Onko etelä-karjalassa muuta iloista kuin vahingonilo?

Onko etelä-karjalassa muuta iloista kuin vahingonilo?
42471
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 42

Vanhimmat

Tuskimpa täältä mitään muuta iloa löytää, kateellisten, selkäänpuukottajien kaupungista. Muinoin sanottiin Lappeenrantalaisista että he ovat ystävälisiä, iloisia, puheliaita vieraanvaraisia ihmisiä. Se oli silloin ns, vanhaan hyvään aikaan, hyvistä ajoista ei ole enää edes rippeitä jäljellä. Naapuria tuskin pyydetään nykyisin iltakahville siinä lomassa rupattelemaan. Paikalliset kiertelevät kirpputoreilla, halpa- halleissa katselemassa . Tähän on tultu valitettavasti.

Äänestä

Naulan kantaan, paitsi naapuria pyydetään kylään ja udellaan kaikki mahdolliset henkilökohtaiset asiat ja sitten juorutaan muunnellen toisille naapureille. Yleensä ikävät asiat. Harvoin kuulee Lappeenrannassa toisesta puhuttavan hyvää. Aina löydetään henkilöstä negatiivisia puolia. Yleensä negatiivinen ihminen tartuttaa pahaa oloaan muihin ja lopulta koko yhteisö on sairas.

Äänestä
  • Tämä on niin totta joka sana!!! :D

    Äänestä

ei ole

Äänestä

En ole täällä 10 vuoden asumisen jälkeen muuta saanut, kuin pilkkaa lähinnä ulkonäöstäni ja selän takana paskan jauhamista! Monessa kaupungissa on tullut asuttua ja täällä ilmapiiri on ollut huonoin...

Äänestä
  • Samaa se on töissäkin, sairas paskanpuhuja myrkyttää koko ilmapiirin.

    Äänestä

  • sairas paska kirjoitti:

    Samaa se on töissäkin, sairas paskanpuhuja myrkyttää koko ilmapiirin.

    toi on totta.. toiset on omalla teollaan saanu halveksuntansa sekä paskaa niskaansa. näiden narsistien kantsis hakeutuu hoitoon,mut ei nää ymmärrä sitäkää

    Äänestä

  • sairas paska kirjoitti:

    Samaa se on töissäkin, sairas paskanpuhuja myrkyttää koko ilmapiirin.

    Voi olla, mutta en ole töissä ollut Lappeenrannassa koskaan.

    Äänestä

Lappeenrannassa vallitsevat porukat pitää yllä suurta tyhmyyttä kun ovat tyhmiä ja joukossa tyhmyys tiivistyy.

Äänestä

Etelä-Karjalassa ei ole muuta hyvää kuin suorat tiet poispäin koko paikasta.

Äänestä

Lännestä päin saapuville tiedoksi. Mikäli pidätte Utissa kahvi, ym tauon niin tauon jälkeen auton keula syytä kääntää takaisin kohti länttä. Pettymysten välttämiseksi.

Äänestä

Ompa vittumaista väkeä Karjalassa. Liekö joku savolaisten karkotuspaikka?

Äänestä

Todellakin, ja heitä on paljon. Valheita leviteleviä joutilaita mummoja sekä papparaisia kulmilla yllin kyllin. No se heidän elämäntehtävä. Muuhun ei taidot ilmeisesti riitä.

Äänestä

Lprssä riittää että osaa laulaa ja soittaa, kaikki tykkää ja kavereita riittää vaikka olisit miten sika ja tyhmä.
On nää niin yksinkertaisia.

Äänestä

Saa mennä jossakin kohtaa nuotin vierestäkin ei se kuulijaa haittaa, kaikki ei edes huomaa virhettä ohrapirtelöä kun nautittu jo muutama iso tuopillinen. Tai sittten ei ole niin väliä. Hyvää syksyn odotusta kaupunkiin .

