Olen pannut mielenkiinnolla merkille, että Suomessa tehdään elokuvia eräänlaiselle kuvitellulle ihmisryhmälle.
Tarkoitan tietysti tätä vallan tunnettua ihmisryhmää, jolle on myös suunnattu lukematon määrä mitä oksettavimpia tv-mainoksiakin.
Siis näitä ihmisiä, jotka ovat nuoria, amerikkalaisen estottomia tunteissaan, ikuisesti sykkivissä diskoteekeissa juhlivia ja erikoisissa paikoissa (puistoissa, sakasteissa, kaduilla, roskapöntöissä etc.) nussivia, äärettömän pinnallisia nokkeluuksia laukovia, aurikolasejaan nostavia, persettään kikattaen vilauttelevia, kavereilleen keittiöpsykologian viimeisimpien söperrysten mukaan itseään analysoivia ja täydellisen infantiileja.
Listaa voisi jatkaa pitkään syöttäen siihen mitä naiiveimpia city-ihmisen epiteettejä, sillä tämä ihmistyyppi, jota kuvattiin esim. elokuvassa Levottomat ja kuvataan elokuvassa Minä ja Morrison on täydellisen kuviteltu, jonkinlainen ehdottoman hölmöjen pintaliitäjien paskasta muovaama ideaali siitä, millainen nykyihmisen tulisi olla.
Tällaista ihmistyyppiä ei kuitenkaan todellisuudessa ole olemassakaan.
Mutta "KATSO" (kuten huudahtaen voi todeta): tällaista ihmistyyppiä esim. Helsingin ja Tampereen nuorekkaat city-ihmiset koettavat itsestään muokata ymmärtämättä moisen ihmistyypin elämän mahdottomuutta. Enemmän ja enemmän näkee persejalkaisia nuoria, hiukkasen liian läskejä liian kireisiin farkkuihin ja ehdottoman koomisiin napapaitoihin itseään pakottaneita ämmiä, jotka koettavat mahtua Kata Kärkkäisen ja kumppanien vaatimaan idiottimuottiin sekä varsin sovinnaisen oloisia, akneihosta kärsiviä, perusjunttimaisia kundeja, jotka ovat lötränneet päähänsä hiukkasen liikaa kampausvaahtoa ja pukeutuneet vaatteisiin, joita eivät osaa kantaa, mutta jotka silti kuvittelevat olevansa Mikko Nousiaisia tai Samuli Edelmanneja "vallan helvetin tärkeällä ja angstisella" odysseiallaan.
Lopputulos on säälittävä ja toivottavasti nämä klisheisiä trivaliteetteja toisilleen laukovat, pohjimmiltaan henkisesti kiusaantuneina jalkaa vaihtavat ihmiset heräävät todellisuuteen jonain päivänä. Muutoin meillä on Suomessa kohta sellainen ihmisryhmä, jota ei vielä ole.
Ja silloin yhteiskunta onkin pahasti kusessa...
Tarkoitan tietysti tätä vallan tunnettua ihmisryhmää, jolle on myös suunnattu lukematon määrä mitä oksettavimpia tv-mainoksiakin.
Siis näitä ihmisiä, jotka ovat nuoria, amerikkalaisen estottomia tunteissaan, ikuisesti sykkivissä diskoteekeissa juhlivia ja erikoisissa paikoissa (puistoissa, sakasteissa, kaduilla, roskapöntöissä etc.) nussivia, äärettömän pinnallisia nokkeluuksia laukovia, aurikolasejaan nostavia, persettään kikattaen vilauttelevia, kavereilleen keittiöpsykologian viimeisimpien söperrysten mukaan itseään analysoivia ja täydellisen infantiileja.
Listaa voisi jatkaa pitkään syöttäen siihen mitä naiiveimpia city-ihmisen epiteettejä, sillä tämä ihmistyyppi, jota kuvattiin esim. elokuvassa Levottomat ja kuvataan elokuvassa Minä ja Morrison on täydellisen kuviteltu, jonkinlainen ehdottoman hölmöjen pintaliitäjien paskasta muovaama ideaali siitä, millainen nykyihmisen tulisi olla.
Tällaista ihmistyyppiä ei kuitenkaan todellisuudessa ole olemassakaan.
Mutta "KATSO" (kuten huudahtaen voi todeta): tällaista ihmistyyppiä esim. Helsingin ja Tampereen nuorekkaat city-ihmiset koettavat itsestään muokata ymmärtämättä moisen ihmistyypin elämän mahdottomuutta. Enemmän ja enemmän näkee persejalkaisia nuoria, hiukkasen liian läskejä liian kireisiin farkkuihin ja ehdottoman koomisiin napapaitoihin itseään pakottaneita ämmiä, jotka koettavat mahtua Kata Kärkkäisen ja kumppanien vaatimaan idiottimuottiin sekä varsin sovinnaisen oloisia, akneihosta kärsiviä, perusjunttimaisia kundeja, jotka ovat lötränneet päähänsä hiukkasen liikaa kampausvaahtoa ja pukeutuneet vaatteisiin, joita eivät osaa kantaa, mutta jotka silti kuvittelevat olevansa Mikko Nousiaisia tai Samuli Edelmanneja "vallan helvetin tärkeällä ja angstisella" odysseiallaan.
Lopputulos on säälittävä ja toivottavasti nämä klisheisiä trivaliteetteja toisilleen laukovat, pohjimmiltaan henkisesti kiusaantuneina jalkaa vaihtavat ihmiset heräävät todellisuuteen jonain päivänä. Muutoin meillä on Suomessa kohta sellainen ihmisryhmä, jota ei vielä ole.
Ja silloin yhteiskunta onkin pahasti kusessa...
Vastaukset 2
Vanhimmat
Olenpa pannut merkille vastaavia asioita.
Olen elämässäni tavannut tasan yhden ihmisen joka kenties pystyisi olemaan kuvailemasi lainen city-urpelo. Mutta onko tämä stadilaistunut turkulainen pintaliito-wannabe syy vaiko seuraus
näihin elokuviin.
On kovin omituista että olisi seuraus, sillä ovathan kyseiset elokuvat niittäneet rahaa teattereissa mitä käsittämättömimpiä summia.
Mutta vielä oudompaa olisi että elokuvat pohjautuisivat tähän melko pieneen ryhmään.
Onneksi tämä kerma-sooda-tiger-yms.-jengi taitaa olla katoamaan päin.
Saattaa olla toive-ajattelua.
aika vitun totta muuten... vaikka itse olen vielä tosi ipana ja yritän tietysti muiden tavoin olla niin vitun viilee ja tiukat vaatteet tummat kajalit muuta... mutta vaikka leffat oiskin suunnattu niinkun sanoit ihmisille joita ei oo. niin tosi paljo rahaa ne niillä käärii koska niin monet, varsinkin nuoret haluu olla niinkun elokuvissa ja sikshän ne niitä kattoo...
ps.enpä tosiaan tiedä miks kirjotin näin tyhmän viestin mut siinäpä on...
pps. sullä sitä on järkee...