Jo toinen kerta. Ihastun ihanaan mieheen, kaikki etenee nopeasti koska en kykene ajattelemaan "järjellä" vaan menen täysiä ihastuksen vietävänä.
Ekalla kerralla oltiin molemmat samalla tavalla mukana alusta asti, mutta kun homma alkoi mennä vakavaksi, kiinnostukseni loppui kuin seinään. Ja sitä oli mahdoton selittää toiselle, joka oli jo alkanut uskoa jotain enemmän. Ja niin mäkin uskoin että se kestää, sillon alussa.
Tällä toisella kerralla toinen osapuoli oli alussa jarruttelijana, ja joutui kestämään mun mustasukkaisuutta ja kaikkea kun halusin että juttu muuttuu vakavaksi ja toinen ei vielä ollut varma asiasta jne. No, sitten taas alkoikin mun tunteet mennä sivummalle ja aloin ajattelemaan asiaa kunnolla ja epäilys iski jälleen. Ei tämä suhde ole taaskaan se mitä haluan, en halua sitoutua vielä, miksi silloin alussa olin niin varma asiasta ? Ja nyt kun toinen on sanonut välittävänsä musta paljon, että haluaa jatkaa ja tuntee että tässä on ainesta pitempään suhteeseen jne, niin minä taas en enää tunne haluavani... Tai siis en ainakaan juuri tällä hetkellä elämässäni.
Onko kyse siitä että haluan vain jännitystä ? Mutta miksi kuitenkin aina alussa olen niiiiiiiin varma että no tämän kans haluan olla pitempään... Ja siis se on totta, nyt ainakin toisella kerralla, mutta nyt ongelma on se että huomasin etten halua sitoutua vielä keneenkään...
Ärsyttää vaan tämmönen... Pelottaa et kohta taas tulee samanlainen tilanne... Miksen jo ekasta kerrasta oppinut ? Opinko edes tästä toisesta ? Että siinä alkuhuumassa osaisin ajatella enkä pakottaisi toista lisäksi mun mukana heti "vakavoittamaan" juttua...
Eka suhde kesti 1,5 vuotta josta viimeiset puoli vuotta oli sitä että halusin pois mutten oikein tiennyt miten.
Tämä toinen suhde on kestänyt 9kk. Tästä ihmisestä en haluaisi toisaalta erota mutta en halua vielä sitoutuakaan täysillä. En tiiä...
Ekalla kerralla oltiin molemmat samalla tavalla mukana alusta asti, mutta kun homma alkoi mennä vakavaksi, kiinnostukseni loppui kuin seinään. Ja sitä oli mahdoton selittää toiselle, joka oli jo alkanut uskoa jotain enemmän. Ja niin mäkin uskoin että se kestää, sillon alussa.
Tällä toisella kerralla toinen osapuoli oli alussa jarruttelijana, ja joutui kestämään mun mustasukkaisuutta ja kaikkea kun halusin että juttu muuttuu vakavaksi ja toinen ei vielä ollut varma asiasta jne. No, sitten taas alkoikin mun tunteet mennä sivummalle ja aloin ajattelemaan asiaa kunnolla ja epäilys iski jälleen. Ei tämä suhde ole taaskaan se mitä haluan, en halua sitoutua vielä, miksi silloin alussa olin niin varma asiasta ? Ja nyt kun toinen on sanonut välittävänsä musta paljon, että haluaa jatkaa ja tuntee että tässä on ainesta pitempään suhteeseen jne, niin minä taas en enää tunne haluavani... Tai siis en ainakaan juuri tällä hetkellä elämässäni.
Onko kyse siitä että haluan vain jännitystä ? Mutta miksi kuitenkin aina alussa olen niiiiiiiin varma että no tämän kans haluan olla pitempään... Ja siis se on totta, nyt ainakin toisella kerralla, mutta nyt ongelma on se että huomasin etten halua sitoutua vielä keneenkään...
Ärsyttää vaan tämmönen... Pelottaa et kohta taas tulee samanlainen tilanne... Miksen jo ekasta kerrasta oppinut ? Opinko edes tästä toisesta ? Että siinä alkuhuumassa osaisin ajatella enkä pakottaisi toista lisäksi mun mukana heti "vakavoittamaan" juttua...
Eka suhde kesti 1,5 vuotta josta viimeiset puoli vuotta oli sitä että halusin pois mutten oikein tiennyt miten.
Tämä toinen suhde on kestänyt 9kk. Tästä ihmisestä en haluaisi toisaalta erota mutta en halua vielä sitoutuakaan täysillä. En tiiä...
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ne ei vaan ole oikeita ihmisiä sulle jos tunteet poukkoilee noin. Päästä irti jos kiinnostus on tosiaan loppunut kuin seinään.
Niin ja ongelma on tietysti myös siinä, että jutun loppuminen satuttaa toista suuresti, koska tämä on alkanut jo uskoa enemmän kaiken sen perusteella mitä minä sanon/teen siinä alkuihastuksessani
Ja sen takia näitä tilanteita pelkään
Sitten satuttaa. Joskus ihmisiin sattuu, minkäs sille voi. Se sun on vaan kestettävä jos haluat olla rehellinen. Jatkossa älä syötä puppua ihmiselle joka on tosissaan sinun kanssasi jos sinä et ole tosissaan hänen kanssaan. Ota vastuu seurauksista ja ymmärrä reaktiot. Itsehän olet ne aiheuttanut. Voihan olla myös niin, ettei hän reagoikaan erityisemmin. Jos olette väärä pari niin ehkä se toimii molempiin suuntiin.. ehkä hänkään ei pidä sitä suurena menetyksenä loppupeleissä.
Pelkäätkö hypätä täysillä suhteeseen. Anna periksi, ilman aiempia kokemusten tuomaa pettymystä. Kokeile elää ja nauttia yhdessä ,ja tehdä asioita hänen kanssaan. Ja puhua. Näyttää ja kertoa tunteistasi. Vain siten tiedät viihdyttekö yhdessä niin että molemmilla on hyvä ja onnellinen elämä toisen kanssa.
En syötä puppua, siinä se onkin. Alussa olen ollut niin 100varma kaikesta, että sitten tulee vietyä kuitenkin ehkä liian pitkälle... Sitten myöhemmin sen vasta huomaan
Joo se sattuu kyllä, mutta se on elämää ja SIITÄ selviää kyllä. Mutta älä sitten missään tapauksessa vahingossakaan hauku mitenkään sitä toista siinä samalla. Se on tarpeeksi raskasta kun kuulee ettei toisella ole tunteita.