Tämä löytyi Liikenneturvan kyselypalstalta:
"Kysymys:
Aina joskus kuulee väitteen, että sakkotulot on budjetoitu ja poliisin on kerättävä tavoitteeksi asetettu määrä sakkorahoja lähes keinolla millä hyvänsä. Vieläpä kerrotaan sakkotulojen budjetoinnin olevan ainutlaatuinen ilmiö maailmassa. Olen aina kuvitellut, että budjetti on tulo- ja menoarvio. Näin ollen sakkotulotkin on arvioitu, mutta ei kai poliisilla voi olla velvoitetta tuon arvion täyttämiseen? Ei kai sakkotuloja muissakaan maissa voida jättää arvion ulkopuolelle?
Vastaus:
Sakkotulot lienevät vuodesta toiseen kohtalaisen helppoja arvioitavia, jos niiden perusteet pysyvät suurin piirtein samanlaisina. Mitä tehokkaammin poliisi toimii liikenteessä, ei yksinomaan sakottaen, sitä turvallisempaa liikenne on ja sitä vähemmän uhreja myös tulee. Valtaosa tienkäyttäjistä toivoo poliisin toimivan mahdollisimman tehokkaasti. Lukumäärältään pienehkö osa liikkujista aiheuttaa valvonnan ja sakottamisen tarpeen."
Pitäisikö tuo tulkita niin että kyllä, sakkotulot on budjetoitu ja tietty määrä on kerättävä. Ei sitä ainakaan kielletä. Kierretään kyllä.
Asian vierestä mainittakoon että joka vuosi arvioidut tulot sakoista ovat nousseet, ja joka vuosi niitä "sattumalta" on kerätty samainen määrä.
Sakot budjetoitu?
7
983
Vastaukset
- HDi
Vuoden 2005 budjettiehdotuksessa sanotaan ko. kohdassa seuraavaa:
39. Muut sekalaiset tulot
01. Sakkorahat
Momentille arvioidaan kertyvän 65 000 000 euroa.
Selvitysosa: Momentille tuloutetaan sakkorangaistuksista sekä pysäköintivirhemaksulain (248/1970) perusteella kertyvät varat.
--------------------------------------------------------------------------------
2005 talousarvio 65 000 000
2004 talousarvio 63 000 000
2003 tilinpäätös 63 037 399
--------------------------------------------------------------------------------
Jos joku haluaa katsoa itse, niin tässä linkki
http://budjetti.vm.fi/indox/tae/2005/vm_2005.html - juippari
eihän niitä muuten tiedä mihin ne tuloutetaan..vai pannaanko virkavallan kahvikassaan ..:)
- Patu33
Budjetti = tulo- ja menoarvio. Onhan se ihan luonnollista että sakkotuloja arvioidana etukäteen.
- Huono vastaus
Ihnmettelin itsekin tuota huonoa vastausta Liikenneturvan sivuilla. Sehän on selvää, että sakot täytyy budjetoida, eihän budjetoimatonta momenttia voi olla. Mutta onko poliisile asetettu tavoite, siihen kysymymykseen ei vastausta tullut. Edelleen uskon, että ei ole.
Budjetin sakkomomentilla ovat muutkin sakot kuin liikenteestä kerätyt. Ei kai ole luultavaa, että myymälävarkauksia, salametsästystä ja pahoinpitelyjä sen takia tutkittaisi, että saataisiin sakkotuloja?
Myöskään järjestelmän ainutlaatuisuuuteen ei otettu kantaa. Kieltämättä tällainen asian kiertely ei ole asialle eduksi.- Patu33
Luulisin että poliisilla ei ole, eikä voi olla, virallista sakko tavoitetta. Mutta voi olla että paikallinen poliisijohto seuraa sakkokertymää ja sen mukaan ohjeistaa kentän väkeä. Jos sakkotulot on ylitetty tai alitettu selvästi edellisvuodesta, niin minusta se kertoo lähinnä siitä että puuttumiskynnys on muuttunut.
- K.Äimänen
Patu33 kirjoitti:
Luulisin että poliisilla ei ole, eikä voi olla, virallista sakko tavoitetta. Mutta voi olla että paikallinen poliisijohto seuraa sakkokertymää ja sen mukaan ohjeistaa kentän väkeä. Jos sakkotulot on ylitetty tai alitettu selvästi edellisvuodesta, niin minusta se kertoo lähinnä siitä että puuttumiskynnys on muuttunut.
Tottahan paikallinen poliisijohto seuraa sakkokertymää, mutta rahat eivät jää kissalan pikkujoulukassaan, vaan menevät valtiolle budjetoituihin kohteisiin, joten mitään kannustinta paikallisella Simo Sisulla ei ole pyrkiä johonkin tietyyn sakkokertymään.
Sakkotulot näyttävät kasvavan hiljalleen. Siihen on ainakin kaksi syytä: tulot ovat kasvaneet ja liikennerikkomukset (sekä muut sakotettavat rikkeet ja rikokset) ovat lisääntyneet.
Puuttumiskynnys liikenteessä tuntuu olevan aika korkealla; korkeammalla kuin esim. 80-luvulla, jolloin oli aivan tavallista sakottaa 5-10 km/h:n ylityksistä. Lisäksi valvonnan määrä tuntuu vähentyneen noista ajoista, tai sitten vain oma kaasujalkani on keventynyt.
- hämmäkkö
...että mm. eduskuntatalon lisärakennuksen budjetti meni hienosti poskelleen, kuten moni muukin rahamäärä minkä viranomaiset ovat laskeskelleet menevän.
Kummallisen tarkasti osaavat virkamiehet sakkotulot vuosi toisensa jälkeen arvioida. Luulisi heille olevan tilausta muuallakin hallinnossa, vai onko niin että omia menoja on vaikeampi arvioida kuin tuloja, vaikka kyse olisi miten tutusta toiminnasta tahansa?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 915876
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h804762Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv933001Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p262770Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska252036Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191486Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3351047Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?851018Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚125940- 48744