Millaiset linssit makrokuvaukseen ja muuhun?

Minua kiinnostaisi hankkia järjestelmäkamera jolla ilmeisesti voisi säätää syväterävyyden mieleisekseen.

Harrastan pienoismalliautojen kuvausta mutta en tiedä järkkäreistä ja niiden linsseistä oikein mitään, millainen olisi sopiva kuvaustilanteeseen jossa ulkosalla kuvatessa haluaisi saada tarkan kuvan pienoismallista sekä taustalla kauempana sijaitsevasta parkkipaikan reunapusikosta tms. eli että kuvasta muodostuisi mahdollisimman samanlainen kuin oikeaa autoa kuvatessa? Syväterävyysalue pitänee olla tällaisessa tilanteessa melko laaja, muutaman sentin päästä kymmenien metrien päähän, onnistuukohan edes järkkärillä?

Entä millainen linssi olisi paras sitten vaikkapa sen oikean auton kuvaamiseen? Onnistuuko samalla linssillä myös kaukaisten kohteiden kuvaus, esim. jossain Kolilla tms. haluaisi saada tarkan kuvan niin kaukaa kuin mahdollista.

Tähän mennessä olen kuvaillut tavallisella digipokkarilla ja syväterävyysalue on ollut ongelmana, laajakuvamoodissa onnistuu todella lähelle tarkentaminen mutta vähänkään kauempana olevat kohteet on ihan sumussa, zoomattuna on vähän laajempi syväterävyysalue mutta tarkennus ei onnistu kovin lähelle. Se on ongelma pienoismalliautoja kuvatessa (1/43 mittakaava).
5213
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Nyt heitit pahan...

Aluksi; Et pysty säätämään kameralla syvyysterävyyttä,sen tekee objektiivi,aivan samoin kuin pokkarissasikin.
En sano,että tuo pienoismallikuvaus olisi sula mahdottomuus,mutta tosi,tosi hankalaa se tulee olemaan,en usko,että moista objektiiviä on kaupoissa.Jollain kikkailulla ehkä.
Oikean auton kuvaamiseen käy mainiosti kameran mukana tuleva ns. kittilinssi.
Tuohon Kolijuttuun taas tarvitset teleobjektiivin,polttoväli jotain välillä 150-300mm.

Äänestä

”…järkkäreistä?
—mikä tahansa kamera käy hyvin.
Perspektiiviä et saa ”normaaliksi miiten kuin kuvaamalla kummankin erikseen ja yhdistämällä pienoismallin kuva taustakuvaan. Jotta perspektiivi näyttäisi mahdollisimman oikealta niin pienoismalli ja tausta pitäisi kuvata suhteessa samalta etäisyydeltä.
Muista valita huolella kameran korkeus.

Syväterävyysalue …onnistuukohan edes järkkärillä?
—helpommin onnistut hyvällä pokkarilla. Syväterävyyttä säädetään himmentimellä ja kuvausetäisyydellä
Makro-objektiivit piirtävät yleensä hyvin myös pienillä aukoilla.

Entä millainen linssi olisi paras sitten vaikkapa sen oikean auton kuvaamiseen?
—esim Tamronin 90mm makro on hyvä ”muotokuva”objektiivi auton kuvaamiseen.
Auton ja pienoismallin kuvausetäisyys pitäisi olla suhteellisesti sama.

Äänestä
  • ps.
    Jos kuvaat autoa n. 20 m:n etäisyydeltä ja 1/43 mallia n. 0,5 m:n etäisyydeltä niin perspektiivi näyttänee n. samanlaiselta.

    kaukaisten kohteiden kuvaus, esim. jossain Kolilla tms. haluaisi saada tarkan kuvan niin kaukaa kuin mahdollista?
    —”niin kaukaa kuin mahdollista” voi kuvata ihan kaikilla kameroilla ja objektiiveilla.
    Kaukaa kuvatessa värit vääristyvät ja haalistuvat ja kuva on samea. Syynä on ilman epäpuhtauset, väreily ja lämmönvaihtelu. Valo siroutuu ilman epäpuhtauksissa, väreily ja lämmönvaihtelu vääristää muotoja (samaa tapahtuu esim kangastuksissa).
    En käyttäisi Kolin maisemiin yli 200mm polttovälejä jos ei ole tarkoitus korostaa etäisyyttä (kaukana kaikki on siniharmaata).

    Äänestä

  • Tuossa on sellainen pieni ongelma, että objekttiivin polttoväli (kuvan koko) muuttuu aina kun tarkennusetäisyyttä muutetaan. Täydet manuaalisäädöt ei ole tarpeen.

    Helppoahan tuo on syväterävyyden kannalta, mutta pienoismallikuvauksessa kuva ei näytä ymmärtääkseni siltä mitä aloittaja etsii.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


lähikuvausharrasteli kirjoitti:

Minua kiinnostaisi hankkia järjestelmäkamera jolla ilmeisesti voisi säätää syväterävyyden mieleisekseen.

Harrastan pienoismalliautojen kuvausta mutta en tiedä järkkäreistä ja niiden linsseistä oikein mitään, millainen olisi sopiva kuvaustilanteeseen jossa ulkosalla kuvatessa haluaisi saada tarkan kuvan pienoismallista sekä taustalla kauempana sijaitsevasta parkkipaikan reunapusikosta tms. eli että kuvasta muodostuisi mahdollisimman samanlainen kuin oikeaa autoa kuvatessa? Syväterävyysalue pitänee olla tällaisessa tilanteessa melko laaja, muutaman sentin päästä kymmenien metrien päähän, onnistuukohan edes järkkärillä?

Entä millainen linssi olisi paras sitten vaikkapa sen oikean auton kuvaamiseen? Onnistuuko samalla linssillä myös kaukaisten kohteiden kuvaus, esim. jossain Kolilla tms. haluaisi saada tarkan kuvan niin kaukaa kuin mahdollista.

Tähän mennessä olen kuvaillut tavallisella digipokkarilla ja syväterävyysalue on ollut ongelmana, laajakuvamoodissa onnistuu todella lähelle tarkentaminen mutta vähänkään kauempana olevat kohteet on ihan sumussa, zoomattuna on vähän laajempi syväterävyysalue mutta tarkennus ei onnistu kovin lähelle. Se on ongelma pienoismalliautoja kuvatessa (1/43 mittakaava).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu