Kiitos Jaakko Ikoselle iltatoreista

tämäkö on on linja

Tänään iltatorilla oli todellinen kansan ryntäys yli 400 kävijää.Myyjiäkin oli ympäri Suomen. Kaikki muut olivat kuuleman mukaan maksaneet toripaikastaan paitsi nuorkauppakamari/Navitas Sampea ja Sampanjaa mainostettiin ja lippuja myytiin vaikka kaupunki tukee tilaisuutta yli 20000 euron tuella jota ei tarvitse maksaa takaisin Jaakko sai kaupungilta kuulema iltatorille 1 000 euroa samoin kauppakadun kesäkadut ja potkuri 1 000 euroa.

62

3665

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tekijämies.

      Hyvä Jaakko!

      Buu kehitys/kaupunki!

    • Pärevalakee

      Jaakolle hyvin korkeakaarinen hatunnosto ja ISO kiitos näin heti alkuunsa!

      Monikymmenvuotiset perinteet omaavan iltatorin jo melkein hiipunut hiillos
      on saatu alkuhehkuun joukolla puhallettua. Siitä selkeä osoitus oli 8.7.2014
      pidetty iltatori. Vanhan ja hyvän ajan aitoa tunnelmaa oli jo selkeästi aistitta-
      vissa tapahtuman tiimoilta. Jatketaan............
      Tällä torilla osataan puhaltaa hiillokseen siten että syntyvät sauhut eivät mene
      muiden puhaltajien silmiin kuten jossakin muualla on tapahtunut jo vuosia.

      • shiti kehitys

        "Tällä torilla osataan puhaltaa hiillokseen siten että syntyvät sauhut eivät mene
        muiden puhaltajien silmiin kuten jossakin muualla on tapahtunut jo vuosia."


        Näin juuri.


        Jos tämäkin olisi ollut kehityksen/kamarin/potkurin kontolla, niin tuskin olisi tälläistä "menestystä" tullut...


      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        https://www.youtube.com/watch?v=gZ_kez7WVUU siinä Jaakko ikoselle musaa. Vielä enemmän kyllä tykkäisin Neea ikosesta ,mutta naisten kanssa ei voi pelleillä .EP Joutenlahdesta , Warkaudesta .

        Epo on terästä vaikka antaa ..


    • J.aakko

      Taisi kaveri kirjoittaa itse itselleen kiitokset.
      Eikö avautumiset Sykkeen pääkirjoituksessa jo riitä?

      • siäliä

        Samoo mielt
        Hauskoja ne Sykkeen avautumiset psykologi-Juakolta
        puhuu positiivisuudesta positiivisesti
        mutta mitä tekkee ite esimerkiks katusähly tuomarina
        saa porukan raivoihin ja moni toteaa että ei enää koskaa juakon järjestämään turnaukseen!
        aika säälittävää!


      • en pelaa
        siäliä kirjoitti:

        Samoo mielt
        Hauskoja ne Sykkeen avautumiset psykologi-Juakolta
        puhuu positiivisuudesta positiivisesti
        mutta mitä tekkee ite esimerkiks katusähly tuomarina
        saa porukan raivoihin ja moni toteaa että ei enää koskaa juakon järjestämään turnaukseen!
        aika säälittävää!

        Täällä Suomi24 ei kannata alkaa kirjoittelemaan kaverista enempiä.Mutta katukeskusteluissa aion itsekkin jaakon tavalla avautua.Erittäin huono kokemus tyypistä taustalla.


      • Pärevalakee

        Eipähän tarvinnut itse Jaakon vaivautua kirjoittelemaan. Se vaan aina on ollut
        ja aina tulee olemaan että hyvin harvat ne tekee ja pieni aikaansaamattomien
        joukko pelkästään arvostelee jo tehtyä. Näistäkin kannanotoista kyllä selviää
        että kumpaanko ryhmään kukin päästelijä kuuluu. Jatkoa seuraa jatkossa.


      • Anonyymi

        Kun kukaan muu ei kirjoittanuy


    • Ol' mukavaa

      Hatunnosto täältä kurolasta!

    • Wincapita

      http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/koko-rahaliikenne-oli-petosrahaa/1372808


      Koko rahaliikenne oli petosrahaa
      7.9.2013 20:00 (7.9.2013 20:00)

      "– Se on kahden yksityisen henkilön välistä kauppaa. Kailajärvellä ei ole mitään tekemistä jäsenten välisen lisenssikaupan kanssa, sanoi lakimies Jaakko Ikonen, joka avusti oikeudessa viittä vastaajaa."

      http://keskustelu.suomi24.fi/node/11700440

      "Suurin sovitteluvaatimus oli nykyisin työttömällä miehellä, joka syyttäjän mukaan oli saanut yli 400 000 euron rikoshyödyn. Vastaaja myönsi hyötyneensä vain 281 000 euroa, josta hän katsoi kohtuulliseksi korvata korkeintaan kymmenen prosenttia, jos rahat katsotaan rikolliseksi."

      Kohtuullista on siis korvata 400 000 euron rikoshyödystä reilut 5 %.

      ....................

      Varkauden omia Wncapitalaisia:

      26.2.2014 05:30 (26.2.2014 07:54)

      Sijoitusklubi Wincapitan keskeisiin hahmoihin syyttäjän mukaan kuulunut varkautelainen Risto Hentunen, 46, sai klubista noin miljoonan euron tuotot. Syyttäjän laskelmien mukaan Hentunen itse sijoitti klubiin noin 57 000 euroa...

      – Kärsimyksistäni voisin kirjoittaa kirjasarjan, hän lausui.

      http://www.savonsanomat.fi/uutiset/talous/wincapita-tuotoilla-talo-viisi-moottoripyoraa-ja-auto/1775183

      • Anonyymi

        Jaajo saa hyvän potin


    • Husu sekoilee
    • juna meni jo

      Jaakon olisi puuhattava myös kesäkadut!!

      Kelit mitä parhaimmat olleet jo viikkoja ja varkaus ei älyä hyödyntää näitä. Kaiken maaliman typeriä hankkeita matkailumartat pohtii ja toteuttaa, mutta ei viitsitä järjestää ihmisille virikkeitä, joka kesäkatu tai kesätori olisi parhaimmillaan. Taitaa olla potkurit ja muut ropelipäät kesämökeillään kun ei mittään tapahu. No, muuallahan sitä käydään muutenkin. Niin eipä auta valittaa. Mutta nyt olisi ollut varkaudella mahdollisuus kohottaa kasvojaan ja ihmisien viihtyvyyttä yhteisillä tapahtumilla. Sampea ja shamppanjaa ei ole sellainen, vaikka paikallinen cittarin mainosläpyskä sitä kohta viikkotolkulla hehkuttaakin!!

    • jaakko toimii

      kaupunki kyvytön ja halvaantunut ,ikävä tosiasia

      • yhteistyö...

        Rakkauden professori oli kaiketi lomilla.
        Elokuussa on hiukan myöhäisä järjestää.Omilla rahoillaan ei kukaan järjestä mitään,vähiten ko lafka.Siihen pitäisi saada rahoitus ja todellista rahoitusta saa Varkaudessa vain luotettavat ja yhteistyökykyiset tahot.


      • bua haha ha haa haaaaaaa
        yhteistyö... kirjoitti:

        Rakkauden professori oli kaiketi lomilla.
        Elokuussa on hiukan myöhäisä järjestää.Omilla rahoillaan ei kukaan järjestä mitään,vähiten ko lafka.Siihen pitäisi saada rahoitus ja todellista rahoitusta saa Varkaudessa vain luotettavat ja yhteistyökykyiset tahot.

        Kuten akkutehdas ja koppimopot?


    • buahh...

      varmaan lomilla se muailman parantaja ja rakkauden proffa.. kirjoittele sitten Jaakko taas sykkeessä lehteen, miten elämä on niin epäoikeuden mukaista, kun kaikki ei mene niinkuin sinä haluat.

