Jenkeissä on jo vuosia ihmetelty Somen menestystä Pisa-tutkimuksessa. Suomen koulut ja koululaiset menestyy vuodesta toiseen hyvin, monesti on oltu maailman kärjessä.
Viimeisimmässä tutkimuksessa Suomi oli pudonnut kuitenkin 12 sijalle, mutta se ei Suomen sädekehää USAssa himmentänytkään. Miksi. Kärjen olivat valanneet monet aasian maat ja USAssa uskotaan että ne ovat päässeet sinne kepulikonstein.
Usassa on epäilty josko Suomen koulusysteemiä voi sellaisenaan siveltää USAssa maat kun ovat kuitenkin kovin erilaisia. Nyt siellä on kuitenkin päästy jonkinlaiseen konsensukseen, että opettajankoulutus ja opettajien arvosvostus on ne asiat joihin pitää panostaa, joissa voidaan ottaa Suomesta mallia.
Sekä republikaanit että demokraatit kannattavat ja vaikutusvaltainen Keskuskauppakamari, jolla 3 milj, jäsenyritystä, niin ikään.
Jenkeissä on opettajien koulutus retuperällä , arvostetuimmissa yliopistoissa ei juuri opettajankoulutusta anneta. Paljon epäpeteviä opettajia, kirjavalla koulutustaustalla, varsinkin kaikkein nuorimpien lasten opettajaksi kelpaa liki kuka tahansa.
Onko sitten ihme että kreationismi on niinkin vahvoilla USAssa, kun uskonnolliset yhteisöt ja niiden tollot jäsenet opettavat suurta osaa lapsista.
USA ottaa koulumallia Suomesta
3
65
Vastaukset
- FUCKIFUU
Suomesta mallia "opettajankoulutus ja opettajien arvosvostus". Opettajan koulutusta kehutaan aivan suotta. Kasvatustieteillä ei ole mitään osaa tai arpaa matematiikan opetuksen tason kanssa. Yläkoulujen opettajien osaaminen syntyy matematiikan opinnoista yliopistossa, kasvatustieteet eivät kosketa reaalimaailmaa mitenkään. Kasvatustiede ei ole edes oikea tiede.
*Yläkoulujen opettajien osaaminen syntyy matematiikan opinnoista yliopistossa, kasvatustieteet eivät kosketa reaalimaailmaa mitenkään. Kasvatustiede ei ole edes oikea tiede.*
Peruskoulutason matematiikkaa osaavat laskea peruskoulun käyneetkin, lukion käyneistä puhumattakaan. On eri asia kuka sitä osaa opettaa niin, että myös ne joilla on oppimisvaikeuksia sisäistävät opetettavat asiat. Siinä auttavat kasvatustieteen opinnot, joihin sisältyy oman aineen didaktiikkaa (et todennäköisesti tiedä mitä tuo sana tarkoittaa, joten kvg).
Vaikka kasvatustieteet ovat osin höttöistä sananhelinää, on mukana myös paljon oikeaa, tutkittua asiaa (tiedettä), josta on hyötyä opettajan ammatissa. Matemaattinen nerous ei paljon haastavien oppijoiden kanssa auta, siinä tarvitaan ihan eri taitoja. Myös erityisluokkien oppilaat osallistuvat PISA-testiin.
Koulutuksen tason nostaminen ei ole temppu, joka onnistuu parilla siirrolla. Opettajankoulutus ja opettajien arvostuksen kohottaminen kytkeytyvät toisiinsa ja ovat osa kokonaisuutta kyllä, mutta vain osa.
Suomessa on muutenkin melko tasa-arvoinen koulusysteemi, jossa ei ole eliittikouluja ja rupukouluja (vaikkakin tähän suuntaan ollaan otettu askeleita). Kaikki saavat hyvinkin tasalaatuista opetusta.
Opetuksen järjestäjillä on myös suuri autonomia: opopilaitoksia, opettajia ja oppilaita ei keskusjohtoisesti tarkkailla kuten USA:ssa. Oppuilaitokset laativat itse opetussuunnitelmansa ja ammatillisessa koulutuksessa oppilaitokset laativat itse tutkintojen valtakunnalliset perusteet. Olen itsekin ollut kirjoittamassa oman tutkintoni perusteita. Se sitouttaa opeja kummasti, kun voi hallita työnsä sisältöä myös tällä tasolla. Se on myös yksi osa opettajien arvostusta: keskushallinto luottaa opettajien arviointikykyyn myös rakennetasolla.
En tosiaan tiedä, voiko - tai pitäisikö Suomen systeemiä sellaisenaan kopioida mihinkään, mutta mitä olen lukenut USA:n mallista, siinä on melkop paljon koko yhteiskunnan rakennetta kuvastavia ongelmia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin1342714Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.2612297Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?221413- 1151072
- 961021
Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa
Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar2041013Ryöstö Punkaharjulla
Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee13922Lasse Lehtonen on yhtä aikaa sairauslomalla ja työmatkalla
Kelan johtaja näyttää vötkyilyn mallia, otti sairaslomaa ja lähti Brysseliin sitten ryyppäämään! 😂 Kelan pääjohtaja La55818Mistä juttelit viimeisen kerran
Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.50771Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.277752