Miehelläni diagnosoitiin 3 kk sitten keskivaikea masennus ja ahdistuneisuus. Hän on siitä lähtien ollut sairaslomalla ja lääkärin hoidossa tavaten lääkäriä säännöllisesti. Läheisen sairastuminen on ollut itselleni rankkaa. Kaikki kotityöt, lasten hoito, päätökset yms. Ovat nyt yksin minun vastuullani. Pahinta on tämä yksinäisyyden tunne, kun oma rakas ei enää olekaan siinä jakamassa yhteisiä asioita. Olemme olleet yhdessä 20 vuotta ja aina kyenneet puhumaan kaikista asioista. Olen muutaman kerran yrittänyt kertoa miehelleni tunteistani hänen sairastuttuaan, mutta nyt hän ei kykene asettumaan minun asemaani. Häntä säästääkseni olen alkanut kohdella häntä silkkihansikkain ja padonnut omat murheeni sisälleni.Mieheni käyttää tällä hetkellä aika vahvoja lääkkeitä. Ehkä niistäkin johtuen myös seksielämämme on ongelmallista, eli laukeaminen on vaikeaa. Pahinta on, kun ei tiedä, kauanko tätä kestää. Rakastan miestäni, enkä haluaisi erota. Mieheni on välillä ylettömän rakastunut minuun, mutta sitten loukkaantuu helposti ja onkin taas kylmä ja välinpitämätön. Ymmärrän kyllä ettei tämä tilanne ole kummankaan syytä ja ettei mieheni tee tätä tahallaan, mutta alan itse olla aika väsynyt ja yksinäinen suhteessamme. Onko kellään kokemusta vastaavasta tilanteesta? Osaisitko antaa neuvoja, miten auttaisin parhaiten miestäni palaamaan takaisin?
yksin yhdessä
myötä- ja vastamäessä
9149
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ehkä sinun tulee kysyä mieheltäsi mitä hän nyt tarvitsee. Puhu suoraan. Jos hän käy lääkärissä, juttele hänen lääkärilleen.
Tärkeintä varmasti on, että nyt koitat keskittyä vain oman elämäsi elämiseen ja annat miehelle paranemismahdollisuuden. Kuka tietää mikä häntä masentaa. Itse sanoisin, että jostain syystä usein syy voi olla parisuhteessa, työssä, henkilökohtaisessa ikäkriisissä, padotuissa tunteissa (viha).. Kunhan miehesi pääsee syystä tietoiseksi, hän voi aloittaa paranemisen. Faktahan siis on, että masennus on ihan pään sisäinen vaiva eli ajatukset, ne ovat ne mitkä pitäisi saada kääntymään oikeille raiteille..
Voi olla, että sinä et pysty häntä tässä kovin auttamaan, varsinkin jos hän ehkä jostain syystä kokeekin, että parisuhteenne on se "sairastuttava tekijä".. Joskus on myös muutettava erilleen. Erokin voi olla vaihtoehto.. Käy itse juttelemassa myös jollekin ammattitaholle, kunnan perhetyöntekijälle tms., sillä sinunkaan ei ole hyvä jäädä yksin murehtimaan miehesi paranemista / paraneeko koskaan..
Voimia Sinulle! Ei ole helppo tie, kun toinen sairastuu. Ihailtavaa on kuitenkin aina, jos parisuhteessa halutaan pysyä tuli mitä tuli. Koita elää omaa elämää, mutta älä tee siitä numeroa vaan käy omissa menoissa kuten ehkä ennenkin, pyydä masentunutta hoitamaan ainakin yksi asia päivässä yhteisistä jutuista. Jos ei hoida, älä moiti.
Mikä on vahva lääkitys? En nyt osaa asettua miehesi asemaan kun itse sairastan kroonista masennusta ja se on aina sitten tuota keskivaikeaa ja joskus vaikeaa ja silti ei kukaan ole mua auttanut. Lapset on hoidettu, kaupassa käyty. On siivottu ja pesty pyykkiä koska on PAKKO. Miehet kyllä osaa tuon marttyyrin leikkimisen niin luonnostaan. Viimeksi sairastin vaikeaa masennusta. Teki mieli kuolla sänkyyn. Eipä nykyinen mies antanut. Kotityöt oli hoidettava vaikka pelkkään tiskaamiseen meni 6 tuntia. Antoi minulle hoidettavaksi asioita joten voimia piti löytää että jaksoi soittaa edes yhden puhelun päivässä. Jokapäivälle jotain pientä mutta tehdä piti 24 tunnin sisällä. Ja minä voin helvetin pahoin. Oksensin vatsahappoja ja olin syömättä ja itkin. Mutta niin se päivä sitten taas tuli että vointi alkoi kohentua siihen normaaliin lievään masennukseen. Älä anna masentuneen sairastuttaa sinuakin. Sen se tekee jos saa perheessä vallan.
