Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Lämmityksen osuus elinkustannuksista

metsä vai puurykelmä

Lämmitys ja energiankäyttö yleensä, lämmityksen toteutus tai lämmityskustannukset herättävät ihmeen paljon melua ottaen huomioon miten vähän siihen kuluu rahaa jos talouden kokonaismenoja ajatellaan. Toki niistä pienistä puroista syntyy lopulta isojakin jokia mutta silti lämmityksen osuus saa mielestäni liikaa painoarvoa. Johtuuko se vain siitä, että lämmitys on välttämätön paha? Ymmärrän kyllä jos jotakuta kovasti ahdistaa verottajan joka kuukausi palkasta viemä "toimintatonni" mutta lämmitys ei ainakaan meillä aiheuta ihmeempiä angsteja.

Vuonna 2012 lämmitykseen paloi rahaa 836 € eli noin 1,4 % vuoden nettotuloista. Vastaavasti 2013 lämmityksen kuluva osuus käteen jäävistä tuloista oli 1,7%. Velattoman auton aiheuttamat kustannukset olivat jo luokkaa 8% vaikka auto ei ole edes välttämätön perheellemme.

19

116

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Joku vaan

      Samaa minä olen ihmetellyt, kun pelkästään henkilöstörahastosta saan vuosittain enemmän nettona kuin lämmitys- ym. sähköön kuluu.

      Minäkään en autoani tarvitsisi, mutta onhan se mukava olla olemassa.

    • 17+19

      jos sinulla menisi 4000 euroa lämmitykseen vuodessa niin alkaisko kiinnostamaan? Joillakin menee

      • autokauppiaan veli

        Neljä tonnia lämmitykseen on kieltämättä aika paljon mutta kertainvestoinnilla siitäkin pääsee eroon. Sen sijaan auton vaihto uuteen kolmen vuoden välein aina uudestaan ja uudestaan maksaa helposti 5000 € vuodessa pääomakuluina ja on täysin omasta turhamaisuudesta riippuvaa. Ja joillakin menee paljon enemmän kuin 5000 euroa vuodessa tähän harrastukseen mutta ehkä he eivät edes halua ajatella koko asiaa sillä ilmaisilla puilla lämmittäminen on niin kannattavaa.

        Itse ostan vain kymppitonnin hintaluokan käytettyjä autoja ja ajan kullakin aina 5-7 vuotta ennen vaihtoa seuraavaan. Eipä tule paljoa pääomakuluja.


      • Aika pientä on

        Kaikki on tietenkin suhteellista, mutta on tuo 4000€ silti aika vähän, jos vaikka vertaa veroihin.

        Maksamme vuodessa pelkästään tuloveroja 48000€. Jos jotenkin haluaa säästää, niin kannattaa ennemmin laittaa paukut verojen miettimiseen kuin lämmityksen.

        Nykyään meillä menee lämmitykseen 1200€, joka vastaa vuoden 9:n päivän veroja. Jäljelle jää 356 veropäivää, jos nuo 9 menisi lämmitykseen.

        Muita vuotuisia menoja mm.
        Vakuutukset 3000€
        Autojen verot 2000€
        Ulkomaanmatkat 7-9000€
        Vaimo ? ;)
        Lapset ? ;)
        Miäs ? :O
        Käyttösähkö 1300€

        Näitä juttuja kun lukee, niin aika puuhastelulta tuntuu suurimman osan kirjoitukset olevan. Joko suhteellisuudentaju on kokonaan hävinnyt, tai sitten säästäminen on muodostunut sairaudeksi.


    • eräänlainen sairaus

      Minäkin ymmärtäisin tuota energiansäästövimmaa paremmin, jos useimmatkaikki siitä vouhottavat henkilöt olisivat jotain puunhalaajia tai viherpiipertäjiä. Mutta useimmat ovat ilmeisesti vain niin pihejä ja itaria että lämmittävät ilmaisilla puilla laskematta omalle vapaa-ajalleen mitään arvoa. Viinatkin haetaan varmaan Tallinnasta ja ruuat Lidlistä.

      • varaparempi

        Kerro nyt sitten meille kuinka arvokasta sinulle on se vapaa-aika?

        Itse teen polttopuuni harrastus mielessä ja kulutan siihen aikaa muutaman viikonlopun talvessa. Sopivaa hikiliikuntaa ja hyöty on rahallisesti aika suuri. Ja ennen kaikkea olen aika omavarainen lämmityksen suhteen.

        Viinaa en oikeastaan juo, pari saunakaljaa menee vuodessa joskus konjakki paukku kun oikein naatiskellaan ja ikään en ole Lidlissä käynyt enkä kyllä Tallinnassakaan. Matkani suuntaan johonkin suomalaisvapaaseen kohteeseen mieluummin. Olenko sitten todella poikkeava pihi ja itara?

        Eipä tarvitse miettiä onko rahaa lämmitykseen jos jää vaikka työttömäksi joka nykyään tuntuu olevan löysässä. Ja sitten onkin aikaa vaikka tehdä puuta varalle useammaksi vuodeksi. Eli molempi parempi.


      • viinaralli

        Köyhät hakee ruokaa Lidlistä. Minä käyn syömässä Kämpissä ja joskus poikkean Stokkan herkkuosastolla. Terveiset vaan täältä ruokakeskustelupalstalta.


    • amareeus

      Täälä ne vanhan perintötalon saaneet psyykkaa toisiaan kuinka turhaa on asua energiapihissä asunnossa.

      Kyllä onkin ihanaa asua ympäri vuoden vedottomassa ja lämpimässä tuvassa ja tsiikata muijaa, kun sifongit hulmuaa kahvin tarjoilussa. Joskus sillä ei ole edes pikkuhousujakaan.

      Teitin muijat kulkee toppahousuissa sisälläkin mutta pysyyhän siinä "järvi" edes jotenkin sulana.

    • samaa ihmettelen

      Eihän kustannus vuotta kohti laskettuna kovin kummoinen olekaan, mutta kun se jakautuu kuukausille kovin epätasaisesti. Öljylämmittäjällä kulu tuntuu isolta, kun ostaa kerralla vähintään sen 1000 litran minimitoimituserän ja sähkölämmittäjällä kulu tuntuu isolta, kun suurimman osan koko vuoden lämmityskuluista joutuu maksamaan muutaman talvikuukauden aikana. Meillä menee emännän kanssa kummankin tililtä sama summa joka kuukausi yhteiselle tilille, joka toimii myös lainanhoitotilinä. Tältä tililtä maksetaan asumiskulut (jos käyttötilillä on laskun tullessa hyvin rahaa, tulee laskut kyllä maksettua käyttötilin puolelta ja jätettyä yhteiselle tilille pahan päivän varalle). Käyttötililtä menee siis ympäri vuoden sama summa, joten talvikuukausina ei tarvitse elellä näkkileivällä ja kaurapuurolla, kun kesällä on jo jemmattu euroja talven lämmitykseen.

      Meillä lämmitykseen menee vuodessa noin 1300 euroa (uudehko talo lto:lla, öljylämmitys, suurimman osan vuotta kattilan sähkövastus käytössä ja pari takkaa apuna). Vaikka miten pyörittelen lukuja, niin mun taskulaskimella en saa näillä energian hinnoilla edes ilmalämpöpumpun hankkimista oikein rahallisesti kannattavaksi, saati sitten vilppiä tai maalämpöä. Reilun satasen kuukausittaisesta kulusta on paha säästää isoja summia. Katotaan sitten, jos energian hinta reilummin nousee tai viimeistään siinä kohtaa, kun tuo nyt 13-vuotias kattila alkaa olla vaihtoiässä.

      • ekoteko

        Sitten se onkin eri asia kun menee kattilat ja öljysäiliöt uusintaan, toimivia vehkeitä ei kannata vaihtaa. Mutta kun se aika tulee niin tuskin kukaan enää öljyvermeitä uusii.


    • 1+17

      Vähättelyt edullisen asumisen kustannuksista ovat ymmärtämättömän laatimia ja siksi perusteettomia.

      Jokainen euro joka säästyy lämmityskuluissa menee taloudessa muuhun kulutukseen ja työllistää väestöä huomattavasti paremmin, kuin energia-ala.

      • Ei sinne ole annettu

        Tällaiset kirjoitukset ovat ymmärtämättömien ja vähä- älyisten kirjoittamia. Ja vastaavia kirjoituksia riittää.


    • ml213.

      Niipä. Lämmitys- ja ravintokuluineen reagoittaa aina ihmistä ylikorostuneesti ja liittyy tavallaan pelkotiloihin. On elintärkeitä asioita ajatellen elämän jatkumista. Niin, pienistä kustannuksista todellisuudessa on kysymys.

      No, toisaalta lämmityslaitteistojen vertailun ja kiihloilun laitan lapsenmielisyyden piikkiin.

    • 100% kotimaista

      No minä en lämmityksen kustannuksista paljon huolehdi. 150€ korkeintaan menee nykyään lämmitykseen vuodessa. Eipä tuo ole rahakysymys, periaatteella mennään ja se on mahdollisimman suuri omavaraisuus. Silloin ei tarvitse miettiä tulevaisuutta ja täällä taistella parhaan lämmityslaitteiston herruudesta.

    • 3+14

      Höpö höpö, 3000-3500 öljylitrasta on lähdetty kehittämään lämmityskustannuksia ja osalla meni yli 5000 litraa (kiloa) öljyä/vuosi.

      Tämä kaikki tuotiin ulkoa ja kulutti valuuttaa. Siihen, kun lisää vielä yhteiskunnassa käytetyn liikenteen kuluttaman energian, niin tyhmemmänkin pitäis tajuta jotain realiteeteistä.

      Lapsetkin kysyy Suomessa, että " isä millaista on nälkä". He eivät ole koskaan tunteneet nälän tunnetta ja teillä samankaltainen ongelma energian osalta.

      Viisaammat huolehtineet teidänkin hyvinvoinnista niin eihän maailmassa voi olle mitään ongelmia.

      Politikoilla samanlainen ajatusrakennlma yhteiskunnan velanotosta vaikeana ajanjaksona. Päivitellään, että me syömme lastemme tulevaisuuden, kun otamme velkaa. Lapset saavat kuitenkin valmiiksi rakennetun yhteiskunnan ja koulutuksen jossa aloittaa leikkiä aikuisena olemista.

      Olisko parempi hakea keppanaa sillä sossun rahalla ja jättää yhteiskunnan arvosteleminen meille lämmityskulut maksaville.

      • Helpottiko?

        Oliko tämä jonkun köyhän eläkeläisen purkaus, vai mikä tämä oli?


      • helpotti!
        Helpottiko? kirjoitti:

        Oliko tämä jonkun köyhän eläkeläisen purkaus, vai mikä tämä oli?

        Ei vaan järkipuhetta jota et näköjään tajua.

        Suomi ottaa syömävelkaa 7 000 miljoonaa € vuodessa. Mällätään niin kauan kuin rahaa saa jostakin. Kyllä lapset sitten maksaa. Jos jaksaa.


      • Osta elämä
        helpotti! kirjoitti:

        Ei vaan järkipuhetta jota et näköjään tajua.

        Suomi ottaa syömävelkaa 7 000 miljoonaa € vuodessa. Mällätään niin kauan kuin rahaa saa jostakin. Kyllä lapset sitten maksaa. Jos jaksaa.

        Aha. Eli kerätään käpyjä, niin autotkin liikkuu kotimaisella.


    • puut naapurin pihalt

      Eurot eivät todistetusti ole samanarvoisia kaikissa kohteissa. Lämmityseuro on iso euro mutta mihin tahansa muualle käytetty euro onkin vain senttejä. Ilmaiset puut ovat kuin roskiksesta dyykattu ruoka, omalla työllä tienaa tonneja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      2005
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1753
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1624
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      21
      1420
    5. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      60
      1327
    6. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      13
      1285
    7. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1282
    8. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1264
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      10
      1221
    10. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1201
    Aihe