Korkeasaaren paviaaneja ei saa tappaa.
Niille sopiva sijoituspaikka Korkeasaaren remontin ajaksi on Eduskunnan uusi lisärakennus, siellä ne voisivat olla kaltaistensa joukossa.
Niille sopiva sijoituspaikka Korkeasaaren remontin ajaksi on Eduskunnan uusi lisärakennus, siellä ne voisivat olla kaltaistensa joukossa.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Paviaalauman määräinen keskustajoukko voitaisiin siirtää puolestaan Korkeasaareen, sillä kyseessä on Suomessa hyvinkin pian uhanalaiseksi lajiksi luokiteltava loiseläin. Asianomaiset varoituskyltit tietysti häkin laitoihin, jotta pikkulapsetkin osaisivat varoa.
Mielipuoliladolla.
Kepulaiset kansanedustajat Korkeasaaren lukittuihin häkkeihin ja paviaanit hoitamaan heidän työnsä.
Ei ne huonommin niitä ainakaan hoida.
Ja ihmiset voivat käydä Korkeasaaressa syöttämässä Tupeelle banaania..
Olisi jo demarigorilla puhemiehenä, sekä sekalainen apinajoukko demareita.
ne varmaan käyvät Annelillekin viemässä banaania, vai mitä?
Annelihan olisi häkkiin joutanutkin jo ajat sitten..
Helsingin kaupungin johto on siis todella aikeissa raivata pois tieltään Korkeasaaressa asuvan paviaaniperheen. Korkeasaareen on kaavailtu paremmin pakkasta kestäviä apinoita, joita voitaisiin rahaa tuottavina eläintarhan vetonauloina myös talvella. Tästä paistaa ilmi Helsinkiä johtavan sinipunavihreän poliittisen eliitin asenne, että eläimiä kuten myös ihmisiä, käytetään vain sen ajan, kun "ne ovat kivoja" ja tuottavat tulosta. Myös Korkeasaaressa lauantaina vierailleet tuomitsivat tyrmistyneinä paviaaniperheen suunnitellun joukkoteurastuksen.
Tämä asenne ei ole Helsingissä uusi. Pitkään Helsinkiä hallinnut, vuosi vuodelta yhä kovasydämisemmäksi käyvä poliittinen eliitti on jo pitkään soveltanut sama menetelmää verhotummassa muodossa ihmisiin. Palvelut ovat huonontuneet merkittävästi, Ne ovat huonontuneet eniten niiltä, jotka ovat syrjäytyneet työelämästä sairauden tai jonkun muun syyn vuoksi. -Eivät siis enää tuota rahaa kaupungin kassaan.
Korkeasaaren paviaaniperheen edessä oleva kylmäverinen likvidointi on hälyttävä merkki. Kohta sama toimenpide saatetaan ulottaa jokaiseen, jonkun kasvottoman lautakunnan turhaksi julistamaan kaupunkilaiseen.
Paviaaniperheen likvidointihanke on säikäyttänyt tavalliset helsinkiläiset. He miettivät peloissaan: "Koska on minun vuoroni". Heidän hätääntyneet katseensa suuntautuvat CITY-Keskustan suuntaan. Tämä inhimillinen, tavallisten ihmisten poliittinen joukkoliike ei varmasti murhauttaisi sen enempää apinoita kuin ihmisiäkään.
joukkoliike, jonka nimissä eräs karvainen apina täälläkin keuhkoaa?
Kuulostaa (ja näyttää) tosi uskottavalta tyypiltä.
Noin niin kuin apinaksi..
Vai peräti Lipposta.
HulluSeppoa
Taitaviakin paviaaneja on, jotka voisivat helpottaa Oopperatalon suuria käyttömenoja.
http://www.childlaborgraphics.com/media/baboon.gif
t:jarmo
EI SAA SUUTTUA!
Aina kun katson vaippapaviaania, tuota älykkäänoloista eläintä, mieleeni tulee Presidentti Urho Kekkosen luottomies Olavi J. Mattila. Vaippapaviaanit teloitetaan, Mattila häväistiin. Miten lähellä ihminen ja eläin ovatkaan toisiaan? Hieman kun raaputtaa, ero häviää mitättömäksi.
Väität, että Kekkosen perässähiihtäjä Olavi J. Mattila häväistiin. Millä tavalla?
Mattila sotki itse raha-asiansa ja maatila joutui pakkomyyntiin.
Eipä olisi uskonut, että ministerinä ja Valmetin pääjohtajana toiminut mies sortui nigeriankirjeisiin. Kovasti heikko ymmärryskyky.
h
Korkeasaaren eläintarhan johdon aie tappaa vaippapaviaaninsa sai eläintarhassa lauantaina vierailleilta demareilta tylyn tuomion. He vetosivat puolueen johtoon paviaanien pelastamiseksi.
Demarit pitivät paviaaneja suorastaan puoluetovereina viitaten paviaanin takamuksen punaväriin.
Päivän aikana lukuisat SDP:n kannattajat ehdottivat paviaaneja otettavaksi SDP:n kunniajäseniksi ja sijoitettavaksi SDP/SAK:n tiloihin Hakaniemessä Apinalinnan remontin ajaksi.
Ettei paviaania sekottaisi demariin.
Perusteluni on seuraava: Koska Urho Kekkonen on pyhä mies Suomen suurimman puolueen kannattajien keskuudessa, ja koska pyhä mies ei erehdy, on Kekkosen valitsema asianhoitaja Olavi J. Mattila puhdas.
Korkeasaaren paviaaneista käytettiin aikaisemmin nimeä: punapersepaviaani.
Sopiva nimitys, muistuttavat kovasti kepulaisia.
PUNAPERSEDEMARIT.
Lipposenkin naama on punainen kuin kylpijän takapuoli.
Vai mitä punapersedemarit. Hhahahahahahahahhööö.
Helsingin kokoomuksen mielestä paviaanien tapa kääntää takapuoli kohti yleisöä on selvä provokaatio: aatteen väriä ne paviaanit ylpeinä esittelee. Mitä oikeistolaisempi katselija, sitä punaisempana hänen mielestään paviaanin perse hohtaa.
Tässä on siis kyseessä SDP:n ja kokoomuksen kamppailu Helsingin herruudesta. Kovaa on peli Helsingissä.
Ei siinä pitäisi sentään ottaa viattomia eläimiä välikappaleeksi.
Uskon, että paviaanikaan ei ole niin tyhmä kuin täällä kirjoittavat Wiljamit.
Käyttäytyvät aika sekoillen.
Onkohan Wiljami ja Mielipuolilato.