Mieheni alkoi muuttua n.4 vuotta sitten aivan oudoksi, pari vuotta sitten hän hakeutui lääkäriin sai masennus lääkkeet söi niitä 1 kk. Sit taas mentiin lujaa ja kovaa, elämä oli vain työtä miehelläni, minut hän unohti. tänä keväänä hänellä todettiin keskivaikea masennustila, hän käy töissä ja muuta hän ei tee. Koti työt ja lasten hoito on ihan kaikki minulla, puhumistakaan mieheni ei suvaitse minun kanssani (vain tyyliin sataako vettä, on puheenaiheet). Onko tämä ihan normaali keissi, vain eroko on enää mahdollista meidän kohdalla. Minä rakastan miestäni, olen aina rakastanut, pettänyt en ole. Nykyään minusta tuntuu että tämä 3vuoden luostarissa asuminen saa riittää. Nykyisin mieheni on alkanut määräilemään koko perhettä, välillä hän heittää että kyllä minä tiedän että sinulla on toinen, mutta asiasta ei saa sen enempää keskustella. Lapsille olen kertonut mieheni sairaudesta, hän itse ei puhu koko asiasta. Mieheni vanhemmille kerroin ja sen jälkeen heitä ei ole näkynyt kylässä. Kaipaan valtavasti toisen läheisyyttä. Kotona saan tehdä kaiken ja siihen työmäärään sitä sitten uppoutuukin, käyn töissä itsekin ja sit tehdään poltto puut lasten kanssa ja kaikki muut työt, asumme vanhassa maalaistalossa, töitä riittää kaikille. Tunnen itseni lopen uupuneeksi, jaksan vain lasten takia. Onneksi minulla on ystäviä joiden kanssa puhu asiasta, kaikki sanovat että minun pitäisi jättää mieheni. Mutta kun, rakkaus, onko se mahdollisesti yksipuolista. Pitääkö minun vain jaksaa.
kun mennään kirkkoon lupaamaan, että puolisot rakastavat toisiaan myötä kuin vastoinkäymisissä. mutta käytännössä kun ongelmat alkavat niin ERO sana laitetaan ilmoille. sinun miehesi tila on suht hyvä jos kerran töissä pystyy käymään sillä minä en siihen kyennyt ja edes yrittämään seksiä se oli toivotonta koska henkiset tuskat ja uupumus oli erittäin kovaa. silloinen tyttöystävä nykyinen vaimoni antoi kaiken tukensa minulle ja olen siitä hänelle erittäin kiitollinen. moni olisi lähtenyt omille teilleen.
annan sulle tunnustusta, että kohtelet häntä silkkihansikkain. usko mua. hän tarvitsee sellaista kohtelua nyt sillä se auttaa toipumisessa. masennus / ahdistustilassa mieli saattaa räjähtää pienestäkin asiasta koska pieni asia masentuneesta tuntuu isolta ja jos häneltä pyytää palvelusta masentunut kokee sen kidutukseksi ja kylmäksi vaatimukseksi. niin minä koin.
istukaa rauhassa ja anna hänen kertoa tuntemuksensa eri tilanteista ja kerro omasi niin ymmärrätte toisianne paremmin ja mietitte miten mies lähtee toipumaan. olette olleet naimisissa 20 vuotta ni mitä minä opettamaan teitä. olette paljon kokeneimpia kuin suhteissa ja elämässä. olen alle 30 :))
mutta voimia ja tsemppiä !!!
Kiitos vastauksistanne. Juttelimme keskenämme ja lääkärin vastaanotolla tilanteestamme. Mieheni toivoi minun kertovan tunteistani hänelle rehellisesti. Nyt olen kertonut hänelle myös omista pelon ja ahdistuksen tunteistani tämän sairauden keskellä. Tietyllä tavalla tämä tilanne on jopa lähentänyt meitä. pitkästä aikaa meillä on aikaa toisillemme. Aiemmin mieheni oli aina töissä ja siksi sairastuikin. Nyt hän on pitkällä sairaslomalla.
