Niin. Miksi palstalla on jopa 8 kuukautta vanhoja kysymyksiä. Itse vastasin kysymykseen joka oli lähetetty Marraskuussa 2013. En huomannut. Olisiko siis järkevää poistaa esim. yli 2 kuukautta vanhat kysymykset ?
Miksi todella vanhoja kysymyksiä palstalla ?
vanhatviestit
23173
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Ei.
Vapunen ei ole ehtinyt vastaamaan vielä kaikkiin.
Joku voi jopa koittaa googlettaa ongelmaansa ja löytää vastauksen niistä vanhoista ketjuista joita vapunen ei ole muokkaillut.
Minuakin hieman ihmetyttää että miksi vanhoihin ketjuihin vastataan. Se ei ole hyvien tapojen mukaista.
Järkevää olisi ainakin lukita vanhat ketjut jolloin niihin ei voisi vastata. Se tosin olisi työlästä.
Löytyy niistä vanhoistakin joskus ihan ajankohtaisiakin kysymyksiä.
"Se tosin olisi työlästä."
Mutta sinullahan on paljon aikaa käytettävissäsi?
Ei missään nimessä.
Kun asiasta tulee uutta tietoa, sen voi päivittää jo olemassa-olevaan ketjuun, jos sen sattuu löytämään.
Vanhoja kysymyksiä ei myöskään kannata poistaa, sillä nimenomaan niistä useimmiten löytää vastauksen esimerkiksi hakua käytettäessä tai googlesta. Tämä on foorumin idea, säilyttää keskustelut, siellä säilyy tieto, joihin esimerkiksi törmäät googlesta aihetta hakiessasi..
Jos haluaa reaaliaikaista keskustelua ja vastauksia ongelmiin, chat ja irc ovat oikeita paikkoja, mutta läheskään aina ei ole paikalla sellaista henkilöä, joka kunnollisen vastauksen siltä seisomalta osaisi antaa..
Paras keino on tuo lukitus. Se ei poista viestejä mutta estää niiden kirjoittamisen.
Kaikki ei huomaa katsoa päiväystä. Mutta jos huomaisivat ja aloittaisivat uuden ketjun vanhasta aiheesta niin joku taas alkaisi rutinan: "miksi et katso vanhoja viestiketjuja".
Ei niitä kannata poistaa.
Aikaa on mutta ei toimintoa siihen.
Ongelmahan tuossa on, että ne pomppaa ensimmäiseksi, ei se että joku niihin vastaa
Silloin pomppaavat kun joko onnellinen niihin kommentoi.
Kymmenen ja papukaijamerkki
http://urbaanisanakirja.com/word/papukaijamerkki/
Ongelmana noissa on vastaaja. Jos hän ei vastaa niihin niin ketjut eivät nouse.
Jos pyydät oikein kauniisti, ehkä he lopettavat vastaamisen. Ei tarvitse edes laittaa ketjuja lukkoon.
Eipä se auta.
On jonkin verran häiriintyneitä henkilöitä, jotka nostavat vuosien takaisia ketjuja esiin ja sitten tumputtavat kun joku erehtyy jatkamaan.
Jos ketju on yli vuoden vanha niin tekisin suosiolla uuden jos kysymys on asiallinen ja hyvä.
Aivan turhaa. Kunnon foorumeilla on kymmenen vuotta sitten aloitettuja ketjuja joihin kirjoitetaan yhä. Joissakin foorumeissa on aikalukko eli jos ei olla kirjoitettu mitään tietyn ajan kuluessa, ketju menee lukkoon. Ei ole olemassa mitään "hyvää tapaa" joka estäisi vanhaan ketjuun kirjoittamisen, sen sijaan "hyvään tapaan" kuuluu pysyä asiassa, mutta kun luotsikaan ei pysy niin miksi muutkaan...
Ei ole aivan turhaan vaan hyödyllistä. Itse olen näitä vastaan ja jos tällaisiin ketjuihin vastataan niin saatan poistaa ne. Annetaan vanhojen ketjujen olla rauhassa sillä niiden asia on yleensä jo käyty/selvitetty.
Ompas tylsää.
Vanhat viestit poistellaan kun niihin lisää uutta tietoa asiaan.
Poistun palstalta, seriffit leikkiköön keskenään.
Roger and over
Kaikkien eduksi. Tuskin monikaan haluaa vanhoja ketjua palstan yläosaan.
jaahas, vain 8kk vanha?
Täällä joku saa märät housihinsa vastaillessaan jopa vuoden 2001 viesteihin...
Siinä sitä vanhaa viestiä !
Haluaisitko itse olla vanha viesti unohdettuna johonkin pölyiseen arkistoon?
Viesteilläkin on tunteet. Ne haluavat että niitä luetaan ja niistä keskustellaan.
Nostakaamme yksinäiset ja unohdetut viestit päivänvaloon!