Ovatko avoimen yo:n opettajat pakosta opettamassa?

Olen pohtinut tätä pari päivää ja olen tehnyt päätöksen keskeyttää opinnot tähän.

Perustelut:
- suomessa ei saa opiskelemalla töitä, se karkottaa. Töihini "vaaditaan" muodollista pätevyyttä, mutta niihin otetaan pätemättömiä, koska he ovat edullisempia. Opinnot suorittavat pääsee jonon hännille, he ovat liian kalliita.

- jos ikinä jatkan yo opintoja, vaihdan oppilaitosta ja kaupunkia. Tosin, mistä mä tiedän, onko toisessa talossa, yhtään sen parempi ilmapiiri?

Jos opiskelu tekee ihmisestä noin kiukkusen, ylimielisen ja näköalattoman, on syytä miettiä millainen ihminen haluan olla tai millaiseksi haluan tulla.
Mua ei kiinnosta miksi ne ihmiset on noin koppavia, onko heidän omat opinnot väsyttäneet heidät noin, onko työpaikan ilmariiri niin kireä, eikö siellä makseta palkkaa, kilpailu työpaikasta voi väsyttää ihmisen, vai onko ne ihmiset aina olleet sellaisia. Tutkijat ovat muutenkin aika riitaista porukkaa, alasta ja kaupungista riippumatta, puukot lentää.

Syyn tietäminen ei ole nyt se pointti, vaan malli mitä he näyttävät. Mä en halua sellaiseksi.

Olen opiskellut paljon, ehkä liikaa - eikä mikään riitä kuitenkaan.
Ja jos en jää suomeen...?

Jos tahtoo loikata sinne, minne olen menossa, siellä tarvitaan luonnetta eikä papereita. Joten jos opiskelu "pilaa" minut ja vie voimani väärällä tavalla, niin tämä ei kannata.

Vai luuleeko ne opet, että mua pitää "kurittaa", jotta mä muuttuisin samanlaisiksi kuin ne? Sellanen inttimopotus -meininki? Vanhakansa kasvatti "hakkaamalla" heikoista - kaltaisiaan "vahvoja".
Onko kärsimys ainoa tie?

Oli siellä mukaviakin opettajia ja tapoja, mutta enemmistö voitti - tällä kertaa.

Jep, miten helpottava päätös.

Mikä ihmeen yhtälö tää on?

Ensin opiskellaan peräsuoli pitkällään, luetaan, kilpaillaan, tehdään väikkäri vaikka väkisin ja sitten kieritään opintolainassa, köyhyydessä ja saako sillä mieleisen työn? Työn jossa viihtyy, vai työn josta voi kertoa toisille - ylpeänä.

Sitten huomaa, että se työ on riippuvainen määrärahoista ja että työkaveri kampittaa minkä ehtii. Työ ei olekkaan sitä mitä luuli vaan siinä joutuu tekeään kaikenlaista ja kuuntelemaan tyhmiä asfaltinkuluttajia.

Valitseeko ihminen yliopistouran vai ajaudutaanko siihen?
Ei nimittäin käy kateeksi, koska jos juttelee sellaisen kanssa joka elää vain sen organisaation sisällä - niitä ei meinaa ymmärtää. Kieli on periaatteessa sama, mutta kysymykst ja vastaukset eivät kohtaa. En tiedä miltä rahvaan elämä näyttää sieltä katsottuna, mutta täältä katsottuna näyttää, kuin katsoisi kaupoputkella. Keskustelusta jää aina sellainen tunne, että minut on kuopattu ja joku seisoo kumpuni päällä. Joku otti voittopisteet.

Ja rahvas kumartaa asiantuntijaa....
Jos sitä ilmariirin eroa (kuninkaalliset vs. maanpäällinen elämä) tutkisi, niin millä menetelmällä ja miten sitä tulkittaisiin? Otetaanko sanojen selityksiä, arvostuksia ja kohderyhmä laitoksittain? Vastaajien pitää voida vastata anonyymisti, että he ylipäätään uskaltavat vastata rehellisesti.

Pidän nimittäin naurettavina, niitä määreitä joilla suomessa arvotetaan oppilaitoksia paremmuusjärjestykseen. Pienemmissä saatta olla huomattavasti parempi ilmapiiri ja kommunikaatio toimii. Nyt ihminen miettii haluaako hän statusta vai taitoa?

"Osa "opettajista" on niin kiukkusia, ettei kannata kysellä mitään.

Tekee vaan tehtävänsä, niin tai näin ja palauttaa sellaisena kun on ymmärtänyt.
Kyselyt aiheuttaa kiukkua ja se huomioidaan arvostelussa. Se on näköjään oikein kirjattu arvosteluun"

- Minulla on vähän erilainen kokemus tästä avoimesta yliopistosta, tosin olen siellä vasta toista vuotta. Kuitenkin, sen sanon että perään saa kysellä monta kertaa, kun odottelee arvosanojaan tehtävistä. Yhden kerran minun tehtävät olivat "hävinneet". Toistamiseen olen ottanut yhteyttä ja kysellyt perään, näissä viimeisissä meni melkein 3kk, ennen kuin sain tietää lopputuloksen.
Mutta parasta siinä kuitenkin oli se, että sain arvosanan 5 ja kiitokset hienosta työstäni!

Muuten olen sitä mieltä, että käy ihmeessä loppuun, kun olet jo niin kauan lukenut. Lähde ulkomaille töihin, minäkään en enää asu Suomessa. EU:ssa esimerkiksi on paljon mahdollisuuksia ja elämä voi olla iloisempaa......
Ainoastaan se tulee muistaa, että sellaisia lomia, kuin Suomessa, ei ole missään. Eikä ole äitiyslomia, ei Pekkasia, ei isyyslomia, ei lomaltapaluurahoja..... eli Suomessa on kuitenkin jotakin hyvää.......

Huokaisen vielä perään, että Suomessa on nykypäivinä kovin välinpitämätöntä ja sottaista, se alkaa heti Helsingin lentokentältä. Mutta se on sitten toinen tarina...

Lukuintoa sinulle, olet jo niin pitkällä!!