Äänestä

Ja meillä, joilla on ystäviä, töitäja perhe, niin me viihdymme.

Äänestä
  • Kannattaa pysyä noisa kulisseissa, erosta vapaudesta ja itsenäisyydestä ei kannata unelmoidakaan niin hyvältähän tämmöinen pienten ahtaiden piirien Lappeenranta näyttää.

    Äänestä

Liitossa elävien syytä säilyttää kulissit viimeiseen asti maksoi mitä maksoi. Ulospäin on näytettävä onnelliselta vaikka sisintä raastaa, närästää. Olen kullut usean aviovaimon suusta kuinka puutetta pitää kestää. Moni heistä suorastaan tunkee seuraani, ihon kosketusta kaivaten.

Äänestä

no voe vidura. Oonkoha mie sit ainut ilone karjalaine. No ehä miekää aina oo ilonen,joskus vähä turpa rullal jos vituttaa.Jos miun naapuri sanois voittaneesa arvalla vaik kymppitonnin,osaisi mie olla ilone häne puolestaa. Enkä mie koskaa toivo kenelkää mitää pahaa,koha myö saatais olla,ja elää rauhas tääl Etelä-karjalas. Ikävää et meil mahtuu tänne joukkoo niit selkääpuukottajii, ja muita mulkkui sekä kateellisii.

Äänestä

Tulin käymään lomalla Lappeenrannassa ja heti huomasin kuinka huono ilmapiiri täällä on, alkoi jo ahdistaa. Johtuukohan huonosta taloustilanteesta vai mikä mättää?

Äänestä
  • Iloiset venäläiset puuttuu seudulta.

    Äänestä

Iloista on koti, ystävät, perhe, työpaikka.

Äänestä

aloittaja on katkera - ahne kokoomus-nuori..... ahneus kalvaa.....

Äänestä
  • Minusta aloittaj on valehteluun ja selkäänpuukottamiseen kyllästynyt kepulainen. Totuus ei pala tulessakaan, kepulaiset eivät vaan tiedä tätäkään.

    Äänestä

  • Valehtelun jäljet kirjoitti:

    Minusta aloittaj on valehteluun ja selkäänpuukottamiseen kyllästynyt kepulainen. Totuus ei pala tulessakaan, kepulaiset eivät vaan tiedä tätäkään.

    kokoomus-kepu väki yrittää syyllistää muita, ja samaan aikaan ahnehtii itse sian lailla.....

    Äänestä

  • sikatoivotalkoo kirjoitti:

    kokoomus-kepu väki yrittää syyllistää muita, ja samaan aikaan ahnehtii itse sian lailla.....

    Lepralainen on kateellinen jopa tästä.

    Äänestä

Väärin arvattu, olen puna vihreä kettutyttö, kommunistejäkin pahempi ettäs tiedätte. PS: Orsilla ehkä tapaamme.

Äänestä

Kateus, vahingonilo... siinähän se kiteytyy.

Äänestä

ei löydy muuta kun kateellista narinaa!!! toivottavasti katoaa maailman kartalta koko etelä -karjula

Äänestä

Lappeenranta: Savon portti. Vittumaisimmat kyylät ja pahimmmat selkäänpuukotukset. Tämä kaikki vähän ennen savoa.

Äänestä
  • Radiossakin raakkuu joku savolainen.

    Äänestä

Juoruakat/ukot on ilman suodatinta päästetty läheisiksi. Kannattaa hyväksyä puolitutut juoruajat, koska se on niitten laumatarve luonnonkehityksessä. Sen takia he eivät kehity ripeästi, koska kasetti jäänyt junnaamaan jo alunperinkin ovat käyneet vain puolinopeudella. juoruamiseksi lasken myös omien turhien kuulumisten kertomisen, esim. ketä kaikkia on tapaillut eilen ryyppyreissulla. Sama ku lukisi eilisen päivän lehtiä, koska on taas uusi päivä vaikka reissata.

