Onko liberaalissa City-Keskustalaisuudessa sittenkin uutta särmää? Euroopan liberaalidemokraatit, jonka alaryhmä Suomen Keskusta on, kertoo viime kauden kärkisaavutuksikseen ponnistelut samaa sukupuolta olevien aviolittojen sallimiseksi ja maataloustukien poistamiseksi. Jos Keskusta alkaa tosissaan vetämään tällaista modernia ja suvaitsevaa linjaa, on pakko harkita puoluetta uudelleen.
Arvoliberalismi yltää siis jo Impivaaran perukoille ja kohta Manniset ja Karjulat propakoivat täällä kilvan homoliittojen puolesta. Sikafarmari Anttila puolestaan vaatimalla vaatii maataloustukien poistamista.
Keskustan uusi suunta
6
289
Vastaukset
- !!!
Manninen ja Karjula?
Eivät taida ihan moderneimpia ja suvaitsevaisimpia kepulaisia olla. - Keskusta on paras.
Keskustassa on viisautta ja voimaa.
Keskusta on turvallinen ja inhimillinen.
Keskusta on entistä parempi.
Keskustassa on ytyä.
Niin on.
Toivon Mielipuoliladolle unettomia öitä, ja miettii onko noissa puheissa yhteiskunnan rakennukseksi ainesta.
Keskusta lähtee kuitenkin siitä, että kaikilla ihmisillä olisi hyvä olla.- Heh heh
Että keskusta on häipyvä puolue, Ei kaupunkilaiset loputtomiin katsele niitä rollaatori mummoja ja pappoja siellä maaseudulla eikä maksa loputtomiin maataloustukia.
Kun alueelliset tuet vähenevät tai lopetetaan kokonaan niin mitäs sitten teette istutte kädet ristissä niissä tupailloissa.
Veronmaksajat lähtee siitä että loiset häipyy siiveltä.
- Non sine
Ei se nyt noin yksinkertaista ole. Kepu kuuluu tosiaan liberaaliryhmään, joka kannattaa esimerkiksi homoliittoja ja on ehdottanut maataloustukien poistamista. Totta.
Ongelma vaan on siinä, että kepu on väärässä paikassa eli on aikalailla valovuosien päässä tuosta liberaaliryhmästä. Kepulle ei oikeastaan ole europarlamentissa ryhmää, kun siellä ei ole tällaista euromaalaisliittoa. - Kikkelis kokkelis
Suomen eduskunta on jo hyväksynyt homoliitot, joten niiden puolesta ei tarvitse enää propagoida.
- ???
--------
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1389808
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1485383Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p393982Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1313595Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352654Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191906Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3591572Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?981567Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?731418Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311376