Kävin tänään terveyskeskuksessa antamassa virtsanäytteen ja jo sinne soittaminen oli kynnyksen takana, kun jännitin. Olin enemmän tai vähemmän jännittynyt koko tk-vierailun ajan. Kotiin päästyäni jonkin ajan kuluttua minulle tuli kovin paha olo, oksetti ja oli ripuli. En meinannut saada syödyksi oksettavan olon takia, myöhemmin iltapäivällä kuitenkin tuli syötyä jotakin. Suuta kuivasi lähes koko huonon olon ajan. Voisiko tämä johtua jännityksestä ja siitä, että se jotenkin purkautui? (Vai oliko vatsa vaan loukkaantunut, kun olin parin viimepäivän aikana syönyt aika paljon Sukulakuja...?)
Onko muilla kokemuksia siitä kuinka keho reagoi jännitykseen/stressiin?
Onko muilla kokemuksia siitä kuinka keho reagoi jännitykseen/stressiin?
Vastaukset 15
Vanhimmat
juu, itsellä on myös jännitysvatsa eli menee aika löysälle aina kaikkina päivinä kun on jotain erikoista tiedossa esim joku esitystilanne tai sosiaalinen tapahtuma
niin ja sitten siinä kohtaa kun jännittää niin tärisen ja hikoilen runsaasti..
ihmeellinen on mielen vaikutus kehoon..
itsellä myös kova hikoileminen jos jännitän. joskus saatan ihan yllättäen jännittyä jostakin ihan pienestä, vaikka ajatuksesta vain, ja sitten hikiaalto puskee ylitseni ja myös naama hikoilee ja punastun (jonka tiedän varsin hyvin) eikä se lainkaan auta tilannetta koska punastuminen hermostuttaa vielä enemmän... ja varsinkin jos tapahtuu julkisella paikalla
Kyllä se voi ja jos normaaleina päivinä tuollaista ei ole niin yhteys on päivänselvä.
Periaatteessa kova jännittäminen voi aiheuttaa vaikka minkälaista oiretta vatsavaivoista tinnitukseen ja jopa lieviin rytmihäiriöihin.
KU mua jännittää tai stressaa liikaa niin mua alkaa oksettaa ja syöminen vaikeaa.
Mulla ihan sama juttu vaikka itsellä ei pitäis olla elämässä mitään stressattavaa paitsi pari terveysongelmaa...
Tärinä vaivaa ja on ärsyttävää, esim vaikka tilanne että olet mcdonaldissa ja tilaat ruokaa siinä tiskillä niin meikähän tärisee..
Sama täällä.. Jännitän kaikkia "virallisia" soittoja ainakin 2 tuntia ennenkun uskallan soittaa. Tärisen ja hikoilen.
Pahimpia ovat koulussa esitelmän pitäminen. Heti kun herään aamulla, alkaa järjetön tärinä. Tärisen keittäessäni kahvia, tärisen junassa, tärisen koulussa koko päivän, vaikka esitelmä olisi vasta viimeisellä tunnilla.. Alkaa ärsyttämään tällänen. En edes pahemmin pelkää esitelmiä, sanon itselleni aamulla, että ihan turhaan pelkäät hyvin se menee, ei auta mikään tähän :D Kai se tärinä, hikoilu ja sydämenjyskytys on vaan kestettävä.
"Kai se tärinä, hikoilu ja sydämenjyskytys on vaan kestettävä. "
ei oikeastaan tarvitse, käyt lääkärillä ja kerrot vaivasta, määräävät ainakin beetasalpaajia jotka lopettaa tärinän ja syke rauhoittuu myös. Voin sanoa kokemuksesta että toimivat.
Lääkkeisiin kannattaa turvautua, jos vaiva on suuri. Lääkäri osaa varmasti neuvoa parhaimmat lääkkeet vaivaan. Itse kärsin esiintymisjännityksestä ja juuri tuollaisesta tärkeiden puheluiden tekemisestä kauan aikaa. Vielä joskuskin tulee mieleen, kun joudun noihin tilanteisiin.
Mutta olen myös itse työstänyt ajatusmaailmaani ja ajatellut, että mikä on kamalin asia, joka voi toteutua jos kaikki ei mene aivan putkeen....
Puhelimen toisessa päässä oleva ihminen ei minua tunne, eikä hänellä ole minkäälaista vakituista roolia elämässäni, miksi välittäisin hänen mielipiteestään minun käyttäytymisestäni. Koulun/työpaikan esitelmät... pahimmassa tapauksessa ihmiset nauravat ja kiusoittelevat. Ihmiset kuitenkin unohtavat lopulta. Tai jos epäonnistuu aina, niin ihmiset ajattelevat että se on tyypillistä minulle ja ottavat asian normaalina asiana. Tärkeintä on osata nauraa itselleen ja muistaa, että kaikki me olemme vain ihmisiä. Kaikilla on jokin epävarmuusalue elämässään.
Just tuo innerwork on musta kans paras lähestymis tapa näissä asioissa. Mulla on käytössä siedätyshoito, joka pikkuhiljaa alkaa tuottaa tulosta.
