Heissuli kalaexpertit,
Kova hinku olisi hankkia lisä kalastoa sammiooni ( 200 litraa ).
Tällä hetkellä altaassa asustelee
2 seeprakalaa,
1 neontetra,
3 mustatetraa,
1 leopardinuoliainen,
3 piikkisilmää,
1 partamonni ja
1 iso monni ( en tiedä mikä se on, voiskohan olla joku ripsimonni ).
Toive olisi hankkia kaveriksi punainen miestaisto ja jonkun verran rihmakaloja ( on niin somia ) sekä akvaariokauppiaan suosittelemana muutama oeni raidallinen nuoliainen, jotka syövät ns. tupsulevää kasveista. Kuulostaako ajatus typerältä. Eniten mietityttää tuleeko taisto ja rihmat toimeen keskenään. Kauppias kertoi että mikäli on halua niin nyt olisi sopiva aika vaihtaa kalastoa kun on päässyt yhdyskunta niin pieneksi. En haluaisi fisuja kiduttaa kun edellinen taistomme kuoli saatuaan kaveriksi palettikaloja = ( ja jos on muita kalasto vinkejä niin otetaan mielellään vastaan...
Etukäteen iso kiitos avuliaille...
Herra taistelukala
9
396
Vastaukset
- -.-
jos alotetaan vaikka siitä, että seeprakaloille ja neontetroille ja mustatetroille pitäisi ainakin hankkia lisää lajitovereita. Ne ovat parvikaloja ja parven _vähimmäis_ koko on 4-5. Minkäs niminen se pieni raidallinen nuoliainen on? Tarkoitatko tällästa http://www.sci.fi/~vmkiili/akvaario/pics/uudet/Tiikerinuoliainen.jpg
? muille jätän vastaamisen tuohon taistokysymykseen. - bettaristic
En suosittelisi taistelukalaa tuohon porukkaan ja nuoliaiset (botiat) ei syö levää. Raidallinen nuoliainen voi tietty olla levänuoliainenkin, mutta sitä ei kannata ottaa MISSÄÄN NIMESSÄ altaaseesi. A) kasvaa liian isoksi, B) on tosi äksy ja voi tappaa muut kalasi. Imunuoliaiset taas voisivat käydä, mutta niitä en tiedä että olisi raidallisia.
Syy no. 1: seeprakalat, ne on kovia näykkimään huntueviä
Syy no. 2: mustatetrat, nekin tykkää näykkiä huntueviä
Syy no. 3: muu kalastosi pitäisi saada ensin kuntoon
Syy no. 4: ei sovi vesiarvoihin, muut kalat on aika hyvin viileän veden kaloja. Taistelukala ja rihmakalat taas pitäisivät n. 26-28 asteisesta vedestä.
Ja mitä sitten muulle kalastolle pitäisi tehdä...
1. seeprakala on parvikala, joskaan ei kovin hirmuista parvea vaari. 6 kpl on hyvä
2. neontetra on parvikala, mielellään saisi olla vähintään 10 kpl parvi
3. mustatetra on parvikala, sille riittää 6 kpl että pysyy tyytyväisenä
4. jokunuoliainen (ei ainakaan leopardi, kun sellaista ei ole) on parvikala, saisi olla vähintään 5 kpl riippuen lajista
5. selvitä mikä monni on iso monni, voi olla että vetääkin muut kalat napaansa (vaikka ei kaloilla taida olla napaa) kunhan kasvaa vähän...tai kasvaa vielä niin isoksi että ei sovi akvaarioosi, voi olla että vaatii vielä parvenkin.
Jos nyt meinaisit sitä kalastoa alkaa vaihtamaan, niin tässä yksi esimerkki mikä voisi käydä:
4 taistelukalaa (1 koiras 3 naarasta)
4 hunajarihmakalaa (1 koiras 3 naarasta) TAI sama määrä kääpiörihmakaloja TAI sama määrä murisijarihmakaloja TAI 8 korurihmakalaa (näistä ei oikein osaa erottaa sukupuolia muuten kuin käytöksen perusteella ja kaupassahan ne kaikki vaan nyhvää) TAI 3 huulirihmakalaas (1 koiras 2 naarasta) TAI 3 juovarihmakalaa (1 koiras 2 naarasta)
16 rusokiilakylkeä
6 kirsikkabarbia (2 koirasta 4 naarasta) (voi olla että nyppivät eviä, voi olla että eivät...voit harkita myös viisiraitabarbeja näiden tilalle)
6 piikkisilmää
1 partamonni
(ne kalat mitä ei mainittu, ei sovi porukkaan, paitsi ehkä se nuolinen...ehkä...pitäis vaan tietää ekaks sen laji).
Tuolle kalastolle passelit vesiarvot olis pH6-7, GH alle 12, T:25-28- jompe
Kiitos kovasti jeesistä. Ei ole kiva ottaa kaloja jotka ei tule toimeen keskenään. Nuoliainen onkin verkkonuoliainen ( löysin netistä ) vähän ehkä lepardin näkönen : )
Iso monni nöhvää vaan omassa mökissään. Öisin käy syömässä. On nyt noin golf pallon kokonen ja muotoinen pitkät viikset päälle. Tuli vahingossa akvaario kaupasta kasvien mukana silloin kun oli pieni. Nyt se on ollut meillä n. 3 vuotta eikä juurikaan ole pariin vuoteen kasvanut. Täytyy alkaa tuumaamaan tota kalastoa uudestaan. Tuli kyllä hyviä vinkkejä, kiitokset kovasti. Ilmoittelen kun saan selkoa fisuihini : )
- jompe78
Tuo uusi kalastoehdotus vaikuttaakin pirteältä!
Suunnittelin ohjeita hieman soveltaen seuraava... Allas siis 200 l.
4 TAISTOA ( 1 MIES & 3 NAISTA )
4 KÄÄPIÖRIHMAA ( SAMA SUHDE )
4 MIEKKAPYRSTÖÄ ( SAMA SUHDE )
2 LEVÄBARBIA ( oli niitä mitä kauppias ehdotti levänsyöjäksi )
3 PIIKKISILMÄÄ ( on vanhoja )
1 PARTAMONNI ( hyvin vanha )
1 VERKKONUOLIAINEN ( myöskin aika iäkäs mutta touhukas )
1 ISO MONNIN MÖTKÄLE PALJASTUI LIHAVAKSI HELMIRIPSIMONNIKSI
Jäljelle jää siis vanhat asukkini
2 seeprakalaa
1 neontetra ja
3 mustatetraa
Voisikohan ne pitää mukana niin kauan viihtyvät vai pitäisikö viedä jonnekkin,minne ? Luonto ei anna lopettaa niitä :(- -.-
oivoi. Leväbarbi on parvikala ja kasvaa liian isoksi 200 litraseen. Tankilla pitäs olla pituutta vähintään 150cm, koska levikset on kovia uimareita. Lisäksi tykkäävät virtaavasta vedestä, kun taas taistot ja rihmat on seisovan veden kaloja. Eipä oo ensimmäinen kerta kun kuulee eläinkauppiaan suosittelevan leviksiä liian pieniin akvaarioihin. Hyviä leväsyöjiä, mutta partamonni syö myös levää, joten jätä levikset pois kalastosta, jookos. Vanhoja kaloja voi ainakin yrittäää viedä eläinkauppaan, jotkut kaupat ottavat. Jos ei onnistu niin kannattaa yrittää myydä/lahjoittaa jollekin.
- bettaristic
Muuten jees, mutta muutaman lajin kohdalla meni pöpelikköön.
Miekkapyrstöt ovat kovan veden kaloja ja kasvavat 10 cm pituiskis (ilman miekkaa). Eivät siis ihan helpolla ole yhdistettävissä tuohon porukkaan. Joku siis joutuu kärsimään. Joko miekkikset liian pehmeästä vedstä ja pehmeän veden kalastosi liian kovasta vedestä. Ei ei hjuva.
http://www.faunatar.fi/fin/index.php?cmd=201
Leväbarbi kasvaa n. 15 cm pituiseksi ja on vauhdikas parvikala. Parvi saisi olla ainakin 5 yksilöä kattava ja kiitorattaa vähintään 120 cm (joka sekin on aika ahdas). Liian pienessä joko panikoivat tai mököttävät. Ahdistunut häirikkölevis ei ole tuntematon käsite, valitettavasti.
Lue tämä helmiripsimonnista ja mieti sitten onko akvaariosi sille oikea paikka:
http://www.kolumbus.fi/anna-riikka.ruottinen/helmirm.htm
Tässä hyvä juttu vielä verkkonuolisesta, kandee lukaista:
http://www.varusteleka.fi/laura/kalat.php?nayta=4
Kirjoitin jo aiemmin miksi nuo ylijäämäkalat eivät sovi uuteen kalasto suunnitelmaan, mutta tässä vielä uudestaan:
neontetra vaatii viileää vettä, parempi jos pysyisi alle 24 asteen, mutta 25 asteessa vielä porskutta. Taistoille ja kääpiörihmoille saisi olla yli 26 astetta.
seeprakalalle sama vouhotus lämpötilasta, paitsi että parempi olisi jos lämpö olisi siinä 22 asteen hujakoilla. Lisäksi oma kokemus syvällä rintaäänellä kertoo että taiston eville käy HYVIN äkkiä huonosti.
mustatetrat voisivat juuri ja juuri sopia porukkaan, mutta juttua on kuultu niiden evien näykintätaipumuksesta. Omaa kokemusta ei ole, mutta eiköhän muiden kokemuksen riitä...ei tarvitsisi tulla enää uusia huonoja kokemuksia.
Voit yrittää lahjoittaa ylijäämäkaloja jonnekin (täällä netissä tai akvaariokauppaan) tai perustaa niille vanhainkodiksi toisen akvaarion. Sellainen, mitä mä sanoisin, 80-litrainen riittää noille. - jompe
bettaristic kirjoitti:
Muuten jees, mutta muutaman lajin kohdalla meni pöpelikköön.
Miekkapyrstöt ovat kovan veden kaloja ja kasvavat 10 cm pituiskis (ilman miekkaa). Eivät siis ihan helpolla ole yhdistettävissä tuohon porukkaan. Joku siis joutuu kärsimään. Joko miekkikset liian pehmeästä vedstä ja pehmeän veden kalastosi liian kovasta vedestä. Ei ei hjuva.
http://www.faunatar.fi/fin/index.php?cmd=201
Leväbarbi kasvaa n. 15 cm pituiseksi ja on vauhdikas parvikala. Parvi saisi olla ainakin 5 yksilöä kattava ja kiitorattaa vähintään 120 cm (joka sekin on aika ahdas). Liian pienessä joko panikoivat tai mököttävät. Ahdistunut häirikkölevis ei ole tuntematon käsite, valitettavasti.
Lue tämä helmiripsimonnista ja mieti sitten onko akvaariosi sille oikea paikka:
http://www.kolumbus.fi/anna-riikka.ruottinen/helmirm.htm
Tässä hyvä juttu vielä verkkonuolisesta, kandee lukaista:
http://www.varusteleka.fi/laura/kalat.php?nayta=4
Kirjoitin jo aiemmin miksi nuo ylijäämäkalat eivät sovi uuteen kalasto suunnitelmaan, mutta tässä vielä uudestaan:
neontetra vaatii viileää vettä, parempi jos pysyisi alle 24 asteen, mutta 25 asteessa vielä porskutta. Taistoille ja kääpiörihmoille saisi olla yli 26 astetta.
seeprakalalle sama vouhotus lämpötilasta, paitsi että parempi olisi jos lämpö olisi siinä 22 asteen hujakoilla. Lisäksi oma kokemus syvällä rintaäänellä kertoo että taiston eville käy HYVIN äkkiä huonosti.
mustatetrat voisivat juuri ja juuri sopia porukkaan, mutta juttua on kuultu niiden evien näykintätaipumuksesta. Omaa kokemusta ei ole, mutta eiköhän muiden kokemuksen riitä...ei tarvitsisi tulla enää uusia huonoja kokemuksia.
Voit yrittää lahjoittaa ylijäämäkaloja jonnekin (täällä netissä tai akvaariokauppaan) tai perustaa niille vanhainkodiksi toisen akvaarion. Sellainen, mitä mä sanoisin, 80-litrainen riittää noille.No niin ystäväiseni !
Tuo eläkeallas oli loistava keksintö.
Hankin sellasen ja siirrän sinne
neontetran
3 mustatetraa ja 2 seeprakalaa.
Normaalialtaaseen hankin vanhojen kalojen
3 piikkisilmää
1 partamonni
ja 1 verkkonuoliaisen kaveriksi 2 edellä mainittua lisää ( luin että miitä pitäisi olla 3 )
4 taistoa 4 rihmaa ja 10 kiilakylkeä.
Helmiripsimonni olkoon sen aikaa vielä kotosalla kun keksin siööe sopivan sijoituspaikan. Onneksi vielä on aika pieni.
Hyvä kun saa täältä neuvoja ettei tule tehtyä mitään suurempia töppejä kalaparkojen pään menoksi. Sanokaa nyt vielä jos jokin mättää... - bettaristic
jompe kirjoitti:
No niin ystäväiseni !
Tuo eläkeallas oli loistava keksintö.
Hankin sellasen ja siirrän sinne
neontetran
3 mustatetraa ja 2 seeprakalaa.
Normaalialtaaseen hankin vanhojen kalojen
3 piikkisilmää
1 partamonni
ja 1 verkkonuoliaisen kaveriksi 2 edellä mainittua lisää ( luin että miitä pitäisi olla 3 )
4 taistoa 4 rihmaa ja 10 kiilakylkeä.
Helmiripsimonni olkoon sen aikaa vielä kotosalla kun keksin siööe sopivan sijoituspaikan. Onneksi vielä on aika pieni.
Hyvä kun saa täältä neuvoja ettei tule tehtyä mitään suurempia töppejä kalaparkojen pään menoksi. Sanokaa nyt vielä jos jokin mättää...En sano mitään kun ei enää mätä mikään. Pidä toi, se on hyvä.
- jompe
bettaristic kirjoitti:
En sano mitään kun ei enää mätä mikään. Pidä toi, se on hyvä.
Kiitokset sulle bettaristic, olet korvaamaton = )
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455200Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1261670Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151579Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "511530- 141255
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v41200No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol22108081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171047Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771008Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60847