Äänestä

Olen stadilainen muuten mutta syntynyt
Etelä Karjalassa,täytyy sanoa,että on
nää erilaisia.Ilkutaan,jos vähänkin
keksitään aihetta sanoa jotain pirullista
ja totta kai vahingonilo- se vielä näy-
tetään(perustuu luonteen hioitumatto-
muuten ja sivistymättömyyteen ).Täällä
on niin vähän virikkikkeitä.Aikuiset vanhat
naiset (niillä ei ole mitään muuta).

Äänestä
  • Ei silti on Lappeenrannassa kyllä
    Ihan ihananiakin ihmisiä.Ei kaikki
    ole mitään vahingoniloisia,vaan
    Ihan kivoja !!!!

    Äänestä

Kyllähän se vähän (aika paljonkin) omasta persoonasta kiinni, miten tuntee joutuneensa kohdelluksi, onko täällä kaikki kirjoittajat jotka parjaavaat Etelä-Karjalaa jollain lailla itse katkeria jostakin? vaille jääneitä ihmisiä, pahaa oloa purkavia, joiden helppo keskustelupalstalla puhua pahaa muista ihmisistä, tämähän on sitä "nykyajan" selkään puukottamista sosiaalisessa mediassa parhaimmillaan.
Rahkeet eivät riitä normaaliin kanssakäymiseen ihmisten kanssa ja silloin syytellään ja itketään täällä. No se on vissii tätä nykyaikaa, osa tippuu toreilta ja turuilta, jää oikeasta elämästä paitsi, katkeroituu, vetää rauhoittavia ja purkaa pahan olonsa somessa muihin. Hyvää jatkoa ja tervetuloa välittömään ja iloiseen Karjalaan.

Äänestä
  • Kuule mummo, ei pirullisen kanssa
    pysty kommunikoimaan.jos se on
    vielä narsisti pirullinen ,niin ei voi
    muuta kuin todeta ,että on tekemisissä
    Kommunikointi kyvyttömän ihmisen
    kanssa.

    Äänestä

  • Mummolle! kirjoitti:

    Kuule mummo, ei pirullisen kanssa
    pysty kommunikoimaan.jos se on
    vielä narsisti pirullinen ,niin ei voi
    muuta kuin todeta ,että on tekemisissä
    Kommunikointi kyvyttömän ihmisen
    kanssa.

    vaikka tuota vapaamuurarikirjottelijaa. Kyllä sillä säkki vuotaa pahemman kerran mutta sehän onkin Savosta.

    Äänestä

  • Mummolle! kirjoitti:

    Kuule mummo, ei pirullisen kanssa
    pysty kommunikoimaan.jos se on
    vielä narsisti pirullinen ,niin ei voi
    muuta kuin todeta ,että on tekemisissä
    Kommunikointi kyvyttömän ihmisen
    kanssa.

    Eikä näiden juoru mummojen, papparaisten kanssa edes halua kommunikoida, keskustella. Puskista huutelijoita riittää, olkoot.

    Äänestä

Vormisto tuli, näki, oli hetken ja päätti palata takaisin Kymijoen länsipuolelle. Johtajan paikka Eekoota suuremmassa Hämeenmaassa ei kertone lähdön koko totuutta.

Äänestä

Ainakaan tällä palstalla niitä iloisia karjalaisia ei pyöri.

Äänestä
  • Et heitä löydä juuri muualtakaan todella kieroja lusmuilijoita, valheiden kertojia. Täytyyhän työttömille oleilijoille joku elämäntehtävä olla.

    Äänestä

Elkee työ ei lappeentalaiset valittako ku ehä myö tykätä ku oikeista karjalaisesta muuthan kuuluu meidän ojan pohjille ja sakokaivoloihin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Iloinen Karjala? kirjoitti:

Onko etelä-karjalassa muuta iloista kuin vahingonilo?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu