Erilaiset(?) ihottumat ympäri kehoa

Minun silmäluomeni kuivuvat talvisin niin paljon, että iho alkaa halkeilla ja lohkeilla. Silmäluomet ovat myös turvonneet ja punoittavat. Samantapainen ihottuma leviää päässä ja korvien takana. Päässäni on myös pälvikalju vaikka olen vasta 25v mies. Ihottuma helpottaa kesäisin, jolloin ilmenee vain punoitusta. Joskus kuitenkin silmät kuivuvat kesäisinkin, mutta palautuvat normaaleiksi nopeasti (1 päivän sisällä). Lääkäri totesi tämän vain atooppiseksi ihottumaksi. Minusta kuitenkin tuntuu, että kyse ei ole vain atooppisesta ihottumasta. Muutettuani Rovaniemeltä Helsinkiin noin kolme vuotta sitten ihottumaa on ollut myös käsitaipeissa, kainaloissa, niskassa, joskus jaloissa.. Tämä ihottuma kuitenkin harvemmin hilseilee yhtä voimakkaasti ja on melko laikukasta. Sekin kuitenkin kuivuu talvisin ja kutittaa erittäin paljon kuten myös pääni ihottumat. Eniten kutisevat käsitaipeet ja päänahka, joita saatan unissanikin raapia niin, että lakanat menevät verille. Minulla esiintyy myös ilmeisesti karvatupentulehdusta. Kehossani on myös omituisia ihon sisäisiä kovia patteja, joita lääkäri nimitti rasvapateiksi? Niitä on käsissä ja jaloissa. Itse pelkään, että nämä ovat turvonneita imusolmukkeita. Onko jollain kokemuksia ihonalaisista kovista ja kivuttomista pateista? Äidillänikin on niitä. Lisäksi osaako joku kertoa mitä ihottumaa minulla on vai täytyykö minun tyytyä lääkärin laatimaan "atooppiseen ihottumaan", joka kuitenkaan ei näytä samalta kuin muutaman ystäväni ja äitini atooppinen ihottuma? Tiedän toki, että ihottumia on erilaisia, mutta eniten tässä pelkään, että on jotain vakavan puoleista.. Minulla on myös suunnatonta väsymystä ja vatsavaivoja.
4560
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ihotautilääkärille aika ja allergiatesteihin kans.

Äänestä

Minulla oli samoja ongelmia! Silmäluomista oikein rapisi iho, ihottumia oli siellä täällä ja on myös karvatupen tulehdusta ja paiseita ollut. Kävin kuitenkin ihotautilääkärillä ja parissa minuutissa osasi määrätä oikeat lääkkeet. Canodermia kuivaan ihoon ja Duocortia punottavaan ihoon ja ihottumaan.

Äänestä

Vaadi pääsy allergiatestiin. Siihen, joka tehdään iholle, ei verestä. Pitkän taistelun jälkeen pääsin ja löytyi yllättäviä aineita. Älä päästä enää pahemmaksi. Minulla oli paha tulehtunut kasvoihottuma, jota terveyskeskuslääkäri väheksyi mutta sairaalan erikoislääkäri torui tuohtuneena, että ei tuollaista saa pitää. Tiedän, että elämänlaatu kärsii tosi paljon ihottumasta.

Ihon alla voi olla irtonaisen tuntuisia isojakin, isompia kuin peukalonpään kokoisia rasvapatteja. Yliopistollisen sairaalan opiskelijat leikkelevät niitä mielellään ensimmäisinä leikkaus- ja ompeluharjoituksina. Ihan nätisti ovat kaverille niitä usein tehneet.

Äänestä

Low vitamin D in children linked to eczema severity!
http://blog.vitamindcouncil.org/2013/01/25/low-vitamin-d-in-children-linked-to-eczema-severity/

Infant eczema linked to gut bacteria, diet!
http://www.stonehearthnewsletters.com/infant-eczema-linked-to-gut-bacteria-diet/infants/

D-vitamiinia pitää syödä, niin paljon, jotta veren D-vitamiinipitoisuus nousee luonnolliselle (auringon nostamalle) tasolle, joka on keskimäärin 125 nmol/l. Lukuisten tutkimusten valossa tämä tarkoittaa vähintään 50µg D-vitamiinia päivässä. Yleensä 100µg ja jopa enemmänkin, jos on isokokoinen ihminen.

Euroopan Unionin elintarviketurvallisuuselin EFSA nosti D-vitamiinin turvallisena päiväannoksena pidetyn nuorten (11–17 v) ja aikuisten rajan 50 mikrogrammasta (µg) 100 µg:aan. EFSA päätyi tähän tulokseen käytyään läpi uudet D-vitamiinitutkimukset. Vauvojen rajana on nyt 25 ja 1–10-vuotiaiden rajana 50 µg päivässä. Lausunnossa mainitaan, että edes 250 µg päiväannoksella ei löydetty mitään haittavaikutuksia.
http://www.tritolonen.fi/index.php?page=articles&id=247


Viljojen mahdolliset haitat!
http://personal.inet.fi/koti/remeli/viljat.htm

Observational data on vitamin D and eczema, also called atopic eczema, is mixed. Some studies show low 25(OH)D levels are associated with less eczema and some studies show the opposite.
http://www.vitamindcouncil.org/blog/the-mixed-findings-of-eczema-and-vitamin-d/

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Peloissaan kirjoitti:

Minun silmäluomeni kuivuvat talvisin niin paljon, että iho alkaa halkeilla ja lohkeilla. Silmäluomet ovat myös turvonneet ja punoittavat. Samantapainen ihottuma leviää päässä ja korvien takana. Päässäni on myös pälvikalju vaikka olen vasta 25v mies. Ihottuma helpottaa kesäisin, jolloin ilmenee vain punoitusta. Joskus kuitenkin silmät kuivuvat kesäisinkin, mutta palautuvat normaaleiksi nopeasti (1 päivän sisällä). Lääkäri totesi tämän vain atooppiseksi ihottumaksi. Minusta kuitenkin tuntuu, että kyse ei ole vain atooppisesta ihottumasta. Muutettuani Rovaniemeltä Helsinkiin noin kolme vuotta sitten ihottumaa on ollut myös käsitaipeissa, kainaloissa, niskassa, joskus jaloissa.. Tämä ihottuma kuitenkin harvemmin hilseilee yhtä voimakkaasti ja on melko laikukasta. Sekin kuitenkin kuivuu talvisin ja kutittaa erittäin paljon kuten myös pääni ihottumat. Eniten kutisevat käsitaipeet ja päänahka, joita saatan unissanikin raapia niin, että lakanat menevät verille. Minulla esiintyy myös ilmeisesti karvatupentulehdusta. Kehossani on myös omituisia ihon sisäisiä kovia patteja, joita lääkäri nimitti rasvapateiksi? Niitä on käsissä ja jaloissa. Itse pelkään, että nämä ovat turvonneita imusolmukkeita. Onko jollain kokemuksia ihonalaisista kovista ja kivuttomista pateista? Äidillänikin on niitä. Lisäksi osaako joku kertoa mitä ihottumaa minulla on vai täytyykö minun tyytyä lääkärin laatimaan "atooppiseen ihottumaan", joka kuitenkaan ei näytä samalta kuin muutaman ystäväni ja äitini atooppinen ihottuma? Tiedän toki, että ihottumia on erilaisia, mutta eniten tässä pelkään, että on jotain vakavan puoleista.. Minulla on myös suunnatonta väsymystä ja vatsavaivoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu