takuueläke

Keskusta ei enää "puolusta" Eläkeläisiä nykyisessä politiikassaan vaan lapsilisät ovat nousseet johtoteemaksi?! Eläkeläisten ja muiden pientuloisten indeksien leikkaukset eivät sanottavasti kiinnosta mm. pj. Sipilää ja Tiilikaista (viim. Eduskunta keskustelu)?! Lisäksi Eläkeläisiä (n.1,2 milj) kohdellaan nykyisessä Hallitusohjelmassa eriarvoisesti; indeksikorotukset kyllä jäävät tekemättä, mutta kolmeen alimpaan tuloluokkaan tehdään inflaatiota vastaava kevennykset 2015 ja jäädytys siirretään 2016! Muutoksen tarkoituksena on varmistaa, että pieni- ja keskituloisten eläkeläisten ja palkansaajien verotus ei vuonna 2015 kiristy! Tämä ei siis koske kaikkein pienimpiä Eläkeläisiä (esim. takuueläke) ja on näin Kataisen, Stubb:in Hallitusohjelman vastainen: Kataisen hallituksen ohjelma vaalikaudelle 2011-2015 ja sen tavoitteet edelleen voimassa:" Hallituksen painopisteitä ovat köyhyyden, eriarvoisuuden ja syrjäytymisen vähentäminen"
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Mitä sinä tahvo horiset? Keskusta on paras!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pieneläkeläinen kirjoitti:

Keskusta ei enää "puolusta" Eläkeläisiä nykyisessä politiikassaan vaan lapsilisät ovat nousseet johtoteemaksi?! Eläkeläisten ja muiden pientuloisten indeksien leikkaukset eivät sanottavasti kiinnosta mm. pj. Sipilää ja Tiilikaista (viim. Eduskunta keskustelu)?! Lisäksi Eläkeläisiä (n.1,2 milj) kohdellaan nykyisessä Hallitusohjelmassa eriarvoisesti; indeksikorotukset kyllä jäävät tekemättä, mutta kolmeen alimpaan tuloluokkaan tehdään inflaatiota vastaava kevennykset 2015 ja jäädytys siirretään 2016! Muutoksen tarkoituksena on varmistaa, että pieni- ja keskituloisten eläkeläisten ja palkansaajien verotus ei vuonna 2015 kiristy! Tämä ei siis koske kaikkein pienimpiä Eläkeläisiä (esim. takuueläke) ja on näin Kataisen, Stubb:in Hallitusohjelman vastainen: Kataisen hallituksen ohjelma vaalikaudelle 2011-2015 ja sen tavoitteet edelleen voimassa:" Hallituksen painopisteitä ovat köyhyyden, eriarvoisuuden ja syrjäytymisen vähentäminen"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu