Meillä oli joskus jotain. En tiedä millä sitä kutsua, mutta näimme hyvin tiiviisti pitkän pitkän aikaa. Emme harrastaneet koskaan seksiä, mutta suutelimme usein ja pidimme toisiamme hyvänä. Sitten se jossain välissä loppui. Emme nähneet pitkään aikaan, emmekä liioin edes viestitelleet tai muutenkaan olleet yhteyksissä. En ajatellut häntä kovinkaan paljoa, mutta joskus hän tuli aina mieleen. Sitten sattumien kautta ajauduimme muutamia kertoja samoihin paikkoihin. Juttelimme ja ai että se oli mukavaa. Samanlain kuin aina ennenkin. Jokin liikahti sisälläni jälleen. Hetkeen emme taaskaan nähneet. Joitain viestejä vaihdettiin. Sattuma ajoi meidät jälleen näkemään toisemme. Taas melkeen jostain unohtamisen kynnykseltä se sama vanha polte syttyi uudelleen. Mikä mahtava ihminen! Juttelimme ja myöhemmin viestittelimme. Rohkaistuin kertomaan, että olen "hieman" ihastunut. Todellisuudessa olin hulluna häneen, mutten halunnut näyttää liian innokkaalta. Hän totesi, ettei ehkä halua parisuhdetta juuri nyt. Maailmani romahti. Näkemättömien välien aikana en ollut kenestäkään kiinnostunut niin kuin hänestä. Kukaan ei koskaan kolahtanut niinkuin hän. Hän ei kuitenkaan halunnut mua. Halusin unohtaa, ettei minuun sattuisi. Meni taas aikaa. Molemmat meni omia polkujaan, kunnes taas meidät kohtalo tai jokin heitti samaan paikkaan. Ja jälleen juttua riitti. Nauroimme, jaoimme tarinoita ja hiljalleen ainakin mulla muu maailma ympäriltä katosi. Tajusin, että taas mennään. Hän ei edes flirttaile mitenkään, eikä ole ilkeä koskaan. Ihan järjettömän mukava ja hyvä ihminen vain. En enää uskalla kertoa hänelle, että millaisia ajatuksia ja tunteita hän minussa taasen herättää. En halua saada taas pakkeja häneltä. Toisaalta en kyllä uskalla nähdäkkään häntä enää, koska joka ikinen kerta aina uudestaan ja uudestaan ihastun häneen. Pystyn kyllä aina kuukausien jälkeen hänet unohtaa, mutta toisaalta en ymmärrä, että miksen ole sitten muista tapailemistani tyypeistä kiinnostunut. On voinut olla ihan mukaviakin ihmisiä, mutta kukaan ei ole saanut sukkia pyörimään jaloissa niinkuin tämä yksi ainoa muija. On saattanut olla puolikin vuotta tai pidempään ettemme ole olleet missään tekemisissä ja sitten aina kun näkee, nousee se sama ihastus uudelleen ja aina uudelleen. Vientiä mulla kyllä riittäis, mutta en ole muista vielä löytänyt sellaista aitoutta kuin tästä. Ehkä tästä eräästä erikoisen tapauksen tekee juuri se, että hän ei yritä mitään. Hän on vain oma itsensä. Oma rehellinen, avoin ja ystävällinen itsensä. Ja kieltämättä hänen elämäntapa ja tapa nähdä tätä maailmaa on hyvin hyvin samanlainen kuin mulla. Voisiko hän olla minulle se oikea, jos minä en kenties sittenkään ole hänelle se oikea? Tai mistä edes tietää, että kuka on se oikea? Pitääkö molempien tuntea, että toinen on toiselle just se oikea? No, taas se elämä meitä kuitenkin on viemässä erilleen joksikin aikaa. Ehkäpä taasen pystyn hänet unohtamaan ja ehkäpä eteen osuu sitten joku sellainen, joka kolahtaa yhtä lujaa tai jopa rajumminkin ja jolle minä kolahdan rajusti myös.
Ihastun/rakastun samaan aina uudestaan ja uudestaan
jauhokorppu
113055
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Onnea etsintöihin :)
Hän kuulostaa sinulle juuri siltä oikealta. Pidä hänestä kiinni. Tuo tunne... Onnea sinulle.
