EU-sisäpiiri junailee kaverille

Eivät saaneet vielä "pakettia" valmiiksi. Löytyisikö sieltä kuitenkin A. Stubbillekin jokin virka? Suomi luultavasti selviäisi paremmin, jos nämä EU-hörhöt jäisivät sille tielle, ja suljettaisiin jälleen rajat asialliselle mallille.

KRP:n uutisen mukaan vironlaivoilla tulee Suomeen rikollisia sadan henkilön päivävauhtia. Todennäköisesti olemme kyllä kiitollisena ilman tätä(kin) kansalaisvahvistusta.

"Päätös EU:n huippuviroista siirtyi syksyyn

POLITIIKKA JA TALOUS torstai, 03:15 Kommenteja: 0 Tekstin koko: A A A

Myöhään keskiviikkona päättyneissä neuvotteluissa oli alun perin tarkoituksena löytää nimi ainakin EU:n ulkoministerin tehtävään. Huippukokouksessa päätettiin myös Venäjän vastaisten pakotteiden kiristämisestä. Suomelle tärkeitä rajaohjelmia ei kuitenkaan jäädytetä.
Päätökset EU:n huippuviroista lykätään elokuun loppuun. EU-maiden johtajat eivät päässeet keskiviikkona sopimukseen nimityksistä.
Pääministeri Alexander Stubbin (kok.) mukaan nimityksiä lykättiin, koska niistä halutaan sopia yhtenä pakettina. Myöhään illalla päättyneissä neuvotteluissa oli alun perin tarkoituksena löytää nimi ainakin EU:n ulkoministerin tehtävään.
Pestiin on kaavailtu Italian ulkoministeriä, keskusta-vasemmistoa edustavaa Federica Mogherinia , mutta monet Keski- ja Itä-Euroopan maat vastustavat häntä. Syynä on Italian nihkeä suhtautuminen Venäjä-pakotteisiin. Mogherinia on myös arvosteltu liian kokemattomaksi.
”Aika vahvoja puheenvuoroja pidettiin muun muassa Italian ulkoministerin puolesta, eikä kukaan ainakaan tuolla salissa häntä vastustanut”, Stubb sanoi kokouksen jälkeen.
Stubbin mukaan näyttää selvältä, että EU:n ulkoministeri tulee olemaan sosialisti.
Katainen vielä esillä?
Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan nimen pyörittely on Stubbin mukaan jäsenmaille hyvin vaikeaa myös suljettujen ovien takana. Monet tehtävään povatut nimet ovat virkaa tekeviä pääministerejä.
”Jos joku asettuu ehdolle, ja sitten ei valita, psykologisesti se näyttää erittäin huonolta kotimaassa.”
Pääministeriydestä luopuneen Jyrki Kataisen (kok.) nimi oli käytäväkeskusteluissa esillä, vaikka viime aikoina häntä ei ole juuri nimispekulaatioissa mainittu. Stubbin mukaan Kataisen valintaa huippuvirkaan ei edelleenkään voi sulkea pois.
EU-maat kokoontuvat uuteen huippukokoukseen todennäköisesti 30. elokuuta. Sitä ennen kaikkien jäsenmaiden tulisi nimittää komissaariehdokkaansa.
Huippukokouksessa päätettiin myös Venäjän vastaisten pakotteiden kiristämisestä. Suomelle tärkeitä rajaohjelmia ei kuitenkaan jäädytetä.
MT-STT"

http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka-ja-talous/päätös-eu-n-huippuviroista-siirtyi-syksyyn-1.66637
12<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Minä pistän punnukseni siihen vaakakuppiin, että Katainen laitetaan virkaan, jossa se pääsee neuvottelemaan Putinin kanssa Russia-EU:sta ja maa-alueiden yhdistymisestä, koska on näitä neuvotteluja jo aikaisemminkin johtanut Helsingissä. Ja jos näin ei tule tapahtumaan, syön hatullisen sitä itteänsä.

Äänestä
  • Ei venäläiset luovuta maitaan eu:lle. Yhteistyötä tehdään, mutta en voi kuvitellakaan, että kaasu- ja muut luonnonvarat annettaisiin ulkovaltoijen omistukseen. Se ei ole järjellistä hommaa eikä Venäjä ajattele niinkuin "sosialisti-hallitus" ajattelee Suomessa. Kokoomushan johtavassa asemassa jakaa kaikille kaikkea, ottaa velkaa ja työntää rahaa ihannoimaansa sosialistiseen mallimaahan, eli EU:hun.

    Äänestä

  • On meillä ..... kirjoitti:

    Ei venäläiset luovuta maitaan eu:lle. Yhteistyötä tehdään, mutta en voi kuvitellakaan, että kaasu- ja muut luonnonvarat annettaisiin ulkovaltoijen omistukseen. Se ei ole järjellistä hommaa eikä Venäjä ajattele niinkuin "sosialisti-hallitus" ajattelee Suomessa. Kokoomushan johtavassa asemassa jakaa kaikille kaikkea, ottaa velkaa ja työntää rahaa ihannoimaansa sosialistiseen mallimaahan, eli EU:hun.

    Miten sinä nyt näin päin ajattelet, kun meidän pääministerimmekin on ollut KGB:n agentin Romano Prodin poliittisena neuvonantajana EU:ssa?!

    - EU tietysti annetaan Putinille, ja siksi toiseksi, kun tuossa vaiheessa ollaan, on diktatuurilla aivan toinen ääni kellossa kuin tällä hetkellä liittyen muuhun kirjoittamaasi.

    Mistä sinä tiedät, ettei tämä toimintasuunnitelma ole juuri idän suunnalta laadittu? Jotainhan se KGB ajatteli avustaessaan miljoonan kilon venäläisten kullan kadottamisessa.

    Äänestä

  • kätskyjä kirjoitti:

    Eikä nyt pidä unohtaa missään nimessä Merkelin ja Barroson taustoja - KGB:n mies on Putin itsekin - ensimmäinen DDR:n kommunistikasvatti ja jälkimmäinen Maolaisen kommunistisiiven sissijohtaja - hyvä kysymys tietysti on, että mitä siinä joukossa tekee sitten kokoomus ja Katainen, mutta ehkä kokoomuksella on tähän hyvä vastaus, vaikka me emme sitä tiedä.

    Äänestä

Hesarin haastattelut. Kataisen talouskomissaarin linja tulee olemaan sama kuin se oli Suomessa jo.

Rahoitusprofessori: Opintorahaa pitäisi pienentää ja "koulutusta vastaavan työn" voisi unohtaa
17.7.2014 14:17 75
www.hs.fi

Katsokaapa, miten Katainen tulkitsi tekemänsä talouspolitiika Suomessa, hän on tehnyt päätöksiä koko Euroopan kannalta. Näinhän juuri vihaisimmat äkäpussit Kataisen hallituksen talouspolitiikasta ja muustakin ovat kritisoineet: "Kataisen valtio taitaa olla Euroopan Unioni ei niinkään Suomi".

Komissaarina aloittava Katainen harkitsee ranskan opintoja ja twitteriin liittymistä
Ulkomaat Julkaistu 17.7.2014 16:56
http://www.hs.fi/ulkomaat/Komissaarina aloittava Katainen harkitsee ranskan opintoja ja twitteriin liittymistä/a1405566027026

"Katainen ei näe ongelmallisena hyppäystä yhden maan etua ajaneesta pääministeristä kaikkien eurooppalaisten etua ajavaksi komissaariksi.

Hän noudatti mielestään pääministerinä sellaisia talouspoliittisia linjauksia, jotka olivat hyväksi myös Euroopalle.

"Hallitusohjelman kompromissina syntynyttä vakuuskysymystä lukuun ottamatta politiikka ei ollut koskaan sitä, että pyydetään jotain erityistä tai poikkeuksia Suomelle, vaan että harjoitetaan kestävää politiikkaa. Siinä mielessä se muutos ei ole kauhean suuri", Katainen sanoo viitaten Suomen Kreikalta tukilainojen vastineeksi vaatimiin vakuuksiin."

Äänestä

Edellä olevasta uutisessa Katainen toteaa:

"Joskus laskin, että olen 300 kertaa käynyt Brysselissä ja kaksi kertaa EU-kortteleiden ulkopuolella. Täällä on paljon tutustuttavaa."

Niin, sellainen tuntuma on tullutkin, että Suomen valtiovarainministeri ja pääministeri onkin vähemmän hoitanut näitä Suomen asioita.

Äänestä

Huomio kiinnittyi myös muutamiin muihin kohtiin tuossa jutussa.

Komissaarina aloittava Katainen harkitsee ranskan opintoja ja twitteriin liittymistä
Ulkomaat Julkaistu 17.7.2014 16:56
www.hs.fi

"Jyrki Katainen (kok) aloittaa talouskomissaarina huomenna perjantaina. Elämänmuutos tuntuu Kataisen mukaan "tosi kivalta".

Talouskomissaarina huomenna perjantaina virallisesti aloittava Jyrki Katainen (kok) on innoissaan uudesta tehtävästään Brysselissä.
Katainen ottaa perjantaina väliaikaisesti hoitaakseen EU-parlamenttiin siirtyvän Olli Rehnin (kesk) salkun. Pestin on tarkoitus kestää lokakuun loppuun saakka, jolloin uuden komission pitäisi astua ohjaksiin.

Katainen pyrki EU:n ytimeen jo Suomen ensimmäisissä europarlamenttivaaleissa vuonna 1996. Äänisaalis - 3 654 ääntä – ei kuitenkaan riittänyt tuolloin läpimenoon.

Hän myös opiskeli Eurooppa-politiikkaa Erasmus-vaihdossa Britanniassa.

"Minulla oli tarkoitus lopettaa politiikka kokonaan ja yrittää hankkiutua EU:hun töihin, mutta sitten minut pakotettiin eduskuntavaaliehdokkaaksi. Kaksi topakkaa tätiä Pohjois-Savosta sanoi, että sä joko lähdet tai itket ja lähdet, ja minä en uskaltanut vastustaa sitä. Sillä tiellä olen ollut", Katainen kertoo.

Hänen mukaansa seitsemän vuotta kestäneet ministerintehtävät ovat kuitenkin mitä suurimmassa määrin olleet myös EU-tehtäviä Euroopan velkakriisistä johtuen.

"Ja nyt kun saa keskittyä EU:n rakentamiseen ihan puhtaasti, niin se on todella houkutteleva, kivalta tuntuva mahdollisuus."

Katainen pyrkii myös uuteen, vuoden loppupuolella aloittavaan komissioon, mahdollisesti kilpailu-, kauppa- tai sisämarkkinakomissaarin tehtäviin.

Hän pitää hyvin epätodennäköisenä sitä, että saisi jonkin huippupestin komission ulkopuolelta.

"Sen sijaan että osallistuisin kilpailuun Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan tai euroryhmän puheenjohtajan tehtävistä, keskityn ihan puhtaasti tähän komission salkkujakoon. Sellaiset salkut kiinnostaa, joilla on tekemistä kasvun, talouden, investointikyvyn ja EU:n sisämarkkinoiden syventämisen kanssa."

** Jäsenmailta on pyydetty esityksiä komissaariehdokkaista heinäkuun loppuun mennessä."

"Pätkäkomissaarin tehtävässä Kataisella on syksyllä edessään neljä keskeistä teemaa.

Ensimmäinen niistä on EU:n talouskurilainsäädännön eli niin kutsutun sixpackin ja twopackin arviointi. "Käymme läpi sen, miten uudet lait ovat toimineet."

Toinen tehtävä liittyy pankkiunionin toimeenpanoon ja syksyllä tehtävään Euroopan pankkien tasearviointiin. Kolmas, lokakuussa eteen tuleva uurastus on jäsenmaiden budjettisuunnitelmien syynäys, neljäs puolestaan Kreikan velkakestävyyden ja rahoitustarpeen katsastaminen.

