Pieni kollikissa on ollut nyt kohta viikon meillä, ja alkuun ei mitään tällaista käytöstä ollut, mutta nyt pari viimeistä päivää olen yllättänyt kissan useammankin kerran pureksimasta sähköjohtoja. Kissa ei siis ole vielä ollut edes yksin kotona, vaan aina ihmisten kanssa. Laturinjohdossa on hampaanjälkiä, ja kissa hiippailee usein salaa tietokoneen taakse järsimään johtoja, aargh. Tuo olohuoneen yksi nurkka on sellainen johtohässäkkä, että niitä on mahdotonta tunkea minkään johtosuojan sisään. On tietokoneen, telkkarin, pleikkarin, modeemin, bassojen ja kajarien, tulostimen jnejnejne johtoja ihan järkyttävä nippu. Ongelma on ihan uusi, koska kaksi aiempaa kissaa ei ole osoittaneet minkäänlaista kiinnostusta johtoihin. Jostain luin, että sitrunanhaju karkottaa kissoja, ja ajattelinkin, että valelen johdot ärpäkällä sitruunamehulla. No, tuoksautin sitruunaa kissalle, ja se alkoi nuolla(!) sitruunamehupullon suuta. Että se siitä karkotteesta, meillä tuntuu ainakin sitruuna maistuvan...
Kissanpentu pureskelee sähköjohtoja
nimimerkkierkkimerkk
288
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kaupasta löytyy eläinhyllystä erilaisia kissakarkotteita, kannattaa kokeilla sellaista. Meillä ainakin se saa kissan lähtemään kielletystä paikasta nopeasti, mutta vaikutus ei ole kovin kestävä (saattaa joutua jo seuraavana päivänä laittamaan lisää).
Olen kuullut myös joidenkin omistajien hierovan kissan mielestä maukkaita johtoja murskatulla, vahvalla chilillä/habanerolla yms. Sen verran tujakka maku, ettei kissan tee mieli jatkaa pureskelua.
Meiltä on yksi johto mennyt poikki kissan vuoksi, mutta oikeastaan se oli ihan oma syy. Johdonpää roikkui houkutteleasti pöydältä ja kisuli leikki sillä ja hyökkäili sen kimppuun -> johto meni poikki.
Meillä koiranpentu ryhtyi järsimään huonekalujen jalkoja kun silmä vältti.
Sekoitin ruokaöljyyn chilipippuria ja sivelin sillä vaaran paikat. Pureskelu loppui ensi kokeilun jälkeen heti ja koirallekaan ei tullut vaurioita, vaikka jonkin aikaa kieltä roikottaen huohottikin lattialla.
Pidin öljyä muutaman päivän huonekaluissa ja pesin pois, eikä myöhemminkään enää pureskeltu.
Edellisen kirjoittajan ohje chilistä myös kuullostaa hyvältä.