Kymmenisen vuotta sitten sain herpeksen. En tiedä miten muilla on oireillut, mutta minulla terskan alapuolinen esinahka turposi, oli kuin pelikaanin nokkapussi. Sitä kesti vajaan vuoden, aika ajoin. Lekuri sitten totesi herpeksen, kun oli rakkula. Ei terskassa, vaan ihan siittimen pinnassa, terskan lähellä tosin.
Herpeksestä ei sitten sinänsä ole ollut suurtakaan vaivaa. Näppylä tai pari joskus hyvin harvoin, eikä edes mitenkään kivuliaita. Mutta terskan pinnalle on vuosien mittaan ilmestynyt pari "läikkää", jonkinlaisia iho- tai limakalvomuutoksia. Onko muilla vastaavia ja onko mahdollista jollakin lääkkeellä, kaiketi voiteella, poistaa ne tai ainakin saada ne pienemmäksi. Erektiossa tosin niitä juuri tuskin huomaa, sen verran terska muuttaa väriään tummemmaksi. Mahtaisiko Zovirax, vai mikä sen voiteen nimi nyt oli, auttaa asiaan. Eikös sitä muuten saa ihan ilman reseptiäkin apteekista, hoidetaanhan sillä kai huuliherpestäkin.
Muuten, uskon saaneeni herpeksen naiselta, joka naureskeli huuliherpestään.. Oli oikein innokas ottamaan suihin, että oli varmaan saanut genitaaliherpeksen suuvärkkiinsä, ja oli se tietysti vitussakin.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Zovirax tuskin sopii sukupuolielimiin, koska se on sen verran voimakas voide. Voidetta saa kyllä ilman reseptiä apteekista.
Herpesvirukset tarttuvat ristiin. Miksi et vaatinut suuseksisuojaa tai jättänyt suikkia vastaanottamatta?
Herpes itsessään ei kyllä tietääkseni aiheuta mitään läikkiä, iho-limakalvomuutoksia. Herpesvoide siis tuskin auttaa asiaan. Kovin jos ne mietityttävät, niin kannattaa kysyä lääkäriltä. Hankala tässä vastata, kun ei ole kuvaa millaisista läikistä kyse. Ei sanota, että saanut genitaaliherpeksen suuhunsa. Genitaali vain kertoo missä virus oireilee, ihan niinkuin huuliherpes kertoo vain sijainnin. Aivan kuten edellinen kirjoittaja sanoi, tarttuvat ristiin....