Budjettisuunnitelmien arvioinnissa Katainen pääsee tavallaan mittailemaan omia töitään Suomen pääministerinä.

"En usko, että siihen jääviyttä tulee, koska arviot tehdään jokaisen maan kohdalla ihan samojen periaatteiden mukaan."

Katainen joutuu tehtävässään ottamaan kantaa myös Euroopassa parhaillaan vellovaan keskusteluun siitä, pitäisikö Euroopan kulukuripolitiikkaa höllentää.

"Vakaus- ja kasvusopimuksen sisältöä ei tule muuttaa, mutta sen joustavuuselementtejä pitää pystyä käyttämään", Katainen linjaa.

Hänen mukaansa joustavuutta on ollut jäsenmaille tarjolla tähänkin saakka.
"

Äänestä

Niin, ei kai tämän uutisen jälkeen tarvitse muidenkaan enää pohtia, että kenen asialla Katainen on ollut Suomessa kaikki nämä vuodet - niin valtionvarainministerinä kuin pääministerinäkin.

Toisaalta tilanne on ollut kyllä täysin selvä, jos on tiennyt Kataisen aseman EPP-puolueen varapuheenjohtajana ja mm. finanssikriisiin johtamallaan Ecofin-järjestelmällä.

Tällä kohdalla olenkin kritisoinut, että jos Katainen on kokoustanut alkaen vuodesta 2006 EPP-puolueen nimissä EU-maiden valtiovarainministerit, ja Niinistö aikoinaan perustanut koko Ecofin-järjestelmän vuonna 1999, niin ketähän me saamme kiittää väitetyistä finanssikriisiin johtaneista valtioiden budjettien alijäämistä, josta syystä on nyt kyykytetty koko Euroopan väestö höyläämällä valtioiden varat yksityisiksi ja kyykyttämällä kansalaiset työttömiksi kuljettamalla troikkaa pitkin Euroopan maita.

Agenda finanssikriisissä ei ole silloin liittynyt vain rahaan kuin näennäisesti, vaan politiikkaan ja ideologiaan.

Tässä on sama kaksinaismoraalinen kohta kuin siinä, että EU ja Yhdysvallat talouspakottaa Venäjää ja jäädyttää venäläisten varoja, kun samaan aikaan Maailmanpankki lainaa useilla lainoilla jopa satoja miljoonia tuohon samaan suuntaan, ja me olemme EU:n rahoittajat.

Mutta peliähän tämä vain onkin, ei mitään muuta, mutta se peli käydään meidän elämällä.

Äänestä
  • Ja kuka uskoo jälleen tämän viattoman vähättelyn?! Näitä kahta mummeliako me muka Kataisen mukaan saamme kiittää tästä kaikesta?! Pitääkö hän meitä pilkkanaan - meistä naiiveja suomalaisia?!

    "Minulla oli tarkoitus lopettaa politiikka kokonaan ja yrittää hankkiutua EU:hun töihin, mutta sitten minut pakotettiin eduskuntavaaliehdokkaaksi. Kaksi topakkaa tätiä Pohjois-Savosta sanoi, että sä joko lähdet tai itket ja lähdet, ja minä en uskaltanut vastustaa sitä. Sillä tiellä olen ollut", Katainen kertoo."

    http://www.hs.fi/ulkomaat/Komissaarina aloittava Katainen harkitsee ranskan opintoja ja twitteriin liittymistä/a1405566027026

    Kun totuus näyttäytyykin tällaisena:

    "Valokuvien lisääminen esitutkintapöytäkirjoista on tänään 19. huhtikuuta aloitettu tähän blogiin, otsikolla KRP:n esitutkintapöytäkirjat ja Katainen Jyrki

    Taustaa

    Jyrki Kataisen kuningastie alkoi vuonna 1999, kun hänet valittiin Pohjois-Savon Kokoomus ry:n puheenjohtajaksi.

