Minulla on ystävä, tai oli. Tai en tiedä oliko hänen ystävyytensä aitoa koskaan. Joka tapauksessa, olipa se ystävyyttä tai ei, minä kiinnyin, uskoin, luotin hänen puhuvan totta. Tuin, arvostin, vilpittömästi. Ajattelin että nyt on elämässäni ihminen joka pysyy, arvostaa, pitää tärkeänä. Ja päin vastoin.
Maratonpuheluja, syvällistäkin haastelua, uskoutumista intiimeistä, aroistakin asioista. Tapaamisia, jotka puhuttelivat. Yhteisiä kiinnostuksen kohteita, sen ääneen lausumista, kuinka tärkeitä ystävät ovat. Hän oli elämässäni tärkeällä sijalla. Sanoi, monta kertaa, että minäkin hänen elämässään kaikkea muuta kuin ilmaa. Uskoin, minä tyhmä, taas kerran.
Nyt hän löysi rakkauden, mistä olen vilpittömästi iloinen, tietenkin, ja toivon heidän suhteensa kestävän. Että hän pitkään juoksenneltuaan saisi rauhoittua sijoilleen ihmisen kanssa, jota rakastaa. Tai rakkaudeksi sitä ainakin nimittää, mitä tuoretta ihmistä kohtaan tuntee. Heti täysillä heittäytymässä, tyylilleen uskollisesti.
Se vain, että päivittäiset tekemisissäolemisemme, kaikki yhteydenpito unohtui häneltä välittömästi, kun hän tämän uuden rakkautensa löysi. Ei kuulu, ei mitään. Ei yhtään mitään.
Hänellä on kaksisuuntainen mielialajäiriö ja aina tavatessamme ollut lievää maniaa havaittavissa.
Sairausko se laittaa kohtelemaan ihmistä kuin käyttöhyödykettä, jobka tarpeettomana voi nakata roskiin heti kun siltä tuntuu?
Aika julmaa, etten sanoisi.
Ei tunnu hyvältä.
Maratonpuheluja, syvällistäkin haastelua, uskoutumista intiimeistä, aroistakin asioista. Tapaamisia, jotka puhuttelivat. Yhteisiä kiinnostuksen kohteita, sen ääneen lausumista, kuinka tärkeitä ystävät ovat. Hän oli elämässäni tärkeällä sijalla. Sanoi, monta kertaa, että minäkin hänen elämässään kaikkea muuta kuin ilmaa. Uskoin, minä tyhmä, taas kerran.
Nyt hän löysi rakkauden, mistä olen vilpittömästi iloinen, tietenkin, ja toivon heidän suhteensa kestävän. Että hän pitkään juoksenneltuaan saisi rauhoittua sijoilleen ihmisen kanssa, jota rakastaa. Tai rakkaudeksi sitä ainakin nimittää, mitä tuoretta ihmistä kohtaan tuntee. Heti täysillä heittäytymässä, tyylilleen uskollisesti.
Se vain, että päivittäiset tekemisissäolemisemme, kaikki yhteydenpito unohtui häneltä välittömästi, kun hän tämän uuden rakkautensa löysi. Ei kuulu, ei mitään. Ei yhtään mitään.
Hänellä on kaksisuuntainen mielialajäiriö ja aina tavatessamme ollut lievää maniaa havaittavissa.
Sairausko se laittaa kohtelemaan ihmistä kuin käyttöhyödykettä, jobka tarpeettomana voi nakata roskiin heti kun siltä tuntuu?
Aika julmaa, etten sanoisi.
Ei tunnu hyvältä.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Olen kokenut samaa. Ystäväni ei ollut kaksisuuntaista mielialaa poteva, mutta aloitettuaan seurustelun, ystävyytemme hiipui rivakasti ja nyt olemme vain hyvänpäivän tutut, kun törmäämme yhteen.
