Eli siis mitkä merkit ja mallit ovat aluksi näyttäneet tosi hyviltä mutta nopeasti alkaneet näyttääkin tylsiltä ja/tai vanhentuneilta. Itselle tulee hakematta mieleen kaksi: Chrysler c300 ja Volvo v60. Chryslerissä oli aluksi jotain raikkaan retrohenkistä "munaa" joka laimeni nopeasti ja nyt koko kapine näyttää tympeän kömpelöltä ja vanhanaikaiselta. Volvolle, nimenomaan farkulle, kävi myös näin. Aluksi tuntui tosi menevän näköiseltä mutta pian korimalli alkoi näyttää ensin arkipäiväiseltä ja sen jälkeen jo epäsuhtaiselta puikulamaisine perineen ja sammakkomaisine etulamppuineen. Edes taannoinen pieni etumaskin ja valojen facelift ei korjannut asiaa paljoakaan.
Nopeimmin muotoilultaan vanhentuneet autot
23
431
Vastaukset
- 300C/Thema
Chrysler C300:n on korvannut Euroopassa Lancia Thema. Korimuotoilultaan lähes samanlainen, mutta tietääkseni muutoksia enemmän alustassa ja sisustuksessa ja dieselkoneet ovat Themassa Fiat -yhtymän omia koneita. Uutta Themaa ei tuoda tällä hetkellä Suomeen.
Korin muotoilussa eroja C300:een on eniten keulassa ja hieman myös perässä ja takaovien ikkunoissakin on pienet ikkunat Themassa;
http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/0/0a/Lancia_Thema_Bologna_cut.jpg - Kääntäen
joku Passat näyttää aina samalta ja yhtä vanhanaikaiselta oli malli sitten tältä vuodelta tai kymmenen vuoden takaa, joka sekin näytti silloin vanhanaikaiselta heti uutena.
- Passat 2015
Vanheni jo eilen kun se julkisesti esiteltiin. Voi hyvää joulua mikä preemiumskooda.
- järjen jättiläiset
logiikkaa kait tuokin, mutta taitaa olla asia ihan päinvastoin, noloa sulle poika.
- Tylsää
Ehdottomasti Volkswagen Golf. Ja Polo. Eikä pidä unohtaa Passattia. Ja mitä näitä muita nyt on.
- susiruma.........
Juurikin näin. Vikavaagenit ovat jo syntyessään ikääntyneen näköisiä
kuplasta lähtien. puhumattakaan muista sen aikaisista muista vokkelon
rumiluksista ilmajäähdytteisine sytkyttäjineen. CC on ainoa joka tekee
poikkeuksen ja on jo auton näköinen. Kaikki farkkuvolkkarit ovat olleet
jo syntymästään lähtien vanhakorisia rumiluksia, Skodasta nyt puhumattakaan. - paskat2012
susiruma......... kirjoitti:
Juurikin näin. Vikavaagenit ovat jo syntyessään ikääntyneen näköisiä
kuplasta lähtien. puhumattakaan muista sen aikaisista muista vokkelon
rumiluksista ilmajäähdytteisine sytkyttäjineen. CC on ainoa joka tekee
poikkeuksen ja on jo auton näköinen. Kaikki farkkuvolkkarit ovat olleet
jo syntymästään lähtien vanhakorisia rumiluksia, Skodasta nyt puhumattakaan.Golfit kestää aikaa. Mk5 mallin golf näyttää suht tuoreelle. Sitten kun mk8 tulee niin mk7 näyttää sittenkin tuoreelle.
Passatit näyttää vanhalle. B7 mallissa on jo sellaista näköä joka kestää aikaa pitempää kuin edellisen sukupolven paskatit
- Domie
Audi a4 ja a6 ja volskin polo ja passat. Uudistuksia tullut muka, viimeset 10v enemmänkin ulkoiset muutokset ollu faceliftejä.
- Facelift
"Audi a4 ja a6 ja volskin polo ja passat. Uudistuksia tullut muka, viimeset 10v enemmänkin ulkoiset muutokset ollu faceliftejä. "
Tämä kaveri ei näytä tietävän mitä facelift tarkoittaa. Voin valaista: Se tarkoittaa sitä että autosta esitellään uusi malli jonka perusrakenne säilyy samana, mutta ulkonäköä ja joitain yksityiskohtia hieman viilataan.
Se että saksalaisen auton kokonaan uusi malli näyttää pitkälti edelliseltä mallilta on sitten aivan toinen juttu.
Mutta alkuperäiseen kysymykseen Chrysler PT Cruiser - 19+8
Nykyinen Toyota Avensis. Ei se silloin viime vuosikymmenen lopulla varsinkaan farkkuna ollut mikään pahan näköinen. Sen sijaan facelift-malli on kyllä aika karmea. Vähän sellaisen väkisin uudistetun näköinen. Sisusta ja tekniikka suoraan 90-luvulta. Pätee oikeastaan koko Toyotan mallistoon.
Volkkarit ei mielestäni näytä välttämättä vanhanaikaiselta. Pikemminkin ajattomalta. Kun muotoilussa on onnistuttu, ei sitä joka uudistuksessa tarvitse kovin radikaalisti muuttaa.- Issigonis
Ei pidä rassata toimivaa mopoa. Eurooppalaiset ovat aina vetäneet muotoilussa pitkää linjaa ja se on toiminut erinomaisesti.
Sillä tavalla luodaan muotoilun ikoneja kuten Porsche 911, , Mini, Jaguar E-type, Rollsit, Citroen DS, Range Rover ja Mersun S-sarja.
Japskeilla ja jenkeillä ei ole mitään tyylitajua ne roiskivat ulos kaikennäköistä muotoilua joka vanhenee käsiin. Ja seuraavana vuonna taas uutta arpaa kehiin. - syvä epätoivo
Issigonis kirjoitti:
Ei pidä rassata toimivaa mopoa. Eurooppalaiset ovat aina vetäneet muotoilussa pitkää linjaa ja se on toiminut erinomaisesti.
Sillä tavalla luodaan muotoilun ikoneja kuten Porsche 911, , Mini, Jaguar E-type, Rollsit, Citroen DS, Range Rover ja Mersun S-sarja.
Japskeilla ja jenkeillä ei ole mitään tyylitajua ne roiskivat ulos kaikennäköistä muotoilua joka vanhenee käsiin. Ja seuraavana vuonna taas uutta arpaa kehiin.Onko nää ikonitkit muotoiltu aikanaan näyttämään 10 vuotiailta jo liukuhihnalta ulos rullatessaan?
- Issigonis
syvä epätoivo kirjoitti:
Onko nää ikonitkit muotoiltu aikanaan näyttämään 10 vuotiailta jo liukuhihnalta ulos rullatessaan?
Noista esimerkeistä ainakin Mini ja DS olivat hyvinkin moderneja ja uniikkeja esittelyn aikoihin,
Ja S sarja näyttää ennemmin ajattomalta kuin vanhanaikaiselta.
Eurooppa on aina ollut tiennäyttäjä aikaakestävässä muotoilussa jatkuvuuden kautta.
Moni jenkki ja japsi näyttää niin passeelta 10 ikäisenä, senikäisen saksalaisen voi ostaa ilman että auto näyttää olevan selkeästi viime vuosikymmeneltä
Mutta mitäs näistä kiistelemään, kauneus on katsojan silmässä. - ajaton euro
syvä epätoivo kirjoitti:
Onko nää ikonitkit muotoiltu aikanaan näyttämään 10 vuotiailta jo liukuhihnalta ulos rullatessaan?
Ehkä on. Toisaalta ne näyttää kahdenkymmenen vuoden jälkeenkin koerkeintaan kymmenen vuotiailta.
- phhyyyh
Issigonis kirjoitti:
Ei pidä rassata toimivaa mopoa. Eurooppalaiset ovat aina vetäneet muotoilussa pitkää linjaa ja se on toiminut erinomaisesti.
Sillä tavalla luodaan muotoilun ikoneja kuten Porsche 911, , Mini, Jaguar E-type, Rollsit, Citroen DS, Range Rover ja Mersun S-sarja.
Japskeilla ja jenkeillä ei ole mitään tyylitajua ne roiskivat ulos kaikennäköistä muotoilua joka vanhenee käsiin. Ja seuraavana vuonna taas uutta arpaa kehiin.Eurooppalaisiakin autoja on erilaisia, joku äärettömän tylsä volkkari tai volvo ei ole samalla viivalla, kuin vaikkapa citroen ds aikanaan. Se että auto on muotoiltu tylsäksi ei tee siitä "ajatonta"
- onhan lähdössä
"Nykyinen Toyota Avensis. Ei se silloin viime vuosikymmenen lopulla varsinkaan farkkuna ollut mikään pahan näköinen. Sen sijaan facelift-malli on kyllä aika karmea."
Taitaa olla koko mallin imago maailmalla sen verran mälsääntynyt, että malli poistuu. - jotain pysyvää
ajaton euro kirjoitti:
Ehkä on. Toisaalta ne näyttää kahdenkymmenen vuoden jälkeenkin koerkeintaan kymmenen vuotiailta.
Kyllä ne näyttää 20 vuodenkin päästä 90-luvun autoilta, kuten nytkin.
- julmat tosiasiat
Ei, vaan ne näyttää 20 vuoden päästä yhä 80-luvun autoilta, kuten nytkin.
- noop...
Toyotat. katsopas vaikka 2008-mallista Avensista, siinä oli jo uutena eli vuonna 2003 vanhannäköinen kapistus. Kammottava. Ja uusi Auris on kammottavan ruma ja täynnä eri muotokieltä, vanhenee nopsaan.
Uudet Mersut ovat myös arveluttavia: hylättiin hillitty tyylikäs arvokas muotokieli ja mentiin mukaan pokemon-menevyyteen. Okei, uutena innostanee ostajia mutta näyttää jo vuoden päästä oudolta ja vanhalta. Korin mittasuhteissa on nyt myös outoa uusissa Meseissä; katsokaapa vaikkapa uutta C sedania tai CLA:ta. Ja takavalot ovat omituisen rumat ja sedanin peräosa laskee liian luisuna alas. - kökökökön kökkö
"Nopeimmin muotoilultaan vanhentuneet autot"
Prius. Se oli kaamee entiasaikainen häkkyrä jo uutena. Sillai bysanttilainen kuin kaameimmat itäblokin ilmestykset.- bavaria
Kaikki volkkarit alamerkkeineen ovat aivan käsittämättömän pitkästyttävän näköisiä kinnereitä, muotoilusta ei juuri voi puhua (yleensä joko saippuakupla tai laatikko). Sen sijaan joku vanha Bemarin malli voi olla jo todella vanhanaikainen, mutta silti lähes ikonisen kaunis edelleen.
- Kilmani
Lähes kaikki Bemarit. Alkuun voi näyttää hyvältä, mutta jo seuraavana vuonna lähinnä säälittäviltä
- siittimeni
Dodge Caliber vanheni jo liukuhihnalla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12681Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1511258Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491135- 1271008
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223974Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?206949Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä15899- 72855
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk297855- 40841