Olettekos käyneet katsomassa Populäärimusiikkia Vittulanjänkältä-elokuvaa? Minä kävin juuri katsomassa, koska pidin kirjasta tosi paljon. Aika karun kuvan se kyllä antoi lestadiolaisista... Tokihan se oli ajankuvaus ja kärjistetty sellainen. Mutta hyvä elokuva muuten ja voin kyllä suositella. Mitäs muut on tykännyt?
Mikael Niemen
6
754
Vastaukset
- tjl
..vielä
liekkö sitten samankaltaisuutta kuin "maa on syntinen laulu":ssa? En tiedä.
äkkiähän tuota saa sepitettyä vaikka mitä. Tarkennukseksi niin Pajala ei ole VL-aluetta. - blondi
Kirjan olen lukenut ja on osuvasti kuvaavaa tekstiä. Pidin kovasti. Elokuvasta en tiedä, en ole nähnyt, ainakaan vielä. Monasti elokuva pilaa kirjasta saadun mielikuvan.
- EAJ
Olen lukenut otteita kirjasta ja todella vastenmielisen kuvan lestadiolaisista se antaa. Fiktiota ei pidä sekoittaa tosiasioihin, se pitää muistaa. Kumpia mahtanevat ko. lestadiolaisten esikuvat olevan itä- vai länsiläisiä, rauhansanalaisia vai esikoisia, en tiedä. El Kirahwi voisi tietää.
- vl2003
Koko kirjan lukemalla kuva hieman muuttuu. Minusta kirja on erittäin hauska. Sen verran täytyy osata itselleen nauraa, että näkee noissa lestadiolaisuuskuvauksissa meille vl:illekin tuttuja piirteitä, vaikka pahimmillaan totuutta tosiaan onkin vain siteeksi. Itse asiassa lestadiolaisuutta käsitellään kirjassa sillä tavalla, että ajatteleva lukija kyllä huomaa, että kysymyksessä on kärjistys. Kannattaa lukea koko kirja, ei jonkun toisen valitsemia otteita!
Toki tuossakin kirjassa on se riski, että joku kritiikittömästi hyväksyy ja yleistää kirjan kertomukset esimerkiksi lestadiolaiskodin kasvatusperiaatteista yleisiksi totuuksiksi.
Luulisin että Niemen lapsuudessa Pajalan lestadiolaiset ovat olleet esikois- eli länsilestadiolaisia. - freedrik
vl2003 kirjoitti:
Koko kirjan lukemalla kuva hieman muuttuu. Minusta kirja on erittäin hauska. Sen verran täytyy osata itselleen nauraa, että näkee noissa lestadiolaisuuskuvauksissa meille vl:illekin tuttuja piirteitä, vaikka pahimmillaan totuutta tosiaan onkin vain siteeksi. Itse asiassa lestadiolaisuutta käsitellään kirjassa sillä tavalla, että ajatteleva lukija kyllä huomaa, että kysymyksessä on kärjistys. Kannattaa lukea koko kirja, ei jonkun toisen valitsemia otteita!
Toki tuossakin kirjassa on se riski, että joku kritiikittömästi hyväksyy ja yleistää kirjan kertomukset esimerkiksi lestadiolaiskodin kasvatusperiaatteista yleisiksi totuuksiksi.
Luulisin että Niemen lapsuudessa Pajalan lestadiolaiset ovat olleet esikois- eli länsilestadiolaisia.Minustakin kirja oli todella hauskasti kirjoitettu. Pajalan lestadiolaisista valtaosa on itälestadiolaisia = "pikkuesikoisia" = rauhansanalaisia. Kirjan antama kuva heistä on varmaan melko yksipuolinen, mutta lestadiolaisuus onkin vain sivupiirre tarinoinnissa.
Suosittelen luettavaksi kaikille, niin lestadiolaisille kuin ei-lestadiolaisillekin! - vl2003
freedrik kirjoitti:
Minustakin kirja oli todella hauskasti kirjoitettu. Pajalan lestadiolaisista valtaosa on itälestadiolaisia = "pikkuesikoisia" = rauhansanalaisia. Kirjan antama kuva heistä on varmaan melko yksipuolinen, mutta lestadiolaisuus onkin vain sivupiirre tarinoinnissa.
Suosittelen luettavaksi kaikille, niin lestadiolaisille kuin ei-lestadiolaisillekin!Heti kun sanoit, niin huomasin, että noinhan se varmaan meneekin, että tuolla päin ovat rauhansanalaisia. Muistaakseni kirjassa vilahti kyllä sekin, että suuntauksia oli enemmän ja joku sivuhenkilöistä oli eri suuntausta kuin muut.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1096936Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1034638L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa473918TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a133314Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu6651958- 661308
Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?2101301- 91289
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja551273Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j481250