Ärsyttävintä on se, että vaikka kuinka tunnistaa oman tilanteen ja toiminnan eri tilanteissa niin silti nää ahistavat tuntemukset vaivaa..
Kuten edellä kerroin, tunnistan myös itsessäni vielä noita jännittämisiä kun tilanne tulee. Esitelmissä saatan pysähtyä hetkeksi, jos ajatukset alkavat harhailemaan. Sellainen luova tauko, kun vaihdan diaa ja saatan vaikkapa hymyillä ihmisille...Olen myös huomannut, että pitemmät esitelmät sujuvat helpommin kuin lyhkäset. Jotenkin siihen jännitykseen ehtii turtua sen esittämisen aikana ja esitelmä sujuukin sitten paremmin.
Jos puhelimessa menee sanat sekaisin, niin saatan naurahtaa ja sanoa, että "tarkoitin..." Eikä kukaan ole kuulostanut mitenkään ihmettelevältä. Kaupassa asioidessa sattuu joskus jotain, johon naurahdan että on ollut pitkä päivä takana, jolloin myyjäkin naurahtaa ja tilanne laukeaa siihen. Tärkeintä on todella tunnistaa omia pelkotiloja ja hankkiutua tilanteisiin, joista ei pääse äkillisesti pois :)
Mie en voi edes miettiä lenkille lähtemistä ilman että alkaa ahdistaan.. Sitten ku ajattelen asiaa ja alkaa ahdistaan niin olo vaan pahenee sitte tulee pyörrytys ja sitten pelko ja sitte vois sanoa jonkinsortin lamaantumisesta..:D Siksi mun pitää toimia koko ajan spontaanisti, että kerkeän lähteä ennen kuin ahdistus alkaa tai estää koko lähdön.
Yritän päästä vaivasta pakottamalla iteni ulos, mutta auta armias jos en ole käynyt ulkona tai ihmisten ilmoilla pariin päivään niin asteikolla ahdistus on 11! :/ En tajua missä vaiheessa ahdistus on pahentunut, se on varmaan pahentunut asteittain ja olo on niinkuin vankilassa. On turhauttavaa olla ahdistunut, vaikka vielä muistaa millaista oli kävellä kaduilla ilman minkäänlaista pelkoa siitä että ahidistaa...
Lääkkeet ahdistukseet mielestäni eivät poista vaivan perimmäistä syytä, siksi haluaisin vältellä lääkkeitä viimeiseen asti.
Jos spontaanius toimii sinulla tällä hetkellä, niin sinun kannattaisi mennä sitten sen mukana. Olen itse huomannut, että rutiinit tuovat myös jonkinlaista turvaa, esim. ennen töihin lähtemistä on pakko päästä lenkille.
Ota tavaksesi käydä ainakin hetki päivittäin ulkona. Kun on useamman päivän sisällä, se ulos meneminen saa suuremman tarkoituksen kuin oikeasti on :) Itseä ahdistaa, jos vaikka sairaana ollessa joutuu olemaan useamman päivän sisällä ja sen jälkeen pitäisi hypätä takaisin sosiaaliseen arkeen. Joskus sitä on nyt jopa alkanut odottamaan, vaikka viihdyn todella hyvin yksin :)
Minulla on sosiaalinen ahdistus ja erittäin voimakas esiintymiskammo (niin paha että se estää esiintymisen). Kehollisia jännitysoireitani:
- painon tunne rintakehällä ja kurkus kuristamisen tunne; hengitys hieman vaikeutunutta
- itkettäminen; saatan purskahtaa itkuun sosiaalisesti ahdistavassa ja pelottavassa tilanteessa tai ennen sitä; kasvoni saattavat vääntyä ja jäykistyä itkevään ilmeeseen ilman että voin kontrolloida sitä
- ääni katoaa; puhuminen voi olla jopa kokonaan mahdotonta (estää mm. esitelmien pitämisen)
- tärinä; esim. yläniskan lihakset jännittyvät pahoin ja pää alkaa täristä; tähän beetasalpaajat auttavat jonkin verran, mutta eivät niin paljon, että voisin luottaa niiden apuun täysillä
- outoa kipua jäsenissä, kuten käsissä; tämä kipuoire alkaa n. 4 tuntia ennen jännittävää tapahtumaa ja pahenee h-hetkeä kohden; kipu voi yltyä pahaksikin, mutta burana tms ei vie sitä pois
- lievä pahoinvointi
- ripuli
- kun kehollista jännittämistä on jatkunut jo muutaman tunnin, saan usein kauhean uupumuskohtauksen, joka saattaa johtaa tahattomaan nukahtamiseen (jolloin jännittävä tehtävä/tapahtuma jää sen vuoksi väliin minulta)
Silloin kun minua jännittää/stressaa en nuku öisin yhtään kun ahdistaa enkä saa unta.
Juon paljon kahvia ja tupakoin ketjussa.
Saatan tehdä oharit sovituissa tapaamisessa jos jännitys ja ahdistus kasvaa suureksi.