Minulla on edelleen päävastuu perheen asioista, mutta mieheni yrittää osallistua niihin voimiensa mukaan. Itse olen yrittänyt karsia kaikkea turhaa menemistä pois ja kuitenkin pitää huolen siitä, että itse harrastan edelleen minulle tärkeitä harrastuksia ja tapaan ystäviäni. Mieheni voinnin mukaan tapaamme yhteisiä ystäviä ja ulkoilemme. Voimat palaavat pikkuhiljaa, niin uskon.
Kerroit, että miehesi on kovalla lääkityksellä. Haluan muistuttaa, että ne muuttavat ajattelu- hahmotus- ja toiminnallista kykyä joillakin voimakkaasti. Minulla mieheni muuttui sellaiseksi,että hän kulki päivät perässäni hokien milloin mitäkin asiaa, eikä pysytynyt tarttumaan arjen toimintoihin vaikka tajusi selvästi mitä olisi pitänyt tehdä. Omituisia pelkoja ja harhaisia ajatuksia oli myös.Vastuu oli yksin minulla.
Onneksi sain kovan väännön kautta lääkärin lopettamaan lääkkeet, mies itse ei tajunnut olossaan mitään erikoista, hänellehän oli aivopesty, että hän on sairas ja kaikki kuuluu sairauden kuvaan. Kun lääkkeeistä pääsi eroon voimakkaat vieroitusoireet kärsittyään, lääkkeiden tuoma sairauskin parani. Oli ihanaa saada entinen rakas vastuunkantaja takaisin. Nyt osaan tunnistaa selvästi lääkkeiden tuomat haitat ja muutokset jotka eivät ole masennusta tai muutakaan sairautta vaikka meille niin vakuutettiin. Kuitenkin se entinen terve persoona oli seillä takana tunnistettavissa koko ajan vaikka päälle oli kasattu lääkehörhöilyt jotka tekivät dementoituneen olon.
Mielestäni tämä on hyvä tiedostaa kaikkien omaistenkin.
Tuota olemmekin yhdessä miettineet. Mieheni on itse sitä mieltä,että lääkkeet pahentavat oloa ( aamuisin parempi olo ennen niitä). Mutta mistä sen voi tietää, alkavatko oireet pikku hiljaa helpottaa lääkkeiden myötä, vai pahentavatko ne oloa? Hän on keskustellut asiasta lääkärinsä kanssa, mutta tämä on vain nostanut annosta ja taas odotellaan joko ne auttaisivat. Kauanko teillä on kestänyt oikean lääkkeen löytyminen? Miten nim. Tällainen kokemus sait purettua lääkityksen? Nyt on kulunut jo 4 kk, olo on jo parempi, mutta ei vielä läheskään normaali. Mieheni alkaa jo menettää toivonsa paranemista.
Myönnän olevani täysin lääkemyönteinen, MUTTA jos lääkitys aiheuttaa ahdistusta ja pahaa oloa niin lääke on väärä. Siitä pitää kertoa lääkärille. Sanotte että koitatte nyt ilman lääkettä ja jos muutosta ei tapahdu sovitun ajan kuluttua niin mietitään asiaa uusiksi ja jotain muuta lääkettä. Minun ex miehelleni ei lääkitys sopinut. Tosin ei hänestä työkykyistä ole myöskään vielä tullut. Ollut nyt 15 vuotta työttömänä kotona hoitamassa lapsia. Sairaspäivät käytetty. Eläkkeelle ei pääse. Senkin voi joutua hyväksymään, että se oli sitten tässä. Loppuelämä sairauden kanssa. Masennus kun ei välitä aikatauluista.
Sehän tässä vaikeaa onkin , kun ei tiedä, koska vaiko koskaan elämä on taas " normaalia". Jos tietäisi, että vaikka puolen vuoden päästä tämä on ohi, olisi paljon helpompi jaksaa. Tuntuu,että juuri kun kuvittelee asioiden menevän parempaan suuntaan, tuleekin takapakkia . Ja koska läheinen on sairaana, yrittää itse jaksaa hänenkin puolestaan. Välillä Se ei kyllä onnistu, vaan tuntuu,että omatkin voimat loppuvat arjen ja murheiden pyörityksessä.