    Kokouksessa esitettiin seuraavien Kokoomuksen piirijärjestöjen valtakirjat, joissa kannatettiin Jyrki Kataisen ehdokkuutta puheenjohtajaksi:

    - Pielaveden Kokoomuksen Nuoret ry:n kokous 30.10.1999
    - Siilinjärven Kokoomuksen Nuoret ry:n kokous 9.10.1999
    - Varkauden Kokoomus Nuoret r:n kokous 30.10.1999

    Mitä oli tapahtunut

    Mitään edellä mainittujen yhdistysten kokouksia ei oltu pidetty eikä Pielaveden Kokoomuksen Nuoret ry ei edes ollut yhdistysrekisterissä. Pöytäkirjat ja valtakirjat olivat väärennyksiä.
    Siilinjärven Kokoomuksen Nuoret ry ei ollut toimiva yhdistys, eikä mitään kokousta pidetty ja siten Jyrki Katainenkaan ei ole voinut olla edes paikalla. Väärän (väärennetyn) pöytäkirjanotteen olivat tarkastaneet Juho Romakkaniemi, ja Jukka Liukkonen.

    Ylioppilas Juho Romakkaniemi oli Jyrki Kataisen erityisavustaja valtiovarainministeriössä ja toimii nykyisin pääministerin erityisavustaja EU-asioissa. Jukka Liukkonen on ollut Kataisen erityisavustaja.

    Jyrki Kataista ei olisi valittu puheenjohtajaksi, jos kokouksessa olisi tiedetty esitettyjen valtakirjojen olleen väärennyksiä. Silloisen kansanedustaja Jyrki Kataisen kuningasura olisi päättynyt siihen paikkaan.

    Rikosilmoitus

    Kataisen masinoimista rikoksista tehtiin rikosilmoitus. Epäiltyinä rikokseen kuultiin seuraavia henkilöitä:

    http://jyrkikatainenvalhe.blogspot.com.es/2012/03/onko-jyrki-katainen-rehellinen.html?spref=fb

    Äänestä

  • miten somaa kirjoitti:

    Ja kuka uskoo jälleen tämän viattoman vähättelyn?! Näitä kahta mummeliako me muka Kataisen mukaan saamme kiittää tästä kaikesta?! Pitääkö hän meitä pilkkanaan - meistä naiiveja suomalaisia?!

    "Minulla oli tarkoitus lopettaa politiikka kokonaan ja yrittää hankkiutua EU:hun töihin, mutta sitten minut pakotettiin eduskuntavaaliehdokkaaksi. Kaksi topakkaa tätiä Pohjois-Savosta sanoi, että sä joko lähdet tai itket ja lähdet, ja minä en uskaltanut vastustaa sitä. Sillä tiellä olen ollut", Katainen kertoo."

    http://www.hs.fi/ulkomaat/Komissaarina aloittava Katainen harkitsee ranskan opintoja ja twitteriin liittymistä/a1405566027026

    Kun totuus näyttäytyykin tällaisena:

    "Valokuvien lisääminen esitutkintapöytäkirjoista on tänään 19. huhtikuuta aloitettu tähän blogiin, otsikolla KRP:n esitutkintapöytäkirjat ja Katainen Jyrki

    Taustaa

    Jyrki Kataisen kuningastie alkoi vuonna 1999, kun hänet valittiin Pohjois-Savon Kokoomus ry:n puheenjohtajaksi.

    Kokouksessa esitettiin seuraavien Kokoomuksen piirijärjestöjen valtakirjat, joissa kannatettiin Jyrki Kataisen ehdokkuutta puheenjohtajaksi:

    - Pielaveden Kokoomuksen Nuoret ry:n kokous 30.10.1999
    - Siilinjärven Kokoomuksen Nuoret ry:n kokous 9.10.1999
    - Varkauden Kokoomus Nuoret r:n kokous 30.10.1999

    Mitä oli tapahtunut

    Mitään edellä mainittujen yhdistysten kokouksia ei oltu pidetty eikä Pielaveden Kokoomuksen Nuoret ry ei edes ollut yhdistysrekisterissä. Pöytäkirjat ja valtakirjat olivat väärennyksiä.
    Siilinjärven Kokoomuksen Nuoret ry ei ollut toimiva yhdistys, eikä mitään kokousta pidetty ja siten Jyrki Katainenkaan ei ole voinut olla edes paikalla. Väärän (väärennetyn) pöytäkirjanotteen olivat tarkastaneet Juho Romakkaniemi, ja Jukka Liukkonen.

    Ylioppilas Juho Romakkaniemi oli Jyrki Kataisen erityisavustaja valtiovarainministeriössä ja toimii nykyisin pääministerin erityisavustaja EU-asioissa. Jukka Liukkonen on ollut Kataisen erityisavustaja.

    Jyrki Kataista ei olisi valittu puheenjohtajaksi, jos kokouksessa olisi tiedetty esitettyjen valtakirjojen olleen väärennyksiä. Silloisen kansanedustaja Jyrki Kataisen kuningasura olisi päättynyt siihen paikkaan.

    Rikosilmoitus

    Kataisen masinoimista rikoksista tehtiin rikosilmoitus. Epäiltyinä rikokseen kuultiin seuraavia henkilöitä:

    http://jyrkikatainenvalhe.blogspot.com.es/2012/03/onko-jyrki-katainen-rehellinen.html?spref=fb

    Ketä ovat nämä henkilöt - junailiko EU:n sisäpiiri meille valtionvarainministerin, pääministerin, mutta ennenkaikkea Ecofin-johtajan finanssikriisille? Suomeksi kaikki käy niin helposti, kun kielikin on hankala, vähemmistö lukee tietoja englanniksi tai tutkii asioita, kun eteenpäin porskutetaan uskon voimalla, ja 5 miljoonan kansasta ei ole edes - puhumattakaan suomalaisten luonteesta - nousemaan kapinaan tässä järjestelmässä, kun valtaosa taitaa pitää kaikkea auktoriteettiuskoa vastustavaa vain salaliittoteoriana. No, sitä saa mitä tilaa.

    Edellä olevasta kirjoituksesta:

    "Väärän (väärennetyn) pöytäkirjanotteen olivat tarkastaneet Juho Romakkaniemi, ja Jukka Liukkonen."

    Ja myöhemmin:

    "Ylioppilas Juho Romakkaniemi oli Jyrki Kataisen erityisavustaja valtiovarainministeriössä ja toimii nykyisin pääministerin erityisavustajana EU-asioissa. Jukka Liukkonen on ollut Kataisen erityisavustaja."

    No, kysehän oli vain Suomen pääministeri, vuosiluku blogissa näkyy olevan 2012 ja liekö koko asia painettu jo villasella tai peitelty maton alle, kukaan koskaan kuullutkaan moisesta?!

    Mutta mielenkiintoista tietysti oli se syyttäjän tieto, että Kataisen nimi oli myös WinCapita (ennen vuotta 2007 WinClub ja ennen sitä Virosta alkanut Giiclub) rekisterissä, jota on syyttäjä itse verrannut myös maailmanlaajuisuudessaan ja koossaan itse Madoffiin, jonka sanotaan kaataneen lähtiessään purkautumaan puoli maailmaa Goldman Sachs pankin ohella, joka väitti olleensa vain Jumalan asialla.

    Samaa mieltähän se Räsänenkin oli, että ensin kuunneellaan Jumalan lakia ja sitten vasta maallista lakia - ja hän on sentään meidän poliisiministeri!

    Äänestä

  • voi veljeskunta! kirjoitti:

    Ai niin, unohtui mainita - myös Räsänen joukkoineen on EPP-puolueesta.

    Äänestä

  • koko Suomi kirjoitti:

    Ai niin, unohtui mainita - myös Räsänen joukkoineen on EPP-puolueesta.

    Ja jos jatketaan tätä penkomisleikkiä - niin Savostahan ne kaikki, ja päästään jälleen EU-kiemuroihin ja Lehtiseen, joka Eurooppa-neuvoston sivuilla vuonna 2005 tänne laittamassani linkissä kertoo, että kansalaisia ei pidä kuunnella, eikä edes kertoa, kun ne ei ymmärrä mitään, vaan hallitusten on vain uskallettava tehdä salassa päätökset.

    Ja näinhän tämä tehtiin ja junailtiin, ja tässä nyt ollaan. Eivät suotta tee nyt naiiveista suomalaisista ja EU-mepeistä pilkkaa. Toinen vaihtoehto on tietysti mieltää itsensä uhriksi - kuten täällä eräs nimimerkki perusteli tilannetta.

    Täältä se Katainenkin on, ja myös WinCapita-miehet.

    http://www.savonsanomat.fi/savo/timo-soini-siunaa-savon-mafian-evaat/1104679

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

HV-järjestelmä kirjoitti:

Eivät saaneet vielä "pakettia" valmiiksi. Löytyisikö sieltä kuitenkin A. Stubbillekin jokin virka? Suomi luultavasti selviäisi paremmin, jos nämä EU-hörhöt jäisivät sille tielle, ja suljettaisiin jälleen rajat asialliselle mallille.

KRP:n uutisen mukaan vironlaivoilla tulee Suomeen rikollisia sadan henkilön päivävauhtia. Todennäköisesti olemme kyllä kiitollisena ilman tätä(kin) kansalaisvahvistusta.

"Päätös EU:n huippuviroista siirtyi syksyyn

POLITIIKKA JA TALOUS torstai, 03:15 Kommenteja: 0 Tekstin koko: A A A

Myöhään keskiviikkona päättyneissä neuvotteluissa oli alun perin tarkoituksena löytää nimi ainakin EU:n ulkoministerin tehtävään. Huippukokouksessa päätettiin myös Venäjän vastaisten pakotteiden kiristämisestä. Suomelle tärkeitä rajaohjelmia ei kuitenkaan jäädytetä.
Päätökset EU:n huippuviroista lykätään elokuun loppuun. EU-maiden johtajat eivät päässeet keskiviikkona sopimukseen nimityksistä.
Pääministeri Alexander Stubbin (kok.) mukaan nimityksiä lykättiin, koska niistä halutaan sopia yhtenä pakettina. Myöhään illalla päättyneissä neuvotteluissa oli alun perin tarkoituksena löytää nimi ainakin EU:n ulkoministerin tehtävään.
Pestiin on kaavailtu Italian ulkoministeriä, keskusta-vasemmistoa edustavaa Federica Mogherinia , mutta monet Keski- ja Itä-Euroopan maat vastustavat häntä. Syynä on Italian nihkeä suhtautuminen Venäjä-pakotteisiin. Mogherinia on myös arvosteltu liian kokemattomaksi.
”Aika vahvoja puheenvuoroja pidettiin muun muassa Italian ulkoministerin puolesta, eikä kukaan ainakaan tuolla salissa häntä vastustanut”, Stubb sanoi kokouksen jälkeen.
Stubbin mukaan näyttää selvältä, että EU:n ulkoministeri tulee olemaan sosialisti.
Katainen vielä esillä?
Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan nimen pyörittely on Stubbin mukaan jäsenmaille hyvin vaikeaa myös suljettujen ovien takana. Monet tehtävään povatut nimet ovat virkaa tekeviä pääministerejä.
”Jos joku asettuu ehdolle, ja sitten ei valita, psykologisesti se näyttää erittäin huonolta kotimaassa.”
Pääministeriydestä luopuneen Jyrki Kataisen (kok.) nimi oli käytäväkeskusteluissa esillä, vaikka viime aikoina häntä ei ole juuri nimispekulaatioissa mainittu. Stubbin mukaan Kataisen valintaa huippuvirkaan ei edelleenkään voi sulkea pois.
EU-maat kokoontuvat uuteen huippukokoukseen todennäköisesti 30. elokuuta. Sitä ennen kaikkien jäsenmaiden tulisi nimittää komissaariehdokkaansa.
Huippukokouksessa päätettiin myös Venäjän vastaisten pakotteiden kiristämisestä. Suomelle tärkeitä rajaohjelmia ei kuitenkaan jäädytetä.
MT-STT"

http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka-ja-talous/päätös-eu-n-huippuviroista-siirtyi-syksyyn-1.66637

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu