Kultakaloille kavereita

Kiia

Mulla on parinsadan litran akvaario perustamisvaiheessa eli nyt enää kaloja vailla. Haluaisin siihen erilaisia kultakaloja. Mitkä muut sopivat kultiksille kavereiksi? Onko kultakaloilla mitään erityisvaatimuksia?

9

595

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • bettaristic

      Valitettavasti nyt täytyy hypätä sua nilkasta kiinni ja kiskoa takaisin maanpinnalle.
      200-litainen on liian pieni kultakalaparvelle...tai siis oletin että parisataalitrainen olis n. 200-litrainen. Parvelle saisi olla vähintään sen 500 litraa, sillä niistä jalostetuista möhömahoistakin tulee siinä 20-30 cm pituisia ja melkoisia sontiaisia. Ei sellaisten kalojen paikka ole niin pienessä altaassa.
      Kultakalojen erityisvaatimuksia on lajiallas ja riittävästi lajitovereita. 5 kalaa olisi jo pieni parvi. Tarvivat viileää vettä ympäri vuoden joten kesäaikaan saat raapia pääsi puhki että keksit kuinka akvaarion veden saa pysymään alle 24-asteisena. Sontiaisia kun ovat, vaatii kultakala-akvaario vielä normaalia tehokkaamman suodatuksen. Kasveja ei kannata haikailla niiden akvaarioon, ne tulkitaan vaan ravinnoksi.

      Sä varmaan olet kuitenkin hakemassa jotain nättiä ja persoonallista kalalajia akvaarioosi. Tutustuhan vaikka kääpiöahveniin (Apistogramma), niistä voisi löytyä joku ihan mielenkiinoinen otus (esim. pandakääpiöahven).
      http://www.tripnet.se/akvariet/tidskriften/artiklar/papilio1/nijseni.jpg
      Tai sitten pienistä labyrinttikaloista voisi löytyä sopiva otus. Vaikka huulirihmakala, niistä on oranssi värimuunnoskin...vähän niinku leikkikultakala :D
      http://www.fridasplace.com/akvariet/Labyrintfiskar/lappgurami.jpg

      Ja vielä jos saan oman mielipiteeni sanoa, niin ehdotan muutenkin boikottia pahimmin jalostetuille kalalajeille. Silloin ei enää naurata kun eläimelle tuotetaan jalostuksessa niin pahoja vammoja, että se ei pysty edes liikkumaan ja jos pystyykin, voi teloa itsensä pahasti (vääristynyt selkäranka jonka johdosta uimarakko on pahasti epämuodostunut ja sisäelimet painuneet niille kuulumattomille paikoille = pallomaha ja silmät jalostettu kuplien päähän, taivaantähystäjä ja kulpasilmä, jotka voivat menettää silmänsä ihan vaan uimalla vahingossa jotain päin).
      Lainaus:
      Eläinjalostuksessa on otettava huomioon eläinsuojelulliset näkökohdat sekä eläinten terveys.
      Sellainen eläinjalostus tai jalostusmenetelmien käyttäminen, josta voi aiheutua eläimelle kärsimystä taikka merkittävää haittaa eläimen terveydelle tai hyvinvoinnille, on kielletty.
      Geenitekniikan käyttö eläinten tuotannon määrälliseksi tai laadulliseksi muuttamiseksi kielletty, jos se voi vaikuttaa haitallisesti eläinten terveyteen tai hyvinvointiin. (8§ Eläinjalostus ja geenitekniikka)

      Kalojen kohdalla vaan ei tätä lakia noudateta...nehän on vaan kaloja. >:(

      • Nassu

        Mun kultakalat ei ainakaan noin isoiksi kasva!
        Liikkeestä, josta ostin, luki että tulee 10cm pitkii!!! Ja sopiva allas on 75 litraa!
        Mulla on 5 kultist 150 litraisessa. Ne on huntupyrstöisiä!

      • bettaristic
        Nassu kirjoitti:

        Mun kultakalat ei ainakaan noin isoiksi kasva!
        Liikkeestä, josta ostin, luki että tulee 10cm pitkii!!! Ja sopiva allas on 75 litraa!
        Mulla on 5 kultist 150 litraisessa. Ne on huntupyrstöisiä!

        Kyllä ne kasvaa jos vaan niitä oikein hoitaa. Ja miksi ei hoitaisi, eihän kaloja tai muitakaan lemmikkejä oteta siksi että ne voitaisiin huonoissa olosuhteissa kääpiöittää. HUH!!! Mä en kyllä ymmärrä ihmisä, jotkat tieten tahtoen kiusaa eläimiä. Mieti millainen metakka siitä syntyisi jos jotain nisäkkäitä pidettäisiin vastaavalla lailla. Otetaan vaikka, no mikä otettaisiin...tanskandoggi. Ne on pieniä kun ne syntyy eikä tarvi yhtä paljon tilaa kuin aikuiset. Mitä jos doggeja sitten pidettäisiinkin koko loppuikä siinä samassa pienessä kopissa minne mahtuivat pienenä. Kuulostaa hirveltä, jotenkin ihmisten sympatiat koskee vain niitä eläimiä joista lähtee ääni ja on karvoja.

        Joskus tänne laskeskelin että kuin paljon suhteessa ihmisellä olisi tilaa verrattuna kultakalaan ahtaassa kopissaan.
        Otetaan aikuinen ja ei mitenkään kääpiöitynyt tai vammainen ihminen joka painaa 70 kg. Sitten otetaan aikuinen kultakala, samat kriteerit kuin ihmisellä, ei ole siis kääpiöitynyt, hää painais 1,5 kg kun ei ole mikään jättiläinen eikä läski.
        1,5 kg /75 l = 70 kg/x (tässä lasken kuin paljon suhteessa ihminen tarvii litroja jos kultakala tarvii 75 litraa) => x = 3500 litraa. 3500 l = 3500 dm3 = 3,5 m3.
        Tuo jaetaan 2,4 m (huonekorkeus, niin saadaan kämpän neliöt) => 1,48 m2.
        Se on sitten noin suurin piirtein 1,5 neliöö mitä ihmisen kämpän pitäisi olla verrattuna kultakalan "ihanneakvaarioon".

        Tässä on kuva tavallisesta kultakalasta:
        http://www.jjphoto.dk/fish_archive/freshwater/carassius_auratus2.jpg
        Toinenkin:
        http://www.jjphoto.dk/fish_archive/freshwater/carassius_auratus_x01.jpg

        LUKEKAA TÄMÄ!!!!
        http://www.varusteleka.fi/laura/kalat.php?nayta=21

      • Kaltakula
        bettaristic kirjoitti:

        löytyy toista tietoa: http://www.uusiakvaario.fi xD

        Toisaalta, kun miettii neontetraparvea 1000 litraisessa, on sekin murto- osa sillä luonnossa olevasta tilasta :( Säälittävä metri x metri x metri säiliö :S

      • bettaristic
        Kaltakula kirjoitti:

        Lue se vieraskirjakin.

        http://www.uusiakvaario.fi/viki/

        Mä en nyt puhunut mitään verrattuna luontoon vaan siihen elikon kokoon, sille varattuun tilaan ja sen suhteutin ihmisen kokoon.

        Voit tietenkin käyttää samaa kavaa kuin minäkin ja laskea neontetraparven tilan suhteen 1000 litraisessa verrattuna vastaavankokoiseen ihmisparveen. Neontetran painoa en nyt löytänyt mistään, mutta käytä pituutta.

      • bettaristic
        Kaltakula kirjoitti:

        löytyy toista tietoa: http://www.uusiakvaario.fi xD

        Toisaalta, kun miettii neontetraparvea 1000 litraisessa, on sekin murto- osa sillä luonnossa olevasta tilasta :( Säälittävä metri x metri x metri säiliö :S

        Nämä ihmiset varmasti tietävät, kun kerran melkoisen parven kultakaloja ja karppeja omistavatkin.

        http://www.sunpoint.net/~Piituliini/

      • Ainomieli1981
        Nassu kirjoitti:

        Mun kultakalat ei ainakaan noin isoiksi kasva!
        Liikkeestä, josta ostin, luki että tulee 10cm pitkii!!! Ja sopiva allas on 75 litraa!
        Mulla on 5 kultist 150 litraisessa. Ne on huntupyrstöisiä!

        Miten niin SINUN kultakalasi eivät kasva niin isoiksi? Mikä tekee sinun kultakaloistasi erilaisempia kuin muiden?! Samasta lajista on kuitenkin kysymys. Myös huntupyrstö kasvaa ainakin 20 cm isoksi. Koita nyt tajuta, että sinulle on VALEHDELTU akvaariokaupassa. Tottakai he sanovat, että kala jää pieneksi jotta saisivat niitä myytyä mahdollisimman paljon ja saisivat enemmän rahaa. Kukapa niitä ostaisi jos tietäisi mitä ne oikeasti vaativat.

        On ehkä mahdollista, että kultakala jää 10 cm pitkäksi, mutta silloin kaikki ei ole kunnossa. Jos sitä pidetään liian pienessä tilassa jolloin se ei mahdu kasvamaan, se jää kitukasvuiseksi. Kitukasvuinen kala kärsii ja on eläinrääkkäystä tehdä siitä tarkoituksella sellainen.

        Ja koska kultakala on parvikala, niin vaikka yksi kultakala mahtusisikin pieneen, iso parvi ei mahdu. Tuo akvaarion koko 75 litraa kuuluisi olla 75 litraa PER KALA. Silloin oltaisiin vähän lähempänä totuutta. Ja kun siis kultakaloja täytyy olla vähintään 5, niin altaan koko tuon 75 litran säännön mukaan olisi 375 litraa. Ja sekin on alakanttiin.

        Ihan oikeasti, ota nyt järki käteen. Uskotko mieluummin kauppiasta joka valehtelee rahankiilto silmissä, vai kokeneita akvaarioharrastajia?

    • kala

      Jos kultakaloista pidät niin voit hankkia tuohon 200-litraseen esim. parven keltabarbeja tai loistobarbeja, ne ovat yhtä kivoja kuin kultakalat sekä sopivat tuon kokoiseen akvaarion.
      pohjakaloiksi partamonni,monnisia..=)

    • Kiia

      En aio ottaa kultakaloja. Akvaario taitaa olla niille liian pieni. Onhan niitä muitakin... :-)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      643
      7907
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      451
      2190
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      228
      2092
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      143
      1668
    5. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1224
    6. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1205
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      98
      1075
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      829
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      724
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      6
      715
    Aihe