    • rauta kuumana

      Iltatorin järjestää yksi Jaakko Ikosen osakeyhtiöistä:
      "Iltatorin järjestäjä Jaakko Ikonen Luonnon apu Oy:stä..."
      http://www.warkaudenlehti.fi/uutiset/keski-savo/torilla-raikasi-karaoke/787181

      Jaakko Ikonen on myös ollut puuhastelemassa Varkauden taiteiden yötä.
      Avautuu tästä lehdessään Sykkeessä:

      www.sykkeessa.fi/wp-content/uploads/2014/04/sykkeessä_2012_4.pdf
      Kaupungin kanta on vuonna 2012, ettei Varkaus tarvitse Taiteiden yötä. Tai- ... Varkaudessa oli erittäin hyvin organisoitu taiteiden yö vielä. 1990-luvun lopussa.

      Tässäpä juttu käytännössä:

      http://varkaudenyö.fi/yhteistyossa/
      L.a Majakka-Ikonen
      Hukkapallo ry -Daddy Jammeh (Jaakko Ikonen)
      Extreme City Run-Ikonen

      Plantaasi siirtyi Varkaudesta Kuopioon:
      www.savonsanomat.fi/viihde/plantaasi...varkaudesta-kuopioon/1195311
      14.5.2012 - Plantaasi-festivaali Varkaudesta Kuopioon ... Nyt nähdään, onko tällaiselle tapahtumalle ja musiikkityylille tilausta, järjestäjä Jaakko Ikonen ...

      Kovin on monta rautaa Ikosella tulessa Lakiasiaintoimiston lisäksi.
      Jokuhan noitakin yleisötapahtumia rahoittaa.
      Mielenkiintoista seurata milloin yhteistyökumppanit loppuvat.Vai loppuvatko ne.

      • Anonyymi

        Kari huomasi, että Jaakko olikin jari, koijari


      • Anonyymi

        Kun on monta yritystä, niin kaikki saavat tukieuroja


    • teippi suuhun

      Miksi muuten Jaakko Ikonen ketju on poistettu?
      Ketju oli aivan asiallinen.


      Ikonen on nyt ehdolle asettuessaan julkinen hahmo jonka edesottamuksia saa ja pitää pohtia.Jos pohdintaa ei saa harjoittaa on kyseessä suomi24:sen harjoittama poliittinen sensuuri.

      Miksei asiasta saa kirjoittaa että tämä Ikonen omistaa sanomalehden ja harjoittaa pääkirjoituksissaan yhdenmiehen agitaattista poliittista propagandaa?
      Lehdessä on hyvä ilmaista asia että näkökanta saisi laajempaakin kannatusta.
      Ei millään pahalla,kirjoittelun taso mielestäni juuri ja juuri yltää facebooktason.

      Onko modemme demari?

      Tiesittekö muuten että Ikonen on nk "villi" lakimies.Ei liittoja.Ei sääntöjä.
      Häntä ei sido niin asianajajien kuin lakimiestenkään eettiset säännöt.
      Tällaisilla lakimiehillä ei ole eettistä velvollisuutta hoitaa asiakkaansa asiaa tämän hyväksi.
      Ainoa asia mikä liittoon kuulumattomilla lakimiehillä varmaa on jatkuva laskutus.

    • aaskap

      adsokokokokokokokokokokokokokokokokokokokokok

      • Anonyymi

        Plimps plomps pötköt pönttöön.


    • Ikonenvikonen

      IkonenVikonen Rajamäen oikeakäsi.

      • Anonyymi

        Kymmenet suorat tuet kaupungin kassasta.


    • Anonyymi

      Kakalle kiirehdittävä.

      • Anonyymi

        Ite aamulla vasta.


    • Anonyymi

      Höpöukko

      • Anonyymi

        Kiitos Demareille, Prismasta, kuntoportaista, Sairaalasta 2021vaalivoitosta.Hallituksen koronatuista. Köyhät. Elää valittako. Me voitetaan vaalit silti


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos Demareille, Prismasta, kuntoportaista, Sairaalasta 2021vaalivoitosta.Hallituksen koronatuista. Köyhät. Elää valittako. Me voitetaan vaalit silti

        Iltatorille oli tulossa uudet penkit, mutta ne piti palauttaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Iltatorille oli tulossa uudet penkit, mutta ne piti palauttaa.

        Tyylihuonekalut suoraan porraskäytävistä


    • Anonyymi

      torit on hyviä

    • Anonyymi

      Tää on kivaa. Jaakosta kun kirjoittaa, niin hän itse nostaa muita juttuja esille.

      • Anonyymi

        Pöljä kun on


    • Anonyymi

      hiillospiiloo

      • Anonyymi

        Rakennustarkastajalta on hiillos kylmennyt jo ajat sitten. Katselee vissiin ohjeita Raamatusta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rakennustarkastajalta on hiillos kylmennyt jo ajat sitten. Katselee vissiin ohjeita Raamatusta.

        Perse pus pus täti keimailee lavalla perse pystyssä iltatorilla


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rakennustarkastajalta on hiillos kylmennyt jo ajat sitten. Katselee vissiin ohjeita Raamatusta.

        Vanha höperö ukko Eikö tuo joutaisi jo eläkkeelle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vanha höperö ukko Eikö tuo joutaisi jo eläkkeelle.

        Ukko,lukko,karvatukko, vatukko,


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ukko,lukko,karvatukko, vatukko,

        Poika,äiti,kalja,morkkis.


    • Anonyymi

      Muuttais pois Varkaudesta. Aikaansaamaton juippi

    • Anonyymi

      penu

    • Anonyymi

      Miksi häntä pitäisi kiittää?

      • Anonyymi

        Lie muuttamassa pois Varkaudesta. Siitä voi ison kiitoksen antaa.


    • Anonyymi

      dlmceioip

    • Anonyymi

      iltatorin

    • Anonyymi

      Miksi kiitos?

    • Anonyymi

      Tais joku käräyttää kaupungin tuet (ite Rajamäki?). Ei näy iltatoreja eikä onneksi usein Jaakkoakaan. Läksis luuseroimaan muualle.

    • Anonyymi

      cheermane

    • Anonyymi

      Missä tosiaan poika luuraa? Hommia ei tee firmoissaan kunnolla, puhumattakaan luottamustehtävistään.

    • Anonyymi

      munat

    • Anonyymi

      hanska

    • Anonyymi

      Luuseripoikanen joutuu lähtemään varkaudesta. Kiitos, sössit muutaman miljoonan

    • Anonyymi

      Kumpi loppuu ensin, rellunkulma vai lakimajakka?

    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ominaisuutta arvostat eniten hänessä?

      Ihastuksessasi, rakkautesi kohteessa
      Ikävä
      187
      3076
    2. Oletko kertonut jo muille tunteistasi?

      Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.
      Ikävä
      64
      2626
    3. Miksi mies kääntyy poispäin

      Ja teeskentelee, ettei näe minua, kun törmäämme vahingossa? 🫣
      Ikävä
      203
      2240
    4. Kerro kaivatustasi.

      1. Minkälainen koti 2. Ammatti 3. Ulkonäkö 4. Ikä
      Ikävä
      74
      1886
    5. Kysy jotain kaivatultasi

      Laita tunnisteet molemmista
      Ikävä
      102
      1793
    6. Kesä, kesä!

      Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k
      Tunteet
      9
      1691
    7. Minkälaisesta seksistä

      haaveilet kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      104
      1509
    8. Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.

      Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes
      Maailman menoa
      219
      1176
    9. Kai me nainen jollain tasolla tykätään

      Toisistamme kun tämä on kestänyt niin kauan
      Ikävä
      81
      1130
    10. Tarkkanäköisyys

      Oon muuten pirun hyvä huomaamaan asioita! Senhän sä varmaan kyllä jo tiesitkin.
      Ikävä
      95
      1089
    Aihe