Televisio liiketilassa.

Eli, jos laitan television vähittäiskaupan liiketiloihin asiakkaitteni iloksi, pitääkö minun maksaa siitä jotain tekijänoikeus- tms. maksuja ja kenelle ja minkä verran?

Gramexiltahan saa ostettua sopimuksen radion soittamisesta liiketilassa, mutta televisio-ohjelmien näyttämisestä en ole löytänyt mitään informaatiota.

Tarkoituksena olisi tehdä liiketilaan "lapsiparkki", jossa televisiossa pyörisi esim. MTV JUNIOR-kanava.

Voisiko joku vinkata minulle infoa tai linkkiä kyseisestä aiheesta.

Kiitos!
63158
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ei tarvitse, tai siis tarvitsee, maksat pakollisen YLE-veron joka tapauksessa. Että anna palaa vaan Frank.

Äänestä

Ihan aina tarvii maksaa jos on TV auki julkisissa tiloissa. Suomen kakkosverottaja,Rosvo-Gramex. Se on pitkine konnankysineen ja rahastusvöineen onm aina paikalla.

"Meneeko Gramex-korvaus, kun ravintolassamme soi vain radio ja tv?
- Kyllä, sillä lain mukaan korvausta kerätään myös
äänitemusiikin välillisestä käytöstä. Tätä on mm. TV:n
tai radion kautta tulevassa ohjelmassa olevan musiikin
esittäminen yleisötiloissa.
- Korvaus menee itse musiikin käytöstä, jolloin se ei
vaikuta, millä tekniikalla musiikki tuodaan tilaan."
http://www.gramex.fi/fi/oikopolut/usein_kysyttya/mista_maksetaan__ja_minka_verran_korvauksia_

Äänestä

Kappas, luulin lukeneeni Gramexin sivut tarkalleen läpi, mutta tuollainen kohta olikin mennyt ohi.
Kiitoksia!

Äänestä

Huomioi myös, että firmasi tietokoneen käyttöjärjestelmä on professional. Kotiversiosta voi tulla kovatkin mätkyt

Äänestä
  • Ei pidä paikkaansa. Home- ja business-versioiden ero Windowsissa on toiminnallinen, ei juridinen. Home-versiota ei esim. voi liittää toimialueeseen, mikä monissa isommissa yrityksissä on välttämätöntä. Yksinyrittäjällä tällaista tarvetta ei välttämättä ole jolloin Home-versio voi olla riittävä eikä lisenssointimalli kiellä sen käyttämistä yritystoiminnassa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


alkaja kirjoitti:

Eli, jos laitan television vähittäiskaupan liiketiloihin asiakkaitteni iloksi, pitääkö minun maksaa siitä jotain tekijänoikeus- tms. maksuja ja kenelle ja minkä verran?

Gramexiltahan saa ostettua sopimuksen radion soittamisesta liiketilassa, mutta televisio-ohjelmien näyttämisestä en ole löytänyt mitään informaatiota.

Tarkoituksena olisi tehdä liiketilaan "lapsiparkki", jossa televisiossa pyörisi esim. MTV JUNIOR-kanava.

Voisiko joku vinkata minulle infoa tai linkkiä kyseisestä aiheesta.

Kiitos!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu