Hieno huumepolitiikka ilmiöineen

Tylyttäjä

Kieltolakiin perustuva nollatoleranssi-huumepolitiikka on äärimmäisen onnistunutta.

On hienoa että:

- Sukupuolitaudit ja vakavat infektiosairaudet leviävät IV-käytön yleistussä. Tämä koskettaa tietenkin vain narkkareita (ei puhuta sairaanhoidon kustannuksista, eihän)

- IV käyttö koukuttaa 10 kertaisella varmuudella kuin esim. polttaminen. On hienoa että kieltolakimme tekee aineista niin harvinaisia että niistä hyödyn saadakseen pitää piikittää.

- On toki aivan mainiota että huumeita ei jakele mikään virallinen valvottu taho vaan koko roska on jätetty yksityisyrittäjille jotka tietenkin moraalisina yksilöinä huolehtivat että aineita ei pääse lapsille tai väärinkäyttäjille.

- Ja suorastaan upean hienoa on se että on oikeastaan vain kahdenlaisia kansalaisia : Kunnollisia kansalaisia ja rupunarkkareita. Siinä välissä ei missään nimessä ole joukkoa eritasoisia ja -asteisia eri päihteiden käyttäjiä joita tulisi jokaista lähestyä omalla strategiallaan. Ei. Ihminen on joko narkkari tai kunnollinen ja siinä ei ole mitään eroa.

- Maanmainiota on myöskin se että kun joku on huumeiden kanssa pohjalla ja yrittää päästä vihdoin aineista eroon hänet laitetaan ehkäpä JO puolen tai kokonaisen vuoden päästä vieroitushoitoon... Ihan vain sen takia ettei tämä narkkari VÄÄRINKÄYTTÄISI VIEROITUSHOITOA. Lisäksi on olennaisen mahtavaa että lääkkeinä käytetään maksimaalisen tehottomia aineita että lääkitsemisestä tehdään niin vaikeaa lääkittävälle että esim. hänen työelämänsä on usein mahdotonta. (Potilasta juoksutetaan pahimmillaan 60 kilometriä 2 kertaa päivässä hakeen lääkkeensä - niitä ei saada mukaan). Tietenkin toinen vaihtoehto on pistää elämänsä täysin menettän LINNAAN. Siellähän hän kykeneekin löytämään uuden asenteen ja sisältöä elämälleen - toki toki.

- On toki vallan mahtavaa että valistus toimii edelleenkin äärimmäisen kiellon kautta. Onhan se nyt selvää että kun nuorille valistetaan että kannabis tappaa kertalaakista ja sitten nuoret näkee kuinka heidän joukossaan on mukavia tyyppejä jotka kiskoo pilveä välillä ja pärjää kuitenkin elämässä - tämähän suorastaan luo massiivisen uskottavuuden valistukselle - mukaanluettuna ne kovat aineet.

- ja tietenkin kasan päällimmäisenä - oikein kukkona tunkiolla - yhdestä tuutista toitotetaan kemikaalivastaista propagandaa ja samalla varsin massiivinen osa kansasta viettää aikaansa alkoholikoomassa sairastelleen päihdesairauksia. Tälläinen "päihdekriittinen" ympäristöhän suorastaan hyljeksii kaikenlaista kemiallista itsetehostusta!? Ei suinkaan ole koskaan pitänyt sanonta : "Ei omena kauas puusta putoa" tai "Mitä isot edellä sitä pienet perässä." paikkaansa?

- Ja onhan se selvää että suuren yleisön etu on se että ekstaasitabletit sisältävät välillä amfetamiinia tai PCP:tä. Tai että heroiinin laatu vaihtelee niin paljon että käyttäjät ovat jatkuvassa yliannostusvaarassa. Olisihan se nyt julmettua jos joku takaisin että aineet joita käytetään eivät ainakaan aiheuttaisi kuolemia tai sairauksia? - Mutta niinhän se on että mikä narkkarieta kurjistaa se pistää kunnollisen kansalaisen hymyilemään.

- Ja on tietenkin täysin loogista että se paska mikä käyttäjien niskaan lastataan onnistuneen kieltolakimme kautta ei koskaan siirry kansalaisille ja veronmaksajille henkilökohtaisina menetyksinä, verotaakkana, lasten hyvinvoinnilla, epäoikeudenmukaisena maailmana, vakuutusmaksuina tai riskinä joutua kiusaamiseensa turhautuneen narkkarin ryöstömurhaamaksi. On selvää että jos kohtelemme narkkeja eläiminä he ovat äärimmäisen reiluja koko maailmaa kohtaan.

Jep. Suomen huumepolitiikka on oikein hieno juttu, etenkin noiden konkreettisten hyötyjen kannalta. Vastustaminen vastustamisen takia on se kaikkein järkevin suhtatumistapaan kaikkeen siihen minkä ei voi kuvitella kuuluvan omaan elämään.

7

669

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ajattelija numero 2

      joo kyllä jakelu olisi virallistettava ja suurimpin taajamiin voisi perustaa erityisiä huumenjakelupisteitä joista voisi laillisesti ostaa suosituimpia kemikaaleja

      siellä voisi olla myös tutustumistarjouksia sekä alennusmyyntejä tyyliin "nyt lsd 2,5 euroa annos ja kaupanpäälle 10g kokaiinia huom. vain kaksi annosta per talous" näin nuorisolla ja muilla vähävaraisillakin olisi mahdollisuus tutustua mitä eksoottisempiin pääkopansekoittaja-aineksiin
      ¨
      suuri ajattelija
      - huume myönteinen
      - kannabis vastainen

      • Tyhmä narkki

        Jotenkin tosta sun tekstistä tuli mieleen että oot joku huumeiden maahantuoja joka valvoo kieltolakietujaan nettipropagandalla. Sullehan olis äärimmäisen vahingollista jos valtio nappais sulta "bisneksen" pois.

        Hommahan menee niin ettei niitä huumeita tarvisi ihmisille tyrkyttää - päinvastoin - vaikka ne laittaisikin virallisia kautta saatavaksi. Johan alkoholilitkunkin markkinoiminen on oman oksan sahaamista.

        Mut imeisesti sun maailmassa koulujen liepeillä kyttäävät huumekauppiaat on toivetilanne verrattuna tilanteeseen jossa aineet sais erikoisluvalla apteekista. Sitä sun mielipide propagoi.

        Diileri.


      • Naapurin_äijä

        Pelleilet muuten ihan liian vakavalla asialla. Ei naurattanut lainkaan. Päinvastoin.

        Helvetti millaisissa illuusioissa voi tässä maassa pahimmillaan joutua elämään! Voimia sinne harhojen keskelle!

        Naapurin äijä
        h u u m e v a s t a i n e n
        - hampun kotikasvatuksen puolesta


      • arvoisa diileri
        Tyhmä narkki kirjoitti:

        Jotenkin tosta sun tekstistä tuli mieleen että oot joku huumeiden maahantuoja joka valvoo kieltolakietujaan nettipropagandalla. Sullehan olis äärimmäisen vahingollista jos valtio nappais sulta "bisneksen" pois.

        Hommahan menee niin ettei niitä huumeita tarvisi ihmisille tyrkyttää - päinvastoin - vaikka ne laittaisikin virallisia kautta saatavaksi. Johan alkoholilitkunkin markkinoiminen on oman oksan sahaamista.

        Mut imeisesti sun maailmassa koulujen liepeillä kyttäävät huumekauppiaat on toivetilanne verrattuna tilanteeseen jossa aineet sais erikoisluvalla apteekista. Sitä sun mielipide propagoi.

        Diileri.

        mistä näitä "erikoislupia" sitten saisi? muuttuisiko tilanne jotenkin nykyhetkeen nähden?
        miksi allekirjoituksesi on "Diileri"?


      • Tyhmä Narkki
        arvoisa diileri kirjoitti:

        mistä näitä "erikoislupia" sitten saisi? muuttuisiko tilanne jotenkin nykyhetkeen nähden?
        miksi allekirjoituksesi on "Diileri"?

        No mistähän ja millä perusteella apteekit, sairaalat ja alkot ovat saaneet oikeutensa levittää mömmöjään?

        KÄYTÄ JÄRKEÄ.


      • Tyhmä Narkki
        Tyhmä Narkki kirjoitti:

        No mistähän ja millä perusteella apteekit, sairaalat ja alkot ovat saaneet oikeutensa levittää mömmöjään?

        KÄYTÄ JÄRKEÄ.

        Nyt ymmärrän! Olet todellakin nimimerkkisi mukainen tyhmä narkki.

        PS. suosittelen sinulle nimimerkkiä "idiootti"


      • kokki kolmonen

        Kyllä toi mulle passais. Jokaisen pitäis olla tarpeeks fiksu päättämään, mitä naamaansa tunkee.
        Mutta mitäs sitä itte ajattelemaan, kun on tottunut määkimään lammaslaumassa holhottavana. Viina kun on jo sallittua niin sitä on sitten juotava ihan vitusti.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      642
      7882
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      436
      2157
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      227
      2065
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      143
      1648
    5. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1220
    6. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1192
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      95
      1063
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      827
    9. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      6
      709
    10. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      696
    Aihe