Keskustan puheenjohtajan Matti Vanhsen ajama työreformi asiakirjassa halveksitaan palkkatyötä, haetaan uusia sellaisia tukiaisjärjestelmiä, joiden varassa yrittäjyys toteutuisi keinottelemalla. Reformissa pyritään siirtämään vero- ja maksurasitteet yrittäjiltä palkanansaitsijoille.
KESKUSTAN TYÖREFORMI JA MUITA HAAVEITA
- Palkkatyön halveksintaa
- Tukiaisten varassa keinottelevan yrittämisen ihannointia
- Vero- ja maksurasitteet yrittäjiltä palkanansaitsijoille
- 30-luvun isäntävalta takaisin työelämään
- Lisäisi harmaata taloutta
- Poistaisi arkipyhäkorvaukset
- Poistaisi lomaltapaluurahat
- Poistaisi Tes-suojan pienten työpaikkojen työntekijöiltä
- Syyllistää työttömät joutenolijoiksi
Työreformi on hyökkäys järjestäytyneitä työmarkkinajärjestelmiä vastaan. Työehtosopimuksen yleissitovuutta purettaisiin ja isäntävaltaa lisättäisiin työelämässä. Reformissa syyllistetään työttömät joutenolijoiksi ja työreformi toteutuessaan lisäisi rajusti harmaata taloutta.
Seuraavissa kunnallisvaaleissakin ratkaistaan hyvin pitkälle millaisessa yhteiskunnassa haluamme elää ja asua. Valitsemmeko nykyisenkaltaisen hyvinvointivaltio Suomen, tosin hieman leikatulla sosiaaliturvalla. Mutta kuitenkin järjestelmän, jossa palkansaajajärjestöillä on keskeinen osa yhteiskunnan rakentamisessa. Vai haluammeko Suomeen järjestelmän, jota Matti Vanhanen on ajamassa; Ei työehtosopimusten suojaa, maksuja lisää palkansaajille, työttömyyskorvaukset puolet pienemmiksi, arkipyhäkorvaukset pois, lomaltapaluurahat pois, lisää harmaata taloutta, lisää tukia yrittäjille jotka palkansaajat maksavat sekä luottamusmiesjärjestelmän romuttamista työpaikoilta.
Hyvät ystävät! Miettikää näitä asioita kun äänestätte seuraavissa kunnallisvaaleissa.
Tätä se on myös se "CITY-Keskusta" todellisuudessa.
Matti Vanhasen työreformin sisältö
Totuuden ystävä
2
112
Vastaukset
- t:jarmo
Ei tuo mitään SAK:n Heinäluoman laatima demarivaalipropaganda mitään vielä työreformista kerro!
Siinä toisessa, työreformin "kassakaappiluonnoksessa", lennätettiin kaikki ay-johtajat Pohjois-Koreaan ja pullikoiville palkansaajille poltettiin merkki perseeseen!
t:jarmo
SAK:sta alunperin lähtöisin oleva keskustelupaperi, työreformi, on nykyisin hyvinkin sovellettu paperi. SAK:n METALLI pitää työreformin asioita keskeisinä sopimusmalleina nykyisin.
Metallin jäsenistä suuri osa on keskustalaisia. - Keskustaporvari
...raiskaaja Putkosen hengentuotteita?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6437907Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4512190Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2282092- 1431668
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511224Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251205Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule981075Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65829Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.54724Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill6715