Iltalehdestä luettua

heheheheheheh

Iltalehdessä oli juttu kuinka Suomi on ilmiantajien luvattu maa. Lainaan jutusta pätkän.

"Kepussa ilmiantokulttuuri on vieläkin vanhempaa perua. Maalaisliiton puoluesihteeri Arvo Korsimo kävi jo vuonna 1955 kantelemassa Neuvostoliiton kommunistiselle puolueelle Moskovassa, että hänen puolueessaan on neuvostovastaisia aineksia, jotka täytyy pudottaa eduskunnasta, mutta tähän tarvitaan paljon rahaa. Nkp:n pääsihteeri Nikita Hrushtshev katsoi, että näin tärkeään asiaan tarvitaan rahaa ja lähetti Korsimolle matkalaukullisen rahaa.

Samalla Korsimo ronkui rahaa lestadiolaisten käännyttämiseksi. Ruplilla lestadiolaisetkin käännytettiin maalaisliittolaisiksi."

Minä olenkin ihmetellyt kuinka lessut on niin kiihkoja keskustapuolueen kannattajia. Tulipahan siihenkin selitys.

5

841

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • usk.m

      Milloin Iltalehti (Ilta-Sanomista puhumattakaan) olisi ollut luotettava? Seiskan tasoista roskaa. Sitäpaitsi tuo kuulostaa joltain kolumnilta, ja niissähän saa sävellellä ihan mitä vain mieleen tulee.

    • EAJ

      Ko. lainaus oli Aarno Laitisen pakinasta eli totuuden kanssa sillä on kovin vähän tekemistä. Kysymyksessä on vanha huhu, vastaava on myös olemassa lestadiolaisten saamista CIA:n rahoista...

      Tosiasia on että kumpikaan huhu ei pidä paikkaansa.

      • vl2003

        SRK otti joskus takavuosina yhden kerran vastaan rahaa kommunistivastaiselta järjestöltä, en nyt muista sen nimeä (saattoi olla "Suomalaisen yhteiskunnan tuki" tai jotain sinne päin). Kysymyksessä oli porvarivoimien järjestö, joka rahoitti järjestöjä, joiden kokivat olevan itsensä kanssa samassa rintamassa kommunismia ja sosialismia vastaan. Rahoja tuli ilmeisesti myös USA:sta. Kyseisessä rahalahjoituksessa ei sinänsä ollut mitään valonarkaa. Silloisessa poliittisessa ilmapiirissä siitä kuitenkin tuli todellinen kuuma peruna. (Pelättiin sen ärsyttävän Neuvostoliittoa). SRK on myöhemmin todennut, että rahat olisi saanut jättää ottamatta. Paitsi asian politisoituminen, oli se myöskin SRK:n yleisen linjan vastainen. (Koska ei liene viisasta lähteä sitomaan itseään joihinkin poliittisiin aatteisiin tällä tavalla). CIA-kytkentä on lööppijournalismia.


    • reinhard

      Enpä tiedä, miksi lestadiolaisen pitää olla välttämättä kepulainen tai vähintään kokoomuslainen.
      Olen joskus ollut myös demarien kannattaja.
      Olen vaan tullut huomaamaan sen vanhan tosiasian, että silloinkun puolue on oppositiossa, se ajaa köyhän kansan asiaa ja haukkuu hallitusta.
      Sitten kun sen on taas aika olla hallituksessa, köyhän kansan asia unohdetaan tietoisesti ja tehdään aivan toisin kuin silloin mäkätettiin oppositiossa ollessa.

      Kepu pettää aina, on sananparsi.

      Mikään puolue, oli sitten oikealta tai vasemmalta, ei ole sen kummempi.
      Siksipä voin äänestää myös vasemmistoa, vaikka en ymmärrä, miksi uskovainen ei saisi olla vasemmistopuolueen kannattaja.
      Itse olen siis äänestänyt laidasta laitaan uskoen toisen puolueen olevan parempi.
      Mitästä tyhjää, samanlaisia suhareita kaikki ovat.

      • toivossa.

        Vaikea on löytää ketä/mitä puoletta äänestää.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4128
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      26
      3000
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1338
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 133
      901
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe