli/vauva-tuli-yllatyksena-milta-tuntuu-kun-saa-kuulla-olevansa-viimeisillaan-raskaana/3306780
No jos tapat valmiin lapsesi niin et tule selviämään siitä katumuksesta ikinä koko surkean elämäsi aikana.
Synnytä vauva ja mieti sitten pidätkö itse vai annatko adoptioon johonkin hyvään rakastavaan perheeseen tai äidillesi !
"On se yhtä peruuttamatonta synnyttää, kuin tehdä abortti."
Abortilla tapettua lasta ei voi herättää henkiin enää koskaan vaikka kuinka kaduttas, mutta adoptoidun voi nähdä vielä myöhemminkin, tutustua siihen jne.
Hoitaakseen asian synnytyksen jälkeen pitää olla abortinsuosija ja ostaa arkkupakastin, niin voi homman peruuttaa viel lapsen synnyttyä ja vuokrata iso varasto.
Arkkupakastinsuosinta on eräänlainen jatke abortinsuosimiselle, lapsen karmea kohtalo on molemmissa tasan sama.
Älä mieti rahaa, koulua, elämän tarkoitusta, lapsen isää eikä mitään muutakaan sellaista. Mieti vain sitä, että haluatko pitää lapsen vai etkö, ja tee ratkaisu sen mukaan. Suomessa ei kuitenkaan lapsi eikä äiti kuole nälkään eikä lapsesta tule katulasta, että perusasiat aina jotenkin järjestyvät. Olet myös jo täysi-ikäinen, ja sinulla on lisäksi lapsen isovanhemmat tukena, että tilanteesi on parempi kuin monella muulla. Varmaan silti elämäntilanteesi voi tehdä lapsen kanssa elämisestä vaikeaa, mutta ei kuitenkaan niin vaikeaa kuin jos sairastut masennukseen tehtyäsi abortin vasten tahtoasi. En neuvoisi ketään tarkoituksella tekemään lasta kesken lukion, mutta nyt raskaus on olemassaoleva tosiasia, joka ei pyyhkiydy pois. Jos haluat pitää lapsen, niin vastentahtoinen abortti voi olla henkisesti niin raskas, että opiskelusikin kaatuu siihen.
Anna adoptioon. Ton ikänen lapsi on jo lapsi. Miten laki voi edes sallia abortin pelkillä sosiaalisilla syillä noilla viikoilla????
Piditkö lapsen? Toivon niin :)