Ei hän ole kyllä pettänyt luottamustani, että olisi lörpötellyt henkilökohtaisia salaisuuksiamme, mutta toinen ihminen, toiset riennot ja niiden myötä aika ja mielenkiinto on nyt toisaalla.
Tätähän ystävyys on: vapaaehtoista, molemmin puolin. Ei siinä mitenkään sitouduta olemaan toisen kanssa niin kuin parisuhteessa. Vain jonkinlainen inhimillinen lähimmäisen rakkaus voisi veloittaa olla unohtamatta entisiä ystäviä, mutta kun elämän kuviot muuttuvat, rakastuu, muuttaa maisemia, saa lapsen ym. ja ei ole aikaa niin ystävyydet haalistuvat.
Pahalta minustakin tuntui, mutta niin kai me helposti itsekukin vastaavassa tilanteessa toimimme.
Kun nyt jälkeenpäin ajattelen, niin taisin alussa närkästyä, olin loukkaantunut ja toimin vielä puoleltani vaikeasti lähestyttävästi.
Tämä on osa elämää ja pitäisi vain hyväksyä: olla kiitollinen aikansa kestäneestä ystävyydestä ja yhteisestä ajasta ja iloita toisen onnesta. Olen huomannut, että jos on avoin, uusia ihmisiä tulee tilalle ja olla ystävä jälleen.
Sairaus ei ole peruste tuollaiselle käytökselle. "Ystäväsi" on vain tyypillinen mulkku.
Vaikka olisi kaksisuuntainen mielialahäiriö, pitäisi silti osata käyttäytyä kunnolla muita ihmisiä kohtaan.
En tiedä onko sairaus peruste, mutta yleensä sairaus on sairaus, kun siitä on haittaa arkeen, työhön ja ihmissuhteisiin.
Monelle mt-ongelmaiselle ystävyyssuhteiden ylläpito voi olla paljon raskaampaa mitä he edes näyttävät. Itselleni on ainakin raskasta hallita vaihtelevia tunteita ja sitoutua moneen suhteeseen. Tulee vain kausia jolloin läheinenkin ihmissuhde voi tuntua taakalta. Ja kun ei vain pysty käsittämään miksi, niin on helpompi "unohtaa" koko suhde. Tietenkin poden huonoa omaatuntoa ja monesti mietin miksi näin käy. Etenkin jos toinen on tasapainoinen ja tulee vastaan villiä ihastuksen huumaa, niin tunteet keskittyy täysin siihen eikä kiinnostusta riitä vanhaan "tylsään" ihmissuhteeseen. Onhan se karua. Ainut mikä auttaa on opetella paremmin ymmärtämään tunteidensa syitä.
"Vain jonkinlainen inhimillinen lähimmäisen rakkaus voisi veloittaa olla unohtamatta entisiä ystäviä". Tämä oli todella hyvin sanottu. Joskus vain tunteiden sekasorto ja hallitsemattomuus vie voiton. Sekamuotoisessa vaiheessa kuvittelin että ystävilläni on salaliitto minua vastaan, että he vainoavat minua. En uskaltanut näyttäytyä kenenkään heidän tuttujensa seurassa. Nämä läheiset ystävyyssuhteet sitten katkesivat, koska vieläkin huonoilla päivillä tulee takaumia niistä pelon tunteista. Vaikkei kokemani ole totta niin tunteiden tasolla sen on.
Onko kyseessä tämä "lehtori" psyk.hoit? Se aneli koulun rehtorilta, että saisi käyttää vaalimainosesitteessään titteliä lehtori.
Bjarne Kalliksen puheenjohtaja-aikana "psyk.hoit" pyrki kd.lafkasta kansaned.ehdokkaaksi. Oikeasti tyyppi oli epäpätevän työnohjaajan vakanssilla ammattioppilaitoksessa Anjalankoskella.
