Kerron hieman taustastani: Lapsuuteni oli hyvin onneton, isä oli väkivaltainen juoppo narsisti jolle raha ja viina merkitsivät enemmän kuin oma perhe. Joka ilta kun isä tuli töistä kotiin, vetäydyimme siskojeni kanssa yläkertaan "piiloon" ja odotimme kauhuissamme jospa vanhemmat alkaisivat riitelemään. Ja näin hyvin usein tapahtuikin. Muistan pelänneeni koko lapsuuteni, en vain itseni mutta myös siskojeni ja äitini puolesta, selviäisimmekö hengissä. Kun vanhempani erosivat, oli se elämäni onnellisin päivä.
Olen nyt 20-vuotias nuori nainen. Kuitenkin lapsuushelvetin aikainen ahdistus piinaa minua yhä. Toki se on lieventynyt vuosien varrella, kun olen pyrkinyt aktiivisesti pääsemään siitä eroon. Kuitenkin aina välillä se iskee, hirveä pelko sosiaalisissa tilanteissa. Menen aivan lukkoon ja haluaisin paeta. Tämä olo tulee etenkin miesten seurassa, minkä kai voi selittää sillä, että lapsena isä oli ainoa miespuolinen henkilö lähimmäisteni joukossa.
Olen hyvin pettynyt itseeni, tuntuu etten edisty tarpeeksi nopeasti; aina kun edistyn ahdistukseni voittamisessa, tulee kohta takapakkia. Olisiko kellään neuvoja, mikä voisi auttaa minua? Olen jo kokeillut terapiaa, lääkkeitä, itsehoito-oppaiden lukemista jne.. mutta tuntuu ettei niistä ole tarpeeksi apua :(
Olen nyt 20-vuotias nuori nainen. Kuitenkin lapsuushelvetin aikainen ahdistus piinaa minua yhä. Toki se on lieventynyt vuosien varrella, kun olen pyrkinyt aktiivisesti pääsemään siitä eroon. Kuitenkin aina välillä se iskee, hirveä pelko sosiaalisissa tilanteissa. Menen aivan lukkoon ja haluaisin paeta. Tämä olo tulee etenkin miesten seurassa, minkä kai voi selittää sillä, että lapsena isä oli ainoa miespuolinen henkilö lähimmäisteni joukossa.
Olen hyvin pettynyt itseeni, tuntuu etten edisty tarpeeksi nopeasti; aina kun edistyn ahdistukseni voittamisessa, tulee kohta takapakkia. Olisiko kellään neuvoja, mikä voisi auttaa minua? Olen jo kokeillut terapiaa, lääkkeitä, itsehoito-oppaiden lukemista jne.. mutta tuntuu ettei niistä ole tarpeeksi apua :(
Vastaukset 1
Vanhimmat
Mitä kauemmin olet joutunut kärsimään peloista ja ahdistavista tilanteista, sitä enemmän ne ovat haavoittaneet sinua. Olemme myös herkkyystasolta hyvin erilaisia. Vaikka olet käynyt terapiassa, ym. niin toipuminen vie aikaa. Toisilta se voi viedä aikaa koko loppuelämän ajan.
On hyvä että olet jo nuorena alkanut etsiä apua. Älä vaadi itseltäsi liikaa, vaan ota pieniä askelia kerrallaan. Yritä löytää sellaisia asioita ja harrastuksia, joista nautit ja joiden parissa itsetuntosi kasvaa.