Sairas pakkoajatus, auttakaa!

jelppiä kiitos

Olisin tosi kiitollinen avusta ja vastauksista seuraavaan asiaan.

Olen kärsinyt pakko-oireisesta häiriöstä jo noin 13 vuotta. Kyse on aaltoilevasta mallista, eli mulla on ollut myös pitkiä hyviä jaksoja ja pääasiassa oireet eivät ole häiritseviä; olen käynyt niistä juttelemassa (ilman sen kummempaa hyötyä) eikä minulla siis ole lääkitystä.

Eräs tosi outo ja hämärä juttu alkoi tuossa nostamaan uudelleen päätään joka pelottaa mua ihan oikeasti. Se oli ekan kerran joskus 10 v sitten mutta meni ohi. Eli: olin kuullut näistä jutuista, että on mahdollisesti hengenvaarallista koskea märkänä johonkin sähkölaitteeseen ja että on vaarallista myöskin koskettaa yhtä aikaa esim. kahvinkeitintä ja vesihanaa, koska jos tuossa keittimessä tai kytkennöissä on jotain vikaa niin sähkö saattaa kulkea ihmisen läpi ja se sitten onkin varmaankin viimeinen kerta se.

Mua alkoi tuo tieto hirvittävästi vaivaamaan ja pelkäsin, että vahingossa teen jotain tuollaista ja saan sähköiskun. Jollain sairaalla logiikalla ajattelin, että mua helpottaisi se tieto, että saako todella sen sähköiskun jos vaikka kosken yhtä aikaa kahvinkeittimeen ja vesihanaan. Eli jos en saisikaan niin siinä se ja se asia ei vaivaisi enää (eihän se tietenkään niin mene).

Muistaakseni olen kerran kokeillut jotain tuollaista ja en saanut sitä sähköiskua koska tässä vielä kirjoittelen. Olin siis tilanteessa jossa pelkäsin aluksi siis sitä sähköiskua ja lopulta sitä, että jos menenkin kokeilemaan sitä. Jälkimmäistä pelkäsin enemmän.

Olin onnellisesti unohtanut koko jutun mutta se jostakin hiipi mieleeni ja kas kummaa menetin totaalisesti mielenrauhani taas kerran.

Mikä hitto tuollainen sairas häiriö oikein on? Kuuluuko tuo enää pakko-oireisuuteen ja mitä mun oikein pitäis tehdä kun ei ole mitään hoitosuhdettakaan mihinkään? Ja jos kerron tuon jollekin lääkärille niin laittaako ne jollekin suletulle osastolle?

5

365

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 14vuotias

      Mullakin tulee välillä tuollaisia pakkoajatuksia, mutta ei tuollaisia "hengenvaarallisia". Esim. lenkillä mieli käskee vaikka tehdä ympyrän ja minähän teen. Joskus esim. junaradan yli kulkiessa mieli melkein käskee hypätä junan alle, vaikka en kärsi masennuksesta tmv. Kärsin myös tarkistuspakosta, eli tarkistan mobta kertaa, että vaikka ovi on kiinni ja hella on kiinni. Mukana myös on jotain numeropakkomiellettä, pelkään joitain numeroita ja niiden käyttöä, teen jonkun tietyn asian aina vaikka 4 kertaa, en saa tehdä niin monta kertaa kuin pelkään, esim6. Kärsin itsekin aaltoilevasta pakko-oireisesta häiriöstä, ja nyt on menossa hyvä kausi.

      Ehkä kannattaisi hakeutua johonkin juttelemaan?

      • jelppiä kiitos

        Kiitos kun vastasit.

        No kyllä joo hakeudun, mutta perhanan kesäsulku mielenterveystoimistossa niin joutuu vielä odottelemaan :(


    • vbbvbvbb

      Suljetulle osastolle joutumista/pääsemistä ei kannata pelätä. Kirjoitan tätä juuri nyt suljetulta osastolta käsin ja täällä on ollut ihan mukavaa, kun oireeni ovat alkaneet helpottaa. Jos osastojakso on lääkärin mielestä paras vaihtoehto, silloin se todennäköisesti on juurikin se paras vaihtoehto. Itse pääsin osastolle jo parin lääkärissä käynnin jälkeen, ja kohta luultavasti pääsen jo pois.

    • Sielunsisar Tmi

      Kaikilla ihmisillä on pakkoajatuksia, mutta vasta jos ne "jäävät päälle" on kyse pakko-oireisesta häiriöstä. Kesällä voit soittaa kriisipuhelimeen 020 3445566 tarvittaessa tai alkaa etsiä vapaata terapeuttia, esim. kognitiiviseen lyhytpsykoterapiaan n. 5-20 kertaa ei tarvita lähetettä.

    • jelppiä kiitos

      Kiitos taas vastanneille. Hyvä tietää noista asioista :)

      Hieman olen saanut noita ajatuksia kuriin; selvennettyä itselleni ja järkeiltyä. On tämäkin kurja häiriö :´(

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      21
      3600
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      30
      3413
    3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      50
      3371
    4. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      51
      3045
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      122
      2849
    6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      21
      2608
    7. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      114
      2332
    8. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2145
    9. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      28
      1737
    10. IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!

      "Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk
      Maailman menoa
      134
      1370
    Aihe