Mitä minä teen? :O

huolestunut tyttö!

Käyn hoitamassa yksityistallilla 22 vuotiasta lämppäri tammaa. Kaunis hevonen se onkin. Laukat nousee hyvin ratsailla, kesällä helteellä nauttii uida, rakastaa ajamista yms. Mutta hevosen kunnosta ja tiloista päätellen, omistajat eivät huolehdi/välitä hevosensa hyvinvoinnosta.

Pari päivää sitten huomasin hevosen karsinan lattiaan olevan yltäpäätä lannassa ja näin jopa home laikkuja lannassa. Säikähdin ja otin lapion käteen ja aloin heti siistiä karsinaa. Purua ei näkynyt lannan seasta. Kun karsina oli putsattu, sain omistajalta pelkät kiitokset. :o Lisäksi jouduin aiemmin pitämään luentoa omistajalle hevosen kunnosta, sillä se oli liian laiha. Hevosen ruokavaliossa oli vain päivittäinen kuivaheinä.

Ja vielä lisäksi olen itse yrittänyt parantamaan hevosen oloa tarhassa. Hevosen tarha on hyvin iso joka Tietenkin on hyvä asia, mutta aidat ovat lahoa puuta jotka ovat rikki muutamasta kohdasta, siitä seuraa se, että hevonen karkaa silloin tällöin aidoista. Olen huolissani siitä, sillä hevonen asuu teollisuus alueella joten se voi jäädä helposti auton/rekan alle.

hevosen tarhassa on mm. auton raato hyvin vaarallisesti yms.
Tarvitsen apua! Mitä minä teen? hevonen on minulle HYVIN rakas joten en haluaisi että se otettaisiin pois! Ja omistajat syöttävät sille pullaa sekä kuivaamatonta leipää. ja olen 13vuotias tyttö joka joutuu ostamaan hevoselle varusteita sillä hevosella ei ole paljoa mitään varusteita.

Auttakaaaa!!!!!!!

Kertokaa mitä voin tehdä!!!

2

197

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hevostytsy1

      Hei,

      Sinun kannattaisi joko puhua omistajille järkeä tai oikeastaan soittaa suoraan eläinlääkäri/eläinsuojelu tarkistamaan hevosen tilat ja kunto, tietenkin omistajien laskuun. Hevonen on myös laumaeläin, eli se tarvitsisi kaverin. Kuinka paljon kuivaheinää hevonen saa päivässä? Jotkut hevoset pärjäävät pelkällä kuivaheinällä, mutta yleensä ne tarvitsevat muutakin ravintoa..

      • huolestunut tyttö

        Kiitos kun vastasit! Hevosen päivittäiseen liikuntaan verrattuna hevoselle pitäisi antaa muutakin ravintoa. Näin teen! Kiitos vielä vastauksesta!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      41
      1907
    2. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      711
      1312
    3. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      101
      1067
    4. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      102
      918
    5. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      88
      914
    6. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      66
      761
    7. Taidan olla pelkuri

      Kun en uskalla edes kysyä sulta 😳
      Ikävä
      33
      662
    8. Olinko yhden viestin arvoinen?

      Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.
      Ikävä
      69
      532
    9. Kuka om uusi kylän mies?

      Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku
      Suomussalmi
      13
      528
    10. oot mun silmissä

      Vain äärettömän nolo. Anna olla jo 😂
      Ikävä
      78
      511
    Aihe