en kehity ratsastuskouluissa

mielipiteitäääääää

Hello!
Mulla ois pikkune ongelma:
En kehity ratsastuskoulussa. Paikassa missä käyn, on vain yksi ratsastuksenopettaja, joka ei ole mielestäni tarpeeksi hyvä, vaikka on suorittautunut ratsastuksenoppettajaksi jossain. Muut tallit ovat liian kaukana, joten kyseinen talli on ainut jossa voin käydä. Tuntuu että junnaan vain paikallani. Olen ratsastanut ainakin viisi vuotta säännöllisesti ratsastuskoulussa, ja lisäksi ratsuttanut itsenäisesti samalla vähintään vuoden. Ratsutettavien ponien omistaja opetti myös paljon hevosen hoidosta. Ratsastuskoulussa ei järjestetä ollenkaan teoriatunteja, ja myös leireillä ei ollut ollenkaan teoriatunteja tai niitä oli vain vähän. Olen nyt 11-vuotias, samanikäinen kuin silloin kun oma äitini sai ensimmäisen poninsa. Hän harrastaa nykyäänkin ratsastusta. Eli mietin, kehittyisinkö enemmän oman ponin kanssa. Onhan äitini hevosihmisiä joka voisi auttaa ongelmatilanteissa, tai myös ratsastuksessa. Asun maatilalla, isovanhempieni luona henk. koht. syistä. Eli tänne saisi ponin mutta en olisi täällä aina. Mutta pointtina siis se että kehittyisinkö nopeammin oman ponin kanssa vai ratsastuskoulussa?

1

188

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lilja_

      Jos et kehity ratsastajana huonon opettajan opastuksessa, niin en usko että ilman ohjausta ratsastaminen on yhtään parempi. Olisiko jossain lähialueilla toista ratsastustallia, jossa voisit käydä vaikka pari kertaa kuukaudessa, lähitallin lisäksi? Itse käyn ratsastamassa 40 km:n päässä n.1krt viikossa. Vaikka matkustaminen maksaa, niin kulut eivät ole kovin suuret verrattuna hyvän ponin hankintahintaan ja ylläpitokuluihin verrattuna. Lisäksi ponia ei voi oikein pitää yksin, hevoset kun ovat laumaeläimiä ja kaipaavat lajitoverin seuraa. Etsihän vielä vaikka netistä ratsastuspaikkoja, joihin sinun olisi ehkä mahdollista kulkea asuinpaikastasi. Voithan käydä myös ratsastusleireillä muutaman kerran vuodessa saamassa parempaa opetusta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2395
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1377
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      73
      1177
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1107
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      835
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      780
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      668
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      82
      660
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      24
      638
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      616
    Aihe