lestadiolaisuudesta yleensä
lainaus
Uskonnolliset määräykset ovat yhteisön sisäisen yhtenäisyyden rakentajia. Niiden avulla valvotaan, että ryhmän jäsenet pysyvät ryhmässä: kuuluakseen yhteisöön täytyy noudattaa sen tuottamia sisäisiä määräyksiä. Aina on olemassa myös niitä, jotka eivät mahdu yhteisön sisään. Sisäinen oikeaoppisuus suhteutetaan synnin käsitteeseen. Synti uhkaa yksilön ja yhteisön puhtautta. Ei ole kuitenkaan olemassa "syntiluetteloa", vaan synti määritellään yhteisön sisällä.
Koska synnistä ei ole olemassa absoluuttista totuutta, kanssauskovaisen syntisyys on muiden uskovien tulkinnan varassa. Se, joka määrittelee synnin ja oikeaoppisuuden, määrittelee myös yhteisön sisäiset suhteet. Tähän sisältyy myös lestadiolaisuuden sisällä olevan poliittisuuden ja konfliktisuuden mahdollisuus: tulkinnan kautta tehdään eroja yhteisön muihin jäseniin. Tällä tavoin tulkinnan tekijä myös harjoittaa vallankäyttöä suhteessa muihin uskoviin. Vallankäyttö nojautuu yhteisön johtajavaltaiseen rakenteeseen.
Suljetuilla uskonnollisilla yhteisöillä - joihin myös lestadiolaisuus kuuluu - on yleensä oma selkeä hierarkia ja organisaatio, jonka johtajat määrittelevät uskonnollisen sanoman tulkinnan ja jäsentensä valvonnan. Vaikka lestadiolaisuus pyrkii yhteisön yksimielisyyteen ja ykseyteen, liikkeen johtajat ovat kuitenkin yhteisön puhtauden ja samanmielisyyden ylimpiä vartijoita. Hierarkian kautta puhdasoppisuus "laskeutuu" myös liikkeen alemmille tasoille.
Yhteisön rakentamiseen liittyy myös etäisyydenotto muihin uskonnollisiin ja yhteiskunnallisiin liikkeisiin ja kulttuureihin. Lestadiolaisuus saa voimansa ulkopuolisen maailman kieltämisestä tai ainakin hyvin kriittisestä suhtautumisesta siihen. Lestadiolaiset ovat "valittuja": vain lestadiolaiset saavat pelastumisen armon.
Lestadiolaisten muodostama "Jumalan valtakunta" on hyvin konkreettinen paikka, jonka sisällä ovat "Jumalan lapset" ja ulkopuolella uskottomat. Totuus löytyy ainoastaan "Jumalan valtakunnasta", ja totuuden määrittelee yhteisö itse. Ekumeeninen toiminta ei ole mahdollista, koska silloin myönnyttäisiin siihen, että myös yhteisön ulkopuolellakin olisi löydettävissä totuus. Tämä merkitsee toisaalta eristäytymistä muusta maailmasta ja toisaalta pyrkimystä oman yhteisön pitämiseen puhtaana vääräuskoisista.
Lestadiolaisten identiteetti rakentuu siis suhteessa niihin, jotka edustavat väärää oppia ja väärää totuutta. Lestadiolaisuus on moraalinen yhdyskunta, jossa eletään oikeanlaista elämää oikeiden arvojen ja moraalisten sääntöjen ohjaamina. Liike edustaa yhteiskunnallista arvokonservatismia, joka erityisesti Yhdysvalloissa on tullut tärkeäksi yhteiskunnallis-poliittisen vaikuttamisen väyläksi. Perhekeskeisyyden korostaminen sekä seksuaalisuuden ja sukupuoliroolien tiukka valvonta ovat yhteistä niin lestadiolaisuudelle kuin amerikkalaisille uusmoralistisille liikkeille.
Asiaa vanhoillislestediolaisuudesta ja
2
470
Vastaukset
- vl.kaveri
en lukenut tuota kunnolla, mutta ihmettelenpä, että kuka tuon on kirjoittanut.
Eipä taida olla tuo kirjoitus Pyhästä hengestä. - poitsu
..tekstiä. Maailman viisaudesasa olet kyllä aivan hyvällä tasolla, mutta sinun teksteissäsi ei käsitelty ollenkaan pyhää henkeä ja sen olemusta. Miten Pyhähenki, joka on yhtä Jumalan ja Jeesuksen kanssa, ilmoittaa tahtonsa maan päällä. Tähän kysymykseen ei mikään tämän maailman viisaus ja tiede pysty vastaamaan. Raamattu on kirjoitettu Pyhänhengen vaikutuksesta ja sitä tulkitaan myös Pyhänhengen vaikutuksesta. Järki ei osaa tulkita raamattua niin kuin se on tarkoitettu tulkittavaksi. Usko ja järki tulee pitää erillään. "Jumalan valtakunta on kuin hakomaja tai hävitetty kaupunki maailman silmissä"
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1377189Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1265005L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa684382TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a153503Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu7242311Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?3021809Mistä se kertoo
Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä241716Suvi Lindenillä 5 366 päivän putki
Täytyy kyllä myöntää vaikka olen itsekin innokas, niin en ole tuollaiseen yli kymmenen vuoden putkeen kyennyt. Välillä o91619- 671495
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581458