Vaikka minulla yksi tytär onkin, olen aina, häntä lukuunottamatta ahdistunut pienten lasten läheisyydessä, enkä sellaisiin tilanteisiin vap ehtoisesti hakeudu.
Luin, että on sellainen, kuin pedofobia, mutta tarkempaa tietoa en mistään löytänyt.
Tämä on kamala, tämä syyllisyyden tunne!
Minunhan pitäisi olla onnellinen.... No, heidän puolestaan olenkin. lapsenlapsi on nyt 1,5v.
Mutta mummojen oletetaan yleensä hoitavan ja osallistuvan ja vaikka mitä....
Sairastan myös masennusta ja paniikkihäiriötä, työkyv.eläkkeellä olen.
Minä olen nyt kumminkin mummo, halusin tai en,
ja olen ajatellut jopa johonkin regressioterapiaan menoa, sillä täytyyhän tämän "kauhun" jostain johtua.
Lapsuudestani en muista sellaista, mikä tämän selittäisi.
Jossain on olemassa syy, olettaisin.
Ei tällainen nyt "tuosta vaan" iske kenellekään.
Tosi paha olo, ja hoen vaan, itselleni, että se menee ohi.... pakko mennä...
Toisaalta toisten arvostelu ja pilkka ja hulluksihaukkuminen on se mitä pelkään,
toisaalta haukkukoon joku, jolle kaikki elämässä on yhtä ihanuutta!
Ei se sitä kaikille ole.
Luin, että on sellainen, kuin pedofobia, mutta tarkempaa tietoa en mistään löytänyt.
Tämä on kamala, tämä syyllisyyden tunne!
Minunhan pitäisi olla onnellinen.... No, heidän puolestaan olenkin. lapsenlapsi on nyt 1,5v.
Mutta mummojen oletetaan yleensä hoitavan ja osallistuvan ja vaikka mitä....
Sairastan myös masennusta ja paniikkihäiriötä, työkyv.eläkkeellä olen.
Minä olen nyt kumminkin mummo, halusin tai en,
ja olen ajatellut jopa johonkin regressioterapiaan menoa, sillä täytyyhän tämän "kauhun" jostain johtua.
Lapsuudestani en muista sellaista, mikä tämän selittäisi.
Jossain on olemassa syy, olettaisin.
Ei tällainen nyt "tuosta vaan" iske kenellekään.
Tosi paha olo, ja hoen vaan, itselleni, että se menee ohi.... pakko mennä...
Toisaalta toisten arvostelu ja pilkka ja hulluksihaukkuminen on se mitä pelkään,
toisaalta haukkukoon joku, jolle kaikki elämässä on yhtä ihanuutta!
Ei se sitä kaikille ole.
Vastaukset 5
Vanhimmat
No äitihän lapsensa hoitaa. Jos koet että et jaksa hoitaa ja olla lapsenlapsen lähellä, niin silloin parempi välttää liian läheistä yhdessäoloa. Ei minunkaan äiti ole paljoa ollut lastenlastensa kanssa. Ei ole monta kertaa edes sylissään pitänyt tyttäriensä muksuja.
Olisitko voinut torjua joitakin muistoja lapsuudesta, joita lapsen näkeminen yrittää nostaa pintaan? Tästähän kai johtuvat erilaiset kriisit lapsen saamisenkin yhteydessä. Sinänsä tuossa regressioterapiassa olet kyllä jäljillä.
En tosin tiedä auttaako se tiedostaminen välttämättä mitään. Minua ahdistavat kesäaamut ja -illat, kauniit järvimaisemat ja mökkeily. Tiedän tämän johtuvan siitä, että lapsuudessa vanhempien kanssa mökkeilessä kärsin erityisesti heidän alkoholismistaan. Minua ahdisti ja pelotti siellä yksin, kun he nousivat sängystä myöhään iltapäivällä ja aloittivat juomisen taas jo alkuillasta. Vaikka tiedän syyn, en minä noista inhon ja ahdistuksen tunteista mihinkään pääse. Kaikkein pahinta on nähdä kuva jostakin ilta-auringon valaisemasta järven rannasta. Tuntuu siltä kuin jäinen nyrkki puristaisi sisuskaluja.
Ja minua ahdistavat myös pienet lapset. Lähinnä nousee itku kurkkuun, tulee outo olo ja haluan pois. Eli sinänsä erilaista kuin sinulla
Sinun kannattaisi kuitenkin selvitellä tuota asiaa, tuskinpa siinä mitään menettääkään.
Kiitän asiallisista vastauksistanne :)
Kyllä alitajunnassa on varmaan jotain tosi ikäviä muistoja, mihin juuri lapset liittyvät, ja ihminenhän tavallaan sillä "pakkounohtamisella" koettaa suojata psyykeään.
Toivoisin niin kovin, että niitä aitoja lämpimiä tunteita syntyisi, nyt koetan olla iloinen ja "reipas" ja leikin hänen kanssaan, mutta ahdistus on kamala, ja heidän lähdettyään "takki tyhjä"...
Onneksi lapsenlapsi vielä niin pieni, ei ymmärrä aikuisten huolista.
Mutta muutenkin tuo regressioterapia/hypnoosi on kiinnostanut jo pitkään, kunhan saan sen rohkeuden kerättyä. Aion mennä, ja olen lukenut, että monilla mm krooniset muutkin vaivat ovat hellittäneet.
Oikeassa olet, ei siinä mitään menetäkkään.
Mutta terapeutin on oltava ehdottomasti pätevä, ja luotettava, se on toki selvää.
Vain muutama prosentti ns hypnotisööreista tietää edes mitä hypnoosi todella on
Mutta sen sensijaan hyvin tietävät että mikään ei ole helponpaa kuin jymäyttää
hädänalaista ihmistä
Jos itse et tunne...osaa hypnoosia et myöskään voi tietää onko hän bluff
Kyllä voit menettää...rahanhinossa vajaasti hypnoosia osaava voi "syöttää"
sinuun vääriä tunteita ¨...ajatuksia joista sinun on hyvin vaikea päästä eroon..
mikäli ne on sinuun ajettu edes jonkinlaisessa hypnosissa...
Pahinta vielä on...että kukaan ei voi suositella ketään...hän on voinut nennä hypnosiin
kun taas sinulle ei tapahdu melkein mitään
Joka ainut olemme erilaisia
"Onneksi lapsenlapsi vielä niin pieni, ei ymmärrä aikuisten huolista."
Tätä kannattaa jokaisen miettiä. Juuri siinä piilee asian ydin. Lapsi aistii ja vaistoaa kaiken. Kaikki kokemansa hän varastoi omaan muistikehoonsa. Hyvät tai huonot muistot nousee pintaan halusimme tai emme. Omat ahdistuksemmekin on "muistikehon" aikaan saannosta.