Täysi mulukkuhan sellainen on, joka noin tekee vaikkas olisi miten maanisdepressiivinen!! Taitaa olla kaik bipot vähän sellaisia et tänään yhtä ja huomen jotain ihan muuta. Kokemusta minullakin.............Omiin nilkkoihinsa kalahtaa pahiten.
Ei ole sairaus eikä mikään mikä mitään aiheuttaa. Sellaisat sairautta ei ole kuin kaksisuuntainen mielialahäiriö. Ainoa mitä ystävälläsi saattaa olla on omalaisensa persoona, joka ei sinua miellytä. Tietenkin ymmärrän hyvin, jos yhteydenpito katkeaa kokonaan yhtäkkisesti. Se on harmillista. Ehkä ystäväsi on nyt niin rakastunut, että ei osaa ajatella muita ihmissuhteitaan hoitaa. Niin monille käy. Toinen asiaan vaikuttava asia voi olla ystäväsi todennäköisesti vetämä lääkitys, joka vetää ihmistä välillä maniaa välillä kuoleman masennukseen. Ainekäytölle ei vain mitään oikeen mahda, koska yhteiskunnassa on tapana vetää huumeita, silloin kuin lääkäri sitä suosittelee. On vaikea saada ketään vakuutettua, että sekaisen käytöksen takana useilla niin sanotuilla mielenterveyspotilailla on itse asiassa iatrogeeniset syyt. Olen pahoillani teidän molempien puolesta oli syy mikä tahansa.
Mun puolesta bipot voi loikata vaiks roviolle. Nyt kun munkin elämässä on yks virallisesti bipo käynyt, tiedän kiertää tolla diagnoosilla siunatut tapaukset aivan helvetin kaukaa vastasuudessa. Että säilyn itse edes jotenkin ehjänä. Vi**u mitä sanahelinää, teatteria, ihailunjanoa, PASKANjauhantaa. Nyt mäkin tyhmä, merkityksetön, helposti kusetettava, sekunnin sadasosassa unohettava en kukaan tajuan, millaseen välinpitämättömyyteen ja sonnansuoltamiseen vakavista asioista joku kykenee. Johtu sairaudesta tai ei, ei kiinnosta sitä tulevaisuudessa tutkia. Hullu saa olla muttei narsisti eikä kakssuuntanen. Näille ei kait sitte ole ihmisellä mitään arvoa, ihmisen voi hylätä kuin paskarukkasen hankeen vaikka olis just hetki sitten sille sen tärkeyttä ja ystävyyden arvoa korostanu. No, sitä elämältä lopulta saa, mitä siltä tilaa. Yleensä. Surkeeta silti. Ja mä kun mietin joskus josko mullakin olis kakssuuntanen? Joo, ei tasan o. Mä kun tapaan välittää kumminki siitä miltä ihmisestä, joka on koettanu olla mulle hyvä, tuntuu.
Aika paljon noita tarinoita kuin aloittajan, samanlaisia. Siis kun tarinoita maanisdepressiivisien jutuista kuunnellut ja lukenut, mitä läheiset, perheenjäsenet on puhuneet ja kirjottaneet. Lääkärit myös. Niin selvästikkin tuommoin käyttäytyminen on aikas tyypillistä maanisdepressiivisille? Maniassakin potilas on voimainsa tunnossa eikä yhtään tajua kui hajalleen saa kaikki! Ei tajua taikkas ei vaan sit yhtään välitä. Mitä eroo narsismiin?? Ylempänä joku kirjoitti että aikas monille käy niin että unohtaa kaikki muut kun rakastuu tai tulee jotain muuta vastaavaa. En minä kyl tiedä yhtään mun ystävistä
ja tutuistakaan tai kestään, jolle noin olis käynyt! kyl on päässä jotaa tosissaan
pahasti jos vuosien ajanki olleet ystävät ja kaik ihmiset on heti kun ilmaa jos tapaa jonkun uuen, jota ei oikeastaan edes viel tunne! Sairasta musta!!