Kuulepas suhteestanne olisi jo tullut jotain, jos tullakseen. Toinen ei vaan tunne sinua kohtaan sitä mitä sinä häntä kohtaan ja ei siis halua sitä mitä sinä haluaisit. Älä anna hänen enää pompottaa sua kuin palloa, vaan ota se etäisyys. Ajan kanssa pääset yli ja löydät sulle sen oikean ihmisen.
Tiedän, että siitä olisi tullut jotain jos olisi tullakseen. Ja jos luit tuon tekstin niin varmaan huomasit, että etäisyyttä ollaan otettu monta kertaa. Tai ei sitä ole edes erikseen tarvinnut koskaan ottaa, koska sitä on tullut ihan normaalistikin. Ei me olla toisissa roikuttu taikka edes hakeuduttu toistemme seuraan. Molemmat on omilla tahoillaan tapaillut muita ja tehnyt ties mitä. Ainakin itse olen. Silti siitä huolimatta jokainen kerta, kun ollaan pitkienkin aikojen jälkeen tavattu, on herättänyt minussa ne samat tunteet pintaan. Jokainen kerta olen alkanut häneen ihastumaan uudestaan, vaikka välissä olisi ollut reilusti yli puoli vuotta siten, ettei olla oltu missään tekemisissä. Seuraavalla kerralla pitäisi yrittää muistaa, ettei mene enää juttelemaan hänelle. Se vain on hankalaa, kun ei tiedä että milloin sellainen tilanne tulee taas eteen, jos ollenkaan. En ole koskaan sitä tilannetta etukäteen miettinyt ja jokaisella kerralla, kun ollaan nähty niin sitä on vaan muistanut, että toinen oli mukava ihminen ja ei osaa muistaa sitä miten aikaisemmilla kerroilla on käynyt. Eli kerrotko minulle miten hän pompottaa minua? Ei anna mitään lupauksia, ei ole yhteydessä sen enempää kuin mitä minäkään. En edes ole miettinyt häntä niinä aikoina, kun ei olla nähty. Molemmat eläneet täysin omaa elämäänsä. Mutta niin se vain on, että joka kerta jokin hänessä sytyttää minun sisällä jotain mitä muut ei vielä ole saaneet syttymään.
Kerroin eilen alusta, ihastuminen , minulla about puolitoista vuotta sitten, jouluna,Goalla, muistan, aamulla menin wc:n,ajattelin, taidan olla ihastunut L........ N!!!!! Niin se kävi. Siihen loppui edellinen ihastus, jota kesti 3 v, josta ei voinut tulla mitään, koska en tiennyt edes nimeä, joten ei se sinun vikasi ole tämä ero
En saisi päätä, täytyy olla hienotunteisesti
Minulla on samanlainen tilanne erään miehen kohdalla. Hän on Hän, aina vain uudestaan ja uudestaan, mutta tiedän ettei tule meitä, koska... en tiedä, miksei?! Kukaan muu ei tunnu samalta. Toivon hänelle ihanaa elämää, vilpittömästi! Enää en voi olla hänen kanssaan tekemisissä, koska...en tiedä. Todella outoa ja uuvuttavaa.
Edellisessä kirj virhe vika pädärin. Kauan aikaa näin unen ,olin kanssasi viettänyt yön, ajattelin, miten ilkeän mennä enää töihin!!!!!!!
Mulla sama tilanne mutta ei mistää työpaikkaromanssista kyl kysymys.
Täällä vastaava tilanne. Kukaan muu vaan ei tunnu samalta. Kumminkin yli 2v jatkunut eikä tunteet vaan katoa häntä kohtaan.
Kuin olisin lukenut omasta etä-/salasuhteesta. Kun suunnittelemme tapaavamme 2.v. jälkeen kahvikupillisen ajan "sivistyneesti" ja vaihtamaan kuulumisia.
Ei onnistu siinä tulee kaikki tukahdutetut tunteet vuosien ajalta ja halu koskettaa toista.
Aina kuitenki pystymme eroamaan ja jatkamaan omilla suunnillamme elämää. Minä yksin hän perheensä kanssa,odotan kuin hullu hänen kosketustaan ja että näen hänet ilman paitaa...
Kohtalo heitti meidän tiemme kerran kulkemaan samaan suuntaan ja silloin löysimme toisemme olemme luotuja kulkemaan samaa tietä.
Ikävöin häntä niin paljon :(