Oma talli, ei omaa ponia

Turhautunut ponityttö

Toivon, että ette ala dissaamaan, mutta minua harmittaa tämä asia ja olen miettinyt sitä.
Olen ratsastanut neljä vuotiaasta asti isohevosilla, islanninhevosilla ja poneilla, olen nyt kolmetoista.Tällä hetkellä ratsastan issikoilla askellajiratsastuksen puolella.
Olisin valmis omaan poniin täysin mielestäni. Meidän pihassamme on OMA TALLI kahden hevosen talli. Puoliäidilläni on hevonen, ollut ennenkin. Meillä on iso hiekkakenttä, iso (siihen mahtuisi vaikka neljä hevosta) tarha, ja laidun vähän matkan päässä. Tallissa asuu tällä hetkellä vuokralla hevosia. Hoitelen niitä, ruokin, vien laitumelle. Haluaisin, olen melkein koko ikäni halunnut... Oman ponin tai hevosen. Katselen joka päivä kuvastoista, mitä ostaisin hevoselleni, kuten riimuja, suojia, loimia, ja olen katsellut netistä vinkkejä ja vaikka mitä!
Mutta en saa hevosta/ponia. En saa, vaikka pihassamme on oma talli. Sanon jollekkin uudelle hevosihmistuttavuudelle, että joo, meillä on oma pikkutalli pihassa. Ja hän kysyy että mikä sun ponin nimi on. Se saa mut miettimään asioita.

Syy miksi minulla ei ole, on näköjään raha. Ei ole rahaa kalliiseen islanninhevoseen tai connemaraan. Ymmärtääkö joku tilanteeni :(! 100% hevoshulluna tämä asia riepoo mua henkisesti. Kaiken päälle kaverillani on oma issikka täysihoidossa jossain, ja eivät he sen rikkaampia ole.

Mietin, että onko muita syitä miksi en sitä hevosta tai ponia saa. Tekisin mitä vain saadakseni oman ponin tai hevosen. Ja minulla ei ole ollut vuokrahevosta tai ylläpitohevosta. Kokemuksen ja auttavan käden saan puoliäidiltäni. Siitä syystä en välttämättä mielestäni tarvitse "harjoitellakseni" oman hevosen pitoa varten vuokra tai ylläpitohevosta.


Tiedän, jauhoin samat asiat monta kertaa. Toivottavasti ymmärrätte että mua ketuttaa -.-

2

200

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 14v tyttö

      Ittelläni oli ennen kans vanha suokki ruuna ja mun veljellä ex ravuri jota hoidin. Mulla on sama tilanne meillä on talli ja seittemä hehtaarii laidunta muttei heppoja.
      Enkä varmaa enää koskaa sillee haluu toista hevosta tiiän et kuulostaa paskalta, mutta se ei tuntuis reilulta mun ekaa heppaa kohtaa ja siittä jäi joku tunne kun löysin sen eräänä aamuna kuolleena tarhasta ja kun seuraavana vuonna yks päivä tulin koulusta iskä sano mulle et mun veljen hevonen ammuttii. Mulke ei oltu sanottu mitää....
      Uutta hevosta ei tuu ..... tai sillee haluisin...

      Mut sun ei oo pakko saada ekaks hepaks mitää "kilpa ratsuu" on paljon hevosia joita saa jopa ilmatterks kuten mun veljen hevonen,mut se tuli eläin suojelusta ja me maksettii kuljetus.

      Ja voin kokemuksesta sanoa että halvatkin on hyviä. Ei meillä oo ikinä ollu yli tonnin hevosta ja oon joka hetkee rakastanu.

    • ----

      valitettavasti raha on usein se merkitsevin syy. Noin nuoren on vaikea hahmottaa miten paljon hevosen pito oikeasti maksaisi.

      Varsinkin jos molemmat vanhemmat (vai äitipuoli vai kenen kanssa nyt asutkaan) eivät ole päivätöissä, raha varmasti on tiukassa.
      Se oma hevonen vie yhden kokonaisen karsinapaikan, josta joku toinen maksaisi jopa useamman satasen kuukaudessa. Oma poni siis laskisi huomattavasti pikkutallin tuottamia tuloja.

      Kyllähän se varmasti harmittaa.

      Paras olisi jutella asiallisesti (ei siis itkien, jankuttaen tai lapsellisesti valittaen) aikuisten kanssa että miksi ponia ei voi hankkia ja voisiko ponin osto tulevaiasuudessa olla mahdollista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      36
      1316
    2. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

      Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
      Haapavesi
      63
      1098
    3. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      63
      983
    4. Sukunimesi eka kirjain?

      🤗
      Ikävä
      58
      958
    5. 69
      816
    6. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      51
      801
    7. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      81
      726
    8. Tönölän hukkaputki

      Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
      Kuhmo
      38
      708
    9. Kerro vain.

      Lipsauta johtolanka...
      Ikävä
      82
      692
    10. Ei mitään käytöstä

      Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su
      Ähtäri
      30
      645
    Aihe