Tuhannen Tuppuraista !

Kansanedustaja Tytti Tuppuraisen (sd) auto syttyi palamaan nelostiellä myöhään maanantai-iltana.

Kansanedustaja Tuppurainen oli palaamassa perheensä kanssa autolla Ouluun maanantaina. Takana oli eduskunnan suuren valiokunnan kokous, jossa pääministeri Aleksander Stubb (kok) oli selostanut huippukokouksen tuloksia.

- Tavallisesti matkaamme Ouluun junalla. pläp..pläp..pläp. Sitä normaali demari jorinaa, eihän me vaan muut..kas kun ei nyt ollut kepun vika !

Perheen Skodaa ajoi kihlattu, eduskunnan hallintojohtaja Pertti Rauhio. Parin on tarkoitus avioitua Oulun tuomiokirkossa perjantaina.

- Olimme ajamassa siinä tunnetun kolaripaikan kohdalla ja puhuimme Pertin kanssa siitä, kun moottorista alkoi kuulua outoa ääntä. Kohta konepellin alta alkoi tulla savua.

- Auto ei tuntunut jaksavan mäen päälle. Se oli kammottava hetki, Tuppurainen kuvaili.

- Onneksi pääsimme sen yli. Onni onnettomuudessa oli, että koitti alamäki ja sen alla oli bussipysäkki, jonne saimme auton ohjatuksi.

Hallintojohtaja Rauhio ei onnistunut sammuttamaan palavaa autoa. Nopeasti paikalle pysähtyi kolmekin autoa.

Kansanedustaja perheineen sai poliisilta kyydin Nesteelle.

- Emme vielä tiedä, miten pääsemme kotiin. Kun suojelusenkelit olivat mukana tähänkin asti, niin eiköhän turvallinen kotimatkakin järjesty, kansanedustaja vastasi Konginkankaalta.
1138
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Autopalot ei ole harvinaisia. Juhannuksen tienoilla syttyi itsekseen tuleen Mersu, Iltalehti siitä uutisoi. Tojolla menossa jättimäinen takaisinkutsujen sarja, USA:ssa penkit syttyneet tuleen. Pösössä piti irrottaa akku laivalle mennessä jne.
Ei taida tällä palstalla selvitä, miksi nyt oli Skoda vuorossa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


VoihanHallitojohtaja kirjoitti:

Kansanedustaja Tytti Tuppuraisen (sd) auto syttyi palamaan nelostiellä myöhään maanantai-iltana.

Kansanedustaja Tuppurainen oli palaamassa perheensä kanssa autolla Ouluun maanantaina. Takana oli eduskunnan suuren valiokunnan kokous, jossa pääministeri Aleksander Stubb (kok) oli selostanut huippukokouksen tuloksia.

- Tavallisesti matkaamme Ouluun junalla. pläp..pläp..pläp. Sitä normaali demari jorinaa, eihän me vaan muut..kas kun ei nyt ollut kepun vika !

Perheen Skodaa ajoi kihlattu, eduskunnan hallintojohtaja Pertti Rauhio. Parin on tarkoitus avioitua Oulun tuomiokirkossa perjantaina.

- Olimme ajamassa siinä tunnetun kolaripaikan kohdalla ja puhuimme Pertin kanssa siitä, kun moottorista alkoi kuulua outoa ääntä. Kohta konepellin alta alkoi tulla savua.

- Auto ei tuntunut jaksavan mäen päälle. Se oli kammottava hetki, Tuppurainen kuvaili.

- Onneksi pääsimme sen yli. Onni onnettomuudessa oli, että koitti alamäki ja sen alla oli bussipysäkki, jonne saimme auton ohjatuksi.

Hallintojohtaja Rauhio ei onnistunut sammuttamaan palavaa autoa. Nopeasti paikalle pysähtyi kolmekin autoa.

Kansanedustaja perheineen sai poliisilta kyydin Nesteelle.

- Emme vielä tiedä, miten pääsemme kotiin. Kun suojelusenkelit olivat mukana tähänkin asti, niin eiköhän turvallinen kotimatkakin järjesty, kansanedustaja vastasi Konginkankaalta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu