Oletko ikkunasta / parvekkeelta huutelija?

Minun mielestäni vanhusten pitäisi antaa nuorten olla nuoria eikä olla heti huutelemassa, kun nuoriso vähän keskustelee pihamaalla.

Nuorten kuuluu saada käyttää ääntään. Se kuuluu ihmisen normaaliin kehitykseen. Haluatteko tosiaan tehdä suomalaisista nynnyjä, jotka eivät suutaan saa auki?

Pitääkö kaikkien nuorten olla samasta muotista tehtyjä?

Kuka teidät pelastaa kadulta, kun huohotatte siellä henkenne hädässä? Kyllä se on se nuori, joka on saanut käyttää ääntään ja saanut liikkua ja olla oma itsensä.
53137
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 53

Vanhimmat

Sitten valitetaan, kun nuoriso hengailee kaupoissa ja muissa julkisissa tiloissa. Tosiasiassa heidät on ajettu omista pihoistaan pois.

Nuoret eivät saisi olla missään. Eivät kotonaan, eivät pihassaan, eivät kaupoissa.
Mitä hitlereitä vanhat ihmiset ovat, kun kiusaavat nuorisoa?

Nuoret eivät saisi puhua, eivät kuulua, eivät näkyä. Heidän pitäisi olla zombeja eli kuolleita? Sittenkö vanhuksilla olisi hyvä mieli?

Äänestä
  • Perusongelma.

    Kaupunki suunnittelu. Se se on. Aikanaan kaupungit rakennettu tiiviisti. Myöhemmin, teolistumisen ja maaltamuuton aikana rakennettiin lähiöt. Lähiöt oli tarkoitettu suurille loispummi-ikäluokille. Vuokra/arava-taloja. Ideana nelihenkinen perhe. vanhemmat ja kaksi lasta, tai enenmmän lapsia. Tehtoin valtavasti asuntoja.

    Myöhemmin ostarit, liikenneyhteydetkin. posti, kirjasto nuorisotalo, jokin piruntorjuntatemppeli. Tietenkin koulut ja päiväkodit.

    Ei kaupungeissa ole mitään tilaa kakaroille. Ei mitään kokoontumispaikkoja. Joku hikinen nuokkari iänikuisine biljardipöytineen ketään kiinnosta. Liikuntapaikat on. Mutta jos ei kiinnosta roikkua nuokkarilla, tai potkia palloa maksuseurassa, eipä paljoa jää jäljelle. Aikuisille on puolenkymmentä tai enemmän kaljapaaria, kakaroille siis päiväkodit. Mutta nuorisolle ei ole mitään.

    Pöndellä se hyvä puoli, aina pääsee jonnekin paikkaan, missä ei häiritse muita, saa olla rauhassa. Kaupungeissa sellaisia paikkoja ei ole. Jos on jokin puisto, siellä onkin sitten jo loispummialkkarit vetämässä keskaria, että ei sinne nuoriso mahdu.

    Kaupungeissa pienet asunnotkin, kuten tiedetään. Ei koteihin isompia porukoita mahdu. Vaan, jossainhan niiten kakaroitten pitää olla. Tai pitäisi. Ihan sama asia, kuin alkoholistien asuntolat, pitäähän niitä olla. MUTTA kukaan ei halua kumpiakaan omiin nurkkajuuriinsa.

    Jaa pitää muistaa. Harrastuksia on olemassa. Ne maksavat rahaa, paljonkin. Ei kaikilla vanhemmilla ole maksaa kakaroitten harrastamisesta omaisuuksia. Koska kaupungeissa suuri osa harrastuksista vaatii rahaa, joskus paljonkin. Ainakin matkoihin vähintään menee jonkin verran.

    Että suurien loispummi-ikäluokkien syytä nykyisten kakaroitten häiriökäyttäytyminenkin. Kuten moni muukin asia.

    =DW=

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Perusongelma.

    Maallahan lapset alkavat ajamaan traktoreilla, autoilla ja mopoilla jo tyyliin 5-vuotiaina. Jos ei nyt ihan kirkonkylällä, niin omilla pelloillaan.

    Mitäköhän joku kerrostalohuutelija tuumaisi tuollaisesta käytöksestä?

    Äänestä

  • muistakaa tämä kirjoitti:

    Mitähän poliisi tuumaisi tuollaisesta käytöksestä? Tarkoitatko, että kerrostalojen pihoillakin pitäisi lasten saada ajaa traktoreilla, autoilla ja mopoilla?

    Äänestä

  • häh? kirjoitti:

    Mitähän poliisi tuumaisi tuollaisesta käytöksestä? Tarkoitatko, että kerrostalojen pihoillakin pitäisi lasten saada ajaa traktoreilla, autoilla ja mopoilla?

    Toki aar, ja lannanlevittimillä.

    Äänestä

  • häh? kirjoitti:

    Mitähän poliisi tuumaisi tuollaisesta käytöksestä? Tarkoitatko, että kerrostalojen pihoillakin pitäisi lasten saada ajaa traktoreilla, autoilla ja mopoilla?

    Maalla nuo ovat perusjuttuja. Miten maanviljelijän lapset muuten osaisivat tehdä mitään? Miten suomalaisista muuten olisi tullut rallikuskeja?

    Äänestä

  • muistakaa tämä kirjoitti:

    Maalla nuo ovat perusjuttuja. Miten maanviljelijän lapset muuten osaisivat tehdä mitään? Miten suomalaisista muuten olisi tullut rallikuskeja?

    Saahan sitä tuollakin tavalla hupsimalla venytettyä ketjuaan...

    Äänestä

  • tietty kirjoitti:

    Saahan sitä tuollakin tavalla hupsimalla venytettyä ketjuaan...

    Otetaan esimerkiksi Juha Kankkunen. Mitä hänestä olisi tullut kerrostalohuutajien armoilla? Miten hänestä tuli se, mikä hän on?

    Äänestä

  • Hyvät käytöstavat syytä myös nuorison osata.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Perusongelma.

    Kaupunki suunnittelu. Se se on. Aikanaan kaupungit rakennettu tiiviisti. Myöhemmin, teolistumisen ja maaltamuuton aikana rakennettiin lähiöt. Lähiöt oli tarkoitettu suurille loispummi-ikäluokille. Vuokra/arava-taloja. Ideana nelihenkinen perhe. vanhemmat ja kaksi lasta, tai enenmmän lapsia. Tehtoin valtavasti asuntoja.

    Myöhemmin ostarit, liikenneyhteydetkin. posti, kirjasto nuorisotalo, jokin piruntorjuntatemppeli. Tietenkin koulut ja päiväkodit.

    Ei kaupungeissa ole mitään tilaa kakaroille. Ei mitään kokoontumispaikkoja. Joku hikinen nuokkari iänikuisine biljardipöytineen ketään kiinnosta. Liikuntapaikat on. Mutta jos ei kiinnosta roikkua nuokkarilla, tai potkia palloa maksuseurassa, eipä paljoa jää jäljelle. Aikuisille on puolenkymmentä tai enemmän kaljapaaria, kakaroille siis päiväkodit. Mutta nuorisolle ei ole mitään.

    Pöndellä se hyvä puoli, aina pääsee jonnekin paikkaan, missä ei häiritse muita, saa olla rauhassa. Kaupungeissa sellaisia paikkoja ei ole. Jos on jokin puisto, siellä onkin sitten jo loispummialkkarit vetämässä keskaria, että ei sinne nuoriso mahdu.

    Kaupungeissa pienet asunnotkin, kuten tiedetään. Ei koteihin isompia porukoita mahdu. Vaan, jossainhan niiten kakaroitten pitää olla. Tai pitäisi. Ihan sama asia, kuin alkoholistien asuntolat, pitäähän niitä olla. MUTTA kukaan ei halua kumpiakaan omiin nurkkajuuriinsa.

    Jaa pitää muistaa. Harrastuksia on olemassa. Ne maksavat rahaa, paljonkin. Ei kaikilla vanhemmilla ole maksaa kakaroitten harrastamisesta omaisuuksia. Koska kaupungeissa suuri osa harrastuksista vaatii rahaa, joskus paljonkin. Ainakin matkoihin vähintään menee jonkin verran.

    Että suurien loispummi-ikäluokkien syytä nykyisten kakaroitten häiriökäyttäytyminenkin. Kuten moni muukin asia.

    =DW=

    Voi jestas tuota vuodatusta, kyllä elämä on todella ankeaa kun nuorisolle ei ole mielyttäviä tiloja ja ennen kaikkea vielä ilmaisia. Kaikki pitäisi olla sosupummeile ilmaista. Tehtailkaa vähemmän niitä kakaroita ehkä rahat riittää siten paremmin Maalla asuvvat kakarat oppivat todellakin ajamaan traktoria jo nassikoina, siinä samalla oppivat arvostamasn myös työn tekoa, sillä tavalla heistä kasvaa terveitä vastuuntuntoisia kansalaisia. Rallimiehet niin Mäkinen kuin Kankkunen ovat maatilan omistavia siellä oppii.

    Äänestä

  • muistakaa tämä kirjoitti:

    Maallahan lapset alkavat ajamaan traktoreilla, autoilla ja mopoilla jo tyyliin 5-vuotiaina. Jos ei nyt ihan kirkonkylällä, niin omilla pelloillaan.

    Mitäköhän joku kerrostalohuutelija tuumaisi tuollaisesta käytöksestä?

    Kysäse naapureilta kuitenkin mitä tykkäävät kun aukealla pellolla pörisee kaikenpäivää. Ei maallakaan siedetä turhaa meteliä.

    Äänestä

  • häh? kirjoitti:

    Mitähän poliisi tuumaisi tuollaisesta käytöksestä? Tarkoitatko, että kerrostalojen pihoillakin pitäisi lasten saada ajaa traktoreilla, autoilla ja mopoilla?

    Sivusta, ne ajelee kyllä.

    Mopot pirun suuri riesa just kaupungeissa, ajelevat täsmälleenkin ottaen talojen pihoilla jne. Se tuo "moottoriajoneuvolla ajaminen kielletty"- liikennemerkki ei ilmeisimminkään kuulu autokoulujen opetusohjelmaan.

    Pari kesää sitten viereisen kerrostalon pihalla oli kolme sinivilkkuista autoa, jotku valopäät oli hommanneet mönkijöitä, ei tieliikenteeseen rekisteröityjä. Ja vähän kauemmin aikaa sittn nuoret kundit varasti naapurin auton ja ajoivat sen jalkakäytävällä, talojen vieressä petoniporsaaseen romuksi.

    Että saa ja saa, aika suhteellinen asia.

    =DW=

    Äänestä

Keskustelu eri asia, kuin huutaminen.

Ei kakarat muuta, kuin innostuvat mylvimään enenpi, jos mainitsee. Ei mun käsittääkseni niille kukaan oikein viitsi edes mainita vitun huutamisesta. Jossain välissä joku soittaa sitten poliisit, jotka kyllästyneen näköisinä ehkä käyvät ajelemassa(jos joutavat) ja katsomassa, kun nuoriso ihan siististi ja hiljaisesti viettää vapaata-aikaansa.

Yleensäkään nykyaikan kukaan uskalla kiinnittää kakaroihin mitään huomiota, liian nopeasti päätyy itse käräjille tms.

En oikein usko, että net, jotka reuhaavat kakarana naapureitten haittona mitään erityisen avuliaita tai sosiaalisia olisi vanhempinakaan. Jos jotain tapahtuu, ne krkeintaa tulee putsaamaan fyrkat ja huvikseen potkivat. On porukoita, jotka varmasti auttelevat muita ja käyttäytyvät asiallisesti- Mutta tekevät niin nuoresta pitäen, eikä ne ole niitä, jotka riehuu ostarilla potkimassa loispummieläkeläisiä.

=DW=

Äänestä
  • Minä tiedän henkilökohtaisesti nuoren, joka pelasti vanhemman ihmisen hengen kadulla. Ympärillä oli vanhempaa väkeä pällistelemässä, mutta eväänsä eivät heilauttaneet, joten tämä kohtauksen saanut olisi kuollut ilman tätä nuorta.

    Kunnioittivatko vanhemmat ihmiset tätä nuorta? Eivät.

    Äänestä

  • muistakaa tämä kirjoitti:

    Minä tiedän henkilökohtaisesti nuoren, joka pelasti vanhemman ihmisen hengen kadulla. Ympärillä oli vanhempaa väkeä pällistelemässä, mutta eväänsä eivät heilauttaneet, joten tämä kohtauksen saanut olisi kuollut ilman tätä nuorta.

    Kunnioittivatko vanhemmat ihmiset tätä nuorta? Eivät.

    Hänkö oli yksi niitä nuoria, jotka puhuvat huutamalla vaikka normaalikuuloiset kaverit seisovat aivan vieressä?

    Äänestä

  • Minä en ajattele niin yksioikoisesti, että koulussa opettajien edessä hyvin käyttäytyvä ja vanhempiaan sokeasti totteleva nuori olisi sellainen ihminen, joka välttämättä uskaltaa edes toimia, kun näkee jotain tavallisuudesta poikkeavaa, kuten henkitoreisssaan olevan ihmisen.
    Ei, hänhän voi ajatella, että kädet likaantuu ja sitten äiti on vihainen. Eikä varmaan uskalla antaa tekohengitystä, kun tulee bakteereita.

    Äänestä

  • muistakaa tämä kirjoitti:

    Minä en ajattele niin yksioikoisesti, että koulussa opettajien edessä hyvin käyttäytyvä ja vanhempiaan sokeasti totteleva nuori olisi sellainen ihminen, joka välttämättä uskaltaa edes toimia, kun näkee jotain tavallisuudesta poikkeavaa, kuten henkitoreisssaan olevan ihmisen.
    Ei, hänhän voi ajatella, että kädet likaantuu ja sitten äiti on vihainen. Eikä varmaan uskalla antaa tekohengitystä, kun tulee bakteereita.

    Kaikki koulussa hyvin käyttäytyvät ja vanhempia sokeasti uskovat ihmiset, ei tarkoita sitä, että olisivat sellaisia muualla, jossain ne ne energiat ja tunnot on purettava. Jos ei kotona, ei koulussa, kadulla sitten. Ja kotiin siihen aikaan kuin sovittu.

    Ja toisinkin päin. Näitä asioita ei pidä kuitenkaan liikaa yleistää, yksilöitä kaikki. Vaan jostain syystä jotkut kakarat vaan on kamalampia, kuin muut. Se on se näkyvä osa, mikä otsikoissa ja aiheuttavat ongelmia itselleen ja ympäristölleen. Kaikilla uhmaikänsä ja murrosikänsä, sitä siinä vaiheessa varmasti tiedä kukaan sanoa, mitä nekin kakarat sitten on aikuisina. Mutta kakarana voivat olla oikeita maanvaiovoja ja pikkurikollisia, siis osa.

    Ihmeesti muuten aina löytyy kukkahattutätejä puolustelemaan häirikkönuoria, ei taida kuulua perhepiiriin sellaisia, eihän.....

    =DW=

    Äänestä

Tottakai huutelen parvekkeelta, sillä en ole niitä nynnyjä, jotka eivät saa suutaan auki.

Äänestä

Taloyhtiöillä on säännöt jotka koskevat kaiken ikäisiä. Niitä on myös tarkoitus noudattaa.
Ikään katsomatta pahimpia ovat sosiaalisyöttiläät ja eräs etninen ryhmä jonka nimeä ei saa mainita.

Näiden 10 kerrostalovuoden aikana jouduin kerran hälyttämään poliisit asettelemaan naapurin 50:stä sinkkunaista. Puhe ei tehonnut.
Toinen seinänaapuri, n.25:n heppu uskoi kertapuhutteluun joka koski bilettämistä.
Meininki oli sitä luokkaa, että vaimensin porukan jo klo21:n tienoissa.

"Nuorten kuuluu saada käyttää ääntää"? Kyllä. Samoilla periaatteilla kuin muidenkin.
Nuorten kuuluu saada opastusta asialliseen käyttäytymiseen.
Tapauksissa joissa kodit eivät ole sitä tehneet, sivullisten kärsijöiden tehtävä on vaikeampi.

"Kadulta pelastaminen"? Nuorten töytäily liikenteessä saattaa aiheuttaa sitä huohotusta joillekin.
Järjestäytyneessä yhteiskunnassa ei yksilö voi rajoituksetta toteuttaa itseään!
Ei edes anarkiassa!

Äänestä
  • Kovaääninen puhe kuuluu nuoruuteen. Nuorten pitää saada itse tiedostaa rajansa.

    Eihän vaippaikäisellekään raivota, jos tämä paskoo vaippoihinsa. Silti jotkut raivoavat ja nämä raivoajat ovaa samaa kategoriaa kuin vanhukset, jotka haluavat estää nuoria elämästä.
    Jotkut jopa tappavat lapsia, kun nämä häiritsevät heidän pelaamistaan. Heille on siis peli tärkein. Mikä huutavalle vanhukselle on tärkeintä?

    Minua kiinnostaisi tietää, mikä saa vanhukset raivoamaan ja huutamaan. Olivatko he itse nuorina mykkiä?

    Äänestä

  • muistakaa tämä kirjoitti:

    Kovaääninen puhe kuuluu nuoruuteen. Nuorten pitää saada itse tiedostaa rajansa.

    "Minua kiinnostaisi tietää, mikä saa vanhukset raivoamaan ja huutamaan. "

    ****** kysymys. Sairaudet, riittämättömyyden tunne, alkava dementia, siinä vähän valinnan varaa.

    Äänestä

  • ota järki käteen kirjoitti:

    "Minua kiinnostaisi tietää, mikä saa vanhukset raivoamaan ja huutamaan. "

    ****** kysymys. Sairaudet, riittämättömyyden tunne, alkava dementia, siinä vähän valinnan varaa.

    Jos ei osaa sopeutua kerrostaloelämään, niin suurempi mahdollisuus vanhuksella on muuttaa kerrostalosta pois metsään. Nuori asuu siinä, missä hänen perheensäkin asuu.

    Äänestä

  • muistakaa tämä kirjoitti:

    Jos ei osaa sopeutua kerrostaloelämään, niin suurempi mahdollisuus vanhuksella on muuttaa kerrostalosta pois metsään. Nuori asuu siinä, missä hänen perheensäkin asuu.

    Asu sinä siellä luukussasi, minä asun omassa talossa omalla tontillamme, ja on niin rauhaisaa, niin rauhaisaa.

    Ei ihmisiä ole luotu asumaan päällekkäin kerroksissa.
    Mitä jankkaat, kyllä nuoriso osaa pitää kiinni omista oikeuksistaan.

    Äänestä

  • muistakaa tämä kirjoitti:

    Kovaääninen puhe kuuluu nuoruuteen. Nuorten pitää saada itse tiedostaa rajansa.

    Eihän vaippaikäisellekään raivota, jos tämä paskoo vaippoihinsa. Silti jotkut raivoavat ja nämä raivoajat ovaa samaa kategoriaa kuin vanhukset, jotka haluavat estää nuoria elämästä.
    Jotkut jopa tappavat lapsia, kun nämä häiritsevät heidän pelaamistaan. Heille on siis peli tärkein. Mikä huutavalle vanhukselle on tärkeintä?

    Minua kiinnostaisi tietää, mikä saa vanhukset raivoamaan ja huutamaan. Olivatko he itse nuorina mykkiä?

    Elämisen äänet kuuluvat kaupunkiin ja kerrostaloon mutta älytön meluaminen ei! Ei mihinkään vuorokauden aikaan!

    Alkukuukausien jälkeen minä päädyin yhden kerran toleranssiin. Jos joku ei tule tolkkuunsa kerta selityksellä ja perustelulla niin ei se piittaa seuraavistakaan.
    Ärhäkän ukon imagi on taannut kotirauhan näinä vuosina.
    Alkutapahtumien jälkeen on kajdesti pitänyt opastaa uutta asukasta.
    Tuparit ja vastaavat tapahtumat kuuluvat asiaan mutta toistuvaa hillumista ja vehkeiden huudatusta en siedä!

    Ps. En raivoa enkä huuda mutta ilmaisen itseni riittävän äänekkäästi asiassa pysyen.

    Oma rappumme on rauhallinen mutta yleensä mummeleilla on vaikeuksia eritellä häiriön laatua, syytä ja kestoa.
    Mummot urputtavat pihalla keskenään yhdestä, öisestä oven pamahduksesta samalla painolla kuin tunteja kestäneestä riehunnasta.
    Olen ehdottanut häiriöiden kirjaamista.
    Aika, häiriölähde ja sen luonne sekä kesto. Eivät tajua.
    Kehoitukseeni h poliisien hälyttämiseen mummelit vastaavat pelkäävänsä kostoa?!

    Oma rappumme riittää minulle.

    Äänestä

  • L - L kirjoitti:

    Nämä huutelijat edellyttävät tyyliin hautarauhaa. Se tarkoittaisi sitä, että nuoriso kävelisi mykkinä zombilaumoina sanomatta sanaakaan.

    Sitten, jos kerran vuodessa sattuu käymään pari kaveria kylässä yhtä aikaa, niin sitten nämä huutelijat ovat jo häätöjä jakelemassa. On oikein kuullut jonkun äänen jostakin.

    Mikä on ikäraja, että saa huutaa? Vanhukset siis eivät enää saa huutaa, mutta nuorten on välttämättä annettava huutaa? Jos on nuorena oppinut huutamaan, niin sitä jatkaa vielä vanhanakin.

    Jos sinun naapurisi on valittanut pahankuristen kakaroittesi mekastuksesta, niin älä siitä meitä moiti. Riitele naapurisi kanssa asiasta.

    Äänestä

  • muistakaa tämä kirjoitti:

    Jos ei osaa sopeutua kerrostaloelämään, niin suurempi mahdollisuus vanhuksella on muuttaa kerrostalosta pois metsään. Nuori asuu siinä, missä hänen perheensäkin asuu.

    Kaikki perheet, eivät sovi kaupunkeihin.

    Kolhoosiasuminen taitolaji. Joillekin sopii, joillekin ei. Mutta noin oletusarvoisesti voisi olettaa, että kolhoolissa kasvatettu ihminen osaisi kasvattaa kakaransakin asumaan kolhoosissa. Valitettavasti koulu hoitelee nykyisin kasvatuksen, eikä oppisisältöön kuulu tapakasvatusta tms kai ollenkaan. Kodista mun mielestä suurin osa tapakasvatuksesta pitäisi tulla. Käsitykseni, eipä kaikille tule.

    Ihme homma, asunut itse vaikka missä. Ikinä ollut näin kucipäisiä kakaroita missään, kuin tässä tsadilaisessa slummissa. Mun käsitys on, slummeissa todellakin on eri porukkaa asumassa, kuin muunlaisissa kaupunginosissa. Ei siinä paljoa auta, että omassa pihassa vanhemmilla melkein kaikilla ylemmät korkeakoulututkinnot ja asialliset kasvatusmetodit, kun vieressä kaupungin vuokratalo, missä sosiaalitapauksia asukkaina.

    Joku perussuomalainenkohan se oli sitä mieltä, että asunalueet pitäisi jakaa sosiaalisen aseman mukaan. Elikkäs tavallaanhan se on nytkin jo niin, joillain alueilla asuminen maksaa sen verran paljon, että alimmilla tuloluokilla ei ole varaa asua niissä. Mutta kun jossain sen muunkin porukan on asuttava, se ongelma.

    Kyllä lapissa tilaa olisi pummeille, eikun sinne aidatut reservaatit vaan; ja jo alkaa kaupungeissakin meininki rauhoittua, ikä tavallisten ihmisten tarvitse häiriintyä häiriintyneiden kakaroittenkaan riehumisesta.

    =DW=

    Äänestä

  • jotain rajaa kirjoitti:

    Mikä on ikäraja, että saa huutaa? Vanhukset siis eivät enää saa huutaa, mutta nuorten on välttämättä annettava huutaa? Jos on nuorena oppinut huutamaan, niin sitä jatkaa vielä vanhanakin.

    Jos sinun naapurisi on valittanut pahankuristen kakaroittesi mekastuksesta, niin älä siitä meitä moiti. Riitele naapurisi kanssa asiasta.

    LL tuossa edellä tiedosti, että ongelma on vanhempien naisten epäloogisuudessa. Suhteellisuudentaju on kadoksissa.

    Äänestä

  • L - L kirjoitti:

    Elämisen äänet kuuluvat kaupunkiin ja kerrostaloon mutta älytön meluaminen ei! Ei mihinkään vuorokauden aikaan!

    Alkukuukausien jälkeen minä päädyin yhden kerran toleranssiin. Jos joku ei tule tolkkuunsa kerta selityksellä ja perustelulla niin ei se piittaa seuraavistakaan.
    Ärhäkän ukon imagi on taannut kotirauhan näinä vuosina.
    Alkutapahtumien jälkeen on kajdesti pitänyt opastaa uutta asukasta.
    Tuparit ja vastaavat tapahtumat kuuluvat asiaan mutta toistuvaa hillumista ja vehkeiden huudatusta en siedä!

    Ps. En raivoa enkä huuda mutta ilmaisen itseni riittävän äänekkäästi asiassa pysyen.

    Oma rappumme on rauhallinen mutta yleensä mummeleilla on vaikeuksia eritellä häiriön laatua, syytä ja kestoa.
    Mummot urputtavat pihalla keskenään yhdestä, öisestä oven pamahduksesta samalla painolla kuin tunteja kestäneestä riehunnasta.
    Olen ehdottanut häiriöiden kirjaamista.
    Aika, häiriölähde ja sen luonne sekä kesto. Eivät tajua.
    Kehoitukseeni h poliisien hälyttämiseen mummelit vastaavat pelkäävänsä kostoa?!

    Oma rappumme riittää minulle.

    L-L-bessie avasi taas sanaisen arkkunsa.

    Äänestä

Voi olla tottakin tuo parvekkeilta ohjeistaminen, mutta sitä en pidä oikeudenmukaisena kun nuorehko nainen alkoi jaella pihan käytön ohjeita lapsille siis siinä plus-miinus 12v. Ulkona olemisajat hän oli määritellyt ap:llä 10 - 12 ja ip:llä 14-16,kun lasten liikunnalliset harrastukset häiritsevät häntä, oikein oli laputtanut käytävien ilmoitustaulut.

Ei vaan huomannut tai ymmärtänyt samassa taulussa on taloyhtiön järjestyssäännöt jonka mukaan eletään ja ollaan. Jos muutoksia on tarpeellista tehdä se tapahtuu taloyhtiön isännöitsijän toimesta. Muutosta ei ole järjestysääntöön ihan helppo saada. Näyttää järjen käyttö olevan varsin vähäistä nuoremmillakin.

Että näin löytyy sitä tilanteen ymmärtämättömyyttä kaikissa ikäluokissa. Kun on kerrostalo asumisen valinnut, on myös haittavaikutuksia siedettävä. Jos on niin harmillista talossa asua, on paras katsastaa asutuskeskuksen ulkopuolella olevia myytäviä asuntoja, jossa naapureita ei näy. Niissä olosuhteissa ulkopuolinen rauha on tosi asia, jos ei lintujen laulu ja varisten rääkynä häiritse.

On totta, sairaat henkilöt hoitavat nuoret terveydenhoitoalan ammattilaiset. Eläkeikäraja heillä liikkuu siinä 60 - 65v välimaastossa. Nainen kadulta ei ole aina paras mahdollinen auttaja,. Toistaiseksi äänioikeus kuuluu kaikille kansalaisille ikään katsomatta - tämä siitä äänen käytöstä !

Äänestä
  • Ei muuten muutokset tapahdu isännöitsijän toimesta.

    Adiart päätetään yhtiökokouksessa. Sääntömuutokset käytetään oikeudessa hyväksyttävänä. Isännöitsijä on se palkollinen, joka monistuittaa uudet säännöt osakkaille ja huolehtii niitten jakelusta ja muista käytännön asioista, just niin, kuin yj¨htiön osakkaat, käytännössä hallituksen kautta antavat tehtäväksi.

    Tämä isännöitsijöiden duunariasema onnistuttu isännöitsijöiden taholta usein hämärtämään osakkailta. Kun se menee niin. Osakkaat valitsevat yhtiökokouksessa hallituksen. Hallitus palkaa huoltoyhtiön ja mm. isännöitsijän töihin. Ei isännöitsijä mitään määrää, se toimii vaan lakien ja hallituksen ohjeiden mukaan hoitaen käytännön asioita.

    =DW=

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Ei muuten muutokset tapahdu isännöitsijän toimesta.

    Kiitos selventävästä vastauksesta, tiedän kyllä sen virkatien jolla muutoksia taloyhtiöissä saadaan aikaiseksi. Isännöitsijä on taloyhtiössö toimija, hänellä on varsin laaja työalue. Vahinko vain ainakaan tässä taloyhtiössä on vaikea saada hallitukseen jäseniä - mikä lienee syy? Ammattitaitoisista osaavista jäsenistä on puute.

    Joskus näyttää siltä, hallitus on kuin kumileimasin joka hylkää tai hyväksyy isännöitsijän valmistamat esitykset. Jokainen sen tietää mikä rumba on luotettavien urakoitsijoiden etsimisessä eri remontteihin. Siis isännöitsija on taloyhtiön palkkaama toimija kaikissa asioissa. Hallitus valitsee ehdokkaista sopivimman ja hallitus nuijan kopautuksella hyväksyy.
    Kokemusta on useita vuosia hallituksen jäsenyydestä.

    Äänestä

  • opportunisti kirjoitti:

    Joop

    Otin tälle kesälle pitkästä aikaa uhteyttä uhteen hallituksen jäseneen, jonka nyt satuin muistamaan. Idea oli, että yhtiökokouksessa kaikilla vapaa-sana, että turha hälle soitella. Ja loppukaneetiksi yritti sanoa, että "isännöitsijähän se viimekädessä päättää". Olenkin kummatellut. Merillä ei ole hallitus hiorveästi muutuunut pariin kymmeneen vuoteen. Mutta isännöitsijät vaihtuvat muutaman vuoden välein.

    Uusia jäseniä hallitukseen hankala saada näin riitaisassa yhtiössä. Osaamista löytyisi kyllä, laikimiehistä, kiinteistövälittäjistä, papeista jne asti(hittoako se pappiko kuuluu asiaan, noh, silläkin kuitenkin ylempi korkeakoulututkinto). Miutta joka vvuosi valitaan hallitukseen ainat halukkaat, joista osa taitaa olla rippikoulupohjalta. Onneksi pari alkaa olemaan jo niin seniileitä, että ne oletettavasti eivät pikkuhiljaa muista tulla edes kokouksiin, että niitten tilalle pitää väkisinkin saada muita.

    Hallituksen jäsenten muuten ei tarvitse olla asukkaita, ei edes osakkaita, siihen hommaan voi palkata ulkopuolsiakin, jos joku nyt suostuu. Hankala löytää sellaiseen koiranvirkaan ketään vapaaehtoista.

    Mainiten. Yks tuttu loispummieläkeläinen asuu nykyisin hauskassa yhtiössä. Siellä asiat kunnossa. Syy, sijoitusasuntoja ostaneet ulkopuoliset(siis kuitenkin osakkaat) hoitelevat hallitusasioita ammattitaitoisesti ja rutiinilla. Niillä oma lehmä ojassa, asuntojen tuotto. Loispummit vaan narisis polttimoiden vaihdostakin, kun yhdet paukuttaa pöytään pakollisia kattoremontteja. Voi olla, että loispummiosakkailla ei jää rahaa perinnöksi, mutta niiltä jää perinnlksi hyvin hoidetut asunnot.

    Mimppakiva ei sovellu kaikille. Ei siin naapurikyttääjille, jotka valittavat joka asiata, mutta ei ei niillekkään, jotka asuvat kuin siat pellossa. Muistinko mainita, meitin yhtiössä piti kesällä ottaa yks asunto haltuun enintään ko,meksi vuodeksi. Elikkäs osakkaan kamat pihalle, muuttakoon, minne haluaa. Jos opetellut asumaan ja asiat ok, muuttakoon sitten takaisin, omistamaansa asuntoon.

    =DW=

    Äänestä

Voi, onko teidän nurkilla vielä nuoret ja lapset ulkona?, Siis en käsitä, täällä niitä ei näy kuin jalkapallokentillä, yhtenä iltana yhden talon pihalta kuului lasten ääniä kun ne hyppelivät sillä hyppymatolla tuossa ulkona. Riemusta kiljuivat jonkin aikaa.

En vain ymmärrä missä lapset ja nuoret ovat., eivät edes pörrää mopoilla tuolla ulkona. Täällä vaan lokit ja räystäspääskyset kirkua kailottavat kurkku suorana iltamyöhäsellä.

Äänestä

"vähän keskustelee pihamaalla" Ahhahhaa.

Äänestä
  • Jos nämä huutelijamummot (ja -vaaritkin) saisivat päättää, niin Suomessa olisi kuolemantuomiot, raipparangaistukset ja muut mukavuudet. Ainakin heidän käyttäytymisensä vaikuttaa siltä. Itse he edustavat täydellistä virheettömyyttä ja oikeaoppisuutta.
    Miten he eroavat ääri-islamilaisesta muuten kuin pukeutumisellaan?

    Äänestä

  • muistakaa tämä kirjoitti:

    Jos nämä huutelijamummot (ja -vaaritkin) saisivat päättää, niin Suomessa olisi kuolemantuomiot, raipparangaistukset ja muut mukavuudet. Ainakin heidän käyttäytymisensä vaikuttaa siltä. Itse he edustavat täydellistä virheettömyyttä ja oikeaoppisuutta.
    Miten he eroavat ääri-islamilaisesta muuten kuin pukeutumisellaan?

    Ääri-islamilaisten lapset ja nuoret eivät sitten huuda ja mekasta?

    Äänestä

  • häh? kirjoitti:

    Ääri-islamilaisten lapset ja nuoret eivät sitten huuda ja mekasta?

    Nämä huutelijamummot käyttäytyvät itse kuin ääri-islamistit ja edellyttävät nuorisolta täydellistä tahdottomuutta.
    Oikeat ääri-islamilaiset ovat näin ollen johdonmukaisempia, sillä ei heidän perinteisiinsä kuulu hiljaa mykkänä oleminen.

    Äänestä

  • muistakaa tämä kirjoitti:

    Nämä huutelijamummot käyttäytyvät itse kuin ääri-islamistit ja edellyttävät nuorisolta täydellistä tahdottomuutta.
    Oikeat ääri-islamilaiset ovat näin ollen johdonmukaisempia, sillä ei heidän perinteisiinsä kuulu hiljaa mykkänä oleminen.

    Nythän sinä puhut itseäsi vastaan. Kumpaa ääri-islamistit nyt sitten ovat? Tiedätkö itsekään mitä tarkoitat?

    Olet joutava höpöttäjä ja ketjunvenyttäjä.

    Äänestä

  • muistakaa tämä kirjoitti:

    Nämä huutelijamummot käyttäytyvät itse kuin ääri-islamistit ja edellyttävät nuorisolta täydellistä tahdottomuutta.
    Oikeat ääri-islamilaiset ovat näin ollen johdonmukaisempia, sillä ei heidän perinteisiinsä kuulu hiljaa mykkänä oleminen.

    Huutaminen mun mielestä kylläkin jotain muuta, kuin tahdottomuutta. Lähinnä huonoa käyttäytymistä.

    =DW=

    Äänestä

  • häh? kirjoitti:

    Ääri-islamilaisten lapset ja nuoret eivät sitten huuda ja mekasta?

    Tekevät täsmälleen sitä mitä isä tai vanhin poika määrää!
    Puoli vuotta Marokossa asunut marokkolaisen miehen kanssa naimisissa ollut suomalainen nainen kertoili oleilustaan siellä.

    Olimme vuoden työkavereita ja hänen entinen ukkonsa oli samassa työpaikassa kanssamme joten olin jutuissa myös suomea taitavan muslimin kanssa.
    Kyseessä ei ole äärimuslimit mutta vain yhtenä esimerkkinä 70v isä veti 30v poikaansa turpiin, että veri roiskuin ja poika seisoi odottaen tuleeko lisää vai ei.

    TV-kuvissa näytettävät palestiinalaispojat kivittävät israelilaissolttuja isiensä hyväksynnällä, tai pikemmminkin määräyksestä.

    Äänestä

Äänen käytölle on aikansa ja paikkansa. Ei hillitöntä kiljumista milloinkaan asutuksen keskellä eikä varsinkaan yöllä.

Ennakointi kerrostalossa.

Tehdessäni muinaisuudessa remonttia kakkosasunnossamme ennen äänekkäämpää työvaihetta, iskuporakoneen käyttö, valurauta-ammeen hajottaminen, kävin kyselemässä naapureilta mahdollisimman vähän häiritsevää ajankohtaa.

Sama koski tupareita. Kerroin myös naapurustolle heidän olevan tervetulleita tapahtumaan ja tietenkin ilman tuomisia.

Ajattelin päissäni, että kun äänihaitta ei tule yllätyksenä, tiedotettavat tietävät minun ottavan sen huomioon ja ilmiö on kertaluontoinen niin sen häiritsevyys saattaisi olla siedettävämpi kuin täydessä epävarmuudessa eläen.

Eikös nykynuoriso ole meidän ikäluokkaamme fiksumpaa?

Äänestä
  • Joop.

    Muutaman kerran itsekin infonnut naapureita, että joskus voipi olla metaskaa. Remonttia, musan kuuntelemista. Ja yhdet euroviisut (liittyy musan kuuntelemiseen), sekä yhden kerran oikein pileetkin.

    Musiikin kuunteleminen kolhoosissa vähän hankalaa, tarvitaan tietty äänenvoimakkuus, että voi kuunnella musiikkia sillä volyymilla, kuin sitä on tarkoitettukin kuunneltavaksi. Joku metelipändi, tai sinfoniaorkesteri ei livenä soita ollenkaan pienellä äänenpaineella. Kun siitä äänentoistossa kyse, toistaa musiikki niin, kuin se alunperin tarkoitettu kuultavaksi.

    Pileitä järjestetty hyvin harvoin. Johtuu pienistä tiloista ja just sekin, pileisiin kuuluu musa. Kerran pidin kerrostalokaksiossa pileet. Asuon ykköskerroksessa, laitoin lapun oveen, valittelin tulevaa häiriötä ja kerroin pileitten syyn. Mikäpä siinä, pileitten jälkeen hainpalun pois, naapurit oli kirjoitelleet sen täyteen. Ei wittuiluja, onnitteluja.

    Että mun mielestä erikoistapauksissa vähän ylenmääräinenkin meluaminen onnistuu, kunhan siitä tosiaan tiedottaa, eikä pileet ole jokapäiväisiä. Noit on noita kolhoosiasumisen pikkujuttuja, jotka edesauttavat homman pelittämistä.

    =DW=

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Joop.

    "..."

    Voiskohan se olla niin, että aloittajalle ei kukaan ole huudellut?
    Vaikka hän on epä-toivoissaan kaivannut lähempää yhteyttä.
    Ois niinku kateellinen, kun toisilla on kavereita.

    H.

    Äänestä

  • hunksz kirjoitti:

    "..."

    Voiskohan se olla niin, että aloittajalle ei kukaan ole huudellut?
    Vaikka hän on epä-toivoissaan kaivannut lähempää yhteyttä.
    Ois niinku kateellinen, kun toisilla on kavereita.

    H.

    https://www.youtube.com/watch?v=Es6nMwui6cg

    Äänestä

Tästä puheenollen kaverini kanssa joskus oltiin ulkona jostain juttelimme ja joku keskiikäinen tuli valittamaan ja rupesi haukkumaan ja loppujenlopuksi kävi niin että sai aika kovan iskun kaverini nyrkistä.

Ja nykynuoret alkavat olla sellaisia "Vittuileks sä? häh haluuks sä vittu turpaa saatana" tyylisiä (En yleistä) mutta jotkut ja se on hyvin ärsyttävää

Äänestä

Kenestä te puhutte? En ole koskaan kuullut vanhan ihmisen huutavan parvekkeelta
yhtään mitään. Vain nuoret äidit huutavat sieltä lapsilleen.

Äänestä

Samaa minäkin ihmettelen.

Vanhat ihmiset ennemmin pelkäävät sanoa mitään ettei niitä aleta terrorisoimaan.

Vuokrataloissa asuu niin kamalaa välinpitämätöntä ongelmajätettä että siellä aletaan usein kostamaan jos joku uskaltaa valittaa.

Äänestä
  • Juuri noin on asia vuokralähiöt kaikkein kauheimpia paikkoja asua. Selkeä enemmistö kaupungin vuokratalojen asukkaista ainoastaan oleilee, velttoilee lipittävät olutta, siideriä päivät pitkät, siinä lomassa mummot sekä papparaiset sepittelevät perättömiä valheellisia juoruja joissa ei ole totuuden tynkää. Täytyyhän näillä alkoholistunella reppanoilla olla jokin elämäntehtävä ajan kuluksi. Ihmetyttää kuinka alhaiselle tasolle nämä ihmiset valmiita menemään . Keräävät vielä ympärilleen tutun pienen piirin jossa jauhetaan yhtä ja samaa. Ja viina maistuu. Kun vielä joukossa tyhmyys tiivistyy nin lopputuloksen tietää.

    Äänestä

Mun mielestä ainakin tällä kylällä on fiksuja nuoria
ja nuoria vanhempia.
Ihan samaa ei voi sanoa kaikista aikuisista - mutta se on jo eri juttu.
Kännäämisen ohella menee joskus yliöveriksi touhu.

Olen iäkäs jo itsekin - kokemusta on kyllä kertynyt vanhuksista, jotka jostain syystä
esiintyy jonkinlaisina uskonto- ja maailmanpoliiseina. Yksi mummu harrasti vuosikymmeniä puhelinsoittoja lähellä keskiyötä - etkö pelkää että sinut tullaan tappamaan, hän tiedusteli aina ensi töikseen. No, unethan siinä karisi kyllä,
toistaiseks niukin naukin hengissä. Ehkä omaan terveyteen liittyvät ongelmat
hänelläkin ol päällimmäisenä kärttyisyytensä ohella.
Ajattelisin että nuorissa ja lapsissa tulevaisuus mikäli heitäkään uskonto- tai
muissa sodissa ryssitä tai pommiteta tohjoksi.
Paljon fiksumpia on nykypäivän nuoret ja arvoasteikossa paremmin koulutettuja
kuin me sotasukupolven juoppo- ja mielenterveysongelmista kärsineitten jälkeläiset, halveksitut työorjat.

Äänestä
  • Hyvin karrikoidusti kirjoitat tai olet vakaasti sotasukupolven halveksija. Muistutus vain, sodan jälkeiset sukupolvet uurastivat ilman näitä sossuluukulta helposti saatavia avustuslappusia.

    Sodan jälkeiset sukupolvet maksoivat omalla työllään pienillä palkoilla Suomen Venäjän vaatimat sotakorvaukset. Mitään kiitosmainintaa ei tämä sukupolvi ole saanut vaan uutterasti ahkeroivat saadakseen perheelleen toimeentulon ja voidakseen kouluttaa lapsensa eri ammatteihin.

    Lapsilisät olivat vähäisiä, joita alettiin makssa vasta 1947. Opintolainoiksi nuoret ottivat tavallista melko korkeakorkoista määräaikas lainaa pankeista jos olivat saaneet hyvät takaajat.

    Nyt tämä ns kolmas sukupolvi, voi sanoa on syntynyt hopealusikka suussa. Opiskella voi niin pitkälle kun vain kapasiteetti riittää. Perään kuulutan käytös koulutusta, joka on heiltä jäänyt huomioimatta. Nyt mennään mallilla, vanhempi sukupolvi kyykkyyn, eläkkeet alas ja veroprosentti ylös. Näillä tänään mennään Katainen, Stubbi ja ameriikan filosohvin ehdoilla.

    Äänestä

Kaksi on täysin turhaa, basson jytke ja viritetyn mopon pärinä.
Mikään muu ei häiritse.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

muistakaa tämä kirjoitti:

Minun mielestäni vanhusten pitäisi antaa nuorten olla nuoria eikä olla heti huutelemassa, kun nuoriso vähän keskustelee pihamaalla.

Nuorten kuuluu saada käyttää ääntään. Se kuuluu ihmisen normaaliin kehitykseen. Haluatteko tosiaan tehdä suomalaisista nynnyjä, jotka eivät suutaan saa auki?

Pitääkö kaikkien nuorten olla samasta muotista tehtyjä?

Kuka teidät pelastaa kadulta, kun huohotatte siellä henkenne hädässä? Kyllä se on se nuori, joka on saanut käyttää ääntään ja saanut liikkua ja olla oma itsensä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu