Kokoomuksen metsän alemyynti ei houkuttele!

Kokoomuksessa uskotaan jopa 100 000 uutteen työpaikkaan vain jos metsänomistajat lupaisivat myydä laatupuutaan alehintaan? Minä ainakaan en myy alennuksella. Elämme markkinataloudessa ja silloin siinä vallitsee ostajan ja myyjän välinen sopimus. Jos puun ostohinta on sopiva niin tulee kaupat mutta alepuuta ei ole olemassakaan.

Tokihan sitä olisi ostettavaa niillä (metsätuloilla ) . Ittelle uusi saha ja eukolle uusi hamekangas!

Ja sitä paitsi. Sieluttomille ulkomaisille metsäyhtiöiden pörssisijoittajille mikään ei riitä!
Ulkomainen sijoitusraha huuttaa vastinetta. Alepuulla sitä vajetta ei paikata!
294
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Georg Ots on levyttänyt aikoinansa kappaleen. Muuttuvat laulut. Kappale kulkee.
Muuttuuko ihminen ja mihin suuntaan jne. Maassamme oleva metsäteollisuus näyttäisi noin maallikon mielestä toimivan vanhojen Brescneviläisten arvojen mukaisesti. 70-luvlle oli tyypillistä vielä nähdä erilaiset rintamalinjat jotka olivat betonoitu joskus 1917-1918 . Paljolti näillä arvoilla näyttäisi menevän elleenkin.
Hallituksemme ratkaisut ovat pääpiirteiltään sen laatuiset että maaseutua saa ja pitää rankaista pelkästään näiden historiallisten asioiden vuoksi? Sen vuoksi esimerkiksi metsäteollisuudessa arvostetaan toimintatapoja joissa kotimainen puuntuottaja jää aina alakynteen. Esimerkkinä voisi ottaa vaikka metsäteollisuuden puun ostot ulkomailta! Siellä ollaan valmiina maksamaan ulkolaiselle puulle sellaista hintaa joka kaikkinee kuluineen ylittää kotimaisen tarjonnan? Lisäksi on olemassa sovittuja kartelleja joilla kotimainen puun tarjonta pidetään alahaalla. Ja niin kuin tämäkään ei vielä joillekin riittäisi niin puhutaan,kotimainen metsäpolitiikka on pidettävä kotimaisissa ohjaksissa eikä sitä saa alistaa EU n metsäpolitiikalle? Ilmeistä onkin että joillekin on alkanut tuntua jo kylmä (rinki) siellä alushousujen seuduilla! Olisihan se kamalaa jos EU-puhaltaisi kotimaisen metsäteollisuuden puun hankintapolitiikan alas? Itku ja poru siitä saattaisi..joillekin syntyä. Tuskin kuitenkaan puun tuottajille. Maastamme löytyy myös yhä voimissaan olevia poliitikkojamme jotka vanhaan Brescneviläiseen malliin yrittävät kammeta ajan ratasta väärille jengoille.

Äänestä

Ainakaan yli hintaista ole, jos alempi reaali hinta kuin 20 vuotta sitten.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ale. kirjoitti:

Kokoomuksessa uskotaan jopa 100 000 uutteen työpaikkaan vain jos metsänomistajat lupaisivat myydä laatupuutaan alehintaan? Minä ainakaan en myy alennuksella. Elämme markkinataloudessa ja silloin siinä vallitsee ostajan ja myyjän välinen sopimus. Jos puun ostohinta on sopiva niin tulee kaupat mutta alepuuta ei ole olemassakaan.

Tokihan sitä olisi ostettavaa niillä (metsätuloilla ) . Ittelle uusi saha ja eukolle uusi hamekangas!

Ja sitä paitsi. Sieluttomille ulkomaisille metsäyhtiöiden pörssisijoittajille mikään ei riitä!
Ulkomainen sijoitusraha huuttaa vastinetta. Alepuulla sitä vajetta ei paikata!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu