Pahoitteluni ensinnäkin ettei tämä varsinaisesti liity akne ja finni ongelmiin, mutta en tiennyt mihin muuallekaan tämän olisin laittanut. Jos joku tietää paremman paikan tälle niin kertokaa. Toivottavasti kuitenkin saan jonkinlaista osanottoa ja neuvoja täältäkin :)
Minua on jo hetken aikaa vaivannut erikoinen ilmiö kasvoilla jota ei ole ollut ikinä ennen. Nimittäin tiettyyn aikaan päivästä iho kokonaisuudessaan punoittaa ja kuumoittaa sekä kasvot tuntuvat todella kuumilta niitä koskettaessa.
Aloitin kesän alussa työt paikassa jossa työympäristö on todella viileä. Töissä kasvot punoittavat tavalliseen tapaan; posket ja nenä. Työpäivän jälkeen kasvot suorastaan lehahtavat kauttaaltaan aivan punaiseksi ja kasvoilla tuntuu inhottava kuumoitus joka vain lisää kiusallisuuden tunnetta kun tuntee miten kirkkaan punaisena kasvot taas hehkuu ja se hehku tuntuu loputtomalta. Muutamien tuntien kuluessa iho kuitenkin rauhoittuu ja palaa normaaliksi. Mutta joissakin tilanteissa iho kyllä alkaa hehkumaan samalla tavalla jos esim. kaupassa on kuuma tms.
Voisiko kyse olla vain suuresta lämpötilanvaihtelusta johon herkkä ihoni reagoi vain niin voimakkaasti? En keksi muutakaan selitystä. Olen vasta 20v joten vaihdevuosistakaan ei voi olla kyse. Mutta en vain ymmärrä miksi vain kasvoni hehkuvat tulipunaisina kun muu iho on aivan normaali.
Haluaisin myös tietää miten mahdollisesti ehkäistä tai helpottaa kuumoittavaa tunnetta kasvoilla ja sitä ettei lehahtaisi aivan punaiseksi. On ainakin mahdotonta olla ajattelematta sitä. Pitäisikö töihin laittaa jotain erityistä kasvorasvaa joka suojaisi ihoa?
Kasvoja kuumoittaa ja punoittaa...
punainenkuintomaatti
1
158
Vastaukset
- Toimiiainakinminulla
Ruusufinnin oireet. Suolisto kuntoon ruokavaliolla ( gluteiiniton, maidoton ruokavalio) Pureskelet hyvin ja otat ruoansulatus tabletteja sekä acetiumia ruokailujen yhteydessä. Paikallishoitona rozazol-voide apteekista. Kokeile muutama viikko ja ihmety.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien2363566- 623258
Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava
Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I782761Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa
Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk392601Työvoimatoimisto
Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve942266Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista
Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro281963Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä911961Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva411854Mikä aate kaiken pahan takana?
Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.971750Mietin sua liikaa
Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli691093